puoli vuotta sitten. Olen tähän asti asunut lasten kanssa omakotitalossa, jossa on pihat yms veiä tekemättä. Mies löysi toisen naisen ja muutti ilman ennakkovaroituksia vuokralle. Jäin talveksi kolmen lapsen kanssa. Nyt en enää jaksanut kantaa kaikkea vastuuta lähes yksin. Olen täysin lopussa ja siksi vuokrasin itselleni asunnon. Mies tulee nyt pyörittämään arkea lasten kanssa. Minä lepään ja elän itselleni. Lapsia en kuitenkaan hylkää. He ovat kaikki jo toisella kymmenellä ja ymmärtävät päätökseni. En tiedä miten tästä eteenpäin. Mies toivoo ystävyyttä ja porukalla lasten asioiden hoitamista. Sitä porukkaa ei vaan ole enää olemassa. Avioliitossa olin ystävä ja kumppani. Paras kaveri niin kuin mies sanoi. Avioerossa sitä kumppanuutta ei ole eikä tule!! Hoitakoon itse lasten asiat niinkuin parhaaksi näkee. Eiköhän se totuus tule siinä pikkuhiljaa vastaan. Kirjoitin tämän kiukuspäissäni ja tiedän, että en tositilanteessa ole näin jyrkkä. Rakastan sitä miestä edelleen. Lässytyksiä en vain jaksa enkä halua kuunnella. Haluan perheeni vielä kokonaiseksi... Mitä teen??
Helvetti vaan jatkuu
Erottu on...
71859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vähän niinkuin särki jos:
- toisella on toinen
- ootte aivan rikki
Että niinkuin pitäisi sopia kuka vastaa mistäkin, sitten kun olet vähän levännyt.
Hyvä kunto pitää parisuhteessa olla niin jaksaa vääntää oktaloa ja hoitaa lapsia. Rakensin yksin lammitalon kahden pikkulapsen kanssa, pikku juttu jos 12 min juoksucoopperissa menee yli 3000m. Muista naisista en ole kiinnostunut.
Minä olen rakentanut mieheni kanssa jo kolme taloa ennen tätä projektia. Siinä asiassa olen ainakin asiantuntija. Ei varmasti ole monta naista, joka on soppaillut peräkärryn kanssa yhtä paljon kuin minä. Maalannut satoja metrejä lautaa, kantanut kilokaupalla tavaraa raksalle jne. Kolme . kaunista pihaakin on tullut porukalla rakennettua. Ajattelin aina ennen, sttä silloin menee hyvin kun mies "kierrättää" taloa eikä minua. Rakentamisesta ei minulle kannata ensikertalaisten puhua mitään. Kaiken tämän hullunmyllyn keskellä olen tehnyt hänelle kolme ihanaa lasta. Ajattelin, että kun tämä rakennus valmistuu, meillä on vihdoinkin aikaa toisillemme. Toisin kuitenkin kävi. Siinä ei auta mikään kun miehelle tulee se keski-iän kriisi ja ruoho alkaa näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella. Odotan nyt, että mies tulee järkiinsä. Jos tulee...
miksi meuhkaat täällä. Skriivaa päiväkirjaa, jos mun neuvo "lepää ja sovi asiat miehesi kanssa" ei kelpaa.
Olet kolmen talon rakentaneena myöskin varmasti niin sissi, että pystyt jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut jos mies tulee takaisin.
Unohda syrjähyppyjä tekevät pikkupojat ja jatka elämääsi.
Emme tietenkään tunne sinua, miestäsi ja teidän suhdettanne.
Tuo rakentamisjuttu vain herätti ajatuksia. Olette tehneet paljon yhdessä - kumppaneina. Ehkä olette "hoitaneet " (kun sitä sanaa nykyään tykätään käyttää..) parisuhdettanne siinä sivussa. Usein vaan tapahtuu niin että parisuhde, se miehen ja naisen kahdenvälinen intiimi suhde kärsii jos elämässä on liikaa "projekteja" olkoon ne kuinka yhteispelillä ja mielellä hoidettuja tahansa.
Jotain kuitenkin on välillenne kertynyt siitä huolimatta, jos mies ei koe enää sinua sellasena naisena jonka rinnalla haluaa elää. Voinette jatkossakin rakentaa taloja, mutta kavereina, kuin kaksi miestä tai kaksi naista, ilman seksuaalista vetovoimaa ja sitä rakkautta joka naisella ja miehellä avioliitossa kuuluisi olla. Se ei ole "arjen" tuloa, vaan se on suhteen loppumista.
Rivien välistä olen lukevinani että olet ottanut enemmän vastuuta kuin sinulle kuuluu mielestäsi ja se on sinua rasittanut. Entä jos mies on rasittunut siitä että otat liikaa vastuuta? Hänkin haluaisi olla vastuunsaottava mies muttei saa mahdollisuutta?
Olisi pitänyt puhua ajoissa, olisi niin, mutta on hyvin inhimillistä ettei itsekään huomaa mitä tapahtuu ja siksi jää puhumatta.
Niin tai näin. Älä tee lapsista osallisia eroonne. Lasten asiat ja teidän kahden väliset asiat täytyy pitää erossa. Vaikkakin joudutte sopimaan ja järjestelemään lasten asumiset ja elatukset.
Lapsille ei pidä purkaa ajatuksiasi heidän isästään siitä kuinka huono tai puutteellinen aviomies hän on. Lapsille se mies on isä, yhtä tärkeä kuin sinä äitinä. Huomaat kyllä jos lapset haluavat tukea sinua puhumalla pahaa isästään tai osoittamalla mieltään isänsä ratkaisuista. Silloin sinun kuuluu puuttua asiaan. Lasten ja isän suhdetta ei saa rikkoa äidin tunteilla. Lasten silmissä isällä on oikeus uuteen suhteeseen vaikka äidin mielestä mies on petturi ja vastuunpakoilija. Sama äidin oikeudet isän mielipiteistä riippumatta.
Sinulla on nyt raskasta ja toivot lapsiltakin tukea. Helpoiten saat sitä juuri hankkimalla heidät sinun liittolaisiksi isää vastaan. Onkin raskasta olla puolueeton äiti ja pettynyt nainen ja vaimo. Toivottavasti yhtään lohduttaa: vaikka et sitä huomaisi, on tilanteenne kyllä raskasta miehellekin.
Malttia ja harkintaa, ajan mittaan sopeudutte uusiin suuntauksiin ja pystytte käsittelemään niitä vähemmän tunteellisesi ja enemmän järjellä. Sen hedelmät poimitte myöhemmin. Jos nyt heittäytyy ärjylinjalle on edessä vielä pahempia sotkuja: lasten tulevat ihmissuhteet.
Kannattaa pian hahmottaa missä voisi purkaa mieltään ilman että muut osapuolet (mies, lapset) siitä kärsivät. Kannattaa olla sinullakin jokin harrastus tai muu jonka parissa nämä ikävät asiat unohtuvat ja koet jotain muuta, positiivista. Siten on helpompi säilyttää suhteellisuudentaju ja tasapaino asioissa. Siten on helpompi välttää katkeroituminen, joka ehkä nyt tuntuu etäiseltä, mutta liikaa paskassa rypeminen kyllä auttamattomasti johtaa siihen, ettet pian huomaa edes yhtään myönteistä ajatusta päässäsi.
Koita kestää, puhu ystävillesi. He tietävät tilanteesi ja heillä on hieman perspektiiviä kokonaistilanteeseen. Hyvä ystävä ei yksistään myötäile sinua vaan vähän myös avittaa vastakarvaankin.
vähän siltä, että erossanne ei ole hirveästi käyty keskustelua eikä käytetty harkintakykyä eikä aikaa. Mies löytää toisen, hups, muuttaa pois, hups, sinä et jaksa pyörittää taloa ja lapsia, hups, vuokrasit asunnon... Mielenkiintoista on se, että mies tuli hoitamaan lapsia....hups ja toivoo ystävyyttä. Tuntuu jotenkin siltä, että haluaisi enemmänkin... Onko hän tullut katumapäälle? Missä on toinen nainen?
Teidän pitäisi keskustella vakavasti. Missä mennään ja mitä kumpikin odottaa tulevaisuudelta. Voisit ihan reilusti sanoa, että olet valmis yrittämään uudelleen, jos sitä kerran haluat.
Olet tosi lyhyestä aloituksestani osannut poimia ne oleelliset asiat. Kaikki tosiaan tapahtui noin vain ...hups. Ei tässä kukaan pysy mukana. Ei mies enkä minä, lapsista puhumattakaan. Mielestäni meillä oli pitkä, onnellinen ja hyvä liitto. Jokin vaan meni pieleen. Viimeiset pari vuotta olivat aivan liian rankkoja. Mies väsyi, minä väsyin ja siihen alkavaan kriisiin mahtui tämä toinen nainen. Tyhjällä tilallahan on taipumus täyttyä jotenkin. Uskon, että meillä on vielä tunteita toisiamme kohtaan. Miehellä on kuitenkin vielä suhde tähän naiseen. Se suhde on ensin elettävä ennenkuin meillä on mitään mahdollisuutta. Mies on hyvä isä ja pärjää kyllä lasten kanssa. Toivottavasti minäkin mahdun siihen kuvioon vielä joskus.
Ei voi muuta kuin hämmästellä näiden tarinoiden samanlaisuuutta. En osaa juuri neuvoja antaa, se on sinänsä aivan outoa kun olen työkseni näitä asioita kuunnellut ja silloin muka ymmärtänyt ja osanut auttaa. Mutta reilu viikko sitten mieheni kertoi löytäneensä toisen jo kuukausia sitten ja haluaa muuttaa sen naisensa luo. Meillä ei pitänyt olla edes ongelmia vaan elettiin unelmaelämää. Nyt olen sitten jäänyt omakotitaloon neljän lapsen kanssa, enkä oikeastaan tiedä miten selviän.
Tiedän nyt tuskan ja sen helvetin mitä aiheuttaa kun mies jättää ja vaihtaa. Arvottomuus,huonommuus, kelpaamattomuus yms kaikki negatiiviset laatusanat tuppaavat valtaamaan mielen ja ajatukset. Mutta on vain muistettava, että ajatukset eivät ole faktoja, tunteita tulee muttei saa jäädä niihin kiinni.
Omina selviytymiskeinoina pidän sitä että onneksi olen viime vuosina lukenut paljon, en eroista vaan muista elämäntaitoon liittyvistä asioista; suosittelen sitten kun jaksat keskittyä sellaisia kirjailijoita kuin Coelho, Tolle, Kabat-Zinn ja Kåver.
Alkushokista selvittyäni tajusin myös, että fyysistä kunnosta pitää huolehtia, sillä sitä kautta löytyy myös henkistä lujuutta. Ja oli uskomattoman hyvä tunne kun rankan kuntosalitreenin jälkeen tuntui hyvältä. Jousiammunta on ennen saanut ajatukseni muualle mutta vielä en ole pystynyt radalla menemään, mutta uskon senkin vielä palaavan. Itsestä huolehtiminen on kaikista tärkeintä jotta jaksaa.