Onko normaalia, että tunteet vaihtelee etäsuhteessa? Suhdetta takana vuosi. Välillä viikonloppuisin kun nähdään, tuntuu aivan upeelta ja rakastan ihan hirmuisesti, välillä taas tunne on paljon laimeempi ja tuntuu melkein "vaan" kaverilta. Muutenki ikävä tuntuu yleensä vaan muutaman päivän ajan sen jälkee ku on erottu, mitä pitempään ei nähdä, sitä helpompi on olla, eikä toista tule edes ajateltua koko ajan.
Tunteet etäsuhteessa
vuoristoratana
5563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mun mielestä on ihan tervettä, että toista ei koko ajan kaipaa hullun lailla. Mitä elämästä tulisi, jos viikot kieriskelisi tuskassa (vaikka ihanassakin) ja vain toisen nähdessä olisi hyvä olo?
Noin voi olla ihan "tavallisessakin" suhteessa. Välillä on aivan ihanaa, ja välillä toinen ei käy mielessäkään. Mulla on takana neljä vuotta erittäin hyvää suhdetta, josta kuitenkin silloin tällöin ota tauon, eli lähden ystävän/ystävien kanssa viikonlopuksi mökille tai viikoksi ulkomaille. Mies tekee niin toisinaan, mutta harvemmin kuin minä.
Aina ei voi olla huumassa tai ikävöidä. Mutta nämä asiat menevät jokaisessa suhteessa vähän eri tavalla. Pääasia on, että olet itsellesi rehellinen, ja olet suhteessa (kauko- tai missä tahansa) siksi, että yhdessä on hyvä olla ja kunnioitat toista.
Aika tutun oloista... Itsellä on takana vasta pari kuukautta suhdetta jossa nähdään joskus kerran viikossa, joskus jopa useammin (ei siis säännöllisesti viikonloppuisin vaan miten milloinkin). Yhdessä on aina upeaa olla, eroaminen on haikeaa mutta mistä tulee niin äkkiä se tietty välinpitämättömyys?? Ihan kuin ei olisikaan väliä sillä milloin nähdään tai nähdäänkö enää ikinä? Ihmeellistä. Mutta taas kun päästään tapaamaan se on yhä uudestaan ihanaa. Vuoristorataa totta tosiaan!!!
se välinpitämättömyys on itsensä suojelemista. Etenkin ihmisillä joilla on jotain hylätyksitulemisen traumoja menee helposti niin että tunteet on pakko jäädyttää sillon kun ollaan erossa.
Terve lapsi tietää että äiti on olemassa ja välittää silloinkin kun ei ole paikalla. Lapsi ikään kuin kantaa äitiään sisällään ja on turvallinen erossa ollessaankin. Jos taas lapsella ei ole tätä kokemusta äidistä, hän ei pysty kantamaan äitinsä kuvaa sisällään koska se pelko äidin hylkäämisestä ja epävarmuus
äidin välittämisestä on liian suuri. Tällanen lapsi helposti alkaa kiukutella ja käyttäytyä välinpitämättömästi äitiänsä kohtaan sitten kun äiti taas on läsnä. Lapsi ikäänkuin kostaa äidille
poissaolon kieltämällä äidin merkityksen. Ja rauhoittuu sitten hitaasti kun huomaa taas että äiti ei olekaan hylännyt.
Kannattaa siis tiedostaa omia tunteitaan ja jos vaan uskaltaa niin puhua niistä toiselle. Jos kaksi ihmistä on tässä suhteessa erilaisia, voi olla ettei toinen ymmärrä sitä välinpitämättömyyttä ja mielenosoittamista vaan tulkitsee ettei ole toiselle niin tärkeä ja suhde saattaa kaatua tällasiin väärinkäsityksiin. Kannattaa muistaa myös että se toinen saattaa olla yhtälailla epävarma ja varoa lisäämästä sitä epävarmuuden tunnetta.
Jos tuntuu että erossaolot on liian pitkiä, kannattaa yrittää järjestää enemmän tapaamisia tai ainakin olla puhelinyhteydessä erossaolon aikana jotta se varmuus toisen pysyvyydestä vahvistuu ja ylläpysyy.
... nimittäin tuo kohta mielenosoittamisesta. Juuri eilen tuli sitä harrastettua mielin määrin :-( No tänään ollaan taas puhuttu, puhuttu ja puhuttu puhelimessa ja tältä osin asia on selvä. Monta muuta kipeää juttua on vain kesken mm. molempien eroihin liittyen.
... varsinkin tuo kohta mielenosoittamisesta. Sitä tuli eilen harrastettua urakalla mesessä rakkaalleni kunnes ajoin hänet kirjautumaan ulos kiukuttelullani :( No tänään on taas puhuttu ja puhuttu puhumisen jälkeen puhelimessa ja kaikki on OK, vain ikävä on kova. Eli välinpitämättömyys häipyi kyllä taas ties minne kun vähän rähistiin ja sitten sovittiin