Heippa kaikille:) Anteeksi jo etukäteen ylipitkästä viestistä! Olen 19-vuotias nuori nainen ja olen ollut ok-onnellisessa parisuhteessa nyt reilun vuoden. Minulla on kaikin puolin ihana poikaystävä:hellä,rakastava,välittävä,kiltti.Hänen tekonsa ja katseensa puhuvat sen puolesta, että hän välittää minusta todella paljon! Minäkin välitän hänestä tieysti paljonpaljon, mutta kuitenkin olen alkanut miettiä, että mielestäni suhteemme on enemmän sellainen suhde millaisen haluaisin kun minulla olisi jo lapsia ja olisin n.30v.. Olen puhunut asiasta poikaystävälleni, hän on osittain samaa mieltä, mutta emme jotenkin silti ole saaneet mitään muutosta aikaan.Suhteemme on niin tasainen ja arkinen, ettei se tunnu nuoren ihmisen suhteelta ja jotenkin tuntuu että tämän miehen kanssa nuoruuteni menee ohi sillä olen vasta n vuosi sitten alkanut käymään ulkona kunnolla ja itsekin tekemään nuorten aikuisten juttuja.Mietin asiaa jo ennen kun elämääni astui toinen mies joka voisi tarjota minulle uusia jänniä kokemuksia, joita voisin myöhemmällä iällä muistella hauskuudella.Tämän miehen kanssa en ole muuta kun jutellut ja viettänyt pari suht intiimiä hetkeä, mutta mitään mikä loukkaisi poikaystävääni en ole tehnyt. En sano, että vaikka eroaisin poikaystävästäni, tämä toinen mies kuuluisi elämääni mitenkään, mutta hän sai vain minut ajattelemaan oman suhteeni kuntoa vielä tarkemmin.. Tunsin hänen kanssaan sellaista sähköä, mitä en ole koskaan(edes ihan suhteemme alussa) kokenut poikaystäväni kanssa... Kannattaisiko minun nyt siis repäistä, jättää poikaystäväni ja alkaa erää nuoren ihmisen jännittävää kokeilurikasta extempore-elämää vai pitäisikö minun katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja ajatella että nykyisen poikaystäväni kanssa vakaa, tasainen,riidaton suhde on 10 vuoden päästä melko varmasti taattu? Arvostaisin mielipiteitänne tai samankaltaisia kokemuksia tai ihan mitä vaan, mitä tästä tilityksestäni tuli teille mieleen:)Kiitos jo etukäteen!
Erota vai jatkaa yhdessä?
tinsi
121691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mielipiteeni sanon..
Sinun kannattaa elää nuoruutesi sinkkuna, ja kun/jos sitten aikanaan aikuisena todella haluat parisuhteeseen, etsi sitten sinulle sopiva mies, pidä huolta hänestä, rakasta täysillä ja nauti saamastasi rakkaudesta, ja elä onnellisena.
Hei, et ole varmasti ainoa nuori joka noita asioita pohtii. Ollessani sinun ikäinen, tein valintani.
Minulla on se tasainen turvallinen mies ja lapsia 4. Joskus olen pyöritellyt mielessäni millaista olisi, jos olisin jatkanut suhdetta sen villin pojan kanssa. Luulen, että seikkailuni olisi johtanut asiasta toiseen ja liekkö olisin vieläkään vakinaisessa suhteessa... Mieti tarkoin, mitä haluat . Minusta olet hyvällä alulla aikuisuuteen, siihen kuuluu epävarmuus ja se tekeekö oikeat päätökset. Sinun täytyy itse miettiä mitä elämältä tahdot.
Päätitpä miten päin vain, on sinun otettava vastuu
joka tapauksessa. Onnea sinulle ja toivon että päätöksestäsi tulee sinulle oikea tie ;)
T: Äippä 30v
Kiitos paljon näistä vastauksista! Tosi rakentavaa mietittävää mulle kyllä noitten myötä tuli lisää..ja kiva oli kuulla tuo "et ole varmasti ainoa nuori joka noita asioita pohtii". Voi ei Äippä 30v, olisin niin toivonut, että olisit valinnut sen "villin pojan" niin olisin kuullut yhden kokemuksen siitä ja että voiko sellaisessa ylipäänsä käydä hyvin!:D mutta onnea sinulle, kun teit itsellesi ilmeisesti oikean valinnan aikanaan! Järjellä kun ajattelen niin tuo *turvallinen suhde* -vaihtoehto eli poikaystäväni kanssa yhdessä pysyminen tuntuu ehdottomasti järkevimmältä.. mutta kun sydän ehkä sanoo toisin :// Pitäs vissii päättää että ns. uhraanko mahdollisuuteni elää villi, tapahtumarikas nuoruus hyvän,turvallisen ja vakaan tulevaisuuden tähden vai en..
Itse olin samassa tilanteessa muutama vuosi takaperin. Valinta oli vaikea ja mietin sitä todella kauan. Aika kului ja kului... Oli jäänyt kokematta se villi nuoruus, jolloin sai tehdä niinkuin itse halusi, mennä millon halusi ja kenen kanssa halusi. Luulen, että poikaystäväni aavisti vapauden kaipuuni ja yritti yhä tiukemmin pitää minusta kiinni. Ratkaisuni tein itseni takia, en voinut elää niin. Erosimme ja sen jälkeen olen ottanut kaiken ilon irti. Moni ystäväni sanoo katuneensa sinkkuelämäänsä, minä en koskaan. Se oli se mitä minun täytyi tehdä. Elämä kuljettaa ja huomaat varmasti itsekin jossain vaiheessa mikä on se oikea ratkaisu.
Olen ollut todella onnellinen yksin. Olen huomannut että se mies kenen kanssa kauan seurustelin, ei olisi ollut se elämäni mies.
Moikka, mä olen 30 v. ja elänyt juuri sitä kaipaamaasi villiä nuoruutta. Kaikki vähänkään vakavaan viittaavat suhteeni lopetin ja etsin koko nuoruuteni sitä räjähtävää, vuoria siirtävää rakkautta.
Ikävä kyllä kaikki nämä "suuret rakkauteni" päättyivät sitten minun kannaltani kyyneliin.
Vasta pari vuotta sitten aloin seurustella vakavasti, puolivahingossa, eikä tunteeni ollut alussa kovin vahva. Tässä vuosien myötä ollaan kiinnytty yhä vahvemmin yhteen ja tunne kasvaa edelleen.
En osaa sanoa mitä sinun pitäisi tehdä. Itse olen tavallaan onnellinen, että olen saanut kokea myös sen sinkkuelämän. Mutta sen voin sanoa, ettei sinkkuelämä ole aina niin hohdokasta ja jännittävää. Siihen kuuluu paljon yksinäisyyttä.
Yksi asia on syytä muistaa. Maailman suurin rakkaus ei aina ole se maailman intohimoisin ja järisyttävin tunne. Tuo tunne ei kestä pitkään, eikä siihen kuulu normaali arki. Maailman suurin rakkaus voi yhtä lailla olla se elämän pituinen suhde, jota useimmat meistä kuitenkin tavoittelevat. Siihen kuuluu tahtoa, syvää kiintymystä, hyvä arki, perhe-elämä.
missäkin elämän vaiheessa, itse olen sen ns. villin nuoruuden elänyt vasta näin reilu kolmekymppisenä. Mikä on sitten hyvä ratkaisu ja mikä ei, niin se on kunkin itse päätettävä.
että tahtoisit alkaa elää toisenlaista elämää kuin elät nyt.Mun mielipide ois että katsot ainakin vähän eteenpäin tulevaisuuteen koska en usko että paljonkaan hyödyt tuosta ratkaisusta jos jätät nykyisen poikaystäväsi.Sulla voi olla vaikka mitä edessä ettei sun tarvii häntä jättää enkä sitä kyllä kannata.Itse teet päätöksen mutta suosittelen että jatkatte yhdessä.
Kuuntele ihmeessa vaistoasi ja mita se sinulle kertoo. Liikaa jos yritat asiaa jarkeilla, ei siita mitaan tule. Olen itse tajunnut elamani aikana etta oikeat paatokset syntyvat siten mika tuntuu OIKEALTA.
Kuuntelemalla omaa sisaista aantani olen jotunut tekemaan monia vaikeita paatoksia, mutta voin sanoa etta mitaan valintoja menneisyydessani en tekisi toisin.
Ehka et ole viela valmis tekemaan paatosta? Odota viela jonkun aikaa ja kuuntele kumpi aani sisallasi voimistuu? Ala kuuntele ns. 'jarjen' aanta, koska monessa tapauksessa jarjen aani on itse asiassa pelon aani.
Minä suosittelisin sinulle sinkku elämää tässä vaiheessa, sinulla on vielä aikaa elää sitä tasaista ja rauhallista parisuhde elämää kyllä. Olen itse 35v ja olen elänyt suht villiä ja vapaata elämää tuonne reilu 3-kymppiseksi. Voin sanoa etten kadu hetkeäkään.. Nyt olen kyllä siirtynyt tuohon rauhalliseen elämään jo ja kahden lapsen äiti mutta olen saanut elää nuoruuteni ja parhaimmat vuoteni todellakin täysillä. Ihania muistoja.. Enää kaipaa sitä elämää mutta olen onnellinen siitä etten sitoutunut liian vakavasti ennenkuin olin tosiaankin valmis. nyt voin keskittyä täysillä lapsiini ja mieheeni:) Suosittelen samaa sinulle!
Minulle tuli kanssa muutama vuosi sitten samansuuntaisia ajatuksia, kun aloin seurustella nykyisen poikaystäväni kanssa, meillä meni kaikki todella hyvin, mutta ajattelin, että jäänkö nyt paitsi jostain.
No nyt kolme vuotta myöhemmin, en todellakaan kadu sitä että olen pitänyt hyvän suhteen. Aina jos minulle tulee sellainen olo että olisi kiva olla taas sinkku, niin soitan kavereille ja lähdemme jonnekkin ulos. Olen kyllä kiltisti ja käyttäydyn niin kuin seurustellessa kuuluu, mutta seuraavana päivänä taas mietin, että sillon sinkkuna sitä tuli käytyä paljon useammin ulkona, ja sitten meni yksin kotiin. Nyt menen kavereiden kanssa vietetyn illan jälkeen kotiin poikaystäväni kainaloon, enkä kadu hetekäkään tekemääni valintaa.
Olen miettinyt, että mistä jään paitsi kun seurustelen, ja olen tullut siihen tulokseen, etten kyllä oikeastaan mistään. Voin yhtä lailla harrastaa ja nähdä kavereita, mutta tietenkin pitää huomioida myös seurustelukumppania, mutta ei se mielestäni ole velvollisuus, vaan sen teen ihan mielelläni.
Toivottavasti teet oikean valinnan! Tämä oli vain minun mielipiteeni, että ei kannata heittää hyvää suhdetta hukkaan pelkän sinkkuelämän vuoksi, mikä ei nyt ainakaan omasta mielestäni niin ihmeellistä ja erilaista ole.
mikä lie!
niinhän sitä sanotaan että raha ei tuo onnea mutta ennemmin itken jaguaarissa kuin ladassa.
itse olen kanssa potenut tällaista asianlaitaa ja miettinyt että mitä helvettiä minä täällä teen. olen itse vasta 18 ja asutaan omakotitalossa ukkoni kanssa. tähän kuuluu niin paljon muutakin josta muilla ei ole mitään hajua ja siksi pyydänkin että jokainen joka lukee tämän opettelee katsomaan objektiivisesti. eli siis.
omalta kohdalta kun ajattelee itseään ja omaa elämää tuntuu siltä että jää pois kaikesta siitä hauskasta ja hullusta mitä tässä iässä pitäisi kokea tai mitä muut ovat kokeneet. Houkutus lähteä, jättää mies ja lähteä tuntuu hirvittävän suurelta, mutta asiaa kun katselee monelta kantilta, sitä itse huomaa että tuskin osaisin olla ilman rakastani (ainakaan seuraavaan kahteen vuoteen) ja olen itsestäni senkin huomannut että tilaisuuksien tullen, on ollut mahdollisuus toimia miestäni vastaan mutta en ole sitä tehnyt koska en halua satuttaa häntä millään tavalla. En siis yksinkertaisesti pysty omantuntoni ja herkän luonteeni vuoksi tekemään sellaisia asioita.
Meilläkin suhde on arkinen, minusta tuntuu ihan kolmikymppiseltä joka on vakiintunut ja rauhoittunut asumaan elämäni miehen kanssa. Mutta edelleenkään en voi olla ajattelematta miten kivaa olisi mennä kavereiden kanssa mutta sitten taas iskee mieleen että ne kaverit joita tässäkin tarkoitan, ovat sinkkuja, ja ovat vapaita tekemään mitä vain. Minulla on vastuu jota kannan ihan mielelläni.
Tällaisessa tapauksessa voin sanoa että kannattaa kuunnella omaa sydäntään ja mennä sen mukaan. mieti miltä sinusta tuntuisi vanhana kun muistelet taaksepäin ja toteat eläneesi koko ikäsi vastuuntuntoisesti ja rauhallisesti.
tsemppiä.