Itsetuotujen matkailuautojen/vaunujen takuu?

Aloitetaan täälläkin keskustelua aiheesta; eräällä toisella saitilla on keskustelua koskien itse maahantuotujen asuntovaunujen takuusta. Eli esimerkiksi ns. saksantuomisista. Keskustelu voidaan laajentaa koskemaan myös matkailuautoja.

Aloitukseksi; olen sitä mieltä että ns. virallinen maahantuoja on valmistajan edustaja suomessa ja sitäkautta velvollinen hoitamaan myös itse tuotettujen tuotteiden takuuasiat niiltä osin kun kysymyksessä on valmistajan lupaama takuu. Siis hoitamaan tehtaan myöntämän takuun alaiset tapaukset aivan samalla tavalla kuin oman organisaationsa läpi suomalaisille jälleenmyyjille maahantuomiensa tuotteiden kohdalla.

Matkailuauto tai -vaunuhan ei ole tuotteena sen kummallisempi kulutushyödyke kuin esimerkiksi viihde-elektroniikka tai henkilöautot. Ja vaikkapa kamerapuolelta löytyy esimerkkejä siitä kuinka virallinen maahantuoja on uhkasakon voimalla velvoitettu hoitamaan myös muiden kuin oman organisaationsa tuomien tuotteiden takuu. Kamerapuolelta mieleen tulevassa tapauksessa tilanne oli vieläpä sellainen että kaupallinen toimija toimitti suuriakin määriä hyödykettä suomeen ns. harmaatuontina saksasta ja lykkäsi takuuasiat ns. virallisen maahantuojan harteille.

Samalla logiikalla, koska kysymys on kuitenkin rahalla ostettavasta tuotteesta vaikkakin hinta on hieman eri kuin esimerkissä edellä, voidaan ajatella että se ns. virallinen maahantuoja on velvollinen hoitamaan edustamansa merkin takuuasiat maahantuojasta riippumatta.

Noin siis silloin kun kysymyksessä on valmistajan tuotteelle myöntämä takuu. Tuolloinhan valmistaja korvaa takuutyön tekijälle kulut sovitun mukaan eikä asiassa pitäisi olla mitään kiistaa aiheuttavaa. Toki jotkin myyjät ja tahot, ilmeisesti kiusallaan, yrittävät tehdä asiasta vaikeamman eivätkä sisäistä rooliaan merkinkannalta osana kokonaisuutta.

Luonnollisesti aivan eri tilanne on suomalaisen myyjän "omasta pussistaan" lupaamat tai maksamat takuut/takuunlaajennukset tai palvelut. Noita ei "itse uitettuun" voi olettaa saavansa koska kauppaa ei ole tehty sen tahon kanssa joka "extraa omasta pussistaan" lupailee.

Ongelmia tulenee niiden merkkien kanssa joilla on useita tasaveroisia suomalaisia maahantuojia. Kenen puoleen silloin tulee kääntyä saadakseen palvelua ns. virallliselta maahantuojalta? Olisi helppoa sanoa että kenen tahansa koska jokainen maahantuoja lienee tehnyt sopimuksen tehtaan kanssa. Edellyttäen toki että maahantuonti ei ole sellaista jossa ostetaan jälleenmyyjältä saksasta ja myydään pikkuvoitolla suomessa.

Mitäpä mieltä asiasta? Löytyykö omakohtaisia kokemuksia asian tiimoilta?
232389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kyllä Deltta-autossa hoidetaan Fiatin tehdas takuut

Äänestä
  • Delta ei taida paljoa sitä selässä olevaa koppia raplailla?

    Olisin ymmärtänyt että alustojen takuiden kanssa ei juurikaan vääntöä ole ollut. Onhan saksasta autoja iät ja ajat yuoyu yksityisesti, siksikin autojen eli tässä tapauksessa alustojen, takuuhommat on opittu hoitamaan.

    Mutta se asuntokoppi joka alustan selässä ratsastaa; niiden takuiden kanssa kuulostaisi olevan monenlaista versiota riippuen merkistä yms.

    Äänestä

Terve vaan

Ihan asiaa kysyt ……………mutta
ensiksi pitää erottaa kaksi asiaa
1)   virallinen maahantuoja on se joka on tuonut auton maahan, ei ole olemassakaan epävirallisia maahantuojia.
2)   valmistajan edustaja on taasen se jolla on tehtaan tai suomalaisen agentin kanssa tehty huolto ja myyntisopimus.

Itse maahantuodun virallinen maahantuoja on siis se joka on ensirekisteröinyt auton Suomessa.
Valmistajan ja jälleenmyyjän keskinäinen sopimus taasen ratkaisee miten takuuasiat hoidetaan.
Pääsääntöisesti takuuasiat hoitaa se tehtaan jälleenmyyjä, joka on auton uutena myynyt.

Helpoiten takuuasiat voi siis hoitaa sen jälleenmyyjän kanssa joka on auton uutena myynyt, olipa tämä kauppias sitten mistäpäin Eurooppaa hyvänsä.

Nyt siis haluat itse tuoda esim. auton Saksasta ja saada kaikki mahdolliset hintaedut.
Tämän jälkeen haluat mennä jonkin kauppiaan ruokakupille syömään ilmaista lounasta.
Kun tuot itse auton esim. saksasta niin hoida myös itse takuuasiat, ei se vaikeaa ole.

Suomesta löytyy muuten maahantuoja, joka myy edullisia autoja ja hoitaa myös takuuasiat esimerkillisesti, toki hinta on hieman saksalaista kalliimpi mutta säästyy hakukustannukset ja mahdolliset riskit.
Itse ostin tältä kauppiaalta Turusta, eikä tullut kalliimmaksi kun, että olisin itse lähtenyt hakemaan (kun laskee kaikki kustannukset).

tyytyväinen takuuasioihin

Äänestä
  • En ole aloittaja - mutta sanasi "ruokakuppi jne. selvästi viittaa siihen että tykkäät kyttyrää jos joku saksankielentaotoisena itse hakee autonsa maailmalta.
    Tilanne on sellainene, että esim Deflets valmistajana antaa tehtaan takuun ja antaa neuvottelun jälkeen luvan huollattaa heidän tehtaansa auto esim jossakin Suomen valtuut´tamassa huoltoliikkeessä TEHTAAN LASKUUN.

    MINÄ en tiedä mistä Turun liikeestä puhut - mutta näin se asian todellisuudessa on.

    Mainitsemasi asia: "yhtä halvaksi tuli" - voin tällä istumalla epäillä. Veikkaan että se marginaali on 10000 -15000 euroa sen itse haetun eduksi.
    Nmittäin Suomesta saat -tottakai "edulisesti" mutta ne on karvalakkimalleja - ja jos niissä olisi samat vermeet sisällä mitä Saksassa myydyssä on, niin helposti yli 10 000 euroa eli 60000-100 000 FIM saat pulittaa lisää.
    Asiasta on turha alkaa minun kanssani tinkaamaan, koska olen asian itse näin todennut ja istunut sellaisen auton sisällä joka on itse Saksasta tuotu (Deflets -eikä ollut Fiatin koneella/nokalla)

    Äänestä

  • Tehdas antaa takuun kirjoitti:

    En ole aloittaja - mutta sanasi "ruokakuppi jne. selvästi viittaa siihen että tykkäät kyttyrää jos joku saksankielentaotoisena itse hakee autonsa maailmalta.

    kannattaa itse hakea, jos huiman hintaedun lisäksi saa vielä huollattaa "Defletsin" ilmaiseksi Suomessa tehtaan laskuun. Suomesta ostettaessahan Dethleffs´sinkin huolloista joutuu erikseen maksamaan, hyvä jos takuukorjaukset edes saa ilman isompia kustannuksia!
    Pitäisipä päästä istumaan ihan sisälle saakka jonkun itse tuomaan autoon, sen luulisi kanssa olevan täältä ostettuun autoon verrattuna edullista..

    Äänestä

  • Aluksi; ostin itsekin auton suomesta. Samanlaisen tuominen saksasta ei olisi kannattanut joten suomalainen myyjä pääsi kaupoille.

    Mutta; monen mallin ja merkin kohdalla hintaeroja saksan eduksi on ja siksi yksityinen maahantuonti on yhä vaihtoehtona voimissaan.

    Asiallinen termikorjaus koskien tuota "virallinen maahantuoja" termiä. Parempi onkin puhua "tehtaan edustaja suomessa" termillä. Mutta mikä se olisi sellainen tehtaan edustaja joka ei merkkiään sitten edustaisikaan? Tehtaan edustus ei toimine niin että edustetaan vain niitä yksilöitä joista on myyntihetkelläkin kate saatu?

    Tämä suomalaisilla myyjillä (osalla, ei kaikilla) ilmenevä "ei takuuhuolleta uitettuja" lienee vain ja pelkästään kettuilua siitä että joku on saksasta tuotteen itse hakenut eikä maksanut siitä suomeen kovempaa hintaa.

    Eiköhän suomalaiset takuuhuoltajatkin jossain vaiheessa pääse asiasta jyvälle. Jos eivät oma-aloitteisesti niin sitten varmaan jonkun tahon ystävällisellä ohjauksella.

    Ne merkit, joilla ei ole osoittaa yhtä toimintakykyistä tehtaan edustajaa suomessa, kannattanee unohtaa olipa ostostaan tekemässä suomesta tai muualta.

    Äänestä

  • Tehdas antaa takuun kirjoitti:

    En ole aloittaja - mutta sanasi "ruokakuppi jne. selvästi viittaa siihen että tykkäät kyttyrää jos joku saksankielentaotoisena itse hakee autonsa maailmalta.
    Tilanne on sellainene, että esim Deflets valmistajana antaa tehtaan takuun ja antaa neuvottelun jälkeen luvan huollattaa heidän tehtaansa auto esim jossakin Suomen valtuut´tamassa huoltoliikkeessä TEHTAAN LASKUUN.

    MINÄ en tiedä mistä Turun liikeestä puhut - mutta näin se asian todellisuudessa on.

    Mainitsemasi asia: "yhtä halvaksi tuli" - voin tällä istumalla epäillä. Veikkaan että se marginaali on 10000 -15000 euroa sen itse haetun eduksi.
    Nmittäin Suomesta saat -tottakai "edulisesti" mutta ne on karvalakkimalleja - ja jos niissä olisi samat vermeet sisällä mitä Saksassa myydyssä on, niin helposti yli 10 000 euroa eli 60000-100 000 FIM saat pulittaa lisää.
    Asiasta on turha alkaa minun kanssani tinkaamaan, koska olen asian itse näin todennut ja istunut sellaisen auton sisällä joka on itse Saksasta tuotu (Deflets -eikä ollut Fiatin koneella/nokalla)

    Mainitsit: "Tilanne on sellainene, että esim Deflets valmistajana antaa tehtaan takuun ja antaa neuvottelun jälkeen luvan huollattaa heidän tehtaansa auto esim jossakin Suomen valtuut´tamassa huoltoliikkeessä TEHTAAN LASKUUN."

    No näinhän se ei tietenkään mene. Eivät minkään auton huollot kuulu takuun piiriin. Takuu kattaa autossa takuuaikana takuuehtojen mukaan suoritettavat KORJAUKSET, ei siis HUOLTOJA.

    Aivan sama mistä olet autosi hankkinut, tulee sinun itse kustantaa kaikki huoltotoimet.

    Enemmän asiantuntemusta siis näihin kommentteihisi. Väärän tiedon levittäminen ei palvele todellakaan ketään.

    Äänestä

  • Niin paljon paskaa etten jaksa kaikkia oikaista, ei siinä kenenkään ruokakupille mennä tehtaan edustaja laskuttaa tehdasta. Näin on ainakin Knaus,LMC ja Euramobilin kohdalla itselläni käynyt, tosin Turussa nikoteltiin, sähköposti tehtaalle, niin jo kiukuttelijan niska rupesi taipumaan. Kuulutaan vapaakauppa alueeseen jossa tavara liikkuu (myös autot) vaikka perusjuntti pistää vastaan hampaat irvessä.

    Äänestä

  • Monet vastaukset ketjussa ovat piilo provoja.

    Äänestä

  • Sierra-Foxtrot-Charlie kirjoitti:

    Mainitsit: "Tilanne on sellainene, että esim Deflets valmistajana antaa tehtaan takuun ja antaa neuvottelun jälkeen luvan huollattaa heidän tehtaansa auto esim jossakin Suomen valtuut´tamassa huoltoliikkeessä TEHTAAN LASKUUN."

    No näinhän se ei tietenkään mene. Eivät minkään auton huollot kuulu takuun piiriin. Takuu kattaa autossa takuuaikana takuuehtojen mukaan suoritettavat KORJAUKSET, ei siis HUOLTOJA.

    Aivan sama mistä olet autosi hankkinut, tulee sinun itse kustantaa kaikki huoltotoimet.

    Enemmän asiantuntemusta siis näihin kommentteihisi. Väärän tiedon levittäminen ei palvele todellakaan ketään.

    Toimiiko dethleffsin tehdas takuu suomessa.
    jos niin missa jalleen myyntipisteissa ei toimi.

    Äänestä

  • zompie kirjoitti:

    Toimiiko dethleffsin tehdas takuu suomessa.
    jos niin missa jalleen myyntipisteissa ei toimi.

    kaikki Dethleffs´sin valtuutetut jälleenmyyjät hoitavat myymiensä vaunujen ja autojen (autoissa asunto-osan) takuukorjaukset.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    Monet vastaukset ketjussa ovat piilo provoja.

    mitä tarkoittaa keksintösi piiloprovo selitätkö?.jos ei ole muuta asiaa itsellä tai ei ymmärrä keskustelua,olisi sitte hissukseen ja antaa toisien keskustella asiaa.

    Äänestä

  • tottakai, kirjoitti:

    kaikki Dethleffs´sin valtuutetut jälleenmyyjät hoitavat myymiensä vaunujen ja autojen (autoissa asunto-osan) takuukorjaukset.

    Siis vain niiden jotka ovat itse myyneet,
    vai toimiiko merkki takuu joka on tehdastakuu 2vuotta ja kosteus mittauksin 6 vuotta.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    Monet vastaukset ketjussa ovat piilo provoja.

    Nämä älyttömät mielipideviestit pitäisi ehdottomasti siirtää ylläpidon viesteihin. Ylläpito ratkaise onko kyseessä laiton "piiloprovo" viesti. (Hyvä keksintö, höh! mitä liene tarkoitat sillä)
    Muuten nämä viestit pitää ehdottomasti poistaa turhina provoviesteinä, mikä sheriffille tiedoksi,jos haluaa siistiyttää palstan,ja pitää jatkossakin ne poissa.On yksi sheriffi, vaan höh ei ole,vaan on yksi pahimmista provoilijoista,myös vaihtuvilla eri nimimerkeillä!

    Äänestä

  • tällaista kirjoitti:

    Piiloprovo on naamioitu asiallisen näköiseksi vastaukseksi tai aloitukseksi. Viestin yksinkertainen vastaus on tarkoituksella esitetty niin hämäävästi (kaksi- tai useanpiselitteisesti), että sen asiaan perehtymätön tulkitsee takuuvarmasti väärin, ja saada siten erheellisen kuvan vastauksesta. Provon kirjoittaja voi jälkeenpäin vedota, että kirjoituksellaan tarkoitti aivan muuta. Eikä ymmärtänyt, että viestin voi noinkin väärin käsittää.

    Äänestä

Kurkatkaa finntakuun sivuille , se on järkevä vaihtoehto kun harrastaa itsetuontia.

Äänestä
  • Finntakuun saat autolle, et asunto-osalle.
    Muuten hyvä juttu toi Finntakuu.

    Äänestä

Takuu on aina myyjän, maahantuojan tai valmistajan antama vapaaehtoinen hyödyke kuluttajalle. Takuu ehtoineen ja rajoituksineen kannattaisi aina pyytää kirjallisena. Takuu ei siis ole lainkaan pakollinen...

Takuun lisäksi myyjää sitoo myös "virhevastuu" joka on lansäädännöllinen vastuu myydystä tuotteesta. Virhevastuu on voimassa vaikka tuotteelle ei annettaisi takuuta lainkaan.

Finntakuun yhteydessä ei pitäisi puhua lainkaan takuusta, vaan tuo tuote on ennemminkin vakuutus joka korvaa tietyt vikaantumiset.

Äänestä
  • Minulla on vuosi sitten saksasta uutena tuotu auto, josta ensimmäisillä pakkasilla hajosi muutama muoviosa väärän materiaalin takia.Olin yhteydessä tehtaaseen ja kerroin että on aika pitkä matka tulla takuukorjaukseen, että saisiko osat tänne. Tehtaan jälkimarkkinointi johtaja kysy että mihin haluat osat ja ne lähetettiin pyytämääni jällenmyyjän luokse suomeen.
    Kysyin vielä häneltä että vastaako Burstner jakossakin tuotevastuustaan ja vastaus oli että noudattavat tässä asiassa EU-lainsäädäntöä, kyllä. Paikallinen jälleen myyjä ei olisi tätä suostunut tekemään ilman minun yhteyden ottoa tehtaalle. Asia on tältä osin järjestyksessä mutta vielä on takuuta jäljellä, joten katsotaan onko muuta asiaa vielä tulevaisuudessa tehtaalle.

    Äänestä

takuukortti ja siinä merkintä koska takuu on alkanut tai joku muu selvitys takuun alkamis ajankohdasta.Asia tulee kuntoon, kun luet sieltä takuu ehdoista missä takuu on voimassa.Siellä takuukortissa se yleensä lukee ja jos ei selviä takuun, kautta on tuotevastuu laki edelleen voimassa.Ja kestokulutus-hyödykkeissä tämä vastuu ei pääty niin nopeasti kuin takuu yleensä.Esim asuto-vaunu/auto kestää veden pitävänä yli viisi vuotta, joten kun maksatte näistä kosteus tarkastuksista, maksatte tyhjästä

Äänestä

Kilpailusäännökset edellyttävät, että valmistajan yhdessä maassa myöntämän tehdastakuun on pääsääntöisesti oltava samoin edellytyksin voimassa myös muissa EU-maissa. Tavara pitäisi saada siis takuukorjattua Suomessa, jos sillä on valmistajan tehdastakuu ja maahantuoja Suomessa.

http://www.ecc.fi/Page/26994230-720c-4f76-ad91-549698a6294b.aspx

Äänestä
  • Erälaukko Tamperella ilmoitti että tehdas takuu työt tehdään mutta asiakas maksaa työn ja perii sen siltä myyjältä mistä on ostanutkin ???

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    Erälaukko Tamperella ilmoitti että tehdas takuu työt tehdään mutta asiakas maksaa työn ja perii sen siltä myyjältä mistä on ostanutkin ???

    Se myyjäkin perii ne takuukorjauskustannukset valmistajalta. Valmistajahan sen takuun on myöntänyt. Saman tuotteen Suomalainen maahantuoja voisi aivan hyvin laskuttaa tekemänsä takuukorjaukset suoraan valmistajalta. Tähän nimenomaan EU pyrkii. Ehdot olisivat samanlaiset koko EU:n sisämarkkina-alueella.

    Suomesta ostetun tuotteen voisi korjauttaa Italiassa samaisen tehdastakuun piirissä, jos tuote on Italiassakin vapaassa myynnissä. Oli tuotteen valmistusmaa mikä tahansa, tai päin vastoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Esimerkiksi siksi kirjoitti:

Aloitetaan täälläkin keskustelua aiheesta; eräällä toisella saitilla on keskustelua koskien itse maahantuotujen asuntovaunujen takuusta. Eli esimerkiksi ns. saksantuomisista. Keskustelu voidaan laajentaa koskemaan myös matkailuautoja.

Aloitukseksi; olen sitä mieltä että ns. virallinen maahantuoja on valmistajan edustaja suomessa ja sitäkautta velvollinen hoitamaan myös itse tuotettujen tuotteiden takuuasiat niiltä osin kun kysymyksessä on valmistajan lupaama takuu. Siis hoitamaan tehtaan myöntämän takuun alaiset tapaukset aivan samalla tavalla kuin oman organisaationsa läpi suomalaisille jälleenmyyjille maahantuomiensa tuotteiden kohdalla.

Matkailuauto tai -vaunuhan ei ole tuotteena sen kummallisempi kulutushyödyke kuin esimerkiksi viihde-elektroniikka tai henkilöautot. Ja vaikkapa kamerapuolelta löytyy esimerkkejä siitä kuinka virallinen maahantuoja on uhkasakon voimalla velvoitettu hoitamaan myös muiden kuin oman organisaationsa tuomien tuotteiden takuu. Kamerapuolelta mieleen tulevassa tapauksessa tilanne oli vieläpä sellainen että kaupallinen toimija toimitti suuriakin määriä hyödykettä suomeen ns. harmaatuontina saksasta ja lykkäsi takuuasiat ns. virallisen maahantuojan harteille.

Samalla logiikalla, koska kysymys on kuitenkin rahalla ostettavasta tuotteesta vaikkakin hinta on hieman eri kuin esimerkissä edellä, voidaan ajatella että se ns. virallinen maahantuoja on velvollinen hoitamaan edustamansa merkin takuuasiat maahantuojasta riippumatta.

Noin siis silloin kun kysymyksessä on valmistajan tuotteelle myöntämä takuu. Tuolloinhan valmistaja korvaa takuutyön tekijälle kulut sovitun mukaan eikä asiassa pitäisi olla mitään kiistaa aiheuttavaa. Toki jotkin myyjät ja tahot, ilmeisesti kiusallaan, yrittävät tehdä asiasta vaikeamman eivätkä sisäistä rooliaan merkinkannalta osana kokonaisuutta.

Luonnollisesti aivan eri tilanne on suomalaisen myyjän "omasta pussistaan" lupaamat tai maksamat takuut/takuunlaajennukset tai palvelut. Noita ei "itse uitettuun" voi olettaa saavansa koska kauppaa ei ole tehty sen tahon kanssa joka "extraa omasta pussistaan" lupailee.

Ongelmia tulenee niiden merkkien kanssa joilla on useita tasaveroisia suomalaisia maahantuojia. Kenen puoleen silloin tulee kääntyä saadakseen palvelua ns. virallliselta maahantuojalta? Olisi helppoa sanoa että kenen tahansa koska jokainen maahantuoja lienee tehnyt sopimuksen tehtaan kanssa. Edellyttäen toki että maahantuonti ei ole sellaista jossa ostetaan jälleenmyyjältä saksasta ja myydään pikkuvoitolla suomessa.

Mitäpä mieltä asiasta? Löytyykö omakohtaisia kokemuksia asian tiimoilta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu