katkeruuden vanki

...raivoraittiit ovat suvaitsemattomia ja rettelönhakuisia ihmisiä. Itse kierrän sellaiset kaukaa. Alle puolet suomalaisista eivät enää usko taivaaseen ja helvettiin. Liity joukkoon.

Ajattele että Kaikkivaltias ei ikinä laittaisi ihmistä sellaiselle koetukselle kuin uskikset uhoavat.

Jos usko on vain henkilökohtainen vakaumus, sen ei pitäisi juurikaan häiritä touhuja. Jos se taas näkyy kaikilla elämän osa-alueilla, niin kannattaisi vähän löysätä pipoa.

Minulla oli kerran lyhyt ja tulinen suhde uskovaiseen naiseen. Muuten se oli ihan normaali, mutta sillä oli aika syvä kristillinen vakaumus. Ei se estänyt häntä meikkaamasta, käyttämästä kauniita vaatteita, tanssimasta tai ylipäätänsä mistään muustakaan. Ei se tehnyt hänestä huonompaa, mutta ei kyllä parempaakaan ihmistä kuin muut. Se nyt vaan oli sen oma juttu.

Kuulostaa siltä että olet jo voitonpuolella koska kykenet tunnistamaan ja tunnustamaan katkeruutesi ja kateutesi ulos.

Ehkei uskoaan kannattaisi korottaa ja korostaa liikaa ihmissuhteiden päällekatsojaksi, sillä sanoihan Jeesuskin ettei hän ole tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan.

Heittäydy elämään pelottomasti ihmisenä ihmiselle, ja anna Jeesuksen paremminkin ohjata kuin yrittää itse ohjata häntä.

Hei,

Uskohan on semmoinen juttu kuin itse sen tuntee. Ei tarvitse kuulua kirkkoon ja silti on uskovainen. Ei ole paha olla uskovainen tai jotain muuta. Me ollaan vain ihmisiä ja sitä myöten pitää kunnioittaa toisen vakaumusta.

Minusta sinun kannattaa ottaa joku ulkopuoleinen ihmisen jonka kanssa käyt asian läpi - ja heti. Koska itse tunnistat ongelman on siihen hyvä tarttua- ja heti. Muuten sinä pyörit asian parissa ja olet syvemmällä ajatusten "viidakossa". Mielenterveys on tärkeä juttu ja sen voi jokainen menettää. Nyt siis on tärkeysjärjestys hoitaa ensin itsesi kuntoon. Muista, että avun hakeminen ei ole hävettävää...vain viisas tunnistaa avuntarpeen ja hakee sitä. Se joka ei tunnista ja hae sairastuu.

Minulla...sinulla... meillä kaikilla on vain yksi elämä elettävänä...sen mukaan sitten.

t: Ei kuulu kirkkoon, uskoo johonkin ja eronnut mies

Tässä oli hieman kannanottoja sun uskovaisuutta kohtaan. Ihmisiä ovat kaikki, niin uskovaiset kuin ei uskovaiset. Eikä siinä niin herran sana taida painaa kun kateuden tunne tai ehkä paremminkin tuska sinun tapauksessa iskee. Katkeruutta on kaikissa ihmisissä. Olisi ollut kiva tietää, että ootko ollut pitempään sinkkuna ja onko sulla seurustelusuhteita takana. Niin tietäis onko kyseessä pitempiaikainen juttu vai joku mikä on noussut vasta viime aikoina esille. Itsekin sorrun siihen, että voi kun minulla olisi nainen, tyttöystävä niin kaikki olisi paremmin, varmasti jotkut asiat olisi, mutta varmasti se, että jos toinen vieras ihminen tulee toisen elämään niin ei se täysin ongelmitta suju. Helposti ihmiset alkaa marisemaan siitä mitä ei oo, ajattelevat, että kun jotakin on saavutettu niin sitten on onnellinen ja tyytyväinen. Vain harvat pystyvät ”lopettamaan” siihen ensimmäiseen tai toiseen saavutukseen, vaan aina tulee jokin juttu mitä haluaa ja mikä ärsyttää kun ei sitä saa. Toki ymmärrän sen, että parisuhde tai kumppanin saaminen voi olla se ”one and only” juttu monille. Minun elämän filosofia pohjautuu pitkälti sille, että aikuisen ihmisen elämään kuuluu kumppanuus ja koko elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa. Minulla tämä toinen ihminen on nainen ja tunnen itseni ei niin kokonaiseksi niin pitkään kun minulla ei ole puolisoa. Kuitenkin aika luottavaisin mielin elän sinkkuelämää, luulen että jossain vaiheessa törmään johonkin. Sitä ennen yritän nauttia muista asioista työstä, opiskeluista, kavereista, kirjoista yms.

Tärkein juttu mitä sun kannattais tehdä, jos et halua menettää noita parisuhteessa eläviä ystäviä olis tuoda myös niiden tietoon tämä sun katkeruus. Voi nimittäin olla, että niiltäkin saattaa palaa käämit jos käyttäydyt ikävästi heitä kohtaan. Varmasti hekin ymmärtävät, että se sinkkuus ei kaikille ole sitä unelma-aikaa. Ei kaikki tykkää siitä puolison metsästämisestä viikonlopusta toiseen ja niitä pettymyksiä mitä matkalla tulee, vaan haluaisivat viettää aikaa sen oman kullan kanssa. Kuten toit ilmi sen, että vielä ihmisten parissa asian jotenkin aina vähän unohtuu, mutta siten kun on itekseen, on täysin yksin, niin kaikki alkaa vaan olla puuduttavaa. Sitten kun on liian puutunut, niin se puutumus seuraa opiskelupaikoille, töihin ja harrastuksiin tehden ihmisestä väsyneen, tylsän oloisen, turhautuneen ja ärtyneen mikä ei ainakaan lisää kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa. Joten siitä alkaa se sinkkuuden oravanpyörä.

Tärkeää olisi harrastaa mielenkiintoisia juttuja, mennä mukaan uusiin harrastuksiin ja tilanteisiin, että pystyisi unohtamaan tuon ”pakkomielteen” miehestä,puolisosta koska yleensä sellaset pirteät, energiset ja hymyilevät ihmiset saavat seuraa ja huomiota tosi paljon enemmän kuin sellaset tympeet. Eli kannattaa alkaa elämään sitä omaa elämään, eikä vielä huokailla sen yhteisen elämän perään, koska sekin on sitten parisuhteessa vaarana, jos ei ole elänyt sitä omaa elämää, niin jossakin vaiheessa se yhteinen elämä saattaa sit kyllästyttää niin paljon, että haluaakin takaisin siihen yksin olemiseen ja omaan elämään.

Vaikea antaa mitään täsmäohjeita, että mitä kannattaa tehdä. Yksi syy siihen on, että kamppailen saman ongelman kanssa itsekin, tosin hieman lievempänä, itsellä iskee enemmän sellanen tunnekuohuhaikeus kun näkee onnellisia pareja, että kumpa minäkin... Sanoit, että tuut vihaiseksi, kun oot yksin. Viha on voimakas tunne ja sillä saa helposti tehtyä paljon ikäviä asioita. Toisaalta vihasta ei pitäisi olla niin pitkä matka rakkauteen, kysymys on lähinnä katsoa asiaa tunnelin toisesta päästä, ei siis sieltä tunnelin sisältä vaan tunnelin ulkopuolelta. Helppoa se negatiivisten ajatusten ja tunteitten muuttaminen positiivisiksi ei ole, mutta riittävällä motivaatiolla ei se aivan mahdotontakaan ole. Kuten joissakin viestissä oli niin hyvä että olet tiedostanut tuon asian. Yksi mikä ainakin minulle ja monille muillekin auttaa melkein asiassa kuin asiassa on keskustelu ja jutteleminen.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

... et kertonu sitä uskoos mut joka uskonnolla on joku jolta voi aina pyytää apua...

Eikä tää nyt oo vittuilu viesti vaan ihan oikeesti. Sie kyllä ilmeisesti haluat muuttua mut jos vähän jeesiä ja rohkeutta pyytäsit niin se varmaan auttais.

Oon nelikymppinen mies, ateisti. Ootko sä nainen?

Uskovaisuutesi ei välttämättä sinällään liity katkeruuteen, toisin kuin joku väitti. Mäkin oon yksin, en pysty lähestymään ketään.

Lapsena isäni löi mua nahkavyöllä. Vyöruoskinta loppui sihen, kun päätin olla enää itkemättä. Vihalla pääsi rauhaan.

Olin pitkään katkera kohtalostani, mutta tajusin lopulta, että katkeruus jatkuu hautaan asti ellen ite lopeta elämän surkuttelua.

Turha sun on mennä esittämään perheellisille ystäville jotain muuta kuin olet. Hakeudu muiden sinkkujen joukkoon etsimään kumppania tai hyväksy tilanteesi. Joka tapauksessa kato mitkä asiat sulla on hyvin (ootko terve, onko työtä ja rahaa, ystäviä) ja suhteuta ongelmasi noihin.