En ole hirveän sosiaalinen, en tykkää ravintolaviikonlopuista, en osaa kirjoittaa vetäviä netti-ilmoituksia, minulla ei ole trendikkäitä harrastuksia, en ole miljonääri, en ole ollut mallina, en valmistu maisteriksi 4 vuodessa, en asu eirassa, minulla ei ole laajaa ystäväpiiriä....
Sen sijaan olen aika pitkälti sitä, mihin evoluutio on miehen muokannut. Olen käsistäni kätevä, osaan käyttää työkaluja, koneita ja laitteita, osaan jutella syvällisiä, osaan ratkaista ongelmia, osaan rakentaa tarvittaessa vaikka suojan(talon) perheelle, olen iso&vahva(mutta hoikka), olen suojeleva nalle naiselle, olen komeaksi ja söpöksi sanottu, puhun neljää kieltä ja viidettä opettelen, valmistun maisteriksi (vaikkakin keskimääräistä myöhemmin masennuksen takia), osaan tehdä ruokaa ja haluan oppia lisää, olen romanttinen.... tuota positiivista listaa voisi jatkaa vielä pitkällekin, mutta niistä ominaisuuksista ei ole mitään apua, koska ekan kappaleen ominaisuudet mitätöivät nämä perinteiset hyveet.
Elämästä on tullut elämystä. Kaiken pitää olla luxusta. Jos siihen ei päästä, eletään sitten ilman mitään mahdollisimman vähällä. Elämä on mustavalkoista. Joko paras mies tai ei mitään.
Itselläni ei ole rima korkealla. Olen avoin kokeilemaan kemioita kenen tahansa naisen kanssa, kunhan ei ole hirveän ylipainoinen tai ruma. Muuta ennakkoasenteita en juurikaan aseta.
EN KELPAA NAISELLE
37
3451
Vastaukset
- miesmies
lihatiskillä kun siellä pitää olla ulkonäköä ja supliikkia, mutta silloin kannattaa vaihtaa areenaa ja tehdä vaikutusta naisiin siellä missä on hyvä.
- nainen
Miten määrittelen "hirveän ylipainoisen" ja "ruman"?? Suljit jo paljon naisia tuolla
ennakkoasenteellasi pois.- nainen
siis miten määrittelet?
- miesmies
nainen kirjoitti:
siis miten määrittelet?
nainen on aika kriittinen ulkonäöstään (ainakin minun tapaamani) ja pitää itseään lihavana vaikkei todellakaan sitä olisi. Eli tuo määritelmä ei oikein korrekti olut. Samoin, jos kukaan ei ole sanonut tytölle että tämä on kaunis niin ei se ole itsestään selvyys että itseään kauniina pitäisi. Varsinkin jos ei ole seurustelut edenneet treffejä pitemmälle. Ulkonäkökriteerejä voi olla, mutta niitä ei kannata kailottaa.
- IDEAALI
nainen kirjoitti:
siis miten määrittelet?
Ulkonäkö voi olla joiltakin osin objektiivistakin. Määrittelen nuo painoasiat kansanterveyslaitoksen painoindeksein.
Rumaa on vaikea määritellä, mutta se olisi kuitenkin pieni osuus väestöstä, joten en niin paljoa sulkenut pois. - Mitäh?
IDEAALI kirjoitti:
Ulkonäkö voi olla joiltakin osin objektiivistakin. Määrittelen nuo painoasiat kansanterveyslaitoksen painoindeksein.
Rumaa on vaikea määritellä, mutta se olisi kuitenkin pieni osuus väestöstä, joten en niin paljoa sulkenut pois.Ettäkö jos painoindeksi on 30 mutta naama on siedettävä ja luonne aivan ihana, niin et huoli? Ei ihme, että olet yksin...
- luminella
Moikka!
Pikkusen enemmän itseluottamusta ja itsevarmuutta peliin.
Mistä olet 'yrittänyt' etsiä elämänkumppania... (Helsingin) pintaliito paikoista vai? Olen sitä mieltä että me 'tavalliset' ihmiset emme löydä hienosto yökerhoista kumppania...
tsemiä!!!- Vai vielä lisää?
"Sen sijaan olen aika pitkälti sitä, mihin evoluutio on miehen muokannut. Olen käsistäni kätevä, osaan käyttää työkaluja, koneita ja laitteita, osaan jutella syvällisiä, osaan ratkaista ongelmia, osaan rakentaa tarvittaessa vaikka suojan(talon) perheelle, olen iso&vahva(mutta hoikka), olen suojeleva nalle naiselle, olen komeaksi ja söpöksi sanottu, puhun neljää kieltä ja viidettä opettelen, valmistun maisteriksi (vaikkakin keskimääräistä myöhemmin masennuksen takia), osaan tehdä ruokaa ja haluan oppia lisää, olen romanttinen.... tuota positiivista listaa voisi jatkaa vielä pitkällekin"
Minusta tuossa on jo vähän liikaakin brassailua...
Jos mies on rehti, mukava eikä ihan tyhmä ja jos kipinät osuu kohdalleen, niin minulle kelpaa, ei tarvitse osata kieliä, tai korjata mitään, tai olla söpö tai osata rakentaa talo... Sen sijaan en kestä miehiä, jotka vikisevät, että en kelpaa naisille, kun en ole miljonääri ja omista kartanoa, mutta olen sitä ja tätä ja osaan sitä ja tätä vielä vähän totakin... Aika selkeästi siellä on metatekstinä että naiset on ronkeleita, kun ei tuollainen todella taitava, syvällinen, romanttinen ja fiksu mies kelpaa... Johan sen sanoo nimimerkkikin: ideaalimies... - IDEAALI
Vai vielä lisää? kirjoitti:
"Sen sijaan olen aika pitkälti sitä, mihin evoluutio on miehen muokannut. Olen käsistäni kätevä, osaan käyttää työkaluja, koneita ja laitteita, osaan jutella syvällisiä, osaan ratkaista ongelmia, osaan rakentaa tarvittaessa vaikka suojan(talon) perheelle, olen iso&vahva(mutta hoikka), olen suojeleva nalle naiselle, olen komeaksi ja söpöksi sanottu, puhun neljää kieltä ja viidettä opettelen, valmistun maisteriksi (vaikkakin keskimääräistä myöhemmin masennuksen takia), osaan tehdä ruokaa ja haluan oppia lisää, olen romanttinen.... tuota positiivista listaa voisi jatkaa vielä pitkällekin"
Minusta tuossa on jo vähän liikaakin brassailua...
Jos mies on rehti, mukava eikä ihan tyhmä ja jos kipinät osuu kohdalleen, niin minulle kelpaa, ei tarvitse osata kieliä, tai korjata mitään, tai olla söpö tai osata rakentaa talo... Sen sijaan en kestä miehiä, jotka vikisevät, että en kelpaa naisille, kun en ole miljonääri ja omista kartanoa, mutta olen sitä ja tätä ja osaan sitä ja tätä vielä vähän totakin... Aika selkeästi siellä on metatekstinä että naiset on ronkeleita, kun ei tuollainen todella taitava, syvällinen, romanttinen ja fiksu mies kelpaa... Johan sen sanoo nimimerkkikin: ideaalimies...Aika selkeästi huomaat, että naiset ei kelpaa mulle vai? Päättelit oikein metatekstistäni? Otsikossahan se jo lukee.
- Vai vielä lisää?
IDEAALI kirjoitti:
Aika selkeästi huomaat, että naiset ei kelpaa mulle vai? Päättelit oikein metatekstistäni? Otsikossahan se jo lukee.
otsikossasi lukee ettet kelpaa naisille, sisälukutaidossani ei ole mitään vikaa, vaikka niin haluaisit kuvitella ;) Jos kehut itseäsi maasta taivaaseen ja sanot, ettet kelpaa naisille, niin metateksti (metatekstistä ei muuten voi päätellä mitään, mutta tekstistä voi päätellä metatekstin) on silloin, että mielestäsi naiset on ronkeleita, voitko kieltää ettei näin ole? Tai voit tietysti, mutta se ei ole uskottavaa... Viestisi tarkoitus on selvä: yrität saada palstan naiset kilpaa kehumaan sinua ja vakuuttelemaan, että heille kyllä kelpaisi, todistaakseen itselleen, etteivät ole nirppanokkia, jolloin sinä saat "todisteen" naisten nirppanokkaisuudesta.

Joo. Tämä ei ole eka kerta kun täällä joku on kertonut henkilökohtaisesta elämästään ja sitten joku toinen tulee solvaamaan. Osaan kyllä vastata tälläiseenkin, mutta en jaksa mennä provoilussa kovin pitkälle. Kerro sinä vuorostasi taustasi niin tiedän miten keskustelukumppaniini asennoidun.
Kaiken kaikkiaan onko viestiesi tarkoituksena alunperinkään ollut mikään muu kuin vinoilu?
Alkuperäinen viestini oli toteamus yhteiskunnan muuttumisesta. En halua kehuja varsinkaan kun entiedä tuleeko ne rumilta ja ylipainoisilta. Sullekin varmaan turhaa kirjoittelen. - nainen
IDEAALI kirjoitti:
Joo. Tämä ei ole eka kerta kun täällä joku on kertonut henkilökohtaisesta elämästään ja sitten joku toinen tulee solvaamaan. Osaan kyllä vastata tälläiseenkin, mutta en jaksa mennä provoilussa kovin pitkälle. Kerro sinä vuorostasi taustasi niin tiedän miten keskustelukumppaniini asennoidun.
Kaiken kaikkiaan onko viestiesi tarkoituksena alunperinkään ollut mikään muu kuin vinoilu?
Alkuperäinen viestini oli toteamus yhteiskunnan muuttumisesta. En halua kehuja varsinkaan kun entiedä tuleeko ne rumilta ja ylipainoisilta. Sullekin varmaan turhaa kirjoittelen.mitä tekstiä taas tältä "ideaalilta":
"En halua kehuja varsinkaan kun entiedä tuleeko ne rumilta ja ylipainoisilta"..
En jaksa edes kommentoida.. - IDEAALI
nainen kirjoitti:
mitä tekstiä taas tältä "ideaalilta":
"En halua kehuja varsinkaan kun entiedä tuleeko ne rumilta ja ylipainoisilta"..
En jaksa edes kommentoida..Olet jo kommentoinut - kuten minäkin. Näin tämä etenee tyypillisimmillään täällä.
- Vai vielä lisää!
IDEAALI kirjoitti:
Joo. Tämä ei ole eka kerta kun täällä joku on kertonut henkilökohtaisesta elämästään ja sitten joku toinen tulee solvaamaan. Osaan kyllä vastata tälläiseenkin, mutta en jaksa mennä provoilussa kovin pitkälle. Kerro sinä vuorostasi taustasi niin tiedän miten keskustelukumppaniini asennoidun.
Kaiken kaikkiaan onko viestiesi tarkoituksena alunperinkään ollut mikään muu kuin vinoilu?
Alkuperäinen viestini oli toteamus yhteiskunnan muuttumisesta. En halua kehuja varsinkaan kun entiedä tuleeko ne rumilta ja ylipainoisilta. Sullekin varmaan turhaa kirjoittelen.Eli sieltähän se totuus paljastui! No annanpa muutaman vaihtoehdon: olen pieni, mutta siro blondi, ihan sopusuhtainen, kurvikas. TAI: olen kaksi metriä pitkä, painan 150 kg, nenässäni on syylä. TAI: olen keskimittainen, hieman urheilullisen näköinen brunetti, en niin rintava, mutta perseeni on pieni. Kenen suusta mieluiten kuulisit tekstini ja MIKSI? Tuo yo. kommenttisi paljastikin sinusta kaiken tarpeellisen, joten älä pliis kerro itsestäsi enempää, enää ei söpöyskään auta!
- IDEAALI
Vai vielä lisää! kirjoitti:
Eli sieltähän se totuus paljastui! No annanpa muutaman vaihtoehdon: olen pieni, mutta siro blondi, ihan sopusuhtainen, kurvikas. TAI: olen kaksi metriä pitkä, painan 150 kg, nenässäni on syylä. TAI: olen keskimittainen, hieman urheilullisen näköinen brunetti, en niin rintava, mutta perseeni on pieni. Kenen suusta mieluiten kuulisit tekstini ja MIKSI? Tuo yo. kommenttisi paljastikin sinusta kaiken tarpeellisen, joten älä pliis kerro itsestäsi enempää, enää ei söpöyskään auta!
Miksi en saisi vastata enää? Etkö pidä keskusteluista? Miksi sitten aloitat (uuden) keskustelun, jos et jaksa sitä käydä loppuun.
Kerroin mitä kerroin ja sen takana pysyn. Asiat ovat näin. Maailma on rankka sittenkin, eikö? Kelpaisiko sinulle mies jolla on iso syylä nenässä, kaljamaha, painoa liikaa, iso perse? Jos kelpaa, niin olemme todellakin täysin erityyppisiä ihmisiä. En todellakaan naisena katselisi sellaista seuraavia kymmeniä vuosia. - Vai vielä lisää!
IDEAALI kirjoitti:
Miksi en saisi vastata enää? Etkö pidä keskusteluista? Miksi sitten aloitat (uuden) keskustelun, jos et jaksa sitä käydä loppuun.
Kerroin mitä kerroin ja sen takana pysyn. Asiat ovat näin. Maailma on rankka sittenkin, eikö? Kelpaisiko sinulle mies jolla on iso syylä nenässä, kaljamaha, painoa liikaa, iso perse? Jos kelpaa, niin olemme todellakin täysin erityyppisiä ihmisiä. En todellakaan naisena katselisi sellaista seuraavia kymmeniä vuosia.En kieltänyt vastaamasta, pyysin vain olemaan kertomaan enempiä itsestäsi, tuo ekan viestisi litania sekä se, että haluat tietää minkä näköinen ihminen on, ennen kuin annat painoa hänen sanomisilleen, riitti, mielipiteeni sinusta on muodostunut, eikä mikään sitä enää muuta.
Ja kyllä, jos minun pitäisi valita ylipainoisen syylänenän, joka on muuten fiksu, huumorintajuinen ja mukava, ja söpöksikin kehutun, itseään kehuvan, ulkonäön perusteella ihmisiä arvostelevan miehen välillä, niin syylänenä voittaa kirkkaasti! Katsos kun naiset antavat arvoa myös sille mitä korvien välissä on, ehkä siksi et kelpaa? Ja huom! En väitä, että tämä olisi syy, mikset kelpaa, kysyn vain, että voisiko se olla mahdollista... - IDEAALI
Vai vielä lisää! kirjoitti:
En kieltänyt vastaamasta, pyysin vain olemaan kertomaan enempiä itsestäsi, tuo ekan viestisi litania sekä se, että haluat tietää minkä näköinen ihminen on, ennen kuin annat painoa hänen sanomisilleen, riitti, mielipiteeni sinusta on muodostunut, eikä mikään sitä enää muuta.
Ja kyllä, jos minun pitäisi valita ylipainoisen syylänenän, joka on muuten fiksu, huumorintajuinen ja mukava, ja söpöksikin kehutun, itseään kehuvan, ulkonäön perusteella ihmisiä arvostelevan miehen välillä, niin syylänenä voittaa kirkkaasti! Katsos kun naiset antavat arvoa myös sille mitä korvien välissä on, ehkä siksi et kelpaa? Ja huom! En väitä, että tämä olisi syy, mikset kelpaa, kysyn vain, että voisiko se olla mahdollista...Luulenpa, että äidilliseen asennoitumiseesi minua kohtaan on syy siinä, että menin paljastamaan ikäni. Muutitko asennoitumistasi minua, keskustelukumppaniasi kohtaan siinä vaiheessa?
Samaten minä muutan asennoitumistani keskustelukumppaniani kohden, mikäli jossain vaiheessa huomaan hänen olevan ei-niin-puoleensavetävä. Itsekin olet jo aikapaljon paljastanut itsestäsi. Valitettavasti minulla on aika huono kuva sinusta. Täällä Helsingin puistoissa näkee paljon kassi-almoja, jotka ovat ruman kaljamahaisen syylänenämiehen seurassa päivät pitkät maistissa.
Mielikuvat ovat lujassa. Sekä sinulla että minulla ja monella muulla. - Vai vielä lisää!
IDEAALI kirjoitti:
Luulenpa, että äidilliseen asennoitumiseesi minua kohtaan on syy siinä, että menin paljastamaan ikäni. Muutitko asennoitumistasi minua, keskustelukumppaniasi kohtaan siinä vaiheessa?
Samaten minä muutan asennoitumistani keskustelukumppaniani kohden, mikäli jossain vaiheessa huomaan hänen olevan ei-niin-puoleensavetävä. Itsekin olet jo aikapaljon paljastanut itsestäsi. Valitettavasti minulla on aika huono kuva sinusta. Täällä Helsingin puistoissa näkee paljon kassi-almoja, jotka ovat ruman kaljamahaisen syylänenämiehen seurassa päivät pitkät maistissa.
Mielikuvat ovat lujassa. Sekä sinulla että minulla ja monella muulla.Luulenpa että asennoitumiseni syynä on ihan kirjoituksesi sisältö. Piti ihan käydä tarkistamassa ikäsi, kun en muistanut sitä lukeneeni... Olen muuten vain pari vuotta sinua vanhempi, yllätyit varmasti. On se hyvä, ettei kassialmoilla ole modeemia puistonpenkillään, muuten saisit vielä enemmän naisia niskaasi ;)
Minä muutan asennoitumistani keskustelukumppaniani kohtaan, mikäli jossain vaiheessa huomaan hänen olevan ei-niin-älykäs. Sinä olet sillä saralla paljastanut itsestäsi kaiken...
Täällä "landella" ei ole niin paljon puistoja, mutta uskon sanaasi, sillä kaveritkin on kertoneet pääkaupungin kassialmaongelmasta ja heidän seuralaisistaan.
Mielikuvani eivät ole niin kauhean lujassa, heti kun sanot jotain älykästä, muutan mielipidettäni positiivisempaan suuntaan ;) - IDEAALI
Vai vielä lisää! kirjoitti:
Luulenpa että asennoitumiseni syynä on ihan kirjoituksesi sisältö. Piti ihan käydä tarkistamassa ikäsi, kun en muistanut sitä lukeneeni... Olen muuten vain pari vuotta sinua vanhempi, yllätyit varmasti. On se hyvä, ettei kassialmoilla ole modeemia puistonpenkillään, muuten saisit vielä enemmän naisia niskaasi ;)
Minä muutan asennoitumistani keskustelukumppaniani kohtaan, mikäli jossain vaiheessa huomaan hänen olevan ei-niin-älykäs. Sinä olet sillä saralla paljastanut itsestäsi kaiken...
Täällä "landella" ei ole niin paljon puistoja, mutta uskon sanaasi, sillä kaveritkin on kertoneet pääkaupungin kassialmaongelmasta ja heidän seuralaisistaan.
Mielikuvani eivät ole niin kauhean lujassa, heti kun sanot jotain älykästä, muutan mielipidettäni positiivisempaan suuntaan ;)VOI *****!
Oliko sun pakko vetää tähän mukaan vielä Mensakin? Oletko itse jäsen? Jos et ole niin ei paranisi sinun avautua. Erittäin älykkäät kun ovat pakostakin vahingossa joskus liittyneet sunnuntaipäivän ratoksi. Olemme vähintäänkin samalla tasolla. Minä kun vain en harrasta kaunokirjallisuutta ja itseilmaisua joten tekstini on mitä on enkä niin jaksa panostaa tähän keskusteluun. Sitä ilmeisesti haluaisit etkä niinkään älykkyyttä? Lukion laudaturi antoi ymmärtää, että älykkyys on kirjallisuuden harrastamisen synonyymi? Itsekin olet muuttanut kirjoitustyyliäsi lähes joka kerta parempaan suuntaan joten älä ala ottamaan johtopäätöksiä minun lahjoistani. Potentiaalisuus saattaa olla piilevää.
Ja sitten syvällisemmät pohdiskelut älykkyydestä voit laittaa tuonne yhteiskunta/älykkyys osastolle. Täällä emme ala jauhamaan määritelmistä jne. Siellä on jo riittävästi aloituksia samasta asiasta ja mensan kyseenalaistamisista.
Ja kyllä kassi-almakin voi olla älykäs, joten se ei sulje sinua pois kassi-almamielikuvasta. Syrjäytymiseen on monia reittejä. Pärjäämiseen sen sijaan on vain muutamia teitä.
...mutta kaikenkaikkiaan aikani menee hukkaan kanssasi. - Vai vielä lisää!
IDEAALI kirjoitti:
VOI *****!

...mutta kaikenkaikkiaan aikani menee hukkaan kanssasi.Kuka puhui Mensasta? Tekeekö se ihmisestä huonon, jos arvostaa enemmän keskustelukumppaninsa henkistä pääomaa kuin ulkonäköä? Kirjoituksistasi päätellen kyllä, joten emme tosiaankaan ole samalla tasolla...
Miksi minä en saa tehdä johtopäätöksiä mutta sinä saat?
En myöskään väittänyt harrastavani kaunokirjallisuutta tai edes itseilmaisua.
Lukiosta kirjoitin vain yhden ällän... En myöskään pidä ulkolukua älykkyyden merkkinä.
Jos potentiaalisuus on piilevää, niin silloinhan olisi vain reilua antaa ei-niin-puoleensavetäville mahdollisuus todistaa, että ovat ulkonäöstään huolimatta ihania ihmisiä, sitä minä sinulta haluaisin, muuten voit panostaa ihan mihin haluat.
Älykkyyden määritelmästä en myöskään puhunut halaistua sanaa, joten miksi moinen avautuminen: "Ja sitten syvällisemmät pohdiskelut älykkyydestä voit laittaa tuonne yhteiskunta/älykkyys osastolle. Täällä emme ala jauhamaan määritelmistä jne. Siellä on jo riittävästi aloituksia samasta asiasta ja mensan kyseenalaistamisista." Minulle on yksi hailea, mikä jonkun älykkyysosamäärä on, ei se todista fiksuudesta mitään, vain ongelmanratkaisusta. Minä taitaisin itseasiassa pärjätä todella huonosti, sillä kaikenlaiset matemaattiset ongelmat ovat ylivoimaisia, mutta ei silti minusta(kaan) tyhmää tee.
Enkä todellakaan väittänyt kassialmoja tyhmiksi, itse asiassa päinvastoin, pidän heitä sen verran fiksuina, että hekin olisivat kimpussasi tuollaisesta ulkonäköön perustuvasta lajittelusta.
Jos sinä et pärjää, älä syytä siitä muita ;) Minulla menee juuri niin mukavasti, kuin haluankin.
Jos tunnet hukkaavasi aikaasi kanssani, niin miksi ihmeessä vastasit vielä? Lopeta hyvä mies heti, niin voit senkin aikasi käyttää hyväksyttävän näköisen, painoindeksiltään sopivan naisen etsimiseen. Kun sellaisen löydät, täytyy sinun enää vakuuttaa kyseinen nainen, siitä, miten ideaali mies itse asiassa olet... - IDEAALI
Vai vielä lisää! kirjoitti:
Kuka puhui Mensasta? Tekeekö se ihmisestä huonon, jos arvostaa enemmän keskustelukumppaninsa henkistä pääomaa kuin ulkonäköä? Kirjoituksistasi päätellen kyllä, joten emme tosiaankaan ole samalla tasolla...
Miksi minä en saa tehdä johtopäätöksiä mutta sinä saat?
En myöskään väittänyt harrastavani kaunokirjallisuutta tai edes itseilmaisua.
Lukiosta kirjoitin vain yhden ällän... En myöskään pidä ulkolukua älykkyyden merkkinä.
Jos potentiaalisuus on piilevää, niin silloinhan olisi vain reilua antaa ei-niin-puoleensavetäville mahdollisuus todistaa, että ovat ulkonäöstään huolimatta ihania ihmisiä, sitä minä sinulta haluaisin, muuten voit panostaa ihan mihin haluat.
Älykkyyden määritelmästä en myöskään puhunut halaistua sanaa, joten miksi moinen avautuminen: "Ja sitten syvällisemmät pohdiskelut älykkyydestä voit laittaa tuonne yhteiskunta/älykkyys osastolle. Täällä emme ala jauhamaan määritelmistä jne. Siellä on jo riittävästi aloituksia samasta asiasta ja mensan kyseenalaistamisista." Minulle on yksi hailea, mikä jonkun älykkyysosamäärä on, ei se todista fiksuudesta mitään, vain ongelmanratkaisusta. Minä taitaisin itseasiassa pärjätä todella huonosti, sillä kaikenlaiset matemaattiset ongelmat ovat ylivoimaisia, mutta ei silti minusta(kaan) tyhmää tee.
Enkä todellakaan väittänyt kassialmoja tyhmiksi, itse asiassa päinvastoin, pidän heitä sen verran fiksuina, että hekin olisivat kimpussasi tuollaisesta ulkonäköön perustuvasta lajittelusta.
Jos sinä et pärjää, älä syytä siitä muita ;) Minulla menee juuri niin mukavasti, kuin haluankin.
Jos tunnet hukkaavasi aikaasi kanssani, niin miksi ihmeessä vastasit vielä? Lopeta hyvä mies heti, niin voit senkin aikasi käyttää hyväksyttävän näköisen, painoindeksiltään sopivan naisen etsimiseen. Kun sellaisen löydät, täytyy sinun enää vakuuttaa kyseinen nainen, siitä, miten ideaali mies itse asiassa olet...Vikani on se, että jään aina kiinni keskusteluihin netissä. Täällä kun jokainen haluaa sanoa sen viimeisen sanan. Ihan kuten sodassa kukaan ei ammu sitä viimeistä luotia, aina tulee viimeistä seuraava. Voi kun keskustelu olisikin sen verran fiksulla tasolla, että voisi hyvällä mielellä todeta keskustelun käydyksi.
"Jos potentiaalisuus on piilevää, niin silloinhan olisi vain reilua antaa ei-niin-puoleensavetäville mahdollisuus todistaa, että ovat ulkonäöstään huolimatta ihania ihmisiä, sitä minä sinulta haluaisin, muuten voit panostaa ihan mihin haluat."
Tiedän, että ovat ja voivat olla. Mutta ulkonäköä se ei muuta.
"Minulle on yksi hailea, mikä jonkun älykkyysosamäärä on, ei se todista fiksuudesta mitään, vain ongelmanratkaisusta. "
Tätä juuri tarkoitin. Tätä on pohdittu aikas paljon tuolla toisella palstalla. Kyllä (runsaaseen) älykkyyteen liittyy aika läheisesti tuo osamäärä. Kaikki eivät sitä mittaa, mutta moni on suuntaa-antavassa tiedossa omasta merkittävästä luonteenpiirteestään osamääränä. - Vai vielä lisää!
IDEAALI kirjoitti:
Vikani on se, että jään aina kiinni keskusteluihin netissä. Täällä kun jokainen haluaa sanoa sen viimeisen sanan. Ihan kuten sodassa kukaan ei ammu sitä viimeistä luotia, aina tulee viimeistä seuraava. Voi kun keskustelu olisikin sen verran fiksulla tasolla, että voisi hyvällä mielellä todeta keskustelun käydyksi.
"Jos potentiaalisuus on piilevää, niin silloinhan olisi vain reilua antaa ei-niin-puoleensavetäville mahdollisuus todistaa, että ovat ulkonäöstään huolimatta ihania ihmisiä, sitä minä sinulta haluaisin, muuten voit panostaa ihan mihin haluat."
Tiedän, että ovat ja voivat olla. Mutta ulkonäköä se ei muuta.
"Minulle on yksi hailea, mikä jonkun älykkyysosamäärä on, ei se todista fiksuudesta mitään, vain ongelmanratkaisusta. "
Tätä juuri tarkoitin. Tätä on pohdittu aikas paljon tuolla toisella palstalla. Kyllä (runsaaseen) älykkyyteen liittyy aika läheisesti tuo osamäärä. Kaikki eivät sitä mittaa, mutta moni on suuntaa-antavassa tiedossa omasta merkittävästä luonteenpiirteestään osamääränä."Tiedän, että ovat ja voivat olla. Mutta ulkonäköä se ei muuta." Enää sinun ei tarvitse ihmetellä mikset kelpaa naisille.
Eli jos ihminen on kaikinpuolin mukava ja fiksu, mutta ei-niin-puoleensavetävä, niin et viitsi vaivautua, mutta jos nainen on kaunis, mutta vittumainen, niin se on mielestäsi parempi? Siinä tapauksessa on sääli, että olen sekä varattu, että arvostan ihmisessä muuta kuin ulkonäköä... Jos tuntisin vetoa pinnallisiin ja itserakkaisiin söpöläisiin, niin kelpaisit minulle heti!
Nyt voit sanoa sen viimeisen sanasi, minä lopetan tähän... - IDEAALI
Vai vielä lisää! kirjoitti:
"Tiedän, että ovat ja voivat olla. Mutta ulkonäköä se ei muuta." Enää sinun ei tarvitse ihmetellä mikset kelpaa naisille.
Eli jos ihminen on kaikinpuolin mukava ja fiksu, mutta ei-niin-puoleensavetävä, niin et viitsi vaivautua, mutta jos nainen on kaunis, mutta vittumainen, niin se on mielestäsi parempi? Siinä tapauksessa on sääli, että olen sekä varattu, että arvostan ihmisessä muuta kuin ulkonäköä... Jos tuntisin vetoa pinnallisiin ja itserakkaisiin söpöläisiin, niin kelpaisit minulle heti!
Nyt voit sanoa sen viimeisen sanasi, minä lopetan tähän...olen siis pinnallinen paska. a bot. así.
- naikkonen
IDEAALI kirjoitti:
olen siis pinnallinen paska. a bot. así.
Sinäpä sen sanoit... Venättäkö yrität? Se on sitten a vot, v:llä...
- IDEAALI
naikkonen kirjoitti:
Sinäpä sen sanoit... Venättäkö yrität? Se on sitten a vot, v:llä...
Venäjänkielessä ei ole v-kirjainta.
- naikkonen
IDEAALI kirjoitti:
Venäjänkielessä ei ole v-kirjainta.
äläs rääpäles mulle ala, mulla on venäjästä FM. Voipi olla, että poika sotket kyrilliset ja latinalaiset aakkoset, kun kyrillinen v näyttää latinalaiselta b:ltä mutta tasan tarkkaan on v, Ivankin sen tietää.
- IDEAALI
IDEAALI kirjoitti:
Venäjänkielessä ei ole v-kirjainta.
Johtuuko vihasi minua kohtaan huonosta ulkonäöstäsi? Tuskin hyvännäköisenä olisit ottanut kantaa tähän keskusteluun. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Ja venäjän kirjaimistossa ei tosiaankaan ole v:n näköistä kirjainta. B kirjoitetaan B ja äännetään v.
- Viivi
Mä kammoan kaikkea pintaliitoa,ja ravintoloissakin olen ohan liikaa jo juossu. Etsin juuri sellaista miehistä miestä joka on kätevä käsistään ja josta tulisi joskus meidän perheen pää. Mutta..kuten sinunkin tapauksesi osoitti, painoindeksit ei täsmää.
- TosiMies
Eräänlainen "luuserista hannu hanheksi" tarinani sisälsi eräässä vaiheessa samankaltaisia asioita. Piti todeta, ett vika epäonnistumisiin oli minussa itsessäni -> oli tuskallista huomata omat virheensä ja puutteensa.
Kaksi vuotta siinä kesti. Työskentely vittumaisessa ilmapiirissä oli tosi kusinen, läskipää nörtti vittuili maalaisudesta kolme vuotta. Työ oli tosi turhaa, uuden työn mukana tullut uusi ympäristö heitti täysin uudet kuviot, jossa meikäläisellä lähin frendi asui kolmen sadan kilometrin päässä. Läpi yksinäisyyden, turhautumisen, masentuneisuuden sain asiat sille mallille että tapasin unelmieni naisen, sain haaveilemani työn ja onnellisen arjen.
Ja mitä se ottikaan: terve sielu terveessä ruumissa. Omien tavoitteiden asettamista ja niiden toteuttamista, fyysisten ominaisuuksien korjausta, reviirin laajentamista, ennakkokäsitysten purkamista ja ennenkaikkea nöyryyttä myöntää oma epätäydellisyys ja korjata elämäntavat ja -arvot.
Unelmieni (rakastamani) nainen oli valtaisa työvoitto ja palkinto, jota en haluaa antaa pois. - Haavettako vaan?
mies!!! Miten Sinut saisi pulloon? Olen tosi kiinnostunut jo tuosta kertomuksestasi, mutta et maininnut ikääsi. Etkä myöskään paikkakuntaa missä asustelet. Kirjoitteleppa itsestäsi lisää tai laita sp osoite, että voin ottaa yhteyttä.
- Caaleppi
Luulen kyllä että asennoidut väärin vastakkaiseen sukupuoleen, ilme, käytös, rentous, itsevarmuus ja tasapainoisuus kyllä vaikuttaa eniten, ja tietenkin kohtuullinen ulkonäkö ja muoto.
Kävin lauantaina tansseissa, lavalla jossa esiintyi hyvä tanssiorkesteri ja paikalla oli paljon vapaita naisia, sain tarjouksen kolmelta naiselta tulla yöksi heidän vuokraamalleen mökille, kaksi naisista oli varattuja ja yksi sinkku, nuoria ihan kohtuullisen näköisiä leidejä ja todella miehenkipeitä.
No pakko oli kieltäytyä, oli kiikarissa yksi pikkusen haasteellisempi tapaus.
En pidä iseäni mitenkään erikoisen komeana tyyppinä, tosin olen pitkä, ehkä olin paikan pisin ja painoindeksi on kohdallaan.
Tärkeintä on itsevarmuus ja se että näyttää vähän ylpeältä ja vaikeasti tavoiteltavalta.
Lähes joka kerta kun olen ollut tanssimassa niin paidanrintamus on huulipunassa, naiset painavat huulensa rintaa vasten...
Uskon että naiset pitävät miehistä jotka ovat vahvoja,pitkiä ja luotettavia sekä myös kovia...sellaisen lähettyvillä on turvallista.
Jos joskus kiinnostuu jostain naisesta niin ei kannata tehdä sitä virhettä että alkaa juoksemaan perässä...ei onnistu...on saatava nainen juoksemaan...tehtävä hänet mustasukkaiseksi ja selväksi että on mies jonka kaikki naiset ottaisivat.
Juuri nyt minulla on sellainen tapaus menossa, ensin kiinnostuttiin molemmat, sitten olin vähän liian kiinnostunut, tuli pakit, no sitten ilmoitin eräälle naisen tuttavalle etten enää ole kiinnostunut enkä ota yhteyttä, kännykän pidin suljettuna iltaisin, no tiesin hänen tulevan ravintolaan eräänä iltana joten menin sinne, oli naisten haku ja minua haettiin lähes jatkuvasti, tähän naiseen en vilkaissutkaan, no lopuksi hän tuli pyyteleen oli loukkaantuneen näköinen, kysyi miksi minulla ei ollut puhelin päällä, vastailin välttelevästi, lopuksi nainen meni ystävättärensä luokse takaisin.
No seuraavana lauantaina sama juttu lavalla, pari tuntia tanssin vimmatusti kaikkien naisten kanssa, tätä tiettyä naista ei kukaan hakenut (ei kuulu tanssipiireihin),hän vilkuili minua enkä ollut huomaavinani, no lopuksi hän tuli vetämään hihasta ja halusi tanssia, no tanssittiin, tarjosin kaljat juteltiin niitä näitä ja tanssittiin loppuilta yhdessä, esitin jäykkää ja ylpeetä, nainen keimaili ja lähenteli tanssiessa, oikein hymyilytti välillä, lopuksi ilmoitin lähteväni kotiin, jolloin nainen kysyi uskaltaisiko vielä soittaa minulle...sanoin vain että löytyyhän numero luettelosta...
...saapa nähdä kuinka käy, tyyppi on oinasnainen, vaikea tapaus, jos häntä yrittää niin hän ahdistuu, mutta jos on cool niin hän käy kuumana...saa nähdä tuleeko vietyä juttu loppuun asti, vai kyllästynkö, onhan niitä muitakin... - etsii ja odotaa...
Onpa ihana lukea, että on kaltaisiasi miehiä vielä olemassa. Ravintoloista ja tansseista ei löydä kuin itsevarmoja tyhjänpäiväisyyksiä, jotka eivät suhtaudu naisiin millään vakavuudella. Vain ulkonäöllä on merkitystä. Itse olen pieni ja aika nätti, mutta tanssimaan ei haeta. Kyllästyttää. Kaipaan syviä keskusteluja ja miehisen miehen lämpöä ja läheisyyttä. Mikäpä se sinun ikäsi mahtoi olla ja missä elelet? Sp oisi kiva.
- IDEAALI
Asun Helsingissä. En voi tällä hetkellä muuttaa muualle. Ikää on 25v.
- sekunda
Jos olet kuvailemasi kaltainen, kuulostaa hyvältä...liiankin hyvältä ollakseen totta. Yksi vika kuitenkin löytyy viimeisestä kappaleesta. Tuskin kukaan nainen (tai mieskään) haluaa seurustella sellaisen kanssa, jolle kelpaa mikä tahansa. Pitäähän suhteessa jotain sähköä olla, ettei oteta ensimmäistä vastaantulijaa. Helppohan sitä on sitten vaihtaakin, kun löytyy joku kanssa synkkaa taas pikkuisen paremmin. Miksi seurustella vain seurustelun vuoksi?!
- IDEAALI
Kyllä minulle merkitsee se kenen kanssa "olen" tai seurustelen. Tarkoitin, että haluan olla valmis juttelemaan ja tutkimaan luonteita kenen tahansa kanssa. Avoin olen. En tarkoittanut että "rakastuttaisin" itseni keneen tahansa. Muttä tämä menee juuri niin vaikeaksi kuin mitä alussa kerroin. Netti-ilmoituksian kirjoittaminen on niin tarkkaa puuhaa, kaikkea tulkitaan.
- joojoo

tutkimaan luonteita, kunhan ihminen on normaalipainoinen, eli et ole valmis juttelemaan ja tutkimaan luonteita kenen tahansa kanssa kuten väität.
- naikkonen
Suomi24 sekoilee kunnolla, joten mun on pakko vastata näin... Eli ideaalille miehelle tiedoks, kyrillisissä aakkosissa on V kirjain, se vain NÄYTTÄÄ latinalaiselta B:ltä, samoin kuin kyrillinen N näyttää latinailaiselta H:lta, muttei se tarkota ettei venäjässä olis N-kirjainta, sama juttu kun venäläinen H näyttää latinailaiselta X:ltä. Latinalainen X on ainoo kirjain jota kyrillissä ei oo, äänne kirjotetaan ks:llä. Ostapa joku venäjän alkeiskirja niin siitähän sä sen voit tarkistaa. Ja mä vastasin tähän siks että sä puhut perättömiä, en siks että sä oot ruma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507981Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662267Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332183- 1461756
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251246Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101146Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58795Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7746