Eli tilanne on sellainen että mies oli yhden riidan aikana ottanut sormuksen pois sormesta (tästä on aikaa nyt jo muutama kuukasusi).
Riita kesti muutaman päivän, olin vähän kriisissä itseni kanssa ja aiheutin koko riidan.
No riita selvitettiin kyllä.
Kysyin sitten sormuksesta että miksi on pois ottanut jne. Mies vastasi siihen että on vähän sitä mieltä ettei tahdo naimisiin mennä. Ei näe siinä mitään järkeä.
Tämä tietysti satutti minua enkä oikein ymmärrä miksi tahtoo olla kanssani vaikkei naimisiin tahdokkaan.
Meillä on siis takana 14vuotta yhteiseloa, kaksi lasta, oma talo jne... Kihloissa ollaan oltu jo useampi vuosi, tai oltiin oltu.
Nyt menee muuten ihan hyvin mutta tämä asia painaa edelleen mieltäni. Olen hyvin tarkasti kertonut miehelle että minä tahtoisin naimisiin ja mielestäni hän ei voi olla ihan tosissaan kanssani jos voi purkaa kihlauksen noin vain.
Mies vaan sanoo että on ihan yhtä tosissaan kuin ennenkin muttei vaan tahdo naimisiin.
Mielipiteitä tilanteesta? Mitä mieltä itse olisitte jos puolisonne tekisi samalla lailla kuin mieheni?
Riita kesti muutaman päivän, olin vähän kriisissä itseni kanssa ja aiheutin koko riidan.
No riita selvitettiin kyllä.
Kysyin sitten sormuksesta että miksi on pois ottanut jne. Mies vastasi siihen että on vähän sitä mieltä ettei tahdo naimisiin mennä. Ei näe siinä mitään järkeä.
Tämä tietysti satutti minua enkä oikein ymmärrä miksi tahtoo olla kanssani vaikkei naimisiin tahdokkaan.
Meillä on siis takana 14vuotta yhteiseloa, kaksi lasta, oma talo jne... Kihloissa ollaan oltu jo useampi vuosi, tai oltiin oltu.
Nyt menee muuten ihan hyvin mutta tämä asia painaa edelleen mieltäni. Olen hyvin tarkasti kertonut miehelle että minä tahtoisin naimisiin ja mielestäni hän ei voi olla ihan tosissaan kanssani jos voi purkaa kihlauksen noin vain.
Mies vaan sanoo että on ihan yhtä tosissaan kuin ennenkin muttei vaan tahdo naimisiin.
Mielipiteitä tilanteesta? Mitä mieltä itse olisitte jos puolisonne tekisi samalla lailla kuin mieheni?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos hankitaan ensin talo ja lapset, niin moni (useimmat) mies kadottaa motivaationsa mennä naimisiin. Harva mies on niin romanttinen että haluaa avioitua joidenkin syvällisempien syiden takia, kun on huomannut arkielämän ja koko hoidon toimivan ilman naimisiinmenoakin.
Epäilen että teidän ongelmanne ei välttämättä ole seurausta tuosta riidasta vaan siitä, että ette hoitaneet hommaa ajoissa. Olisi kannattanut avioitua heti kun elämä alkoi vakiintua tai viimeistään 1/2-1 vuoden päästä kihlautumisesta. Ei ole mieltä olla vuosikausia kihloissa ja antaa vain ajan kulua sen jälkeen kun avioitumispäätös on tehty. Siinä vaan haalistuu koko innostus...
Taas näitä naurettavia "teinikihlaus"-tapauksia..
Onko mitään järkeä olla vuosikausia ns. kihloissa ja perhe ja talokin siihen vielä menty hankkimaan? Onko mies edes koskaan kosinut sinua oikeasti vaan mentiinkö vain "kihloihin" jotta olisitte enemmän tosissanne? Jos vastaus on jälkimmäinen, valitettavasti ette ole koskaan edes olleetkaan aidosti kihloissa, sen sijaan "teinikihloissa" kylläkin.
Jokatapauksessa kuulostaa siltä, ettei miehesi olisi koskaan edes ottanutkaan ns. kihlaustanne tosissansa. Mielestäni kihlaus menettää jokatapauksessa merkityksensä, jos pari on vielä vuosienkin jälkeen kihloissa, eikä asian eteen tehdä mitään.. Ei se rinkula ole tehnyt teitä yhtään sen vakavampaa paria, kuin pelkässä avoliitossa elävästä paristakaan. Olisi kannattanut mennä naimisiin jo ennen perhettä ja sitä taloa.
Sormus tai sormuksen jättämä jälki ei saa näkyä, eli todennäköisesti miehelläsi on joku muu kiikarissa. Tai sitten on jo suhde ja haluaa naisen uskovan, ettei teidän välillä ole enää mitään.
Miten miehesi on käyttäytynyt aiemmin pettäessään?
tuo voi olla se aasinsilta jota mies käyttää päästäkseen kihlauksen moraalisesta vastuusta, jos nyt sellaista tuntee. Olisin sinuna pikkusen huolissaan mikäli kuvittelet suhteessanne olevan vielä jotain tekemistä rakkauden kanssa. Voi tuo miehen temppuilu olla myös, sanoisinko, "psyykkinen pakoite" eli naiselle viestiä - älä ala hankalaksi tai muuten...
Vaikea tilanne mutta suhde ei elä samana kuin se on ehkä joskus ollut. Toivottavasti saatte asian puhuttua oikeille uomilleen.
missä olen sanonut että mies on minua aiemmin pettänyt? Sitä hän ei ole tehnyt aiemmin enkä usko että nytkään on.
Aikamoinen supermies saa olla jos kerkeää jossain välissä pettämään ;), on nimittäin aina kotona tai töissä ei käy oikeastaan missään omissa menoissa...
Minä, nainen, viskoin sormukseni menemään humalassa riideltyä. Kihloissa ollaan oltu ties kuin monta vuotta, ja totta puhuivat että naimisiin olis pitänyt mennä nopeasti, eikä pitkittää sitä ja nyt kun tuntuu ettei sillä ole enää niin väliä.
Itse en enää sormusta takasin laita ellen tosiaan halua naimisiin, miehen mielialan vaihtelut ärsyttää niin paljon etten tosiaan tiedä haluanko olla hänen kanssaan vai en.
Ehkä on vakavan keskustelun paikka, ja päivä lukkoon jos tosiaan tahdot naimisiin. Se on sitovampi sopimus kuin kihloissa oleminen, joten sormuksien viskomisella siitä ei pääse eroon =)
Minullekin tuli heti mieleen että nyt on kyllä toinen nainen kiikarissa.. Ja nykyistä halutaan pitää ns. varalla, jos se toinen ei lämpiäkkään.
Anteeksi karkeat sanat, toivottavasti olen väärässä! Tuntuu vaan Todella epäuskottavalta, että yhtäkkiä mies haluaa purkaa kihlauksen monen vuoden jälkeen ja ainoa selitys on "en halua naimisiin." Onhan sitä esim. moni pariskunta kihloissa koko elämänsä eikä aiokaan naimisiin (Itse en suosi tätä mutta tapansa kullakin).
Yleensäkin ottaen mielestäni se, että mies ei halua kihloihin tai purkaa kihlauksen monen vuoden seurustelun jälkeen, kun suhde on "varmalla pohjalla", kertoo kyllästymisestä, siitä että mies haluaa pitää jonkinlaisen pakoreitin avoinna jos mielenkiintoisempi nainen tulee vastaan. (Kun ei olla kihloissa, on aina helpompi lähteä suhteesta ja saa osakseen vähemmän paheksuntaa)
Itse en ole kihloihin mennyt nykyisen kanssa (2 vuotta oltu kohta, yhteinen asuntolainakin on), odotan äijältä kosintaa ja se tarkoittaa kohdallani hyvin pian naimisiinmenoa. Olen ollut ns. teinikihloissa ilman aietta naimisiinmenosta kerran aiemmin ja se osoittautui virheeksi, jota en tahdo enää ikinä tehdä :)
Jos nyt kuvittelisin itseni sinun tilanteeseesi, en varmaan voisi luottaa mieheen yhtään, ennenkun olen saanut todenmukaisen ja järkevän selityksen asiaan mieheltä itseltään. En tietenkään tunne miestäsi, joten voi olla myös mahdollista että hän tosissaan tarkoittaa, ettei tahdo naimisiin mutta silti rakastaa sinua oikeasti. Mutta kuten sanoin, tosi harvinaista se mielestäni on, että jo tehty kihlaus puretaan noin monen vuoden jälkeen ilman eroa.
Mutta Onnea teille, toivotaan että asiat järjestyvät! Ja ota asia reilusti puheeksi sellaisena hetkenä, kun olette molemmat hyvällä tuulella!
Voin sinulle miehenä - ja monta erotapausta nähneenä - todistaa, että kihlat ja muut rihkamat eivät miestä pidätä, jos lähtö tulee!
Se on saatana menoa kun penis vie!
Järkevintä on olla tuhlaamatta kalliisiin häihin ym. höpötyksiin - ihan kuten naiseni sanoo. Silläkin rahalla maksaa asuntolainaa tms. pois reilusti mitä isot häät nielaisee.
Suhde pysyy kasassa jos on pysyäkseen. Näin se on. Turha sen ympärille on mystiikkaa kerätä.
Minusta naimisiin meno ja häät ovat kaksi aivan eri asiaa. Naimisiin voi ja on mitä järkevintä mennä ilman kymppitonnin häitä. Jos romantiikkaa kaipaa, niin sitä saa järjestettyä jo muutamalla sadalla eurolla, kun pitää porukan pienenä. Esim. vuokrapuvut, morsiamen kampaus, meikkaus, valokuvaus, ravintolaillallinen hääparille ja todistajille riittävät minusta hääpäivän juhlistamiseen, mutta useimmiten meno on aivan holtitonta, kun hermoromahduksen partaalla järjestetään vuoden verran niitä parinsadan hengen häitä.
Suhde pysyy kasassa jos on pysyäkseen, mutta monelle naimisissa olo tuo silti tunteen siitä, että tässä ollaan ihan tosissaan. Jotkut nyt vaan haluavat virallistaa suhteensa, eikä sitä minusta pidä väheksyä. Samalla tulee hoidettua nuo perimys-, isyys-, lähiomais- ym. kysymykset kuntoon ilman erillistä paperisotaa. Monelta avoparilta sellaiset jäävät kuitenkin hoitamatta.
Ei se mies oikeasti enään sinun kanssa naimisiin haluakaan. Aikaa on kulunut pitkään, tunteet ja tilanteet on muutneet. Mies sai siitä riidasta vaan hyvän tekosyyn Siihen sormuksen poisottoon, ja näin taas ehkä tulevan eroamisen viemiseksi eteenpäin. Mies on vaan riippuvainen yhteiselostanne (talo, lapset, jne..). Siitä ei ole helppo lähteä, mutta usko vaan asia kytee ja kypsyy jo mielessä.
Katso totuutta silmiin ja ota järki käteen!! Meneekö teillä OIKEASTI hyvin, ihmiset kun pettävät itseäänkin aika usein, keksitään verukkeita ja uskotellaan itselle kaiken olevan hyvin, sillä ero ja totuus on AINA kipeitä ja raastavia kokemuksia..
Mutta oma naiseni on sen verta järki-ihmisiä, että pitää naimisiin menemistä höpötyksenä.
Olen kyllä kysynyt. Mutta mitäs siitä kinamaamaan kun naiseni on oikeassa.
Meillä tosin naiseni pitää sitä sormusta. Minä en enää (jaksa). No, kävi se vähän epämukavaksikin, sormet vissiin turvonneet tai jotain.
Mutta jos tekin noin kauan olette pärjänneet yhdessä ilman papin aamenia, niin ei se siitä kummene. Helpompi vain erota, jos sellainen vaihe tulisi sitten aikanaan eteen. (Avioliittohan ei ole ainuttakaan kariutunutta liittoa pelastanut, joten siitä juridisestä sössötyksestä ei ole apua, itse pitää asiansa osata hoitaa muutenkin)
Taloudelliset asiat kannattaa miettiä huolella kuntoon jos avoliitossa jatkaa asumista. Selvitä mieluummin se puoli asiassa ja jos on puutteita, niin vaadi että ne korjataan.
On täysin mahdollista että riitanne on herättänyt miehesi ajattelemaan.
Anteeksianto ei aina takaa sitä, että toinen voisi unohtaa tilanteen tai sanotut asiat.
Valitettavasti vielä ei ole evoluutio varustanut ihmistä delete -näppäimellä, jolla voisi pyyhkiä muistinsa kovalevyn tyhjäksi.
Nyt ei auta muu kuin elää eteenpäin ja vältellä karikoita.keskity osoittamaan miehellesi että rakastat häntä. Älä jankuta sormuksesta. Hän laittaa sen sormeensa aikanaan, jos saa tunteensa takaisin.
Kanna vastuu tilanteesta ja siitä että loukkasit miestäsi.Anteeksiantoa ei voi vaatia, se on ansaittava.
Jonain päivänä kun aikaa on kulunut tarpeeksi, voit kosia häntä uudelleen.Mutta sitä ennen, anna pölyn laskeutua!
Tsemppiä : )