puun ja kuoren välissä

Minulla on karvaita kokemuksia työelämästä mielenterveysongelmieni takia. Lääkärit kuitenkin pitävät minua työkykyisenä eikä minulla ole ollut ongelmia työsuorituksissani, vaan minua pidetään sosiaalisesti hankalana.

Olen väsynyt julkisivun ylläpitoon. En halua olla hankala ja ymmärrän kyllä, jos asioista keskustellaan kanssani. Kuitenkin syvimmällä olevat pelkoni uhattuna olemisesta laukaisevat helposti jonkinlaisia aggressioita. Tiedostan kuitenkin ongelmani ja olen enemmän kuin halukas voittamaan ne. Tarvitsin vain rakentavan ympäristön, joka jaksaa tukea minua.

Haluaisin siksi kertoa jo työhaastattelussa vaikeuksistani, koska aikaisemmalla salailulla olen huomannut joutuvani yleensä vaikeuksiin eikä minuun osata suhtautua minun kannaltani oikein. Näin jatkaen lisään etupäässä omaa kärsimystäni.

Epäilen, että vihjaus mielenterveysongelmista sulkee kaikki työmahdollisuuteni. Eniten minua huolestuttaa, että mikä on kohtaloni, jos olen avoin. Katsotaanko työvoimatoimistossa, että tahallisesti yritän jarruttaa työhön pääsyä ja jätetään minut myös sitä kautta yhteiskunnan tuen ulkopuolelle?

Mitä hyvää siitäkään seuraa, että hankin potkut toisensa jälkeen, vedän lääkkeitä kahdella kouralla, vietän lomani mielisairaalassa? Ei ole tuottavaa olla muutama kuukausi kerrallaan yhdessä paikassa ja ennemmin tai myöhemmin jatkuvat työpaikan vaihdot luultavasti vaikuttavat työhönottotilanteessakin? Minulla on koulutusta, mutta myös rikkinäinen sielu.

Mitä minun kannattaisi tehdä? Mitä vaihtoehtoja minulla on? Haluaako kukaan palkata oikeaa 'minääni'? Jos kerron ongelmistani, miten se kannattaisi tehdä? Mielipiteitä. Kauhukuvia. Mitä vain, joka antaisi ajatuksia!