väkivalta

Nyt kun on puhuttu perheväkivallasta niin lehdissä kuin televisiossa, en tiedä, onko tuo hyvä asia.Itse kun on joutunut vuosia kestämään sitä, päässyt tekijöistä irti, niin nytpä tuleekin tapahtumat esiin. Varsinkin unet ovat pelottavia, niinkuin olisi juuri tapahtunut tilanne, muistot pyörii päivisin mielessä, ja kertokaa, joilla kokemuksia, miten ne vois karkoittaa pois.
51014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ne muistot koskaan katoa.Niiden kanssa on opittava vain elämään.Itse säikyn vieläkin jos satun näkemään edes jonkun tilanteen jossa toinen käy toisen ihmisen päälle.Ja juuri kun asiasta puhutaan saattaa nähdä unta menneistä.Minun kohdallani asiasta on jo kymmenen vuotta,enkä ole unohtanut...

Äänestä

Joskus aikanaan olen ollut väkivaltaisessa suhteessa, josta pääsin kuitenkin eroon. Vielä edelleenkin säpsähtelen ikään kuin sähköiskun saisin, jos nykyinen mieheni tulee yhtäkkiä selkäni takaa koskettamaan minua enkä huomaa, vaikka hän onkin maailman kultaisin mies eikä koskaan satuttaisi.. Monesti myös nämä ikävät muistot tulvivat uniin painajaisina. Epäilenpä ettei niistä koskaan pääse eroon, vaan niitä on opittava käsittelemään ja ajan kanssa ne myös unohtuvat taka-alalle...

Äänestä

Joo-o... ois mullakin kertoa jotain. Kaippa se tähän viestiketjuun sopii. Olin yhtenä iltana kemiläiseen tapaan päissään ja tuhannen tupakeissani. Siinä vaapuin ravintolasta kotiin. Seuraavaksi siinä näky kaks henkilöä. Sellainen pitkätukka juttelee jonkun parrakkaan äijän kanssa.

Sitten kuulen pitkätukan sanovan jotain, että.... turha tässä on tappelemaan ruveta. Äkkiä ymmärrän nähneeni pitkätukan jossain... kävelee ontuen. Olen päissäni kuin elukka ja säntään hätiin. Sitten huomaan että se parrakas äijä makaa maassa.

Pikätukka kysyi siltä äijältä vielä jotain että sattuiko pahasti ja auttoi sen äijän ylös. Sitten paiskasivat kättä sovinnoksi.

Oli se jotenkin koomista. Ymmärsin, että pitkätukka ei halunnut lyödä. Olin aivan varma, että jos en ehdi mennä väliin, niin tää parrakas äijä teloo sen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihru kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu perheväkivallasta niin lehdissä kuin televisiossa, en tiedä, onko tuo hyvä asia.Itse kun on joutunut vuosia kestämään sitä, päässyt tekijöistä irti, niin nytpä tuleekin tapahtumat esiin. Varsinkin unet ovat pelottavia, niinkuin olisi juuri tapahtunut tilanne, muistot pyörii päivisin mielessä, ja kertokaa, joilla kokemuksia, miten ne vois karkoittaa pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu