Tiesittekö ettei sille ole mitään todisteita että liikunnasta tuleva hyvä olo johtuisi endorfiineista?
Itsekin joskus olettaneena ja jutun uskoneena pidin itsestäänselvyytenä että hyvä olo tulee endorfiineista joita erittyy liikunnan aikana.
Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, tuo ajatus nimittäin sai alkunsa 1970-luvulla kun havaittiin että liikunnan jälkeen endorfiinitasot veressä olivat korkeammat, teoriaa ei kumminkaan koskaan ole todistettu ja nykyisin se on kyseenalaistettu.
Teoriaa on epäilty siksi etteivät veren endorfiinit välttämättä voi todellisuudessa siirtyä aivoihin. Jos ajatellaan että liikunnasta seuraava hyvä olo johtuisi vain ja ainoastaan jostain yhden hormonin erityksestä tämä taitaa olla hieman liian yliyksinkertaistettua vai mitä mieltä olette?

Vastaukset 2
Vanhimmat
monesta muusta hormonista esim noradrenaliinista kiinni se "hyvänolon tunne" mut tosin epäilen et endorfiineillä on pini osansa josaain liikkumisen helpottaamisessa miks niitä muuten erittys liikunnassa muuten vaan?
siis välittäjä aieista eikä hormooneist hitto ku oon aamu pöhnäs..