ja joka tilanteessa ja paljon!
Sellaista on elämäni.
Mieheni on kaikin puolin ns. hyvä mies, ja meillä menee oikein hyvin niin arki kuin juhla, PAITSI,
- kun mieheni saa päähänsä, että olen nyt "katsonut" jotakuta "sillä silmällä" (itse en edes muista moisesta mitään, vaan olen vain sattunut katsomaan johonkuhun päin sattumalta)
- kun juttelen kolme lausetta naapurin miehen kanssa, kuten onpa kiva kun lumi sulaa, ja oletko jo vaihtanut kesärenkaat, tai muuta yhtä henkilökohtaista.
- kun teen pihalla kesällä pihatöitä, niin olenkin mieheni mielestä ollut sielä pyllistelemässä tahallani, että naapurin miehet näkisivät.., naurattais jos ei yhtään naurattaisi!
- kun vastaan jonkun kenentahansa yhteisen tutun tms. miehen vitsiin jotain vitsikästä, silloin olen flirttaillut.
-kun keskustelen miespuolisen työkaverin kanssa töissä (meillä on sama työpaikka vaikka ei siellä isossa talossa aina nähdäkään toisiamme), niin saan heti tekstiviestin, että "tekisit välillä töitä,"
ja" kyllä ottaa päähän tuo sun lirkuttelu, lähde kuule sen kanssa panemaan, kun teillä on noin hauskaa" ja "mä en kestä kattella sua noitten jätkien kanssa" ja "lopeta puhumasta tai mä tuun sanomaan" ........
- kun kaupassa on miesmyyjä ja minä erehdyn sanomaan jotain, jonka mieheni nanotarkkuudellaan tulkitsee liehittelyksi säännöllisesti.
Sitten saan kuunnella järkyttävää huutamista ja raivoamista kuinka minä käyttäydyn niin pahoin. Pyydän lopettamaan turhan ja mielivaltaisen raivoamisen ja kun hän ei ollenkaan lopeta vaikka olen jo puolikuuro ja naama hänen räässään, olen muutaman kerran huitaissut päin näköä! No siitä seurauksena hän pahoinpitelee minut! Sillä kaikkein pahinta mitä voin tehdä on lyödä hänen suuruuttaan!
Mieheni pitää minua kauniina ja seksikkäänä ja mukavana ja sanoo rakastavansa. Mutta oma tuntemuksenio asiassa on, että hän luulee, että olen kaikkien muittenkin mielestä vastustamaton ja upea, ja että kaikki maailman miehet kyttäävät vain tilaisuutta saadakseen minut viekoiteltua. Ja hän haluaa omistaa minut ja "laittaa purkkiin". Tämä hänen rakkautensa on hyvin ahdistavaa!
Olen laittanut minimiin kaikki puhelemiseni kenenkään miehen kanssa, edes sen rautakaupan myyjän (josta muuten oli hirvittävä raivoaminen myös, kun vaihdoin pari sanaa maalin tyypistä). En katso edes miehiin päin , olen oppinut suorastaan meedioksi, kun tunnistan jo kaukaa etukäteen, että voin välttää kontaktin miespuolisiin ihmisiin; valitsen aina naismyyjän, enkä voisi mennä mies-gynekologille, lääkäri menettelee jos on kysymyksessä yskä. Miesparturit olen jättänyt jo aikaa ja mieshierojat.
Mieheni ei siedä, että kenelläkään miehellä on minun kanssani mukavaa, pientä juttutuokiota tms.
Ennen kuin menin yhteen nykyisen mieheni kanssa monia vuosia sitten, olin omasta mielestäni ihan suosittu kaveri työpaikalla, nyt ei juuri kukaan enää vaivaudu juttelemaan kanssani.
Jos on kutsuttu pariskuntia kylään, niin joka kerta minä olen mieheni mielestä "pitänyt silmäpeliä" tai "esiintynyt" miespuoliselle vieraallemme. Viiomeksi kun meillä oli vieraita, siitä seurasi niin hirvittävä pahoinpitely mustasukkaisuuden takia, että olin kolme päivää työkyvytön, ja hieroja piti peruuttaa kahdeksi viikoksi kun olin niin mustelmilla. Ja vain sen takia, että mieheni sai päähänsä, että pidin jotain peliä pariskunnan miehen kanssa, vaikka tosiasiassa en uskaltanut vaihtaa hänen kanssaan montaakaan sanaa, vain sen verran, ettei ihan töykeäksi mene. Nyt en enää halua kutsua edes vieraita!
Minulla on niin kova luonto kuitenkin, että en ole täydellisesti lopettanut pieniä juttuhetkiä töissä, ja joskus sanon kaupassakin jotain tosin hyvin harkiten, ettei mene huulenheiton piikkiin. Ylipäätän olen positiivinen ja iloinen ihminen ja jo yli 50v en siis edes voi olla mikään seksipommi, ihan tavallinen rupsahtanut ihminen, käytän tavallisia vaatteita, en juuri meikkaa, en ole koskaan harrastanut irtosuhteita.En ole koskaan pettänyt miestäni millään tavalla enkä usko hänenkään niin tehneen.
Tälläistä on elämäni.
Alkoholia emme kumpikaan juuri käytä, eli se ei ole innoittajana. Mutta kaytettäessä aiheuttaa vieläkin herkemmällä anturilla näitä kohtauksia.
Välillä ajattelen että tämä asia on niin masentava ja ahdistava, että pitäisi erota ja olla vapaa kaikesta ahdistamisesta.
Tämä asia masentaa aivan hirveästi. Sillä kun en aiheuta syytä olla mustasukkainen olen siis syytön, ja silti kärsin seuraukset mieheni pään sisällöstä! Olen verisesti loukkaantunut!
Ja olen myös monin tavoin kertonut sen miehelleni.
Kitos jos joku viitsi lukea tämän purkauksen, tiedän etten voi miestäni muuttaa, vaikka miten todistelen viattomuuttani, se yleensä vain pahentaa asiaa. Onko kellään mitään neuvoa?
Sellaista on elämäni.
Mieheni on kaikin puolin ns. hyvä mies, ja meillä menee oikein hyvin niin arki kuin juhla, PAITSI,
- kun mieheni saa päähänsä, että olen nyt "katsonut" jotakuta "sillä silmällä" (itse en edes muista moisesta mitään, vaan olen vain sattunut katsomaan johonkuhun päin sattumalta)
- kun juttelen kolme lausetta naapurin miehen kanssa, kuten onpa kiva kun lumi sulaa, ja oletko jo vaihtanut kesärenkaat, tai muuta yhtä henkilökohtaista.
- kun teen pihalla kesällä pihatöitä, niin olenkin mieheni mielestä ollut sielä pyllistelemässä tahallani, että naapurin miehet näkisivät.., naurattais jos ei yhtään naurattaisi!
- kun vastaan jonkun kenentahansa yhteisen tutun tms. miehen vitsiin jotain vitsikästä, silloin olen flirttaillut.
-kun keskustelen miespuolisen työkaverin kanssa töissä (meillä on sama työpaikka vaikka ei siellä isossa talossa aina nähdäkään toisiamme), niin saan heti tekstiviestin, että "tekisit välillä töitä,"
ja" kyllä ottaa päähän tuo sun lirkuttelu, lähde kuule sen kanssa panemaan, kun teillä on noin hauskaa" ja "mä en kestä kattella sua noitten jätkien kanssa" ja "lopeta puhumasta tai mä tuun sanomaan" ........
- kun kaupassa on miesmyyjä ja minä erehdyn sanomaan jotain, jonka mieheni nanotarkkuudellaan tulkitsee liehittelyksi säännöllisesti.
Sitten saan kuunnella järkyttävää huutamista ja raivoamista kuinka minä käyttäydyn niin pahoin. Pyydän lopettamaan turhan ja mielivaltaisen raivoamisen ja kun hän ei ollenkaan lopeta vaikka olen jo puolikuuro ja naama hänen räässään, olen muutaman kerran huitaissut päin näköä! No siitä seurauksena hän pahoinpitelee minut! Sillä kaikkein pahinta mitä voin tehdä on lyödä hänen suuruuttaan!
Mieheni pitää minua kauniina ja seksikkäänä ja mukavana ja sanoo rakastavansa. Mutta oma tuntemuksenio asiassa on, että hän luulee, että olen kaikkien muittenkin mielestä vastustamaton ja upea, ja että kaikki maailman miehet kyttäävät vain tilaisuutta saadakseen minut viekoiteltua. Ja hän haluaa omistaa minut ja "laittaa purkkiin". Tämä hänen rakkautensa on hyvin ahdistavaa!
Olen laittanut minimiin kaikki puhelemiseni kenenkään miehen kanssa, edes sen rautakaupan myyjän (josta muuten oli hirvittävä raivoaminen myös, kun vaihdoin pari sanaa maalin tyypistä). En katso edes miehiin päin , olen oppinut suorastaan meedioksi, kun tunnistan jo kaukaa etukäteen, että voin välttää kontaktin miespuolisiin ihmisiin; valitsen aina naismyyjän, enkä voisi mennä mies-gynekologille, lääkäri menettelee jos on kysymyksessä yskä. Miesparturit olen jättänyt jo aikaa ja mieshierojat.
Mieheni ei siedä, että kenelläkään miehellä on minun kanssani mukavaa, pientä juttutuokiota tms.
Ennen kuin menin yhteen nykyisen mieheni kanssa monia vuosia sitten, olin omasta mielestäni ihan suosittu kaveri työpaikalla, nyt ei juuri kukaan enää vaivaudu juttelemaan kanssani.
Jos on kutsuttu pariskuntia kylään, niin joka kerta minä olen mieheni mielestä "pitänyt silmäpeliä" tai "esiintynyt" miespuoliselle vieraallemme. Viiomeksi kun meillä oli vieraita, siitä seurasi niin hirvittävä pahoinpitely mustasukkaisuuden takia, että olin kolme päivää työkyvytön, ja hieroja piti peruuttaa kahdeksi viikoksi kun olin niin mustelmilla. Ja vain sen takia, että mieheni sai päähänsä, että pidin jotain peliä pariskunnan miehen kanssa, vaikka tosiasiassa en uskaltanut vaihtaa hänen kanssaan montaakaan sanaa, vain sen verran, ettei ihan töykeäksi mene. Nyt en enää halua kutsua edes vieraita!
Minulla on niin kova luonto kuitenkin, että en ole täydellisesti lopettanut pieniä juttuhetkiä töissä, ja joskus sanon kaupassakin jotain tosin hyvin harkiten, ettei mene huulenheiton piikkiin. Ylipäätän olen positiivinen ja iloinen ihminen ja jo yli 50v en siis edes voi olla mikään seksipommi, ihan tavallinen rupsahtanut ihminen, käytän tavallisia vaatteita, en juuri meikkaa, en ole koskaan harrastanut irtosuhteita.En ole koskaan pettänyt miestäni millään tavalla enkä usko hänenkään niin tehneen.
Tälläistä on elämäni.
Alkoholia emme kumpikaan juuri käytä, eli se ei ole innoittajana. Mutta kaytettäessä aiheuttaa vieläkin herkemmällä anturilla näitä kohtauksia.
Välillä ajattelen että tämä asia on niin masentava ja ahdistava, että pitäisi erota ja olla vapaa kaikesta ahdistamisesta.
Tämä asia masentaa aivan hirveästi. Sillä kun en aiheuta syytä olla mustasukkainen olen siis syytön, ja silti kärsin seuraukset mieheni pään sisällöstä! Olen verisesti loukkaantunut!
Ja olen myös monin tavoin kertonut sen miehelleni.
Kitos jos joku viitsi lukea tämän purkauksen, tiedän etten voi miestäni muuttaa, vaikka miten todistelen viattomuuttani, se yleensä vain pahentaa asiaa. Onko kellään mitään neuvoa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Selvästi välität miehestäsi todella paljon, kun jaksat tuollaista. Monesti ensimmäinen vaihtoehto olisi erota mutta pitkässä parisuhteessahan se on tosi hankalaa. Meillä asiat on olleet hieman toisin päin, minä olen mustasukkainen miehestäni ja olen sanallisesti satuttanut häntä sen vuoksi, vaikkei hän ole minua pettänyt. Nyt riitelimme muusta asiasta ja hän laittoi minut jäähylle ja lähti yhteisestä kodistamme vanhempiensa luokse. Toivon toki hänen palaavan, mutta riitojen kaava on sama. Meilläkään ei käytetä paljonkaan alkoholia, noin kerran kuusa, mutta silloin kun toinen käy jossain tuntuu pahalle jossain vaiheessa ja on kyseltävä mitä hän on tehnyt, keitä nähnyt, jutellut kenen kanssa jne. Se on rasittavaa myös henkilölle joka on mustasukkainen, sillä itse ainakin haluaisin eroon kyseisestä piirteestä ja olenkin mielestäni pystynyt ajan kanssa hieman säätelemään käytöstäni ja arki meneekin muuten ok. Nyt sitten ihan eri aiheesta riitaa ja toinen lähti miettimään.
Mielestäni sinun olisi kyllä, jos haluat jatkaa suhteessa saatava mies ammattiauttajalle. Sinullahan on parhaillaan vielä puolet elämästäsi aikaa ja noin iloisena ihmisenä kuulostaa, että varmasti saat hyvinkin ystäviä ja jossain välissä uuden seuralaisenkin jos tahdot.
Voithan ehdottaa miehellesi, että menisitte pariterapiaan tai miehesi henkilökohtaiseen terapiaan ja varaisit hänelle ajan, jos hän ei itse pysty. Sanot, että sinä lähdet muualle jos käytös ei muutu koska sinusta tuntuu niin pahalle. Jos tavat eivät parane niin lähde oikeasti. Jos miehesi tajuaa hän hakeutuu ammattiauttajalle, koska ketään ei saa lyödä. Mustasukkaisuus on kamalaa, jos haluat voit kirjoitella lisää, olen itse nuorempi henkilö mutta kuitenkin jo aikuisiässä. Huomaan, että puhuminen selkeyttää omia ajatuksia. Voimia sulle!
Minulla samantyyppinen mustasukkainen mies. Kaupassa ei parane ympärilleen vilkuilla edes vahingossa.
Jos katson hyllyltä tavaraa tai ajatuksissani minne vain, mies kyttää kaikki lähialueen miehet, että ketä katsoin.
Kun hän lähtee töihin, varoittelee minua panemasta vaikka naapurin Masan kanssa. (en tunne naapureita, enkä ole heidän kanssaan missään tekemisissä)
Ei ole ennen tällaista ollut, nyt vasta kun olen hänen kanssaan yhdessä ollut ja asunut 1,5v.
Raivoan kyllä hänelle takaisin, olen päättänyt, että hän ei mua määräile eikä alista. Mutta raskasta se on itselle, kun ei ole ollut koskaan aikomustakaan pettää eikä flirttailla.
Nykyään tuntee tekevänsä jo syntiä, vaikka vain normaalisti katselee ympärilleen. Pitäisi kai lattiaa tuijottaa. Sen olen hänelle sanonut, että siihen en suostu. Minäkin valitsen aina naismyyjän, jos näen miehen kulkevan edelläni, pysähdyn jonkun hyllyn eteen katsomaan tavaroita, ettei vain tulisi väärinkäsitystä, että katsoinkin edellä kulkevaa vierasta miestä. Jne. Sairasta.
Meillä alkoholi pahentaa vielä asioita, enkä voi kuvitella, että meille voisi kutsua kylään esim. ketään pariskuntaa. Kai siitä riemu repeisi, jos sanoisin sille toisen miehelle jotain väärällä äänensävyllä tai katsoisin liian pitkään. Vaikka en tarkoittaisi.
Olemme aina kahden ja menemme suurin piirtein joka paikkaan kahdestaan.
Kieltämättä elämänilo on jo osittain kadonnut. Pahoinpitelyä ei ole ollut eikä tulekaan toivottavasti.
Luulin olevani ainut tai luulin ainakin niin paljon, että kuvittelen kaiken avokkini mustasukkaisuuden. Nyt tiedän, että en kuvittele.
Kaupassa voin kyllä mennä miehen kassalle, mutta silloin ei saa hymyillä tai sanoa "kiitos" sanaa enempää, muuten tulee kauheita kyselyitä.
Kaupassa katselun kohteita saa olla ainoastaan hyllyt ja erilaiset tuotteet.
Kavereille ei saa moikata ilman, että tulee taas kauhea kysely kaverin (miespuolisen)ulkonäöstä tai meidän kaverisuhteesta.
En saa käyttää tiettyjä vaatteita ilman, että kerron tarkasti, miksi juuri se vaate.
Työpäivän aikana soittelee, onko kukaan yrittänyt iskeä minua ja ketä olen tavannut, kuinka paljon olen muiden kanssa jutellut, etc.
Jos mies iltavuorossa ja minä illan yksin kotona koiranpennun kanssa, en voi lähetä mihinkään, ellei hän tiedä siitä.
En saa meikata (ja olla muutenkin nainen) ellen kerro hänelle tarkasti ketä varten meikkaan. Miksi en saisi meikata vain itseäni varten?
Eilen Korkeasaaressa tulin vessasta ja kävelin (kuulema, en itse nähnyt) yhden pitkän miehen ohitse, niin sain koko loppu ajan kuulla, onko hän liian lyhyt (185cm) minulle ja toivoisinko hänen olevan pidempi.
Joka päivä joudun todistamaan rakkauttani ja että hän on minulle SE OIKEA.
En saa olla tietokoneella ellei hän ole istumassa vieressä.
Joskus 15-vuotiaana sairastuin bulimiaan. Paranin, mutta nyt pelkään sairastuvani uudelleen. Olen vahva luonteeltani, mutta nyt olen tullut kamalan epävarmaksi. En tunne enää itseäni ollenkaan ja yritän vain mielistellä miestäni, että hänellä on hyvä olla. Olen joskus jopa ajatellut itsemurhaa (n. kaksi viikkoa sitten ajatukset loppuivat, kestivät n. 2kk), koska yksinkertaisesti ei vain jaksa enää, mutta ei osaa luopuakaan. Onnelliset hetket hänen kanssaan ovat aina olleet elämäni parhaimmat.
Pahoinpitelyä ei vielä ole tullut. Joskus käsivarresta ja paidan rinnuksesta tarttunut, mutta ei mitään muuta. Naistenhakkaajia hän vihaa.
En tiedä mitä tehdä. Olen loppu. Kertonut hänelle tunteistani ja uhannut erolla, jos nuo "temput" eivät lopu. Loppunut vähäksi aikaa, mutta alkaa taas uudestaan.
Pahinta asiassa on, että ei ole ketään kenen kanssa jutella. Kukaan ei tunnu ymmärtävän tai kuulevan mitä sanon. Pahinta on se, että mieheni ei kuule, mitä sanon ja jos kuulee (harva se kerta) ymmärtää täysin väärin ja taas kuuluu:
"haista paska"
"haista vittu"
"sairaalloisia" piirteitä, joidenka takia voit myös sairastuttaa itsesi. Terapian tarve ilmeinen miehellesi huonon itsetunnon takia.
Hän kärsii tilanteista kyllä itsekkin, koska uskoo luuloihinsa. Vaadi kanssasi parisuhdeterapiaan ja sitä kautta häntä ehkä pystytään auttamaan.
Et voi luonteellesi ja tempperamentillesi mitään, eikä toinen ihminen voi toista määräillä ja tunkea "väärään muottiin". Siinä on oikeasti omakin terveytesi vaakalaudalla.
vastanneille!
Saitte kyyneleet silmiin, kun tuntui niin suloiselta, kun joku ymmärtää muakin. Mieheni kun on tässä asiassa yleensä aina niin oikeassa, ja minun vain pitää ymmärtää häntä, selvässä asiassa!!
Välillä mietin että olenko se minä joka olen tässä hullu, mutta onneksi se menee yleensä ohi....
Vakavasti puhuen, se ymmärtäminen jota myöskin olen yrittänyt tässä tilanteessa, auttaa hetkeksi, mutta tunnen tekeväni todella väärin itseäni kohtaan myöntäessäni jotain mikä on vain toisen pään sisällä totta. Ja sitten se olematon kynnys niihin mustasukkaisuuskohtauksiin vaan madaltuu, kun se kerta on ymmärrettävää.
Teillä oli hienoja vastauksia, ja samanlaista kokenut myös yksi, joka kirjoitti juuri kuin minä itse, ja samaa vielä sekin, että en minäkään suostu tuijottelemaan vaan lattiaa, vaikka en myöskään hiukkaakaan provosoi miestäni.
Niin ja joku oivalsi että mies myös kärsii asiasta, pitää paikkansa, hänellä on välillä paha olla, kun olen mustelmilla ja joskus jopa myöntää, että kaikki oli vain hänen päässään. Vaikka yleensä hän uskoo loppuun asti omiin ajatuksiinsa tapahtuneesta, eli tapahtumattomuudesta.
Ja yksi joka itse käyttäytyy mustasukkaisesti. Olet kyllä oikeassa, että kun kirjoittaa asiasta, niin omatkin ajatukset selkiytyvät. Minusta tuntuu että masennun vielä enemmän, kun nään kirjoitettuna ja jäsentelen asioitani. Ehkä se on hyvä.En tiedä.
Tuosta terapiasta, on todella huono kokemus itsellä edellisessä elämässä, joten onko kellään jotain jota vois suositella, pirkanmaalta?
En haluaisi vaivautua kuuntelemaan joltain älyköltä syyttävästi, että "tehän olette molemmat pahoinpitelijöitä" ja that's it, kuten kävi tuttavalleni, joka vihdoin uskalsi mennä johonkin terapiaan ja sai raahattua miehensäkin mukaan, ja kertoi, että mies käy päälle milloin minkäkinlaisen tavaran avulla ja nyrkein, ja hän vastustaa ja lyö takaisin minkä ehtii. (niin minäkin teen, kuolen vaikka sitten "saappaat jalassa")Se terapia ei auttanut. Pitäisikö heittäytyä uhriksi ilman taistelua vaikka onkin alunperin tuhoon tuomittu?
Yhä kauemman nykyään kestää päästä yli näistä kohtauksista. Ja voi tulla jo uusi ennenkuin ehtii yli. Tai heti kohta. Niitä on viikottain, tai joskus on kuukausi väliä, kun on pitkä aika väliä, ja ollaan oltu kiinteästi yhdessä koko ajan ilman mitään mahdollista syytä mustasukkaisuuteen, niin se kelpaa että katson televisiosta yhden ainoan kerran "unelmien poikamiestä", huh, mikä tappelu, ja mieheni veti piuhat irti seinästä televisiosta ja haukkuin minut mitä mielikuvituksellisimmin.
Kaikkien tälläisten jälkeen tuntuu, että tämä elämä hajoaa pienepieniksi irrallisiksi hiutaleiksi, ja minä olen siellä keskellä ja kaukana kaikesta. En halua enää pitää sormusta jonka mieheltäni sain suuren rakkauden merkiksi, miksi, tuntuu että se kaikki hajoaa. Kaikki se kaunis ja suorastaan yliluonnollisen ihana rakkautemme, joka se joskus oli...itkua....
Ystävä hyvä, toivon sinulle voimia jaksaa jos päätät jäädä epäterveeseen suhteeseesi. Luulen, että tuollainen suhde tappaa sinusta kaiken kauniin eikä jäljelle jää kuin katkeruus. Lähde jos vain suinkin uskallat...tein itse niin jokin aika sitten ja lähdin mustasukkaisen mieheni luota, vaikka pahaa se kyllä tekee vieläkin. Hän alisti minua aivan samalla tavalla, sekä henkisesti että fyysisesti eikä antanut minulle minkäänlaista arvoa eikä tilaa hengittää. Kuljin hänen rinnallaan kuin elävä kuollut ja tuttavat ihmettelivät yhtenään kun en tervehtinyt heitä kaupungilla...en uskaltanut, ja jälkeenpäin selitin, etten ollut huomannut tai jotain yhtä typerää. Nyt välimatka on pitkä eikä ahdistelua ole ollut, mieskin on löytänyt jo uuden kynnysmaton (siis naisen)...rukoilen ja toivon vain, että saan olla rauhassa...nyt uskallan ottaa vastuuta jo omastakin elämästäni ja olen jo alkanut toteuttaa niitä salaisia haaveita, joita en olisi vielä vuosi sitten uskaltanut edes ajatuksissani toivoa.
heittää alkoholin jatkossa mukaan, niin...
Kyl maar mää niim kauhia paljo teit naissi ihmettele.
Hakkaako mies sinua useasti?
Olit suosittu ja kiva ihminen työpaikallasi.
Miehesi mustasukkaisuus ajaa heidät pois luotasi.
Onko hän ehdottanut sinulle työpaikan vaihtoa tai kotiin jäämistä?
Kova totuus on se, että elintilasi kutistuu päivä päivältä, kunnes sitä ei enää ole.
Olen ollut samassa tilanteessa itse. Mies oli sairaanloisen mustasukkainen, läheisriippuvainen (?), väkivaltainen.. Koskaan hän ei hyväksynyt töihin paluuta kotiäiteyden jälkeen, koskaan ollut onnellinen puolestani uudesta työstä. hän vei ja haki minut töistä. Raivostui jos olin iloisella tuulella töiden jälkeen - Jankkasi mitä töissä oli tapahtunut. Uhkaili jatkuvasti tulevansa työpaikalleni tekemään selväksi asiat muille... En saanut mennä mies hierojalle, en käydä edes siskoni luona, koska siellä saattoi olla siskon miespuolisia ystäviä..saati että olisin mennyt tyttöjen kanssa joskus baariin-eihän äidin enää edes kuulu. Hän kuvitteli aina kaikkea ja syyllisti ja syytti asioista joita ei oikeasti ollut olemassa. oli väkivaltainen ja se paheni hetkessä todella pahaksi. En olisi saanut meikata aamulla töihin... Yritin elää mahd normaalia elämää miehestä huolimatta mutta eihän se onnitunut ja siinä kärsi kaveruussuhteet, työympäristö jne. ulkopuoliset huomasivat. Töissä olin usein aivan väsynyt kun mies oli yöt valvottanut ja jankannut jotain jonka oli saanut taas päähänsä. Jotkut varmaan ajatteli että lapset valvottaa mutta kaipa ne aavistivatkin tilanteen. Aina sai valita vaatteet niin että peittivät mustelmat mahdollisimman hyvin jne.. Kamalaa aikaa, onneksi tajusin että miehestä oli päästävä eroon ja mahd nopeesti. Se piti vain tehdä "hienosti" koska hän oli myös hyvin katkera ja pettynyt aikaisempiin suhteisiinsa jonka vuoksi minä sain usein kärsiä. Mutta eroon pääsin ja elämä taas vihdoin normaalia:)