ahdistaa ja väsyttää ajatellakin, mistä pitäisi alkaa etsiä uutta miestä, kun haluan luopua vanhasta (sohvaperuna jolla ei mitään vastuuta/ velvollisuuksia perheestä, ei seksiä eikä keskusteluja vuosiin). En todellakaan haluaisi aloittaa elämää yksinhuoltajana, kun tämä "perheellinen" arkielämäkin "yksinhuoltajana" on niin raskasta.
Kaipaisin miestä elämääni ja läheistä ihmissuhdetta. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että pitäisi etsimällä etsiä jotakuta joka alkaisi isäksi ja elämänkumppaniksi. En vaan jaksa kiinnostua kenestäkään väkisin. Inhottava ajatus, että pitäisi elää arkea yhdessä jonkun kanssa, ketä ei oikeasti ole lapsieni isä.Tökkii
koko ajatuksenakin, varmaan alkais kauheat ongelmat lasten kanssa. Asuisko yksin ja olis miessuhteita? Ihana ajatuksena, mutta järkyttävä horo olo lasteni edessä!
Tämä on vaikeaa, olen umpikujassa, josta ei pois pääsyä. En halua olla yksin, en halua olla yhdessä.Täytyy varmaan odottaa,että lapset isoja ja alkaa sitten elää nautinnollista elämää parisuhteen kannalta. Eihän kaikki kuitenkaan voi ratketa kuin napin painalluksella; elämääni astelisi maailman ihanin mies, jota rakastaisin aidosti, jolla olisi lasteni kanssa hyvät, asialliset ja lämpimät välit, josta lapsenikin tykkäisi. Olenko liian pessimisti, koska ajattelen uuden miehen olevan pelkästään ongelma lapsilleni? Jotenkin ajattelen ettei kukaan mies
voi kiinnostua yksinhuoltajasta saisinko vain ylenkatseita? Tämäm on niin VAIKEAA, haluan vain
asioiden sujuvan ilman ongelmia.
Kaipaisin miestä elämääni ja läheistä ihmissuhdetta. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että pitäisi etsimällä etsiä jotakuta joka alkaisi isäksi ja elämänkumppaniksi. En vaan jaksa kiinnostua kenestäkään väkisin. Inhottava ajatus, että pitäisi elää arkea yhdessä jonkun kanssa, ketä ei oikeasti ole lapsieni isä.Tökkii
koko ajatuksenakin, varmaan alkais kauheat ongelmat lasten kanssa. Asuisko yksin ja olis miessuhteita? Ihana ajatuksena, mutta järkyttävä horo olo lasteni edessä!
Tämä on vaikeaa, olen umpikujassa, josta ei pois pääsyä. En halua olla yksin, en halua olla yhdessä.Täytyy varmaan odottaa,että lapset isoja ja alkaa sitten elää nautinnollista elämää parisuhteen kannalta. Eihän kaikki kuitenkaan voi ratketa kuin napin painalluksella; elämääni astelisi maailman ihanin mies, jota rakastaisin aidosti, jolla olisi lasteni kanssa hyvät, asialliset ja lämpimät välit, josta lapsenikin tykkäisi. Olenko liian pessimisti, koska ajattelen uuden miehen olevan pelkästään ongelma lapsilleni? Jotenkin ajattelen ettei kukaan mies
voi kiinnostua yksinhuoltajasta saisinko vain ylenkatseita? Tämäm on niin VAIKEAA, haluan vain
asioiden sujuvan ilman ongelmia.
Vastaukset 22
Vanhimmat
vaan mistä se löytyy? Erosta on aikaa puoli vuotta, ex-miehellä on tietysti jo uusi. En osaa oikein kapakoissakaan kulkea, mutta yksinäisyys on ahdistavaa ja olisi kiva löytää joku kaveri. Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta etsiä uutta pitkäaikaista suhdetta, mutta jos löytyis joku, jonka kanssa jutella, käydä vaikka elokuvissa tai muuta.
Ja totta ihmeessä: jos syntyisi jonkinlaista värinää, niin seksi olisi enemmän kuin tervetullutta tämän pitkän "puutosjakson" jälkeen.
Ei nuo treffipalstatkaan oikein innosta, ja epäilenpä että viittäkymmentä käyvä yksinhuoltaja ei ole parhaassa kurssissa. Otti se ex-mieskin kolmekymppisen...
ota 30v miestä, enkä tarkota kostoksi exälle vaan ihan n oin muuten vaan, kaikki suunnat avoinna, eikä laput silmil
Taas yksi nainen, joka ei uskalla dumpata entistään ennen kuin uusi ja parempi katsottuna. Sitten vasta kun se uusi hurmurimies on löytynyt, kerrotaan omalle sohvaperunalle, että en ole rakastanut sinua enää vuosiin -tuossa on ovi. Eikä vaivaa yhtään omaatuntoa eikä tule mieleen minkälaisen mallin antaa lapsilleen, kun näkevät miten mies vaihdetaan lennosta?
Olet joskus (ainakin toivon näin) rakastanut ja ihaillut miestäsi. Nyt ne rakastamasi ominaisuudet ovat piilossa jossain. Jos haluaisit toimia moraalisesti, nostaisit kissan pöydälle ja kertoisit miehellesi missä mennään. Joskus mies pystyy jopa skarppaamaan, tosin se ei välttämättä enää auta, jos nainen on hautonut eroajatusta jo vuosia ennen kuin kakaiseen sen ilmoille ja sitten ei mikään enää kelpaa. Jos hommasta ei tule mitään, niin sitten mies pihalle ja sinä alat opetella elämään yksin eli lasten kanssa. Jos siitä miehestä ei muutenkaan ole mitään iloa, niin miksi ihmeessä et pärjäisi yksin? Totta kai tulee yksinäisyydentunteita, mutta eivät ne tapa.
ei ollut seksiä vuosiin, ethän vain pihdannut.
Käytitkö seksiä vallankäytön välineenä ja se kolahtikin nilkkaan, kun mies löysi uuden ?
Jos entinen mies ei miellytä yhtään ja suhde on täysin caput finito, niin sellainen suhde kannattaa päättää, eikä siihen pidä sotkea mitään uutta miestä! Onnellisuutta ei voi sälyttää kenenkään toisen niskoille, sinun kannattaisi opetella ensin olemaan onnellinen yksinkin, sillä jokainen suhde haalistuu ajan myötä eikä se mies tule koko ajan keskittymään sinun viihdyttämiseesi. Sinulla tulee varmasti olemaan ongelmia tulevissakin suhteissa, jos et pysty olemaan itsenäinen ihminen ja tekemään itse elämästäsi mielekästä. Hyvä parisuhde on sellainen, jossa kaksi aikuista, itsenäistä ja suurin piirtein tasapainoista ja onnellista ihmistä jakaa yhteisen arjen ja juhlat. Jos toinen ihminen on ensisijassa pelastava oljenkorsi, joka pelastaa sinut arkisesta elämästä ja yksinäisyydestä, niin enpä povaa kovin pitkää suhdetta siitä.
täyttä asiaa kirjoitat. Kaipa minussa tuota takertuvaisen, riippuvaisen ihmisen vikaa onkin, vaikka toisaalta olen aika itsenäinen, yksin omissa oloissani viihtyvä ihminen. Silti voimakas ihminen, joka on tuki ja turva täytyisi
löytyä vierestä. Muuten olen ihan liian herkkä, haavoittuva ja heikko ja ehkä jopa elämänpelkoinenkin? No, en kai nyt ihan elämänpelkoinen sentään.
Tämä on aivan sairaan ihanaa! Kiva saada rehellisiä suoria vastauksia, kukaan ei kehtaa tuollaisia sanoa päin naamaa kasvotusten. Tämä
on kyllä terveellistä, pakkohan mun on alkaa vahvistaa omaa identiteettiäni voimakkaammaksi, ei toisissa voi roikkua odottaen heidän tekevän minut onnelliseksi.Asiat joita olen tiennytkin, mutta ihan hyvä kuulla niiden todentuvan vielä muidenkin suusta!
Silti ihmetyttää, että aika herkästi täällä kyllä neuvotaan päättämään suhde. Eikö olisi lasten kannalta kuitenkin parempi vielä koittaa
saada suhde toimimaan. Kaipa mun tarvis ottaa oma identiteetti haltuun ja alkaa "dominamaisemmaksi" ohjelmapäälliköksi ja potkia sohvaperuna liikkeelle, lenkille ja lasten kanssa touhuamaan. Ottamaan ehkä imurikin käteen ja telkkari kiinni. Kaipa minäkin olen ollut liian identiteetitön tossukka. Voiskohan auttaa uusi pirttihirmurooli ja ellei äijä muutu
niin lähtekööt kierrätykseen.
Ajattelen kyllä, että mies saisi tajuta itsekin olla huomaavainen. En itse arvosta mitään komennussuhteita, jossa toista käskemällä käsketään tai uhkaillaan jättämisellä.
"ahdistaa ja väsyttää ajatellakin, mistä pitäisi alkaa etsiä uutta miestä, kun haluan luopua vanhasta (sohvaperuna jolla ei mitään vastuuta/ velvollisuuksia perheestä, ei seksiä eikä keskusteluja vuosiin). En todellakaan haluaisi aloittaa elämää yksinhuoltajana, kun tämä "perheellinen" arkielämäkin "yksinhuoltajana" on niin raskasta."
Sinä kirjoitit näin ja pohdiskelit mistä löytäisit uuden miehen itsellesi ja sitten ihmettelet muiden kommenteja, että pitäisi ENSIN jättää entinen ENNEN KUIN alkaa etsiä uutta. Sinun kirjoituksessasi keskeisenä ongelmana tuntui olevan nimenomaan se, MISTÄ sinä löytäisit uuden miehen, eikä niinkään se, kannattaisiko jatkaa entisen kanssa. Vaikka et ehkä tarkoittanutkaan asiaa näin, niin sillä tavalla tekstisi oli luettavissa. Kukaan ei varmastikaan kehota eroamaan lastesi isästä, jos suhde on vielä elvytettävissä tai sinä pystyt tyytymään nykyiseen olotilaan.
Jos entinen suhde tuntuu vaikealta ja ongelmat niin vaikeilta, että ero on ainoa mahdollisuus. Silloin on erottava eikä edes kannata miettiä, että mistä löytyy uusi mies. Opettelet elämään yksin lasten kanssa ja rakennat elämän sille pohjalle että sinä pärjäät itsekseksi. Ei omaan onnelliseen elämään heti uutta miestä tarvita. Sitten kun osaat elää elämääsi yksin niin ehkä sitten on uuden onnen vuoro. Uusi mies ei tule elämään etsien vaan tulee jos on tullakseen.
Itse elin vuoden lasten kanssa enkä edes miettinyt, että elämääni voisi ilmestyä ketään. Olen keski-ikäinen, monen pienen lapsen äiti ja ajattelin että miehet juoksee heti karkuun kun kuulevat lapsistani yms. Mutta eräällä terassireissulla tuikkivat silmät lähestyivät ja eikä mies juossut karkuun. Ei siinäkään vaiheessa kun selvisi että olen pienten lasten äiti ja häntä yli kymmenen vuotta vanhempi. Suhde kestänyt nyt vuoden mutta vieläkään emme edes mieti yhteen muuttamista. Perheiden yhdistäminen ei ole helppoa ja olemme ajatelleetkin, että nautimme toisistamme ilman arkea. Olemme oppineet elämään arjen omalla tavalla, toki autamme toisiamme tarvittaessa. Jokainen elää elämäänsä tavallaan ja tämä on ainakin tällä hetkellä minun tapani elää.
ihanan positiivinen vastaus.
Hyvä, etä vastaukseni tuntui sinusta positiiviselta. Eroamaan en todellakaan heti kehoita vaan aina kannattaa yrittää pelastaa entinen parisuhde. Mutta jos puhe ja seksi ovat loppuneet, mies omistautuu työlleen niin tuo on kaiken kaikkiaan tosi hankala yhtälö. Teillä molemmilla on oltava valtava halu saada avioliitto vielä toimivaksi. Se vaatii töitä teiltä molemmilta ja anteeksi vain, mutta olen tosi epäleväinen onnistumisen suhteen. Meillä oli nimittäin samanlainen alkuasetelma mutta meillä tuli kuvioon toinen nainen joka oli mieheni mielestä hänen "elämänsä suuri rakkaus". Siinä ei auttanut enää mikään vaan mies muutti onnensa luokse. Minä odotin aikani ja lopulta hain eroa.
Sinussa näyttää olevan sisua ja vahvaa tahtoa joten sinä kyllä pärjäät elämässäsi. Elämä lasten kanssa on tosiaan mukavaa eikä siihen aina sitä miestä tarvita. Toki läheisyys ja seksi tuntuu hyvältä, mutta ne tulevat sitten kun on niiden aika tulla. Etsimällä ei löydy mitään muuta kuin kenties yhdenyön suhteita ja ne eivät anna mitään.
Mukavaa kevään jatkoa sinulle!
Uusi mies pitäisi saada vaikka ajatuskin jonkun muun kuin lasten isän kanssa elämisestä on inhottava?
Oletko yhtään miettinyt miksi teillä ei ole keskuteluja ja seksiä?
Voisiko syynä olla se että miehesi on kyllästynyt naisen logiikkaasi?
Et, anteeksi vain, vaikuta miltään ruudinkeksijältä, joten tuskin onnistut vamppaamaan ketään filosofia kanssasi keskustelemaan.
Ehkä sinun kannattaisi kuitenkin kokeilla tuota "ihanaa ajatusta" että asuisit yksin ja sinulla olisi miessuhteita.
Siitä saattaisit suoriutua kunnialla.
Lapsille et voi esittää olevasi jotain muuta kuin mitä todella olet.
He näkevät kaiken lävitse, joten ei kannata edes yrittää toimia salaa.
He myös tietävät seksistä paljon enemmän kuin luulet, eivätkä välttämättä tuomitse suhteitasi.
Se että otat eron on vaikeammin nieltävä pala.
Heillä tulee olemaan mielipide siitä kumman syytä se oli. Se ei välttämättä ole miehesi.
Uutta "isää" et tule löytämään koska lapsilla on jo isä. Ainoa, oikea ja kiistämätön.
Ehkä he haluaisivat jäädä hänen kanssaan asumaan?
Kannattaisi ehkä kokeilla ihan yksin asumista.
Saisit mennä ja tulla tuntematta huonoa omaatuntoa.
Miehesi tuskin estäisi sinua tapaamasta lapsia aina kun aikasi antaisi myöten.
Sinähän tässä olet muuttamassa, joten kannattaako siihen sotkea lapsia lainkaan?
Yksikään lapsi ei haluaisi muuttaa pois kotoaan...
ihan terapeutiksi et oikein sovellu ainakaan avioeroa harkitseville, joten kannattaa sulkea
suu silloin kun ihmiset avautuvat niissä ongelmissa. Saahan sitä tietysti täällä sanoa mitä sylki suuhun tuo, kunkin ajattelutoiminnan tuotostahan se on.
Surkeaksi itseni tunnen, surkeaa tämä jonkun verran onkin, muttei nyt aivan mahdotonta. En sentään koe olevani aivan yksin, kaltaisessa tilanteessa olevia on varmasti paljon sekä miehiä, että naisia. Miksi muuten itse roikut tällä palstalla? Onnellinen avioliitto kukoistaa ja viihdytät itseäsi täällä? Ehkä kuitenkin uumoilisin sinullakin olevan avioelämässäsi ongelmia.
Joo, ajatus uudesta, erilaisesta, herkemmästä miehestä olisi toki houkutteleva, mutta lasteni kannalta inhottava.Jarrut iskee päälle ja jotenkin tökkii. Ajattelen kuitenkin kaikkien edun kannalta olisi parempi vaan saada tähän kulahteneeseen suhteeseen eloa. Ihmiset kun eroavat mielestäni turhankin helposti nykyään ja uskon sen olevan syy nuorten pahoinvointiin omalta osaltaan. Myöskin vanhempien liiallista omistautumista työnteolle näkisin olevan haitaksi lapsille, ellei voimia riitä enää heidän asioille. Nämä mun mielipiteitä, eikä niistä sen enempää.Mieheni luultavasti hyväksikäyttää tätä uskollisuutta ja sitoutumistani, koska hän tietää etten kovin helpolla lähde. Ehkä olen uskollinen tyhmä.On helppo olla minkälainen vaan ja kohdella toista välinpitämättömästi, kun tietää toisen joustavan, venyvän mahdollisimman pitkälle perheensä hyväksi.
En yhtään epäile, etteikö juttuni olisi joskus lapsellisia ja tyhmiä ja naisten logiikallakin suollettuja. Sellainen olen ja toivon miehenikin olevan välillä hömppä ja pöhkö.Ruudinkeksijäksi itseäni tuskin olen missään kohtaa maininnut. En todellakaan halua miehekseni mitään ydinfyysikkoa, filosofian
tohtoria,juristia,wanna be menestyjää, julkkista,
casanovaa tms. Haluan ihan tavallisen, rehellisen,normaaliälyisen, hyvästä perheestä olevan, terveet arvot omaavan ennenkaikkea KIVAN, MUKAVAN,asiallisen miehen.Miesihanteeni keskustelee ihan tavallisista arkisista asioista
lapsista, omasta työstään, talon kunnostamisesta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Intellegtuelleja
sivistyneitä keskusteluja voin ihan hyvin leikkiä resurssieni mukaan jossain aivan muualla.
Seuraavat kommenttisi suorastaan pelastavat tämän lauantai päiväni,hupaisaa! Miehen aivoilla
ajateltua! Kehoitat hiemaan maistelemaan elämää, lapsetkaan eivät mitään tuomitse. Ihan kunniallisesti suoriutuisin tästä vaativasta tehtävästä eikä kannattaisi edes salailla lapsilta mitään, kun he oivaltavat kyllä kaiken, näkevät lävitseni mikä halpa nainen heidän äitinsä oikeasti onkaan!
Toivottavasti sait jonkinlaista tyydytystä mässäillessäsi noilla kelvoton nainen, huora nainen, huono äiti fantasioillasi. Minua ainakin huvittaa, kiitos Martti! Ihmisen pienuus näkyy tässä.Katkera asenne naisiin kyllä säälittää.
Miessuhteet ajatuksena ihana tarkoitti lähinnä, voi tutustua, etsiä kunnes löytää oikean. Ei mitään yhden illan tarinoita viikottain, nykyajan trendien mukaan. Mistä mieleesi tuli heti seksi? ;). Tutustua kannattaa ehkä muussakin mielesä aluksi, ihan vinkkinä sulle, monet naiset arvostaa sitä piirrettä miehessä ;)!
By the way, lapseni niin pieniä, että just ehkä erottavat tytön ja pojan. Lapset ovat niinkuin aikuisetkin toiset valveutuneempia ja aktiivisempia kuin toiset, ihan turha yleistää. Usein mennään samanlaisen kaavan mukaan kuin vanhemmatkin,olen huomannut.
Lapsilla ainoastaan yksi isä, oli ainut viisas lause kirjoituksessasi. Kiitos siitä, että oikaisit huonon kirjoitukseni, olen kanssasi aivan samaa mieltä. Mikäli eroaisimme, todellakin haluaisin isän olevan läsnä heidän elämässään ja pyrkisin tekemään kaiken mahdollisimman helpoksi kaikille osapuolille. Myös isän mahdolliselle uudelle kumppanille.Haluaisin hänen olevan sellainen nainen, joka aidosti pitäisi huolta lapsistani ja ajattelisi lasteni parasta. Ehkä ruusunpunaista ja naivia?
Että ihan vittuillaksesi viitit kehottaa minua jättämään lapseni työnarkomaanimiehelle, jota lapset eivät kauheasti tähänkään mennessä ole kiinnostaneet. Iltaisin katsoo kaikki väkivaltaohjelmat, syöttää nakkeja, cocista, sipsejä ruoaksi, pyytää lapsia olemaan hiljaa, jos haluaisivat jotain mennä kertomaan.
Jos unohdat myös nämä sosiaalitantan tehtävät ja miettinet jotain vähemmän kasvatus- ja ihmissuhdetaitoja vaativia asioita. Kiitos, kuitenkin myös sulle Martti vastauksestasi. Olihan siinäkin asiaa, joskin vähän huonolaatuista :).
En minä vittuile, enkä tuomitse, kunhan todellakin sanon mitä sylki tuo suuhun.
Anteeksi jos tuntuu pahalta.
Roikun täällä siksi, että siitä tuli tapa jokunen vuosi sitten ja käväisen aina välillä vilkaisemassa mitä tänne kuuluu.
Ongelmia minulla taitaa olla liiankin vähän...
Taidan vähän provosoida Sinua panostamaan nykyiseen suhteeseen? En tiedä itsekään.
Olisin toivonut sitä myös ex:ltäni.
Lasten takia, en meidän aikuisten.
Siksi tuntuu edelleen pahalta koska emme yrittäneet tarpeeksi.
Ikävä pilata päiväsi, sillä en tarkoittanut haukkua Sinua huoraksi ja huonoksi naiseksi. Sen kirjoitit sinä itse.
Tarkoitin tietenkin, että älä leimaa itseäsi valehtelijaksi yrittämällä toimia salaa.
Sen huomaavat hyvinkin pienet lapset ennemmmin tai myöhemmin.
Minä en ainakaan kestäisi jos lapseni käräyttäisivät minut heille valehtelusta!
Mistäkö tuli heti mieleen seksi?
Onko niitä muunkinlaisia suhteita? ;-)))
Onko miehesi oikeasti niin toivottoman huono isä, kuin annat ymmärtää?
Jos olet päättänyt erota, niin kysyppä ihan piruuttasi huolehtisiko hän lapsista jos lähtisit yksin?
Ehkä hän ei ole halunnut astua varpaillesi lastenhoidossa?
Uskon, että pidät itseäsi ylivertaisena kasvattajana, etkö pidäkin?
Sitä tunnetta ei kovakaan äijä uskalla kyseenalaistaa!
Kun tulee tosi paikka, niin miehestä kyllä löytyy potentiaalia hoitaa pulma kuin pulma.
Lastenhoito ei edes ole pulma, vaan suunnaton ilo.
Nuo ruusuiset unelmasi eivät välttämättä toteudu.
Ero ei läheskään aina ole helppo ja suhtautumista miehen uuteen ei kannata arvailla ennen kuin häntä on edes olemassa.
Vittumaisiksi täällä ainakin ennen tupattiin haukkumaan.
Sosiaalitantta en pyri olemaan eikä kenenkään tämän foorumin tekstejä pitäisi ylipäätään lainkaan arvostella hyviksi eikä huonoiksi.
Näkemättä ja tuntematta voi vain kirjoittaa sitä syljen erittämää hengentuotetta.
eipä tuo tekstisi niin hirveästi tunteita herättänyt suuntaan jos toiseenkaan, oli sellaista tuotetta mitä voi odottaa vastauksiin aina mahtuvan joukkoon. Jotenkin siinä vaan oli aistittavissa pientä piikkiä mukana, ehkä tulkitsin väärin. Ehkä se oli vain sitä vaimosi lähdön tuskaa, joka puskee ulos väkisin huomaamattasi, tietämättäsi ja joka saa sinut hakeutumaan näille sivuille yhä uudestaan ja uudestaan jopa vuosienkin ajan, vaikkakaan ongelmia sinulla ei olekaan...? Onhan tämäkin terapiaa; peilata omia ongelmia muiden ongelmiin, auttaa hahmottamaan omaa elämää tässä maailman ihmeellisessä viidakossa, josta selviytyminen on usein sangen vaikeaa. Sorry, ei ollut tarkoitus jaaritella sinusta, oli miten oli.
Se on oikein,että provosoit panostamaan suhteeseeni. Nämä mielialat heilahtelee edestakaisin ja heikkoina hetkinä tulee jopa mietittyä eroa. Silti sisimmissäni jotenkin tiedän etten aio erota,tuskin koskaan, katuisin sitä varmasti, ellen heti niin vuosien ehkä vuosikymmenien päästä. Jotenkin päässäni on pinttymä ettei se vaihtamalla parane, alkaisi vain uudenlaiset ongelmat. En tiedä onko tässä osittain ongelmanydin, mieheni tietää etten kovin helposti heittäydy tunteitteni vietäväksi, ajattelen aivan liikaa, pelkään ja haluan ottaa varman päälle= olen hänelle itsestään selvyys, hänen ei tarvitse panostaa suhteeseen, velvollisuuteni on hoitaa hänen puolestaan, hän voi elää aviossa olevan poikamiehen elämää, kaikki on valmiina hänelle. Hän ei kaipaa perhekeskeistä elämää, jota kaipaisin tällä hetkellä itse. Ainut keino on painostaa avioerolla, silloin hän viitsii vaivautua toivoakseni. Muuten hän kuittaa pyyntöni, toiveeni, huutoni vaan naisen narinaksi.
Moraalini mukaista ei ole toimia kuvaamallasi tavalla, ehkä olen liiankin kontrollifriikki, pitäisi myös elää, eikä hukata elämäänsä miettimiseen ja tunteiden hallintaan. On rasittavaa yrittää aina järkeistää kaikkea, joskus kadehdin ystäviäni, jotka elävät tunteiden vieminä, mutta toki töppäilevätkin usein.
Ei mieheni todellakaan niin toivottoman huono isä ole ollenkaan, kunhan nyt pahantuulisena purin itseäni tänne. Hän olisi jopa ihan varsin hyvä isä kunhan vaan olisi enemmän lastensa kanssa. Aikaa kun on rajallisesti, eikä hänellä oikein sitä ole, hän siis saisi olla halukkaampi sitä järjestämään varta vasten lapsilleen ja tietysti minullekin.Hänellä siis pitäisi olla enemmän halua olla meidän seurassamme ja hänen pitäisi NAUTTIA seurastamme, hänen pitäisi VIIHTYÄ kanssamme. Kun se on vähän niinkuin pakkopullaa,äijä on kyllästyneen ja tympääntyneen oloinen.
Joskus aikoinani sanoin muutavani toiseen kaupunkiin lapsen kanssa,johon hän totesi vain, että kaipa teidän sitten täytyy muuttaa. Emme kuitenkaan muuttaneet saimme jatkettua elämäämme. Jäi kuitenkin vähän kirvelemään, että äijähän olisi ollut tosi tyytyväinen, kun olisi saanut alkaa elää vapaata poikamieselämää, emme vaikuttaneet kovinkaan tärkeiltä, rakkailta. Vuosia myöhemmin päätinkin herätellä äijää
sanomalla toisin, taidan muuttaa yksinäni, saat jäädä elämään tänne lasten kanssa (jota en todellakaan oikeasti tekisi). Johan syntyi paniikki, kuulin äänestä miten äijän kurkkua kuristi ahdistus "kaipa minun sitten täytyy
hankkia joku lastenhoitaja".
"Katso vielä, sä et tunne yhtään mua. En ollut siinä, en ees ajatellut sua" "Mä en kerro totta kellekään, et vieläkään tiedä mulla on toinen mies!"
Kaipa toi Jenni Vartiaisen kappale on niin totta monessa tapauksessa, kun mies pitää vaimoaan itsestään selvyytenä. Kuinka arvottomaksi sitä itsensä tunteekaan :( !!!
Mikä rasittavinta, kyllähän se äijä sitten jaksaa kiinnostua, kun vedän juhlatamineita päälle ja lähden tyttöjen kanssa ulos. Mitä enemmän joku muu mies osoittaa mielenkiintoa,
niin sitä enemmän oma vaimokin on jälleen arvossa. En jaksaisi tollaisia typeriä kuka tykkää kenestäkin, kuka himoitsee ketäkin lasten leikkejä, vaan haluaisin olla aikuinen järkevä aviopari, jolla on jotain yhteisiä intressejä ( mökki, talo, lapset yms.) Joo tiedetään,tiedetään olen vissiin mummoutunut ja tylsä mieheni silmissä äitiroolissani. Ei vaan tee mieli leikkiä vamppia maailmalla, kun olisi niin mukava nauttia kotielämästäkin.
Paradoksaalisesti (tietyt) miehet kaipaavat naistensa olevan seksikkäitä, haluttavia, kiihottavia muidenkin miesten silmissä, samalla heidän suurin pelkonsa on jonkun muun miehen todellakin vievän heidän naisensa. Ole houkutuslintu, mutta älä lankea. En jaksaisi olla mikään näyttelyesine!
Kyllä vaan, Martti, tässä maailmassa on todellakin monenlaisia ihmissuhteita, silmät ja korvat auki tai vaikka kirjallisuutta käteen...!
OK...onhan seksi tärkeää, kyllä siitä varmasti valtaosa suhteista saa alkunsa ja siihen moni suhde kaatuu.
Ei mulla mitään luuloja ole kasvattajana, kunhan nyt olen äiti, joka rakastaa lapsiaan, se kai tärkeintä. Hyi, kun tuo kuulosti kauhealta! Selkarangaton nahjus! Tässä huomaa omat vikansakin! No,kai sitä monet menee metsään liian hienoilla kasvatusperiaatteillaan? Miehessäni on kyllä enemmän selkärankaa sanoa ei ja määrätä sääntöjä (ihailen sitä), joskaan hän ei viitsi valvoa niiden noudattamista. Miehellä ei taas ole mitään käsitystä arkirutiineista eikä
lasten tarpeista. Siksi hirvittää miettiä millaista heidän elämänsä olisi esim. isäviikonloppuina.
Katsot vähän karsaasti ja paheksut tapaani analysoida kirjoituksesi sisältöä, vihjaat ihmisiä hillitsemään itseään olemaan luokittelematta kenekään kirjoituksia suuntaan jos toiseenkaan. Sen sijaan hienotunteisuutesi mukaan on ihan soveliasta täräyttää heti ensikättelyssä oma arvio toisen älykkyydestä suoraan päin naamaa?
Niin, tärkein kysymys, onko exäsi nykyään onnellisempi erottuanne?
Sulla taisi olla jo vähän parempi päivä? Hienoa!
Nyt ei polla enää säteile sitäkään vähää mitä joskus, kun on niin rankka duuni takana, mutta jos pari sanna kumminkin naputtelen.
Kirjoitin aika v-mäisesti siksi koska mulle tuli paha mieli tuosta tilanteestanne.
Kuvittelin varmaan, että et ole yrittänyt tarpeeksi. Sitähän en voi tietää.
Minusta itsestäänselvyydessä ei ole mitään pahaa jos se on molemminpuolista.
Sitä ei tietenkään saa käyttää väärin. Siinä tosin on minusta kysymys jo muista asioista.
Minusta on aivan ihanaa kun nykyiseni pitää minua itsestäänselvyytenä ja arvostan sitä ehkä kaikkein eniten maailmassa, että olen sen arvoinen, että kaikista maailman miehistä juuri minun kanssani halutaan olla maailman tappiin.
Tässä taisi tulla jo vastaus viimeiseen kysymykseesi. Olen erittäin onnellinen uudessa suhteessani, mutta ei se mikään perhe ole koska lapset ovat milloin missäkin.
Siitä olen hyvin surullinen.
Niin ovat lapsetkin vaikka esittävät suhteellisen urhoollista.
Ehkä meille miehille on kehittynyt turvallisen suhteen tarve koska lähtijä on useimmiten nainen.
Minusta avioliitossa ei kuuluisi pelätä ja erolla uhkaaminen on vihoviimeistä käytöstä! Ei kukaan rakasta pakolla, eihän?
Vihaa se kyllä herättää varmaan kaikissa miehissä.
Kiristämisesi on ehkä tehnyt korjaamatonta vahinkoa?
Itse en koskaan toipunut ensimmäisestä erouhkauksesta, vaan jotenkin jäi heti sellainen olo, että se oli nyt siinä, vaikka liittomme jatkuikin vielä useita vuosia.
Ei sellaiseen enää jaksa tosissaan panostaa joka uhkailee. Ei kertakaikkiaan pysty. Miehilläkin kun on tunteet, vaikka täällä on joskus muutakin väitetty.
Ex oli luovuttaja tyyppiä. Hän ei halunnut edes yrittää oikein mitään.
Ei liittomme parantamista, ei videon käytön opettelua eikä minkään muunkaan nykytekniikan ihmeen käyttöä, koska kaikki oli niin ylivoimaisen vaikeaa.
Miehille kaikki on itsestään selvää, että vehje kuin vehje pannaan pelaamaan vaikka väkisin.
Naistakin osataan käyttää ihan luonnostaan, mutta naisen tunteet ovat kuin Windowsin Vista, jonka toimintaperiaatteesta ei ole minkäänlaista hajuakaan, mutta sehän toimiikin automaatisesti ellei siihen kajoa.
Kumpikin vaatii päivitystä toimiakseen kunnolla ja ettei virus pääse iskemään.
Microsoft toimittaa ne hienovaraisesti ruudulle kysyen kainosti, että hyväksynkö ne.
Uskon, että miehesi olisi iloinen jos saisi yhtä selväkieliset ohjeet liittonne päivittämisestä yhtä hienovaraisesti esitettynä.
Nyt olet toiminut kuin mafia joka on vaatinut suojelurahaa ettei käy kalpaten.
Siinä Sinulla on työmaata saada luottamus palautettua!
sellaisen kuvan että tahtoisit itsellesi elättäjän, joka toimisi samalla sinut onnelliseksi tekevänä ohjelmapäällikkönä.
tuota vikaa minussa kyllä taitaa olla paljonkin,että haluaisin itselleni ohjelmapääl-
likön tai kuka toimisi minun ohjeideni mukaan.Ei
sen väliä kumpi päälliköi kunhan tehtäisiin jotain yhdessäkin ja olisi yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia.
Elätettäväksi en niinkään halua,osallistun kyllä mielelläni kustannuksiin.Pelkään kuitenkin miten naisten keskivertopalkalla selviäisin yksin arjen kuluista. Pitäisi kai hankkia ahdas kerrostalohuoneisto :(.
Tuo on ongelmien klassikko.
Jos päädyt uuden onnen hankintaan, niin muista perussääntö:
Ensin vanha suhde poikki ja vasta sitten uusi tilalle.
Miksi menit naimisiin tämän miehen kanssa?
Miksi hankit lapsia tällaisen miehen kanssa?
Eikö noita puutteita ollut ennen, vaan hän muuttui tuollaiseksi? Miksi muuttui?
Siinä vaan on se että yh- äidin on todella vaikeaa löytää uutta miestä, ihan jo siksi että mies haluaa luonnostaan jatkaa sukuaan ja olla omien lastensa isä. Tavallinen, kunollinen ja tulevaisuutta ajatteleva mies ei ryhdy toisen lapsikatrasta katselemaan.
Jos näistä lapsista huolimatta onnistuu miehen samaan, ei yleensä yhtään sitä edellistä parempaa.
Itse olen mies, mutta niin monta yksinhuoltajatapausta tunnen lähipiiristä ja pitkältä ajalta että tiedän mistä puhun.
Mikä siihen lastesi isään sitten meni, jos kerran ennen oli niin hyvä että lapsiakin teit hänen kanssaan niin jotain siinä on tapahtunut. Oletko itse muuttunut "väärään suuntaan" suhteessa vai onko muutos tapahtunut vain siinä toisessa... epäilen.
Eikö suhdetta voi enää sda kuntoon, oikeasti?
Kyllä jokaisen kanssa pystyy asioista juttelemaan kun vaan osaa kaivaa oikeita asioita, uskoisin...
jokin vetovoima meidät ajoi yhteen, oli tunnetta,
kemiaa, hän oli kuin minulle tehty. Paikka kainalossa tuntui oikealta kodiltani. Tämä mies on ainut kenen kanssa voin kuvitella olevani vielä eläkeiässä.Hän oli ennen urheilullinen mukava, rento, auttavainenkin jne.
Elämä rasittaa, arki ei tunnu yhtä hohdokkaalta kuin seurustelu. Karisma vähenee, ikä tekee tehtävänsä ja työ uuvuttaa. Yhteistä aikaa ei löydy, vietän paljon aikaa yksinäni.Minut jätetään hyvin usein kuin nalli kalliolle. Aviossa kun ollaan toivoisin tietysti aviokumppanini olevan olemassa myös minua varten.
Minkä takia mennään naimisiin, ellei haluta kumppanista läheisintä ihmistä itselle.
Hänellä työ on vienyt mennessään, se varmasti suurin ja varmaankin ainoa syy ongelmiimme.
Minussa on vikoja paljon ja olen kiitollinen siitä, että hän on kestänyt niitä, välttämättä moni muu mies ei olisi.En varmasti tulisi toimeen
helposti kovinkaan monen miehen kanssa.Tämä jatkuva yksinäisyys vaan on suurin myrkky suonissani, joka nakertaa sielua.
Tunteita löytyy vielä, kun aikaa vaan olisi. Ajan vähyyden vuoksi pelkään kaiken kuluvan loppuun. Haluaisin niin joskus edes olevan ihan tavallista perhe-elämää, jolloin puuhaillaan jotain yhdessä kokonaisena perheenä.Mies on kotona väsynyt ja ärtyinen, eikä ole henkisesti läsnä.
Etkö saa miestä liikkeelle kanssasi, eikö löytyisi jotain yhteistä kivaa tekemistä kodin ulkopuolella? Homma on yhtä lailla sinun vastuullasi, että hoidetaanko suhdetta vai ei. Entä ne sinun omat kaverisi ja harrastuksesi? Ihminen näivettyy, jos kaikki elämän virikkeet ovat kumppanin varassa. Aktiivinen ja iloinen kumppani herättää paremmin puolisonkin mielenkiinnon...
onhan niitä kavereita, harrastuksia ja menoja. Lasten ollessa pieniä haluaisi rauhoittaa menoja ja keskittyä harmoniseen kotielämään. Nimenomaan se tässä rassaa, kun mies ei oikein ole tottunut sellaiseen varmaan lapsuudessakaan ja ei oikein osaa ottaa sellaista roolia itselleen. ELää on off periaatteella. Täysi vauhti päällä tai off vaihde kotisohvalla loikoillen. Lasten kanssa pitäisi kasvaa isän rooliin ja ottaa uudenlainen elämänasenne, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut ihmisenä verrattuna kaksikymppisen lapsettoman elämään.
No, se tässä vähän paradoksaalista, kun nyt haluaisin ehjää tervettä, mukavaa, leppoisaa perhe-elämää jatkuvan yksinäisyyden sijaan, niin sitä ei tietenkään uudesta miehestä voi saada. Jatkuvaan yksinäisyyteen taas yksinhuoltajuus olisi samaa kärsimystä vielä suuremmassa mittakaavassa, kun kerran kaipaisin sitä maailman rakkainta, tärkeintä ihmistä vierelleni jakamaan arjen iloja ja suruja.
Onhan tämä vähän vaikea yhtälö jos kahdella ihmisellä on aivan erilaiset elämänarvot, kasvetaan eri suuntiin ihmisinä.