Kielitukea ja opetusta.

Hettaan täytyy saada järjestettyä Saamen kielen alkeet kurssi aikuisväestöä silmällä pitäen.Tätä voisi työkkäri rahoittaa osana työvoimapoliittista koulutusta. Jokaisen Enontekiöläisen velvollisuus on myös opetella tätä kieltä. Olisi myös hyvä, jos muutkin kuin saamelaiset lapset hyötyisivät saamenkielen opetuksesta. Esimerkiksi voisimme alkaa opettamaan tunneilla yhtä aikaa saamen ja suomen kielellä. Näin suomalainen väestö oppisi yhdeksän kouluvuoden aikana automaattisesti myös saamen ja sitäkautta arvostamaan kulttuuriamme. Tämä mahdollisuus on käytettävä saamenkielisissä kunnissa hyväksi.
91234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

taas on jollakin välähtänyt

Äänestä
  • Kyllä minun täytyy sanoa että sie olet aina paalupaikala joopa joo.MAHTAVAA SINUA TARVITAAN.

    Äänestä

  • niin on tehny,Voi V...!!

    Äänestä

Saamen kieltä voi opiskella valinnaisena jo ala-asteella. Olen samaa mieltä siitä, että alkeiskursseja pitäis järjestää enemmän, koska kiinnostusta on monilla!

Äänestä
  • ja citysaamelaisia on jo tarpheksi stadissa asti. ei niitä ennää tänne kaivata. opiskelkhot sielä cityssänsä vain.

    Äänestä

Saamenkieltä samoin kuin viittomakieltä käyttää pikku rippunen väestöstä. On melkein ajanhukkaa alkaa opiskelemaan sitä ellei nyt ihan järettömästi tarvitse sitä. Joka maassa on valtakieli ja sitä pitää kaikkien osata, myös saamelaisten. Vai onko hellä oma maa ja valtakunta????????

Äänestä
  • puhua omaa äidinkieltään? Ja sitä paitsi moni saamelaisista on vähintään kaksi- ellei kolmikielisiä pienestä pitäen ja lisäksi lukevat (yllätys yllätys) jopa englantia, ranskaa, espanjaa ymv. ymv. Eli ei pitäisi olla kommunikaatiovaikeuksia...
    En siis ymmärrä miksi sellainen haloo nousee siitä, että saamelaiset puhuvat saamea keskenään. Totta kai puhuvat.

    Äänestä

  • eivät muka saa kirjoitti:

    puhua omaa äidinkieltään? Ja sitä paitsi moni saamelaisista on vähintään kaksi- ellei kolmikielisiä pienestä pitäen ja lisäksi lukevat (yllätys yllätys) jopa englantia, ranskaa, espanjaa ymv. ymv. Eli ei pitäisi olla kommunikaatiovaikeuksia...
    En siis ymmärrä miksi sellainen haloo nousee siitä, että saamelaiset puhuvat saamea keskenään. Totta kai puhuvat.

    Minun puolesta puhukoon vaikka piurusaksaa sillä siltä se saame kuulostaa.

    Äänestä

  • saameahan kirjoitti:

    Minun puolesta puhukoon vaikka piurusaksaa sillä siltä se saame kuulostaa.

    Niin minunkin puolesta . Ottaa päähän koko sölkötys. Pitäköön äitinsä, äitinkielensä ja muuttakoon vaikka äitilään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut ajattelija kirjoitti:

Hettaan täytyy saada järjestettyä Saamen kielen alkeet kurssi aikuisväestöä silmällä pitäen.Tätä voisi työkkäri rahoittaa osana työvoimapoliittista koulutusta. Jokaisen Enontekiöläisen velvollisuus on myös opetella tätä kieltä. Olisi myös hyvä, jos muutkin kuin saamelaiset lapset hyötyisivät saamenkielen opetuksesta. Esimerkiksi voisimme alkaa opettamaan tunneilla yhtä aikaa saamen ja suomen kielellä. Näin suomalainen väestö oppisi yhdeksän kouluvuoden aikana automaattisesti myös saamen ja sitäkautta arvostamaan kulttuuriamme. Tämä mahdollisuus on käytettävä saamenkielisissä kunnissa hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu