Tämä otsikon aihe monia mietityttää, halusivat sitä tai eivät. Viimeistään kuolinvuoteella kysymys herää mieliin. Miten itse koet kuoleman?
1. Kun kuolen pääsen taivaaseen
2. Kun kuolen pääsen joko taivaaseen tai joudun helvettiin
3. Kun kuolen joudun helvettiin
4. Kun kuolen pääsen "meidän uskisten taivaaseen"
5. Kun kuolen pääsen valitsemaan syntisiä helvettiin
6. Kun kuolen sielu lähtee vaeltamaan uuteen asuinsijaansa
7. Kun kuolen lakkaan olemasta, mitään ei jää jäljelle
8. Kun kuolen, minulla ei ole aavistustakaan siitä, minne joudun tai häviänkö kuin tuhka tuuleen
9. Jotain muuta. Mitä?
1. Kun kuolen pääsen taivaaseen
2. Kun kuolen pääsen joko taivaaseen tai joudun helvettiin
3. Kun kuolen joudun helvettiin
4. Kun kuolen pääsen "meidän uskisten taivaaseen"
5. Kun kuolen pääsen valitsemaan syntisiä helvettiin
6. Kun kuolen sielu lähtee vaeltamaan uuteen asuinsijaansa
7. Kun kuolen lakkaan olemasta, mitään ei jää jäljelle
8. Kun kuolen, minulla ei ole aavistustakaan siitä, minne joudun tai häviänkö kuin tuhka tuuleen
9. Jotain muuta. Mitä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
kaksoislähetystä. Oma vikani.
7. Kun kuolen lakkaan olemasta, mitään ei jää jäljelle
Eikö tämä ole itsestäänselvyys? Mihin minä muka menisin kuoltuani? Kaikenmaailman höpötykset sieluista ja taivaista yms yms on täyttä soopaa. Uskomukset ovat ihmisten tapa selittää tuntematonta ja antaa mukatoivoa sinne missä sitä ei ole (kuolema noin niinku esimerkiksi).
Ei kannata miettiä tällaisia asioita. Vielä näin myöhään. Suosittelisin miettimään kuolemaa ennen ja miten siitä saa mahdollisimman pitkän ja itsensä näköisen. Murehtia ei ainakaan kannata, kun se on väistämätöntä. Eihän tuon miettimisestä kostu kukaan. Joku saa vielä jonkun masennuksen.
päästä kun arkku romahtaa kasaan niin kiva monttu hautakiven eteen. Polttohaudatuista tietenkin se kipollinen tuhkaa jota omaiset sitten kylvää miten ja minne sattuu.
1. on vastaukseni :)
Olen siirtymässä 8 -> 7, eli olen ollut ennemmin sitä mieltä että tietää ei voi, mutta nykyään taidan aika lailla uskoa siihen että se oli sitten siinä. En edelleenkään kehtaa väittää että TIEDÄN asian olevan niin, mutta siihen minä kuitenkin taidan itse uskoa. Synkkää.
Kaikki muut vaihtoehdot ihan mahdollisia, paitsi numerot neljä ja viisi, jotka ovat hölynpölyä.
Eniten uskon kuitenkin vaihtoehtoihin 1, 6 ja 9. Uskon että kuoleman jälkeen saa itse valita palaako takaisin fyysiseen maailmaan vai siirtyykö jonnekin muualle.
Ei siinä sen kummallisempaa.
***
Minulle vaihtoehto 7 paitsi että ei ole olemassa ei-mitään (tyhjä ilmakin on täynnä atomeja). Energian häviämättömyyden laki.
Eli kun kuolen, niin toivon, että ehdin kokea nanosekunnin auvoisen "valaistumisen hetken" (joka ehkä tuntuu vähän pidemmältä). Ja siinä ajassa ehtisi vilahtaa ajatus: "Näinhän tää oli, nyt tässä kaikki on järkeä, ollaan kaikki samaa energ..." Ja plops ja pimeys ja taustakohinaa.
Minulle vaihtoehto 7 paitsi että ei ole olemassa ei-mitään (tyhjä ilmakin on täynnä atomeja). Energian häviämättömyyden laki.
Eli kun kuolen, niin toivon, että ehdin kokea nanosekunnin auvoisen "valaistumisen hetken" (joka ehkä tuntuu vähän pidemmältä). Ja siinä ajassa ehtisi vilahtaa ajatus: "Näinhän tää oli, nyt tässä kaikki on järkeä, ollaan kaikki samaa energ..." Ja plops ja pimeys ja taustakohinaa.
Onko palstat täynnä ateisteja ja toivon menettäneitä, kun kukaan ei usko mihinkään vastauksista päätelleen?? Onko yhtään joka uskoo johonkin?
Juuri sinun kaltaisellesi älykkäälle ja nopean analysoinnin taiturille meillä olisi töitä. Osuit naulankantaan siinä, miten palstalaiset kokevat uskonasiat. Täältä et muita uskovia löydä kuin rakkaan tilastotieteilijänne.
En minä ainakaan tarkoittanut sillä plops-postauksella olla toivoton.
Kun nimenomaan toivon, että ehtisin kokea sellaisen harmonisen hetken, ettei tuntuisikaan pahalta luopua "minuudesta" ja omasta erinomaisuudesta.
Jos olemme kliseisesti osa jotain isompaa kokonaisuutta ("energiasoluja"). T.s. jotain henkistä kokonaisuutta, jota ei vaan nyt osata hahmottaa, aisteilla. Minä en vaan kutsu sitä jumalaksi.
Minä uskon, että on melodioita ja tunteita (kaipaus, haikeus), symmetrioita, muotoja (fraktaalit), värejä/spektrejä, jotka on jotenkin niin syvästi tosia, että ne on ikuisia ja ikuisesti kauniita. Ja että me tunnistetaan ne jotenkin, muttei tajuta miksi... Ehkä ne on jotain pysyviä perusaaltoliikkeitä, jossain isossa ja muuttuvassa ja kauniissa maailmankaikkeuden energiameressä, jossa kellumme :)
En minä ainakaan tarkoittanut sillä plops-postauksella olla toivoton.
Kun nimenomaan toivon, että ehtisin kokea sellaisen harmonisen hetken, ettei tuntuisikaan pahalta luopua "minuudesta" ja omasta erinomaisuudesta.
Jos olemme kliseisesti osa jotain isompaa kokonaisuutta ("energiasoluja"). T.s. jotain henkistä kokonaisuutta, jota ei vaan nyt osata hahmottaa, aisteilla. Minä en vaan kutsu sitä jumalaksi.
Minä uskon, että on melodioita ja tunteita (kaipaus, haikeus), symmetrioita, muotoja (fraktaalit), värejä/spektrejä, jotka on jotenkin niin syvästi tosia, että ne on ikuisia ja ikuisesti kauniita. Ja että me tunnistetaan ne jotenkin, muttei tajuta miksi... Ehkä ne on jotain pysyviä perusaaltoliikkeitä, jossain isossa ja muuttuvassa ja kauniissa maailmankaikkeuden energiameressä, jossa kellumme :)
ilman tuota pilkun jälkeistä osuutta. se mikä syntyy, myös kuolee. mutta se mikä minussa on vanhempaa kuin minä, ei katoa.
Mitään ei jää jäljelle. Millään ei ole mitään väliä, mitä on elämänsä aikana tehnyt tai jättänyt tekemettä. Kaikki menettää merkityksensä, kun kuolema korjaa.
Kuoltuani sieluni irtoaa ruumistani ja palaan astraalitasolle missä minua ovat vastassa vanhat tutut ja minua aikaisemmin kuolleet. Sitten taas, kun mieli tekee niin synnyn uudessa kehossa oppimaan maanpäälle lisää.