Hiukan taustaa....
Mulla kaks kouluikäistä tenavaa. Mies nuorempi ja lapseton. Ollut aiemmin pitkässä suhteessa jossa ollut samanikäinen lapsi kuin omani.
Hällä talo mennyt myyntiin ja nainen lähtenyt toisen matkaan.
Itse olen eronnut kolme vuotta sitten pitkästä suhteesta. Sopu ero, ei kolmatta osapuolta. Työnarkomania vei liittomme karille.
Tässä ollut kaukosuhteessa nyt noin puoli vuotta tämän kaverin kanssa.
Pitkiä aikoja olemme viettäneet yhdessä, noin kahden viikon mittaisia pätkiä muutama ja sitten pitkiä viikonloppuja, illat mesetelty kameran kanssa ja muutoin seurusteltu puhelimella enemmän kuin laki sallii. Alkuhuuman hälvettyä astui kuvioon kuningas alkoholi. Tuntui kurjalle huomata että kaveri vetää itelleen koomat, vaikka olis luullut että olisi ollut muutakin tekemistä.
Nooh...muutaman kerran kännin jälkeen huomasin hänessä humalahakuisuuden. Muistista ei aamulla tietoakaan....uuuh.
Siinä sitten taas kerran tapasimme ja sain kuulla kunniani. En suostunut nimittain lähtemään baariin verkkareissa...muut vaatteet olivat saamattomissa. Käski painua vittuun ...olin tyhmä ämmä , jäkättäjä, ilon pilaaja ja sitten hetken päästä käski ettiä itelleen uuden paremman miehen...Tästä noin tunti eteenpäin tunkee kainaloon, rakastan sinua ja haluatko että olen sinun miehesi....
Huh....vesiselvänä oli kaikkee muutakun mieltä ylentävää juttua. Välillä oksensi, sitten syätävää ja keskustelua....taas välillä vittuilua..
Aamun valjetessa oli totista kaveria. Ei ollut tarkoittanut mitä sanoo, heillä päin kuulema on ihan normaalia haukkua ihminen jota sanoo rakastavansa. Pyysi anteeksi ja minä pöljä annoin.
Halusin uskoa että tää ei oo sitä miksi sitä luulin...olin kuitenkin väärässä.
Uusi viikonloppu tuli, olimme kaukana toisistaan ja soitin hänelle lauantai-iltana. Hetken juteltuamme alkoi puhua sekavia. Kysyin et mitä höpiset, siitä sai sellaset kilarit että käski mun vetää vitun päähän ja lopettaa vittuilu.
Katkasin puhelun....Seuraana aamuna soitti, ei minkäänlaista muistikuvaa että oli taasen haukkunu mut. Pyysi anteeksi , ja sitten haluaa ettei asiasta enää sen jälkee keskustella. Sanoin hänelle, et näin ei voi jatkua, en voi ottaa häntä luokseni asumaan mikäli joka viikonloppu saan pelätä saavani kuulla kunniani milloin minkäkin takia. Sanoi ymmärtävänsä, myönsi että hänellä on ongelma joka johtuu yksinäisyydestä. Päivät on työssä, mutta ei omista yhtään ystävää, ei harrastusta, ei sosiaalista elämää, istuu kotona pimeässä illat ja kattoo telkkua. Uskoo että kun hän muuttaa luoksemme, kykenee lopettamaan juomisen. Sanoin hälle että en voi senvaraan luottaa....Ei halua menettää minua kaljan vuoksi, lupasi näyttää ettei ole siitä riippuvainen. Nooh...taas tuli perjantai ja kun ei mitään hänestä kuulunut niin soitin ja kuinkas ollakkaan. Taas oli kaljat kaupassa kömpinee hänen kärryynsä....aika riita siitä tuli. Ei ollut kiva pettyä ties monennenko kerran.
Oma lapsuuteni on mennyt alkoholisti isää pelätessä ja yksi pitkä suhde kaatui kaappijuoppoon. Olenko niin helvetin äiti teresa että vedän puoleeni kaikkia ongelmatapauksia? Järki sanoo että pitää lopettaa suhde niin pian ku mahdollista, mutta kun tunteet sanoo että voisimme myös onnistua, mikäli hän itse haluaa tehdä ongelmalleen jotakin.
Kovasti on masentunut, kun kysyin miksi juo..on kuulema niin vittumaista töissä.
Hän on hyvä ihminen pohjimmiltaan ja selvinpäin mitä ihanin mies. Pystymme puhumaan asioista, mutta kun ei vaan tunnu mitään edistymistä tämän asian tiimoilta :(
Tiedän ettei toista voi muuttaa, enkä sitä haluakaan. Tiedän myös että tässä voi käydä tosi huonosti. Oma sydän on aika rikki näiden pettymysten ja haukkumisten jälkeen. olen sitä mieltä että hänellä niin paljon katkeruutta vanhasta suhteesta vielä ettei ole valmis uuteen suhteeseen. Hakee lohtua kaljasta eikä omasta mielestään ole alkkis vaikka juokin joka viikonloppu molemmat päivät ittensä umpitunneliin.....kännissä minusta tuleekin se vittumainen exä jonka kanssa on jäänyt kana kynimättä.
Häntä ärsyttää myös suunnattomasti kun mulla on sosiaalista elämää. viihdyn kotonani, en ole telkkarin orja ja yritän muutenkin huolehtia itsestäni liikkumalla ja viettämällä normia lapsiperheen viikko elämää. Nyt tässä viimeisellä kerralla jo sanoi puhelimessa, et mitä jos mä olenki keksinyt nämä kaikki inhottavuudet jotta voin häntä provosoida. Eli hän epäilee mua, koska ei muista itse näistä keskusteluista mitään.
Olen pyrkinyt järjestämään itselleni tekemistä viikonloppuisin jottei tarveis riidellä :(
Onks kellään samansuuntaisia kokemuksia?
Voiko tälläsen ihmisen kanssa tulla muutaku hulluksi ja menettää lopulta oman itsetunnon joka onneks vielä on hyvällä mallilla. Sääliksi häntä käy, siitäkin kyllä sanotaan et sekin on sairautta.
Tässä kirjoitellessa huomaan että kaveri onkin sammunut koska ei kuulu eikä näy :) Yksi lauantai-ilta ilman riitaa ...jee
Mukavaa illan jatkoa niille jotka luki stoorin loppuun :D
Elämä on sano Mattikin !
Mulla kaks kouluikäistä tenavaa. Mies nuorempi ja lapseton. Ollut aiemmin pitkässä suhteessa jossa ollut samanikäinen lapsi kuin omani.
Hällä talo mennyt myyntiin ja nainen lähtenyt toisen matkaan.
Itse olen eronnut kolme vuotta sitten pitkästä suhteesta. Sopu ero, ei kolmatta osapuolta. Työnarkomania vei liittomme karille.
Tässä ollut kaukosuhteessa nyt noin puoli vuotta tämän kaverin kanssa.
Pitkiä aikoja olemme viettäneet yhdessä, noin kahden viikon mittaisia pätkiä muutama ja sitten pitkiä viikonloppuja, illat mesetelty kameran kanssa ja muutoin seurusteltu puhelimella enemmän kuin laki sallii. Alkuhuuman hälvettyä astui kuvioon kuningas alkoholi. Tuntui kurjalle huomata että kaveri vetää itelleen koomat, vaikka olis luullut että olisi ollut muutakin tekemistä.
Nooh...muutaman kerran kännin jälkeen huomasin hänessä humalahakuisuuden. Muistista ei aamulla tietoakaan....uuuh.
Siinä sitten taas kerran tapasimme ja sain kuulla kunniani. En suostunut nimittain lähtemään baariin verkkareissa...muut vaatteet olivat saamattomissa. Käski painua vittuun ...olin tyhmä ämmä , jäkättäjä, ilon pilaaja ja sitten hetken päästä käski ettiä itelleen uuden paremman miehen...Tästä noin tunti eteenpäin tunkee kainaloon, rakastan sinua ja haluatko että olen sinun miehesi....
Huh....vesiselvänä oli kaikkee muutakun mieltä ylentävää juttua. Välillä oksensi, sitten syätävää ja keskustelua....taas välillä vittuilua..
Aamun valjetessa oli totista kaveria. Ei ollut tarkoittanut mitä sanoo, heillä päin kuulema on ihan normaalia haukkua ihminen jota sanoo rakastavansa. Pyysi anteeksi ja minä pöljä annoin.
Halusin uskoa että tää ei oo sitä miksi sitä luulin...olin kuitenkin väärässä.
Uusi viikonloppu tuli, olimme kaukana toisistaan ja soitin hänelle lauantai-iltana. Hetken juteltuamme alkoi puhua sekavia. Kysyin et mitä höpiset, siitä sai sellaset kilarit että käski mun vetää vitun päähän ja lopettaa vittuilu.
Katkasin puhelun....Seuraana aamuna soitti, ei minkäänlaista muistikuvaa että oli taasen haukkunu mut. Pyysi anteeksi , ja sitten haluaa ettei asiasta enää sen jälkee keskustella. Sanoin hänelle, et näin ei voi jatkua, en voi ottaa häntä luokseni asumaan mikäli joka viikonloppu saan pelätä saavani kuulla kunniani milloin minkäkin takia. Sanoi ymmärtävänsä, myönsi että hänellä on ongelma joka johtuu yksinäisyydestä. Päivät on työssä, mutta ei omista yhtään ystävää, ei harrastusta, ei sosiaalista elämää, istuu kotona pimeässä illat ja kattoo telkkua. Uskoo että kun hän muuttaa luoksemme, kykenee lopettamaan juomisen. Sanoin hälle että en voi senvaraan luottaa....Ei halua menettää minua kaljan vuoksi, lupasi näyttää ettei ole siitä riippuvainen. Nooh...taas tuli perjantai ja kun ei mitään hänestä kuulunut niin soitin ja kuinkas ollakkaan. Taas oli kaljat kaupassa kömpinee hänen kärryynsä....aika riita siitä tuli. Ei ollut kiva pettyä ties monennenko kerran.
Oma lapsuuteni on mennyt alkoholisti isää pelätessä ja yksi pitkä suhde kaatui kaappijuoppoon. Olenko niin helvetin äiti teresa että vedän puoleeni kaikkia ongelmatapauksia? Järki sanoo että pitää lopettaa suhde niin pian ku mahdollista, mutta kun tunteet sanoo että voisimme myös onnistua, mikäli hän itse haluaa tehdä ongelmalleen jotakin.
Kovasti on masentunut, kun kysyin miksi juo..on kuulema niin vittumaista töissä.
Hän on hyvä ihminen pohjimmiltaan ja selvinpäin mitä ihanin mies. Pystymme puhumaan asioista, mutta kun ei vaan tunnu mitään edistymistä tämän asian tiimoilta :(
Tiedän ettei toista voi muuttaa, enkä sitä haluakaan. Tiedän myös että tässä voi käydä tosi huonosti. Oma sydän on aika rikki näiden pettymysten ja haukkumisten jälkeen. olen sitä mieltä että hänellä niin paljon katkeruutta vanhasta suhteesta vielä ettei ole valmis uuteen suhteeseen. Hakee lohtua kaljasta eikä omasta mielestään ole alkkis vaikka juokin joka viikonloppu molemmat päivät ittensä umpitunneliin.....kännissä minusta tuleekin se vittumainen exä jonka kanssa on jäänyt kana kynimättä.
Häntä ärsyttää myös suunnattomasti kun mulla on sosiaalista elämää. viihdyn kotonani, en ole telkkarin orja ja yritän muutenkin huolehtia itsestäni liikkumalla ja viettämällä normia lapsiperheen viikko elämää. Nyt tässä viimeisellä kerralla jo sanoi puhelimessa, et mitä jos mä olenki keksinyt nämä kaikki inhottavuudet jotta voin häntä provosoida. Eli hän epäilee mua, koska ei muista itse näistä keskusteluista mitään.
Olen pyrkinyt järjestämään itselleni tekemistä viikonloppuisin jottei tarveis riidellä :(
Onks kellään samansuuntaisia kokemuksia?
Voiko tälläsen ihmisen kanssa tulla muutaku hulluksi ja menettää lopulta oman itsetunnon joka onneks vielä on hyvällä mallilla. Sääliksi häntä käy, siitäkin kyllä sanotaan et sekin on sairautta.
Tässä kirjoitellessa huomaan että kaveri onkin sammunut koska ei kuulu eikä näy :) Yksi lauantai-ilta ilman riitaa ...jee
Mukavaa illan jatkoa niille jotka luki stoorin loppuun :D
Elämä on sano Mattikin !
Vastaukset 5
Vanhimmat
Erosin pari vuotta sitten nuorimman lapseni isästä juuri samanlaisen käytöksen vuoksi. En kestänyt enää yhtääkään viikonloppua enempää, jolloin mies veti koomat päälle, vittuli minulle kaikesta, syytti minua elämänsä helvetistä vaikka yritin kaikin tavoin olla hänelle mieliksi etten olisi antanut hänelle aihetta haukkua minua kännissä. Myös hän käski minun etsiä itselleni uusi parempi ja paremman näköinen mies. Selvinpäin hän oli rakastava aviomies ja isä, eikä minustä hänen ulkonäössään vikaa ollut (pukeutumiseen vain puutuin välillä ehkä liikaakin). Hän huolehti myös minun omasta pojastani kuin omastaan yhteisen lapsemme ja omiensa lapsiensa lisäksi, teki kotitöitä enemmän kuin minä jne. Siis oikea "unelmien mies"... Mutta viikonloppuisin perjantaina se aina alkoi, veti yksin kännit päälle ja jos erehdyin jotain juttelemaan tai edes katsomaan häntä, hän aloitti minun ja poikani haukkumisen. Olin kuulema vain hyväksikäyttäjä, huora ja huono äiti. Tätä jatkui vuodesta toiseen pahentuen aina joka kerta. Hänen lapset asuivat luonamme aina kahden viikon jaksoissa, tulivat aina perjantaisin kuudelta luoksemme, jolloin isä oli jo valmiina juhlakunnossa ja aloitti heti myös heidän läksyttämisen..vietimme sitten lasten kanssa perjanai-iltaa yläkerrassa hiljaa, kun isä ryyppäsi alakerrassa huudattaen lempimusiikkiaan täysillä...välillä käyden mulkaisemassa tai vittuilemassa meille samalla kun täytti lasinsa..tunsin aikamoista häpeää lasten vuoksi..
Viimeisimpänä vuosina hän jopa alkoi ryyppäämään viikollakin, teki samalla jotain kotihommia tms. ja sillä varjolla hän omasta mielestään oli oikeutettu ottamaan "palkinnoksi" muutaman lasillisen. Hän aina aloitti ryyppäämisen, kun olin lähtenyt salille tunniksi jumppaan ja kun tulin takaisin hän oli valmiissa kunnossa, sitten siitä se alkoi taas haukkuminen.
Kauempana asuvat vanhempani eivät enää käyneet luonamme, koska hän otti silloinkin koomat itselleen ja haukkui heidätkin. Muistan eräänkin kerran hakiessani vanhempiani hääjuhlista, jotka pidettiin asuinpaikkakunnallamme, hän ei meinannut päästää meitä sisälle, koska olin viipynyt hakureissulla liian kauan hänen mielestään. Ja tietenkään millään näistä kerroista hän ei muistanut aamulla mitään vaan oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, iloinen ja oma ihana itsensä. Mutta minä en voinut unohtaa niitä kertoja koskaan vaan muistutin hänelle millainen hän oli taas ollut. Joka kerta hän lupasi lopettaa..
Tiesin suhteemme aloittaessamme että hänellä oli mielenterveys- ja alkoholiongelmia. Mutta oletin hänen vain kärsivän aikaisemmista huonoista parisuhteista, joka on saanut hänet masentumaan. Ajattelin todellakin kuin Äiti Teresa, että jos minä olenkin hänen enkelinsä ja pelastan hänet.. vuosi siinä sitten meni hyvin;)
Nyt kun erosin kuuden vuoden suhteestamme (viisi siitä naimisissa), hän syyttää minua meidän huonosta avioliitosta, kuinka tein hänestä alkoholistin ja masentuneen ihmisen sekä siitä että on menettänyt omat lapsensa äidilleen, olin kuulema ajanut heidät sinne. Syytti hänkin työtään, kuinka se on ahdistavaa ja sitten vielä kotona täytyi tehdä kotityöt sen päälle, kun hänen mielestään minä vain menin omia menojani. Itse hän minua työnsi jatkuvasti ulos tuulettumaan ja menemään salille tai tapamaan ystäviäni ulos. Siitä hän sitten sai kännissä aihetta purkautua, kuinka huoraan joka miehelle ja jätän hänet vaan lastenhoitajaksi.
Jos en halunnut mennä minnekään tai halusin hänen kanssaan tehdä jotain, niin hän oli haluton tai meille syntyi riitaa pienistäkin asiasta. Baareissa emme voineet käydä yhdessä, koska hän kuvitteli minun flirttailevan jokaisen miehen kanssa ja suuttui minulle. Olimme pari kertaa yhdessä viikonloppua viettämässä ilman lapsia ja joka kerta ne päättyi minun haukkumiseen..en enää halunnut mennä minnekään. Ja aina haukkuessaan hän muisti jankuttaa niistä päivistä jolloin en ollut kotona, mutta koskaan ei niistä jolloin olimme yhdessä, miten kivaa oli ollut tms.
Viimeiset vuodet hän tekikin niin, että kun tiesi minun menevän jumppaan tms. niin töistä tultuani hän oli jo lähtenyt poikien kanssa käymään jossain ja 5 min. ennen kuin minun piti lähteä, niin hän tuli kotiin ja alkoi marista sitä etten ole koskaan kotona... vaikka olin odottanut heitä kotiin parisen tuntia. Mut se oli vain hänen puoleltaan taktiikka saada haukuttua mut.
Yritin saada hänet mukaani omiin harrastuksiin, että olisimme voineet olla yhdessä ja vetää samalla häntä pullosta irti. Ajattelin, että jos hän kiinnostuisi myös liikunnan ilosta, niin hänen ongelmansa paranisivat, mutta hän ei halunnut tehdä kanssani mitään mitä minä satuin ehdottamaan tai mikä mulle oli tärkeää.
En tiedä miten voisin ketään neuvoa tekemään jotain, mutta tiedän ainakin kokemuksesta, ettei vaikka kuinka itse yrität ymmärtää ja olla mieliksi, niin alkoholisti syyttää aina toista omasta huonosta olostaan ja ainut keino rentoutua heillä on ottaa uudet kännit..joillekin ihmisillä on vain taipumus saada humalassa itsensä entistä masentuneemmaksi. Jos mies ei yksinäisyyteen keksi muuta tekemistä kuin juomisen, niin kyllähän se sitä tekee vaikkei yksin olekaan, ainakin minun exäni tunsi jopa seurassani olonsa yksinäiseksi tai niin hän tämän verukkeeksi juomiselleen aina sanoi..vaikka olin valmis tekemään mitä vain.
Tsemppiä sinulle ja toivotan sulle voimia omiin päätöksiin...
Sen verran vielä voin sanoa että taidan olla myös "kakkamagneetti" miesten suhteen...elämäni miehet ovat joko pettäneet tai juoneet (ehkä sitten syy on minussa, kuten kaikki ovat niin sanoneet). Nyt päätin että elän vain itselleni ja vaikka mulla on nyt mies elämässäni, niin pidän hänet vain seurustelutasolla...;)
Kiitos sinulle. Itku silmässä luin kirjotuksesi.Voimia se sinäkin tarvitset kaiken tuon jälkeen. Onneksi ymmärsit lähteä pois.
Tässä juuri puheltiin kolmen tunnin puhelu viikonvaihteen paskasta jonka sain osakseni hänen kauttaan. Annoin vielä yhden tilaisuuden ja sanoin etten halua tuhota elämääni mikäli hän ei itse halua auttaa itseään. Toivon todella että hän olisi niin vahva että pääsisi kuiville. Nooh ...viikon päästä taas ollaan viisaampia :)
Kaikkea hyvää sulle ja lapsillesi.
Niihä sitä sanotaan et mikä ei tapa ni se vahvistaa. Mahtaa meillä olla mielettömät voimat jossain kohtia :D Pitää muistaa arvostaa itseään ja jos se kumppani omasta tahdostaa haluaa rypeä siellä maassa niin sekin vaan pitää hälle sallia, vaikka pahalle välillä tuntuukin. Tsemppiä :)
Voi ei..Takana 2 vuotta yhdessäeloa alkoholistin kanssa,käytös juuri kuvailemaasi.ÄLÄ IHMEESSÄ MUUTA ASUMAAN HÄNEN KANSSAAN,ÄLÄ PILAA ELÄMÄÄSI!!!!!!!!!!Pahinta,mitä voi sattua (jos unohdetaan väkivaltapaskat ym.)on alkaa suhteeseen juovan alkoholistin kanssa.Rikkoo sydämesi,vie luottosi toisiin ihmisiin,vie tasapainosi,tuhoaa pidemmän päälle taloudellisen hyvänvointisi.PYSY EROSSA,ITSESI TÄHDEN!!
Ite virheen tehneenä tiedän,mistä puhun..liika kiltteys on koitunut minun kohtalokseni.Alkoholistillani kun on se toinen puoli,josta rakastettavampaa ihmistä saa hakea..ikävä kyllä sekin puoli surkastuu pikkuriikkisen joka juomakerran jäljiltä,ja se alkoholisti paska vaan vahvistuu.
Kädet ristiin,pää kylmäksi ja katse omaan,ja vain omaan elämään.Ainoa tapa päästä pois upottavasta suosta.Voimia!
Huh....nousi karvat niskassa pystyyn :/
Ei oiken lupaavalle näytä ei..
Näin se sanoo omakin järki. Tässä juuri hetki sitten sovittiin et se on seuraavaksi kaikki tai ei mitään.
Hän onneks ei asu vielä luonani. Näin jos jatkaa niin varmasti saa mun puolesta juoda ittensä hengiltä.
Toi on just niin tosi ...se hyvä ihminen kuolee pala palalta ja se paha kasvaa....
Tämän tunnen jo omalla kohdalla. Tässä meillä onneksi on välimatkaa enempi kun paljon....hiukan helpottaa siinä kohtaa jos pitää silmät laittaa kii ja kattoo toiseen suuntaan. Kiitos sinulle ja voimia myös. Omalla kohdalla on viikon päästä totuuden hetki edessä......Saas kattoo kuin muijan käy :D
Hei!
Eksyimpä näile keskustelusivuille.Luin kirjoituksesi.Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin.Minäkin jouduin suhteessani tilanteeseen jossa minun olisi pitänyt kilpailla kaljapullon kanssa.Katsoin viisaammaksi lähteä pois suhteesta.Tammikuussa sain selville, että mieheni oli juonut jo 15.vuotta ennen tapaamistamme.Hän joi salaa kotona, elimistö oli jo niin tottunut viinaan, että hänestä ei edes aina huomannut, että oli humalalassa.Kaikki hänen läheiset tiesi hänen ongelmastaan..minulle sitä salattiin viimeiseen asti.Sain kamalan raivarin..käskin muuttaa pois minun luotani.Käskin hakeutua hoitoon, mutta en minuntakiani. vaan ittensä.Hänen sisarukset eivät olleet uskaltaneet veljelleen asiasta puhua.minä uskalsin.Äitini on myös alkoholisti.Sisareni kuoli viinaan 4.vuotta sitten..jäätyi lumihankeen kun oli niin sekaisin..mulla jotain napsahti päässäni tammikuussa..aattelin että ei voi olla totta, että miehenikin piilottelee pullojaan, on kaappijuoppo.hajosin täydellisesti.Jouduin sairaalahoitoon 5.viikoksi.toivuin.vieläkin olen henkisesti rikki.En luota häneen, vaikka olemmekin jo ystäviä.Ajatus on , että mitäs jos hän alkaa taas juomaan.Hän lopetti tammikuussa, on muuttunut silminnähden..Mutta nyt mietin, että voiko alkoholistin juomattomuuteen luottaa? otako liian suuren riskin jos alamme uudestaan suhteemme..ihmekyllä minulla on vielä tunteita häntäkohtaan, ja näen selvästi kuinka paljon hän on muuttunut..ja kuinka tosissaan hän on raittiinaolonsa kanssa.En osaa sinulle neuvoja antaa, kuin sen että miehen pitää itte haluta raitistua ja tehhä totta elämässään, vain silloin on mahdollisuus muuttua.Vaikka repis sydämensä toisen parantumisen puolesta, niin se on täysin turhaa jos alkoholisti ei halua itte parantua...
toivon kokosydämestäni sinulle voimia ja viisautta päätöksissäsi.Muista että sinunkin elämä on tärkeä ja sellasessa suhteessa ei todellakaan kannata elää mikä satuttaa sinua ja alistaa ja sairastuttaa, vie elämän halut ja ilon pois elämästä.Tsemppiä kevääseesi.Vain sinä itse voit tehdä omalta kannaltasi muutoksia. vain sinä tiedät mitä todella suhteeltasi haluat, ja mitä et halua.Miehen kuuluu suhtautua naiseen kunnioittavasti kaikissa tilanteissa.
Näihin ajatuksiin.SirpaAnneli