Meillä on ollut jo pidemmän aikaa tarkoitus muuttaa nykyisestä kodistamme uuteen, kunhan oikea aika koittaa ja oikea koti löytyy. Veljeni kuolema pisti koko elämän jäihin, mutta nyt olen taas jaksanut alkaa katsella asuntojakin. Ihan yhtäkkiä löytyi uudiskohde johon molemmat ihastuimme mieheni kanssa, ja se oli niin suosittu että jouduimme tekemään ennakkovarauspäätöksen juurikaan miettimättä.
Nyt olen aivan kahden vaiheilla että mitä tässä nyt oikein tekisi. Toisaalta olisi ihana muuttaa ja aloittaa tietyllä tapaa "alusta", ja symbolisesti jättää tämä suru ja vanhan kodin muistot taakse. Uudessa vastarakennetussa kodissa jotenkin se uuden ja puhtauden symboliikkakin kiehtoo.
Toisaalta pelottaa ja ahdistaa välillä aivan hirveästi juurikin jättää tämä koti ja muistot. Se oli nimittäin tältä kyseiseltä sohvalta, jossa nytkin istun, jolta veljeni lähti viimeisen kerran. Sen jälkeen kun hän lähti tästä kodista, hänet löydettiin kuolleena. Tässä olohuoneessa hän vietti viimeisen iltansa.
Tiedän ettei tämä asunto tai tämä sohva tuo veljeäni takaisin, ja tiedän ettei mikään materia mihin veljeni on koskenut mitenkään häntä korvaa tai palauta. Mutta jotenkin sitä vaan haluaa epätoivoisesti takertua muistoihin, ja toisaalta sitä haluaa epätoivoisesti vaan näistä muistoista ja surusta eroon.
Kiinnostaisikin tietää muiden kokemuksia muutosta ja muutoksenhalusta. Oletteko te muuttaneet läheisen kuoleman jälkeen ja jättäneet asian tietyllä tapaa taaksenne, vai oletteko päättäneet jäädä muistojen kanssa vanhaan kotiin? Minkälaisia ajatuksia ja tunteita muutto tai muutos on herättänyt? Mikä olisi mielestänne oikea ratkaisu tässä tilanteessa?
En tiedä voinko jäädä tähän, mutten halua herätä keskellä yötä muuton jälkeen ja tajuta että tein kauhean virheen.
Nyt olen aivan kahden vaiheilla että mitä tässä nyt oikein tekisi. Toisaalta olisi ihana muuttaa ja aloittaa tietyllä tapaa "alusta", ja symbolisesti jättää tämä suru ja vanhan kodin muistot taakse. Uudessa vastarakennetussa kodissa jotenkin se uuden ja puhtauden symboliikkakin kiehtoo.
Toisaalta pelottaa ja ahdistaa välillä aivan hirveästi juurikin jättää tämä koti ja muistot. Se oli nimittäin tältä kyseiseltä sohvalta, jossa nytkin istun, jolta veljeni lähti viimeisen kerran. Sen jälkeen kun hän lähti tästä kodista, hänet löydettiin kuolleena. Tässä olohuoneessa hän vietti viimeisen iltansa.
Tiedän ettei tämä asunto tai tämä sohva tuo veljeäni takaisin, ja tiedän ettei mikään materia mihin veljeni on koskenut mitenkään häntä korvaa tai palauta. Mutta jotenkin sitä vaan haluaa epätoivoisesti takertua muistoihin, ja toisaalta sitä haluaa epätoivoisesti vaan näistä muistoista ja surusta eroon.
Kiinnostaisikin tietää muiden kokemuksia muutosta ja muutoksenhalusta. Oletteko te muuttaneet läheisen kuoleman jälkeen ja jättäneet asian tietyllä tapaa taaksenne, vai oletteko päättäneet jäädä muistojen kanssa vanhaan kotiin? Minkälaisia ajatuksia ja tunteita muutto tai muutos on herättänyt? Mikä olisi mielestänne oikea ratkaisu tässä tilanteessa?
En tiedä voinko jäädä tähän, mutten halua herätä keskellä yötä muuton jälkeen ja tajuta että tein kauhean virheen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Myös minun veljeni kuoli, noin 4 kuukautta sitten.
Paljon hänen käden jälkiä näkyy meillä. Hän oli käsistään taitava. Kaiholla ja rakkaudella katselen niitä. Kaikkea en kuitenkaan halua säilyttää. Sitä haluaa tavallaan päästä surusta edes hiukan eteenpäin. Vanhasta luopuminen ei ole helppoa, mutta oman elämän kannalta järkevää. Kuolemasta ja järjestä ei kylläkään voi puhua edes samana päivänä.
Ne ovat niin kaukana toisistaan kuin länsi ja itä.
Sinuna muuttaisin siihen ihanaan ja uuteen asuntoon. Sinulle on annettu elinaikaa, josta saat nauttia täysin rinnoin. Se rakkaan veljen kuva säilyy sinun sydämessäsi kultaisena. Niin minunkin. Sitä ei voi ottaa pois kukaan. Meidän vain täytyy jatkaa elämää surun menetyksen kanssa.
Rohkeutta sinulle päätöstä tehdessänne! Luultavasti veljesi olisi kehoittanut sinua muuttamaan uuteen....
Itselläni on muutto ajankohtainen kun avopuolisoni kuoli yli kuukausi sitten.Omasta mielestäni on parempi muuttaa, en pysty asumaan muistojen keskellä,olisi varmaan sellainen tunne että hän on paikalla tai että tulee jostain ym.Itse asun tuttujeni luona kunnes löydän asunnon, on kamalan raskasta. Toivon että löydätte kodin vanhasta tai uudesta paikasta, sillä kotihan siitä tulee kuitenkin,hyvää kevättä!
riski. Jo että jaksoit lähteä katsomaan asuntoja on merkki siitä että alat ehkä jo päästä pahimman yli. Ja eihän se sohva mihinkään katoa, etkös sinä ota sitä mukaasi? Älä jää menneeseen vaan mene rohkeasti eteenpäin. Miehesikin menetti lankonsa, hänkin suree yhtälailla.
Nyt nokka kohti huomista ja uutta kotia.
Veljesi asuu sydänmessäsi vaikka asuisit iglussa Pohjoisnavalla, savimajassa Afrikassa, hän asuu sydämmessäsi. Ja voihan sen sohvan verhoiluttaa tai päällystää vaikka kauniilla päiväpeitolla. Miehesi on tärkein, käpertymällä liikaa itseesi ja suruusi menetät hänetkin.
sinun kuitenkin kannattaisi muuttaa. Sama sohvahan sinulle jää, se jolla veljesi istui. Se sama asunto voi olla kuitenkin liian raskas taakka säilyttää, ehkä se tuo asiaa liikaa esille.
En tiedä, vaikea asia. Minä ja siskoni aiomme myydä äitini asunnon, se on meidän lapsuuden koti ja siellä näkyy myös isän käden jälki vielä. Kuten myös äidin. Tuntuu ettemme jaksa siellä käydä, vanhempamme ovat molemmat kuolleet sinne yllättäen ja aivan liian varhain.
Siinä kodissa on muistoja, mutta en pysty siellä käymään itkemättä.
Tämä on hiukan eri aria kuin sinulla. Jotenkin tuntuu siltä, että sinun kannattaa muuttaa. Ota se askel ja iloitkaa uudesta kodistanne miehesi kanssa!
Kyllä te taidatte olla oikeassa, että muutto olisi järkevä ratkaisu. Ja tosiaan, sohva seuraisi mukana uuteen kotiin, paitsi sitten jos alkaisi tuntua siltä että siinä on liikaa muistoja ja painolastia (kylläpä voi yksi huonekalu saada ihmisen elämässä vahvan merkityksen!). On minulla siltä illalta vielä valokuvia jossa veljeni istuu sohvalla siskon vieressä, joten säilyyhän ne.
Ja vanhempani päättivät pitää veljeni vanhan asunnon, siihen tulee vuokralainen, mutta kuitenkin se asunto säilyy ja siinäkin tietyllä tapaa veljeni henki, voimakkaampana kuin meidän kodissa varmasti. Joten sitäkin kautta ajatellen ehkä tässä pitäisi vaan uskaltaa ottaa harppaus.
Kiitos kaikille vastanneille ja voimia kaikille teille!