Niin, aivan kuin Irina laulaa Hiljaisuus biisissään!
Oon niin epätoivoinen tässä elämäntilanteessani, että ottaisin mitä apuja vain vastaan jos tietäisin mistä ja miten jne...
Oon viettänyt puolet elämästäni (15v.)nykyisen mieheni kanssa. Meidän elämään on mahtunut tosi paljon huonoja aikoja, joskin myös hyviä. Yhdessä ollaan pysytty, mitä nyt yksi kahden vuoden asumusero välillä.. Viime vuodet on olleet todella itsetutkiskelun aikaa. Haluaisin löytää syyt ja keinot kuinka parisuhdettamme voisi elvyttää ja jopa pelastaa se. Tiedän, että kahdestaan me siihen näytetä pystyvän. Meillä on nyt mennyt kuukausia ettei me juuri puhuta toisillemme! En tiedä voiko kukaan tätä ymmärtää, en oikein itsekään! Me ollaan NIIN KAUKANA henkisesti toisistamme eikä meillä tunnu olevan mitään yhteistä, muuta kuin lapset.. Kärsin itse tästä äärettömän paljon!!! Olen yrittänyt kysyä ja avata tilannetta; olenko tehnyt jotain väärin, mikä mieltä painaa jne.jne. Mutta ei, mikään ei ole vialla, ei vaan ole mitään puhuttavaa. Joka hemmetin ilta ja aamu ja päivä, toisin sanoen kaikki aika menee hiljaisuuden vallitessa! Lasten asioista hän puhuu vain pakolliset ja nekin niin tunteettomalla tavalla, että oikein koskee! Joskus mietin, että kirjoitan hänelle kirjeen, jossa kerron kaikista omista tunteistani, ajatuksistani, ongelmista, joita MINUN mielestä suhteessamme on. Josko hän kirjeen kautta pysähtyisi miettämään asioita! Tämä puhumattomuus on ollut ongelmamme oikeastaan aina, mutta toki kuitenkin on ollut parempiakin aikoja. Muutama vuosi, kun palasimme asumuseron jälkeen yhteen puhuimme asioista paljon (se siis silloin onnistui!!) ja painotin silloin etten halua asioiden/tilanteiden milloinkaan menevän siihen pisteeseen kuin ne joskus on olleet. Mies oli nimenomaan se osapuoli, joka halusi yhteenpaluun tapahtuvan! Silloin hänkin oli sitä mieltä, että asioista pitää aina puhua.. Niin se vain arki meidän elämään löytyi näköjään yllättävän äkkiä! Se entinen puhumattomuus on palannut totaalisena!
Voikohan kellään muulla pariskunnalla olla samanlaisia ongelmia?? Kertokaa ihmeellä minkälaisia konsteja olette käyttäneet tässä tilanteessa? Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan!!
Oon niin epätoivoinen tässä elämäntilanteessani, että ottaisin mitä apuja vain vastaan jos tietäisin mistä ja miten jne...
Oon viettänyt puolet elämästäni (15v.)nykyisen mieheni kanssa. Meidän elämään on mahtunut tosi paljon huonoja aikoja, joskin myös hyviä. Yhdessä ollaan pysytty, mitä nyt yksi kahden vuoden asumusero välillä.. Viime vuodet on olleet todella itsetutkiskelun aikaa. Haluaisin löytää syyt ja keinot kuinka parisuhdettamme voisi elvyttää ja jopa pelastaa se. Tiedän, että kahdestaan me siihen näytetä pystyvän. Meillä on nyt mennyt kuukausia ettei me juuri puhuta toisillemme! En tiedä voiko kukaan tätä ymmärtää, en oikein itsekään! Me ollaan NIIN KAUKANA henkisesti toisistamme eikä meillä tunnu olevan mitään yhteistä, muuta kuin lapset.. Kärsin itse tästä äärettömän paljon!!! Olen yrittänyt kysyä ja avata tilannetta; olenko tehnyt jotain väärin, mikä mieltä painaa jne.jne. Mutta ei, mikään ei ole vialla, ei vaan ole mitään puhuttavaa. Joka hemmetin ilta ja aamu ja päivä, toisin sanoen kaikki aika menee hiljaisuuden vallitessa! Lasten asioista hän puhuu vain pakolliset ja nekin niin tunteettomalla tavalla, että oikein koskee! Joskus mietin, että kirjoitan hänelle kirjeen, jossa kerron kaikista omista tunteistani, ajatuksistani, ongelmista, joita MINUN mielestä suhteessamme on. Josko hän kirjeen kautta pysähtyisi miettämään asioita! Tämä puhumattomuus on ollut ongelmamme oikeastaan aina, mutta toki kuitenkin on ollut parempiakin aikoja. Muutama vuosi, kun palasimme asumuseron jälkeen yhteen puhuimme asioista paljon (se siis silloin onnistui!!) ja painotin silloin etten halua asioiden/tilanteiden milloinkaan menevän siihen pisteeseen kuin ne joskus on olleet. Mies oli nimenomaan se osapuoli, joka halusi yhteenpaluun tapahtuvan! Silloin hänkin oli sitä mieltä, että asioista pitää aina puhua.. Niin se vain arki meidän elämään löytyi näköjään yllättävän äkkiä! Se entinen puhumattomuus on palannut totaalisena!
Voikohan kellään muulla pariskunnalla olla samanlaisia ongelmia?? Kertokaa ihmeellä minkälaisia konsteja olette käyttäneet tässä tilanteessa? Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
jo kertonut että tilanne on sama kuin silloin kun teillä oli se asumusero.
Olet varmaan kertonut muutenkin että tilanne ei sinun mielestäsi ole hyvällä tolalla.
Asia ei vain tahdo sisäistyä miehellesi.
Mitä siinä sitten voi tehdä???
Raivostua silmittömästi.
Jatkaa maailman tappiin.
Ottaa ero.
Aika kamalalta elämäsi kuullostaa.
Toivottavasti muutos tapahtuu. Voimia sulle!
Mun mielestä on hyvä että olet yrittänyt puhua jne.
Suosittelen parisuhdeterapeuttia, koska hyvästä parisuhdeterapeutista voisi olla jotain apua ajan kanssa. Mies ehkä uskaltaisi vähän paremmin puhua ja terapeutti ohjaa oikeille jäljille.
Suomalaiselle miehelle on vaikea ehkä puhua asioista, hyvin tyypillistä. Mutta voisit mennä ihan positiivisessa hengessä miehen kanssa parisuhdeterapiaan... miehen voisi saada positiivisella asenteella sinne mukaan.
Voisihan joku kirjekin olla, mutta ettei tule enempää väärin ymmärryksiä.
Kokeile tuota kirjettä tavallaan "viimeisenä keinona", jos vielä rakastat? Tosin monet miehet on vähän juuri tuollaisia kuten kirjoitat. Eikä ne ymmärrä, ovat putkinäköisiä. Asiat eivät ketakaikkiaan kohtaa eivätkä mene perille. Ollaan ihan eri planeetalla.
Joskus on vaan katsottava totuutta silmiin ja myöntää, että suhde on tullut tiensä päähän . Eletty loppuun ja kuihtunut. Pitää vaan itse uskaltaa tehdä muutos. Ei kannata haaskata elämäänsä loputtomiin. Uusi parempi elämä odottaa varmasti, luo siitä jo nyt mielikuva, tee "aarrekartta". Hetken sattuu, mutta se on vapauttavaa, jo sen päätöksen tekeminen, että lähtee.. ps. Psyykkaan tässä itseänikin samalla, sillä etsin asuntoa itselleni, samanlaisesta tilanteesta. Tsemppiä ja voimia!
Niinhän se on ettei yksin pysty ihmeisiin.Se on kummankin todella HALUTTAVA tehdä asialle jotain.eikä vain väittää haluavansa...tarinas on kuin mun elämästä.me käytiin tosin pari kertaa perheterapeutilla tms mikä lie mutta mä en tuntenut siitä apua saavani.ja niin se sano sekin terapeutti että hän on täällä vaan ulkopuolisena kuuntelemassa,itse teidän pitää asiat selvittää.eli se oli vain yleisönä kuuntelemassa....eipä ne kielenkannat niin vaan irtoa kun on niin paljon patoutunut....vaikea juttu.jos joku ratkaisun asiaan tietää niin kerro ystävällisesti mullekkin.
pettänyt lupauksensa.
Kirjoita tuo kirje ja katso miten hän toimii luettuaan sen.
Muistuta myös häntä siitä, että mies on lupautunut puhumaan.
Mikäli mies alkaa puhumaan on hyvä asia, mikäli lopettaa puhumisen tai ei puhu lainkaan, kanattaa harkita eroa uudelleen.
Ei lapsillekkaan ole hyvä, jos isä leikkii mykkää.
Meidän vahemmat eli suurinpiirtein samankaltaista liittoa, pakolliset puhuivat.
Kun me lapset muutimme pois, he erosivat.
Tosin he olivat sopineet jo 1950 luvulla olevansa uhdessä juuri niin kauan, kunnes lapset muuttaa pois.
Minulle molemmat vanhempani jäivät eteiseksi tuon puhumattomuuden vuoksi.
Kiva lukea vastauksianne ja todeta, etten välttämättä ole yksin tämän asian kanssa, se lohduttaa vaikken missään nimessä koskaan kellekkään toivoisi tällaista kohtaloa.
Muutos tähän elämään on tultava, olkoon sitten millainen tahansa! Ero on ehkä hiukan etäämpi ajatus, muttei todellakaan mahdoton. Kun vain keksisi keinot millä tätä elämää muuttaa! Jos apua lähetään ulkopuolelta hakemaan, niin pelkään että saldo sieltä on sama kuin teistä yhdellä - he kuuntelevat, mutta jokainen tekee itse ratkaisut elämälleen. Eniten kaipaisin ihan konkreettisia apuja, keinoja jne. miten selvitä tästä tilanteesta. Mistähän tällaisia palveluja voisi saada? Asun pienellä paikkakunnalla ja täällä en varmasti hakeudu mihinkään, joten olisi turvauduttava toisen paikkakunnan palveluihin..
Kyllä tuskastuttaa!! Jos voisin ottaa aikaa taakse päin tekisin varmasti toisenlaiset ratkaisut! Välillä tuntuu, että helpompi olisi elää elämää aivan yksin (siis lasten kanssa..), miesten puheisiin kun ei näköjään voi luottaa yhtään!!
Aurinkoa teidän kaikkien kevääseen! :)
Ja varmaan on ollut suhde solmussa monia kertoja. Niin tuntuu olevan nyt teilläkin. Pattitilanne on paha, kun toinen vain herää aamulla ja tekee päivän hommat ja ei sitten muuta. Hän on sovussa stressiensä kanssa joten sun täytyy muuttaa teidän nykyisiin stresseihinne jotain mikä muuttaa miehesi päiväkuvioita niin, että hänen rytminsä muuttuu. Silloin hänen on opeteltava jotain uutta ja hänelle syntyy kysymyksiä ja silloin usein myös puheenlahjat aukeavat. Sitten vain jätät murheet taakse ja viet hänet vaikka yllätysristeilylle, jonka vahingossa voitit arpajaisissa....Kyllä se siitä vielä herää. Tsemppiä äläkä anna nyt periksi!