Tapasin muutama kuukausi sitten miehen, joka pyysi minua treffeille. En lähtenyt ja tein hyvin selväksi, etten voi tässä elämäntilanteessa seurustella kenenkään kanssa. Meistä tuli kuitenkin ystäviä(tai luulin niin). Nyt hän oli saanut tietää yhteiseltä tutulta, että minulla on rintasyöpä ja hän suuttui ihan kauheasti! Minun olisi kuulemma pitänyt kertoa hänelle! Mitä hän oikein kuvittelee, että se tarttuu häneen, niinkö? En aio edelleenkään vaivata häntä millään tavoin asialla, minkä teinkin hänelle selväksi, mutta hän ei suostu puhumaan kanssani. Eikö voisi suoraan sanoa, että minä ilmeisesti nyt sitten iljetän häntä tai hän pelkää joutuvansa kuuntelemaan murheitani tai mitä vittua hän sitten pelkääkin?! Miksi se pitää naamioida vihaisuudeksi???
Outo reaktio?
saastunut
19648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Eikö ystäville voi kertoa vaikeistakin asioista? Jonkunlainen epäluottamuslausehan tuo on jos panttaat tuollaista tietoa, mutta hän kuulee sen sitten joltakin toiselta.
En usko ollenkaan että kyseessä on mikään pelko tarttumisesta tms., vaan kyseessä on vain ehkäpä pettymys siitä että et voinut kertoa asiasta.
Ymmärrän kyllä että voit kokea olevasi "saastunut" tai jotain, mutta itse rintasyöpäpotilaan tunteneena voin sanoa että ei sitä potilasta ajattele mitenkään viallisena.
Vihaisuus tässä tapauksessa saattaakin olla vain välittämisen ilmentymä...
En usko, että hän välittää minusta, tuskin miehet ajattelevat vain ystävistä sillä tavalla, ainakaan naispuolisista. En ole kertonut kenellekään muille, paitsi niille, joille on ollut aivan pakko kertoa. Ei kukaan kuitenkaan pystyisi tekemään mitään ja jotenkin kammoksun sellaista säälivää asennetta tai kohtelua sairaana. Eikä omista henkilökohtaisista asioista kertominen ole muutenkaan minulle luonteenomaista. Luulen, että tämä on vain hänen keinonsa päästä minusta eroon, mutta sanoisi suoraan.
Minäkin uskon, että suuttuminen johtuu välittämisestä ja siitä, että mies kokee, ettei häneen luotettu. Ehkä hän ei osaa käsitellä pelkoaan, vaan kääntää sen vihaksi.
No se halus susta pikkuvaimon itselleen muttei siedä ajatusta mahdollisesti tissittömästä naisesta. Se ei käsitä teitä pitkällä tähtäimellä vain ystävinä vaan oletti/toivoi että se suhde syvenee ja että tää ystävyys on vaan testiaikaa parisuhdetta varten ja se jossain vaiheessa loukuttaa sut. Sitten kun susta paljastuu toi juttu joka estää sen pariutumisen mielikuvatasolla se sekookin pasmoissaan ja syyttää sua illuusionsa rikkomisesta (josta se ei tietenkään ole koskaan kertonut sulle.). Koska se ei koe sua enää elämänkumppanuuteen päätyvänä se paskoo sen muka-ystävyyden päälle yksin tein eikä piittaa susta enää pätkääkään ihmisenä koska herra erinomaisuuden unelma on nyt rikki ja sä et sovi kuvioon.
= Täysin itsekkäin syin liikkeellä oleva pelle joka ei välitä siitä kuka olet vaan pelkästään siitä mitä voisit olla hänelle.
Tuo kuulostaa aika todennäköiseltä... Eipä siinä, minusta pääsee kyllä halutessaan helposti eroon. Sääli vain, kun pidin häntä jo ystävänä.
Sen mielestä se on epäluottamus lause kun et oo uskonu asiaa hänen korvilleen. Eli hän kokee että ei oo luottamuksen arvoinen ystävä.
Toisaalta se saatta myös olla sitä että mies haaveili kumminki siitä että työ oisitte pari ja nyt ku selvii niitä ikäviä puolia asiasta niin eräänlainen illuusio sortuu ja se on miehelle pettymys.
Anna sille vähän aikaa sulatella asiaa ja palaa sit juttusille niinku mitään ei ois tapahtunu, jos mies ottaa sen asian puheeks niin selvittäkää sitten se, mut muuten annat olla vaan.
Ihmisen reaktiot asiaan joihin se ei oo valmistautunu on aika yllättäviä, eikä useinkaan positiivisella tavalla. Ohan se kumminki melkonen pommi, ja jos sen kuulee kiertoteitä niin siinä tulee tavallaan kaks pommia.
Kai sieki haluaisit kuulla asiat suoraan etkä suinkaan kiertotien kautta?
Kyllä, mutta tuo on kuitenkin todella henkilökohtainen asia, enkä halunnut hänen saavan tietää ollenkaan. Tiesin kyllä, ettei miehet kestä sairastumista, mutta kuitenkin. Aikanaan siskoni sairastuessa hänenkin miehensä jätti hänet, mutta ajattelin, kun me olemme vain ystäviä(tai mitä ikinä sitten olemmekin..), niin häntä ei haittaisi. Katsotaan nyt, miten hän jatkossa reagoi, ehkä hän tosiaan on vain vähän järkyttynyt.
suhtautuminen tosiaan on vähän vaikeeta. Jos oletetaan teidän olevan ystäviä niin sillon se siun salailu satuttas sen salailun takia. Sie oot kertonu sen muille mut et sille joten se ois jo syy loukkaantua...
Sit toinen juttu on se sana syöpä... se vetää ihan oikeesti hiljaseks, se mies reagoi toisella tapaa ja mie aikanaan reagoin jollain toisella, mut kieltämättä se veti mutki hiljaseks jos seurustelukumppanilla todettiin rintasyöpä...
Miten sie suhtautuisit asiaan jos sulle jätettäs kertomatta tämän merkitysluokan asia ja sie kuulisit sen jotain kiertotietä pitkin... Kyllä se pistää ajattelemaan että miks kävi näin, eikö sinuun luoteta vai mikä on vikana. Miehet ei vaan oo (keskimäärin) kovin taitavia käsittelemään näitä tunteita ja ne purkautuu sit aggressiona ulos... Ikävää, mut sitä voi kehittää ja sen kanssa tulee toimeen kyllä.
Tosiaan olin kertonut vain niille, joille oli ihan pakko kertoa ja sanoin hänellekin sen. En siis monelle muullekaan.
Mä ajattelen toisaalta niin, että on ihan eri asia kertoa naiselle kuin miehelle. Muutenkaan en miehiä rasita omilla murheillani, kun se on aika takuuvarma keino päästä miehestä eroon. Siksi en oikeastaan ole varma, että uskonko, että hän kokisi tämän luottamuksen puutteena. Luulen, että hän säikähti, eikä halua joutua käsittelemään asiaa ja haluaa siksi minusta eroon. Aika näyttää...
tuttavuudelle heti kaikkea sairaskertomuksista lähtien? Tuskin sekään edistää suhdetta että ekoilla treffeillä kaadetaan kaikki likasangot kerralla niskaan, ei niin kovaa miestä/naista olekaan kuka kestäisi sellaista avautumista.
toisten kirjoittamia ja vastauksia ensin.
Tapasit miehen tai mies halusi tavata sinut ja suuttui syövästä.
Ihminen reagoi aina omalla tavallaan.
Itse olen samaa mieltä, sinun ei ollut mikään pakko kertoa hänelle, että sinulla on rintasyöpä.
Oli sitten kyse hyvän- tai pahanlaatinen kasvain.
Ensin mies pettyy, kun et halua seurustella miehen kanssa.
Toistamiseen mies pettyy, kun saa toista kautta kuulla sövästä.
Mies on kuvitellut, että hän on sinun silmissä suuremmassa arvossa, mitä toiset ystäväsi.
Olihan mies halunnut seurustella kanssasi.
Mies siis pettyi toistamiseen, periaatteessa samaan aikaan kahdesti.
Mies ymmärsi, ettei hän nauti luottamuksestasi, moni ihminen menee hänen edelleen.
Todennäköisesti miehen pettymykset purkautui suuttumuksena ja nyt hän nuolee haavojaan.
Hän on voinut myös ajatella, ettei ole voinut olla tukenasi ton sairauden aikana.
Hänen ajatuksiaan sinun on turha miettiä, mikäli hän pelkää joutuvansa kuuntelemaan murheitasi rintasyövästä.
Ymmärtää hän jonain päivänä, ettet aikonut missään vaiheessa kertoa hänelle syövästä.
Mikäli tilanne olisi ollut toinen, olisitko ilman syöpää alkanut seurustelemaan miehen kanssa?
Entä voisiko olla mahdollista, että mies tulkitsi kieltäytymisesi vain väliaikaiseksi ja näki tulevaisuudessa teidät yhdessä?
kyse siitä, että mies loukkaantui kun et luottanut häneen tarpeeksi kertoaksesi hänelle? Jos hän elätteli toiveita suhteesta kanssasi ja kuvitteli teidän olevan pitemmällä kuin sinä. Hiukan ylilyönniltähän tuo miehen puolelta tuntuu, jos hän veti hernepussin nenäänsä mutta oudolta kuulostaa sekin, että hän suuttuisi sinulle sen takia, että muka iljettäisit häntä.
Asiaahan täytyisi tiedustella tietty mieheltä itseltään, mutta hankalaahan se on jollei hän suostu keskustelemaan kanssasi. Tärkeintä on kuitenkin, että keskityt itseesi ja parantumiseen ja jätät miehen omaan arvoonsa, jollei hän suostu asiasta edes keskustelemaan.
hyvän ystävän miehestä, mutta sitten huomannut että mies haluaa olla enemmän vaikka kuinka on väittänyt muuta.
Kuulostaa hänen käytöksensä hyvin kakaramaiselta ja itsekeskeiseltä. En ikinä hylkäisi kamua jos kuulisin hänen syövästään, vaikka kamu ei olisi mulle siitä kertonut.
"Nyt hän oli saanut tietää yhteiseltä tutulta, että minulla on rintasyöpä ja hän suuttui ihan kauheasti!"
Pidät miestä ystävänäsi, muttet tälle voinut kertoa asiaa. Kuitenkin kerroit jollekin yhteiselle "tutulle", joka kaiken lisäksi ei ollut edes luottamuksesi arvoinen, vaan levitteli asiaa eteenpäin. Jotenkin mun mielestä miehellä on aiettakin olla loukkaantunut ja suivaantunut käytokseesi. Ei ihmissuhteille saada vahvaa pohjaa, jossei luottamus puolin ja toisin ole kunnossa. Oli kyse sit ystävyydestä tai parisuhteesta.
Toivottavasti saatte kuitenkin asiat kuntoon ja pystytte vastedes puhumaan avoimemmin. :)
Kerroin yhteiselle tutulle siksi, että hänelläkin on syöpä, eikä hän ole sitä mitenkään levitellyt, ilmeisesti luuli miehen jo tietävän.
Mun mielestä tämä ei liity mitenkään luottamukseen, en vain halua, että minua kohdellaan sairaana, eikä hän pystyisi auttamaan minua mitenkään. Sitä paisti näin suuren jutun ollessa kyseessä mulla on mielestäni oikeus olla itsekäs.
kokeneena (mulla ei syöpä rinnassa ollut) niin eipä kiinnostanut kertoa yhtään kenellekään, kuin vasta siinä vaiheessa kun kaikki oli ohitse eli hoidot käyty ja kaikki takana ja muutenkin eräskin mimmi joka tiesi mutta ei tiennyt kuitenkaan, kailotti kerran suuren joukon keskellä "mites se sun tautis?" Suurin osa kuulijoista kuvitteli hiv-tautia ja kun mun syöpähoito oli rankimmillaan oli rikkinäinen puhelinlinja osannut tiedottaa että mun hi-virus on edennyt aids vaiheeseen.
Näin jälkikäteen on noita juttuja kiva muistella ja naureskella, mutta silloin ei noi tuntuneet mukavalta, eikä nekään kun muutama tosissaan hermostui kuultuaan muualta käsin jostain mahdollisesta taudista.
Ei tosiaan varmaan kauheasti naurattanut... :( Ihmiset voi olla aika tökeröitä toisinaan. Ei kai oikein tiedetä miten suhtautuisi...
muutamien vastaajien kommentointia muka-antamastasi "epäluottamuslauseesta" ystävääsi kohtaan. Niin siis "ystävää" kohtaan, sillä muutamassa kuukaudessa ei ihmisistä ystäviä tule. Tuskin vuodessa-parissakaan. Joten näiltä pohjin todellakin hämmästyttää ihmisten kovinkin eriävät kannat koskien sitä, missä vaiheessa ihmisistä tulee ystäviä tai kuka minkäkin mieltää ystävyydeksi. Toki myönnän senkin olevan mahdollista, että olisin itse omien käsitysteni kanssa "väärässä". Voihan olla aivan luontevaa olettaa uuden ystävänsä, jonka on siis tuntenut vaikka viikon-kaksi, kertovan kaikki henkilökohtaisimmatkin asiansa ja olla täysin oikeutettua suuttua jos sieltä sitten kuukauden tai vuodenkin päästä paljastuu jotain mitä hän ei olekaan kertonut.
Noin muutoin tässä nyt taas kerran näyttää paljastuvan miesten ja naisten välisten ystävyyssuhteiden ongelmallisuus, sillä epäilen itsekin jotain sellaista että mies on alkanut kuvitella jotain muuta kuin mitä sinä olet antanut luvan ymmärtää. Vaikka tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän (tai jotain tuollaista). Nyt kun miehelle paljastuu noinkin ikävä uutinen hänen kuvitelmiensa kohteesta sekä hänen sairaudestaan, miehellähän voi olla omastakin takaa jotain pelkotiloja mitä syöpäsairauksiin tulee, niin sekä pettymys että katkeruus painavat varmasti mieltä. Ehkä sekin on mahdollista, mitä itsekin totesit, ettei hän halua joutua käsittelemään asiaa ja sen tekosyyn varjolla vihoittelee sinulle.
Nyt kun ei tiedetä millainen teidän ystävyyssuhde on ollut (miten usein olette pitäneet yhteyttä, tapailleet, missä merkeissä, jne), on vaikea sen kummemmin yrittää selitellä miehen käytöstä.
Miten muuten on, kuten runontajakin tuossa kyseli, että kun et "tässä elämäntilanteessa voi seurustella kenenkään kanssa" niin olisitko ilman rintasyöpää lähtenyt treffeille hänen kanssaan tai voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan? Vai eikö mies kiinnosta siinä mielessä? Onhan selvää että rintasyöpä voi kajota naiseuteen / ulkoiseen naiseuteen, niin entäs jos ajan kanssa olisittekin alkaneet seurustella niin miten olisit muotoillut asian kertomisen miehelle? "Joo, kyllä mä kävin syöpähoidoissa silloin kun me tavattiin, en vaan halunnut kertoa siitä sulle enkä ole voinut kertoa asiasta myöskään koko tänä aikana mikä ollaan tunnettu". Vaatisi aika laajaa sydäntä ymmärtää tuollaisen asian pimittäminen - sen vaikeampaa se olisi mitä läheisempiä ystäviä teistä olisi tullut. Mutta jos mies ei kiinnosta sinua siinä mielessä, niin asiassahan ei enää olekaan (olisikaan ollut) niin paljoa punnittavaa.
En oikein osannut ajatella silloin mitään, joten en tiedä. Tuskin olisin lähtenyt, koska hän on ns. yli minun tasoni, eikä siitä seuraa koskaan mitään hyvää, varsinkin ottaen huomioon sairauteni.
Mulla kestää muutenkin todella kauan oppia luottamaan, enkä muutenkaan ole sitä tyyppiä, joka kertoo kovin henkilökohtaisia asioita. Eikä mulla ole tapana kertoa omista huolistani miehille, kun ei miehiä sellaiset kiinnosta. Luulen tosiaan, että tämä oli nyt tässä, nyt on kuitenkin mennyt jo kaksi viikkoa...