Olipa kerran...naisihminen joka päätti, että nyt riitti ja laittoi eropaperit vetämään.
Kas, silloinpa tuo miehenrötkäle sanomaan että hei, meillähän menee niiiiiin hyvin että mitä sinä nyt?
Jahas, että hyvin?
Mitään puhuttavaa ei ole ollut moneen vuoteen ( paitsi pakolliset, ihan pakolliset) ja mitä ihmisten edessä on teeskennelty että kaikki olisi hyvin.
No, ei siinä mitään.
Mutta kun tämä samainen naisihminen, mummokin jo - on mennyt rakastumaan.
Onko se jotenkin väärin / hävettävää/ noloa kun mummo rakastuu?
Uusi mies on x:än peilikuva eli täysin, täysin toisenlainen - osaa ottaa huomioon, on kiltti myös suustaan, ei vähättele, ei murjota ja osaa rakastaa - siis sekä fyysisesti että muuten ja uusi mies haluaa olla mummon kansssa - ihan oikeasti, mummo ei vain aio rynnätä yhteen asumaan.
Enkä tiedä miksi pitäisikään; miehellä on oma, toimiva ja hänelle rakas koti kuten minullakin.
Tapaamme aina kun sopii, teemme kivoja juttuja yhdessä ja koko ajan takaraivossa jokin sanoo että melkein koko elämä on mennyt hukkaan täysin tunnevammaisen äijän kanssa.
X aviomies ei ole koskaan sanonut mitään kaunista, ei minulle eikä lapsille.
Entä nyt?
En ole kiinnostunut siitä miten x elää, minä elän omaa elämääni - eläköön hän myös.
Hän on minua reilusti vanhempi, että ihka oikea vaari - kaikinpuolin ja kaikin tavoin..
Voi tätä elämän katkeransuloista onnea sentään - miksi minun pitikin olla niin kauan naimisissa Unski Turhapuron-tyylisen äijän kanssa kun maailma on pullollaan oikeasti ihania, empaattisia miehiä - myös mummon ikäluokkaa.
Olenpa iloinen, ja toivon että joku muukin mummo kirjoittaisi jos on löytänyt " uuden " onnen.
Kas, silloinpa tuo miehenrötkäle sanomaan että hei, meillähän menee niiiiiin hyvin että mitä sinä nyt?
Jahas, että hyvin?
Mitään puhuttavaa ei ole ollut moneen vuoteen ( paitsi pakolliset, ihan pakolliset) ja mitä ihmisten edessä on teeskennelty että kaikki olisi hyvin.
No, ei siinä mitään.
Mutta kun tämä samainen naisihminen, mummokin jo - on mennyt rakastumaan.
Onko se jotenkin väärin / hävettävää/ noloa kun mummo rakastuu?
Uusi mies on x:än peilikuva eli täysin, täysin toisenlainen - osaa ottaa huomioon, on kiltti myös suustaan, ei vähättele, ei murjota ja osaa rakastaa - siis sekä fyysisesti että muuten ja uusi mies haluaa olla mummon kansssa - ihan oikeasti, mummo ei vain aio rynnätä yhteen asumaan.
Enkä tiedä miksi pitäisikään; miehellä on oma, toimiva ja hänelle rakas koti kuten minullakin.
Tapaamme aina kun sopii, teemme kivoja juttuja yhdessä ja koko ajan takaraivossa jokin sanoo että melkein koko elämä on mennyt hukkaan täysin tunnevammaisen äijän kanssa.
X aviomies ei ole koskaan sanonut mitään kaunista, ei minulle eikä lapsille.
Entä nyt?
En ole kiinnostunut siitä miten x elää, minä elän omaa elämääni - eläköön hän myös.
Hän on minua reilusti vanhempi, että ihka oikea vaari - kaikinpuolin ja kaikin tavoin..
Voi tätä elämän katkeransuloista onnea sentään - miksi minun pitikin olla niin kauan naimisissa Unski Turhapuron-tyylisen äijän kanssa kun maailma on pullollaan oikeasti ihania, empaattisia miehiä - myös mummon ikäluokkaa.
Olenpa iloinen, ja toivon että joku muukin mummo kirjoittaisi jos on löytänyt " uuden " onnen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eipä tuohon voi muuta sanoa kuin:
I H A N A A !!
....Ehdottomasti samaa mieltä että ihanaa, ja kyseinen mummo:
älä sure että olet elänyt tunnevammaisen äijän kanssa, ajattele = hän joutuu elämään itsensä kanssa loppuelämänsä ja ilman sinua...
Kaikki miehet ovat alussa ihania.
Muutenhan he saisivat elää vanhoinapoikina koko elämänsä?
Ettei vain kävisi niin, että tämä uusikin mies saa saman leiman otsaansa jonkin ajan päästä?
Joka tuolla lailla toista haukkuu, ei voi olla syytön itsekään.
Saattaapa se täydellinen k*sipää löytyä sieltä omasta peilistä?
Silloin ei tarvitsisi ihmetellä, miksi toinen on muuttunut täysin päinvastaiseksi, kuin alussa oli.
Saattaapa se täydellinen k*sipää löytyä sieltä omasta peilistä.
Peili on joko paras ystäväsi tai pahin vihollinen!
Vähänkö olet oikeasti tyhmä??
Mistä tiedät kuka on miksikin muuttunut ja:
miksi jonkun mummon onni voi ketään häiritä?
Paitsi - jos itse on kovin, kovin onneton, silloin jonkun mummonkin uusi onni on pahasta...
Oikeasti en ymmärrä, miksi jonkun pitää purkaa pahaa mieltääm palstalla?
Jos joku kärsinyt mummo vihdoinkin ON onnellinen, eikö siitä voisi olla iloinen?
Kun kerran sen verran välittää että täytyy haukkua ventovierasta mummoa...
minä ainakin toivotan tälle mummolle kaikkea hyvää ja ihanaa elämää.
On ihan oikein, että mummo jätti ukkonsa kun oli sellainen kun oli - eivät mummojen rakkaustarinat mitenkään säälittäviä ole - eivät tunteet katoa iän myötä mihinkään!
kun miekin löysin ihanan uuden mummon, vanhan ja kuluneen tilalle, voi tätä onnea!
No helvata! Mitäs kulutit loppuun sen entisen????
kuppa tappaa bakteerit, ANNAPPA MUMMO MENNÄ !!!
voi asia olla. Kaikki miehethän on niin ihania aina suhteen alussa, ja niin myös naisetkin, tottakai se toinen osapuoli on alussa ihana kun on rakastunut eikä toinen vielä näytä niitä huonoja puoliaan, ja kaikissa meissähän niitä huonojakin puolia on.
Mutta koskaan ei ole vain toisen osapuolen vika, vaikka se eroa haluava usein toista väittääkin, jos avioliitto menee karille tai muuttuu tylsäksi.
Joten jokaisen joka tänne kirjoittelee ja haukkuu omaa miestään/vaimoaan pitäisi OIKEASTI katsoa hetki peiliin ja miettiä onkohan itse tullu tehtyä kaikki parisuhteessa oikein....
Äitini on yksi niistä mummoista, joka on löytänyt sen oikean vasta myöhemmällä iällä. Äitini ei tänne kirjoittele, joten saanen kirjoittaa hänen puolestaan.
Äitini oli lähes 30 vuotta naimisissa tunnevammaisen ihmisen kanssa. Miten ihmeessä koskaan menivätkään naimisiin... sanoo tuon miehen tytär. Äiti suunnitteli eroamista, koska mitään järkevää syytä - eihän tapa ole mikään järkevä syy - olla naimisissa ei ollut. Me lapset näimme kyllä, että liitto ei ollut onnellinen. Tuskin mikään voi olla tunnevammaisen miehen kanssa onnellista! Äitini ei ollut muiden miesten kanssa koskaan, mutta me lapsetpa näimme muita isiä.
Pari vuotta avioeron jälkeen, äidilleni täysin yllätyksenä, äiti tapasi tulevan miehensä.
Miten umpirakastuneita kaksi ihmistä voivatkaan olla!!
Tietysti sitä epäiltiin. Me lapset emme uskoneet, että sellainen rakkaus voi kestää. Sukulaiset ihmettelivät, että miten se nyt noin. Ja varmasti oli naapureillakin puhuttavaa.
Mutta ei ole enää. Tuli pian selväksi, että äidin uusi miesystävä oli parempi pappa meidän lasten lapsille kuin se biologinen isä oli koskaan voinut olla (eihän sitä edes kiinnostanut lastenlastensa lukumäärä saati että olisi tervehtinyt pienokaisia nähdessään). Äidilleni mies on ollut se oikea siitä asti.
Kymmenen vuoden seurustelun ja melko pian tutustumisen jälkeen alkaneen avoliiton jälkeen äitini meni naimisiin elämänsä rakkauden kanssa. Yli 60-vuotiaana.
Heidän onnensa on niin ihanaa katsella, että sitä ei voi edes kadehtia. Voi vain todeta, että kyllä sellaistakin rakkautta on, joka voittaa kaiken ja kestää.
Onnea sinulle mummu, missä sitten oletkin!
..... Kiitos kauniista sanoistasi...ja kyllä - onni voi tulla vastaan kun sitä vähiten odottaa....
"Unski Turhapuron-tyylisen" ..mies tulee vielä nauttii kun pääsee tuollaisesta rutisiasta eroon, muista mun sanoneen.
Koska jo nyt itket täällä, se kertoo kaiken!
"Olen onnellinen!!!!!!!1"
Ja muka onnellinen HAAAHAAA, näät varmaan unta.
Taitaa olla turhaa haavetta enää, niistä tyttö vuosien kosteista unista. ;)
Onnea vaan mummolle. Toivottavasti olet nyt osannut valita viisaammin. Eka kun oli niin väärä kuin olla voi omista jutuistasi päätellen.
Toivottavasti tämä uusi osaa täyttää huomionkipeytesi vähän kauemman kuin se vanha, sairas raakki.
Toivottavasti hän jaksaa järjestää sinulle kivaa vielä kauan!
..asiahan on niin, että jotkut eivät ymmärrä, mikä on oikein kunnon provo ja mikä ei....
Onnea vaan Sinulle!!
Viestisi sai hymyn huulille. itse olen eroaikeissa joten ei paljoa ole hymyilyttänyt aikoihin. kun jostain jo saisi sen saman rohkeuden kuin sinä.