Mäkikäyttöön, kuten Kemijärven sellutehdaskin. Kunnanjohtaja Nisuperäläisen nerokkaalla idealla jauhaa vaara ratasepeliksi Kolarin radan penkaksi saataisiin myös rahoitus hankkeelle. Ei pikkunapeilla, muutamalla sadalla tuhannnella kannata leikkiä, miljoonat kehiin, sillä hankehan on kunnanjohtajan uusimpien laskelmien mukaan jopa 22,95 kertaa kannattavampi liikenteellis-urheilullisesti kuin Suomun hanke. Tulevat työpaikat tuovat sitten aikanaan rahat jopa 35,24 kertaisesti takaisin. Aihe on otettava kesällä esille Ylitornion huippukehittämisseminaarissa (Niilo Halonenkin tulee). Sillä aikaa on ammuttava maakuntaliittoa, museovirastoa, Kemijärveä , ym. kaikenlasilla valituksilla.
AAVASAKSA
PAKKOLUNASTETTAVA
71319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ehdotttomasti kannatan,ja en ole vanha käppänä äijä vaan työtä tekevä nuori joka haluaa olla jatkossakin ylitorniolla ettei tarvitsisi muuttaa työn perässä muualle,vaikka meidän vanhempi väestö kunnassa haluaakin meidän muuttavan (museoidaan koko kunta)suksikaamme Aavasaksalle ei muualle.
UNESCO
Wikipedia
Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (engl. United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization eli UNESCO) on Yhdistyneiden kansakuntien alajärjestö, jonka tarkoituksena on tieteen, kasvatuksen ja kulttuurin avulla edistää kansojen välistä yhteistyötä. Se perustettiin 16. marraskuuta 1945 ja sillä on 191 jäsenmaata. Suomi liittyi järjestöön vuonna 1956. Järjestön pääjohtaja on vuodesta 1999 ollut japanilainen Koïchiro Matsuura. Järjestön päämaja sijaitsee Pariisissa.
maailmanperintöluettelon tarkoituksena on suojella maailman tärkeää ja uhanalaista kulttuuri- ja luonnonperintöä. Luetteloon otettujen kohteiden ja alueiden säilyttämisellä katsotaan olevan erityistä merkitystä ihmiskunnan kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymiselle.
Maailmanperintöluettelossa on 851 kohdetta, joista 660 on kulttuurikohdetta, 166 luonnonkohdetta ja 25 molempiin ryhmiin kuuluvaa
Struven ketju johon Aavasaksa kuuluu
Aavasaksa on vaara Ylitornion kunnassa, Tornionjoen varressa 70 kilometrin päässä Torniosta ja noin viiden kilometrin päässä Ylitornion keskustasta pohjoiseen. Sen korkeus on 242 metriä merenpinnasta, ja se on selvästi lähiseudun vaaroja korkeampi. Ranskan tiedeakatemia teki Pierre Louis Moreau de Maupertuis'n johdolla geofysikaalisia mittauksia Aavasaksalla vuosina 1736–1737. Aavasaksa on vanhastaan ollut tunnettu maisemanähtävyys, ja se on yksi ympäristöministeriön valitsemista 27 virallisesta kansallismaisemasta
Suomen kansallismaisema on Suomen kansallista identiteettiä kuvastava maisema, johon tiivistyvät maan erityispiirteet. Suomen kansallismaisemia on valittu monissa lehtien lukijaäänestyksissä. Vuonna 1994 ympäristöministeriössä valittiin 27 erityisen merkittävää maisemakokonaisuutta kansallismaisemiksi. Valinta liittyi Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuoteen 1992.
Kansallismaisemia ei ole rajattu tarkasti, eikä niillä ole laillisesti sitovaa merkitystä viranomaisten päätöksenteon kannalta (esim. rakennuslupien myöntäminen). Kansallismaiseman status antaa kuitenkin kansalaisille vahvan perustan vastustaa näihin maisemiin kohdistuvia muutoshankkeita.
Niinpä?
UNESCO
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

edellisen kirjoittajan luvallako on aavan.. rinteisiin sitten annettu rakentaa nykynen mäki (käykää kesällä katsomassa niin näette kuinka paljon vähäsetkin laskettelijat ovat roskittaneet)nykyset hirveän näköset hiihtohissit(ennen mentiin tamppaamalla rinne ylös,miksei nykin)näköalatorni(rumempaa saa hakea eikä löydä)valtava linkkimasto(ihanan näkönen,vai kuinka)kutukoppeja vierivieressä(ei sitten minkään ajatuksen yhteydessä osaa kuvitella miksei niitä ole poltettu)uusi tanssipaviljonki(millä ilveellä se sopii maisemaan,tais olla päättäjät saunassa ko sen hyväksy)ja sen vieressä mitäänsanomaton ravintola (joka aina kiinni)parkkipaikat(hirveässä kunnossa)juhannus juhlat (juopot sotkee ihanat suojelu rinteet)KÄYKÄÄPÄ HYVÄT SUOJELIJAT KATTOMASSA PAIKAT UUDELLA AJATUKSELLA JA VAIKKA SELVINPÄIN VAIHTEEKSI ja hakekaa sitten faktoja jotka kumoavat nämä (olemme 2000 luvulla herätkää,ennenkun sakemannit ja venäläiset asuttavat koko lapin)......ja mitä nyt yksi mäki ..ajatelkaapa että 60km säde kun vedetään mellakosken perältä, uraanikaivoksen takia mitä jää alle (sillä alueela eisaa pomia marjoja ei sieniä,poronhoito tyyssää,kaikki luonnosta hankittu materiaali kalat mukaan lukien ovat radioaktiivisia..JOO pelastetaan vai aavasaksa....mitenme saatais pietettyä nämä ihanat maisemat tämmösinä,mitä 3 mäestä,kun meillä ei ole kohta puitakaan koko ylitorniolla. ja jos museoviraston kannan mukaan mennään VAADIMME aavasaksan rinteiltä kaikki sinne 1800 luvun jälkeen lisätty ihmisen käden jäljen poistamista ei taia onnistua ed, kirjoittajallakaan. TEHEMÄ VAIN NE MÄET,kannatan.

on kapea,älkää haaskatko aikaanne noin typerällä hankkeella
tiedät vähemmän.