Kävipä viime kesänä, että ihastuin työpaikallani varattuun mieheen (itse olen nainen, ja varattu myös). Tunteet myrskysivät koko syksyn ja talven polttavina, ja joka kerta, kun kohtasin hänet, menin aivan lukkoon, enkä saanut järkevää sanaa suustani. Pakenin aina paikalta, etten nolaisi itseäni totaalisesti. Omassa rauhassani haaveilin tästä miehestä ja riuduin ikävän kourissa.
Nyt keväällä tunteet ovat ruvenneet vähitellen haalistumaan. Olen alkanut löytää hänestä myös huonoja puolia, ja korvani ovat avautuneet kuulemaan kritiikin, jota häntä kohtaan työpaikallani kuulee. Hän ei ehkä olekaan se täydellinen alfauros, jollaiseksi hänet haaveissani olen muokannut.
Samaan aikaan olen huomannut, että olen ruvennut pörhistämään kampaustani ja tarkistamaan meikkiäni toisen työkaverin takia. Kummallista on, että tällä kertaa kyseessä onkin nainen (ja varattu hänkin, yllätys yllätys). Hän on ihana ja suloinen peikkotyttö, joka asustaa eri planeetalla kuin missä itse vaikutan. En oikein tiedä, olenko ihastunut tähän naiseen vai mitä ihmettä minulle oikein tapahtuu. Tiedän kuitenkin sen, että hakeudun hänen seuraansa aina kun mahdollista ja ajatukseni vaeltavat häneen luvattoman usein.
Erityisen hämmentäväksi tilanteen tekee, että ennen viime kesää en ollut ihastunut kuusivuotisen avoliittoni aikana kertaakaan. Nyt olen siis ehkä vuoden sisällä jo toista kertaa ihastuksen kourissa. Mistä tässä oikein on kysymys? En ole koskaan ollut tyypiltäni häilyväinen, enkä tunteiden vietävissä, mutta nyt en enää tahdo tunnistaa itseäni. Jos olisin vähän vanhempi, niin epäilisin vaihdevuosien sekottaneen hormonini totaalisesti, mutta kun olen vasta vähän yli kolmekymppinen niin siitäkään ei liene kysymys.
Onko muita kohtalotovereita, jotka ovat joutuneet yllättävien tunnemyrskyjen kouriin? Miten olette päässeet niistä yli ja eteenpäin?
Nyt keväällä tunteet ovat ruvenneet vähitellen haalistumaan. Olen alkanut löytää hänestä myös huonoja puolia, ja korvani ovat avautuneet kuulemaan kritiikin, jota häntä kohtaan työpaikallani kuulee. Hän ei ehkä olekaan se täydellinen alfauros, jollaiseksi hänet haaveissani olen muokannut.
Samaan aikaan olen huomannut, että olen ruvennut pörhistämään kampaustani ja tarkistamaan meikkiäni toisen työkaverin takia. Kummallista on, että tällä kertaa kyseessä onkin nainen (ja varattu hänkin, yllätys yllätys). Hän on ihana ja suloinen peikkotyttö, joka asustaa eri planeetalla kuin missä itse vaikutan. En oikein tiedä, olenko ihastunut tähän naiseen vai mitä ihmettä minulle oikein tapahtuu. Tiedän kuitenkin sen, että hakeudun hänen seuraansa aina kun mahdollista ja ajatukseni vaeltavat häneen luvattoman usein.
Erityisen hämmentäväksi tilanteen tekee, että ennen viime kesää en ollut ihastunut kuusivuotisen avoliittoni aikana kertaakaan. Nyt olen siis ehkä vuoden sisällä jo toista kertaa ihastuksen kourissa. Mistä tässä oikein on kysymys? En ole koskaan ollut tyypiltäni häilyväinen, enkä tunteiden vietävissä, mutta nyt en enää tahdo tunnistaa itseäni. Jos olisin vähän vanhempi, niin epäilisin vaihdevuosien sekottaneen hormonini totaalisesti, mutta kun olen vasta vähän yli kolmekymppinen niin siitäkään ei liene kysymys.
Onko muita kohtalotovereita, jotka ovat joutuneet yllättävien tunnemyrskyjen kouriin? Miten olette päässeet niistä yli ja eteenpäin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä olen ollut ihastuneena erääseen mieheen työpaikallani jo monta vuotta. Olen naimisissa, ollut jo kohta 20 vuotta. Tunteille ei vain voi mitään. Minulla ja tällä miehellä olisi voinut olla säpinää enemmänkin, jos vain olisin ollut itse rohkeampi. Katseita tai "bongaus"yrityksiä ei miehen puolelta puuttunut alkuvaiheessa. Nyt tilanne on sieltä puolelta rauhoittunut, kun taas minä olisin valmis melkein mihin vain. Mutta tiedän, että hän vaihtaa työpaikkaa elokuussa pääkaupunkiseudulle eli alan tässä pikkuhiljaa karistelemaan ihastuksen tunnetta pois. Mä olen huono ihastumaan siinä mielessä, että olen aika "kranttu" eli uutta ihastusta tuskin tulee löytymään ainakaan omalta työpaikaltani. Olen itse ajatellut, että ihastuksesta selviää, kun antaa asioiden mennä omalla painollaan eikä tee mitään typerää (ainakaan näin naimisissa olevana:-).
että tunteet omaa kultaasi kohtaan ovat kadonneet ja kaipaat nyt rakkauden tunnetta. Silloin ihastuu helposti. Kaikkihan me halutaan rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Sitä ihmettelen, että annat muiden kritiikin vaikuttaa tunteisiisi. Eikös se mielipide pitäisi muodostaa ihan itse. Mutta ilmeiseti haluat ihastua sellaiseen, josta muutkin tykkää. Ehkä peikkotyttö on se muidenkin suosikki. Ehkä eka ei kelvannut sinulle, kun ei ollutkaan se kaikkien ihannoima.
Onneksi minä lähdin muodostamaan mielipidettä itse ihastuttuani, muiden mielipiteitä en edes kaivannut. Löysin aarteen, joka tuskin muiden mielestä on aarre.