Minulla on kauhea ongelma - olen kahden välissä!
Elin pitkässä avoliitossa, joka alkoi pikku-hiljaa rakoilemaan. Parin vuoden kärvistelyn jälkeen ihastuin/rakastuin ja muodostin suhteen toiseen ihmiseen. (Tyhmää!! - tiedän)
En olisi ikinä uskonut tekeväni niin - joten olen ollut tuolloin todella epätoivoinen parisuhteessamme ja kommunikaatio-ongelma on ollut melkoinen.
Kerroin avopuolisolleni petoksestani.
Yritimme yhdessä selvittää mitä tapahtui, mutta ei siitä silloin mitään tullut. Muutin pois.
Katkaisin myös suhteen rikoskumppaniini vaikka olisin halunut katsoa olisiko meillä yhteistä pitempääkin taipaleeseen, mutta en pystynyt aloittamaan suhdetta tuolla tavalla.
Häpeä ja syyllisyys olivat minulle sillä hetkellä liikaa. (Kyllä, kauheaa sekoilua)
Nyt olen suhteellisen hyvin saanut asiaa kuukausien kuluessa selvitettyä itselleni, sitä mitä tapahtui miksi tein niin kuin tein. Miksi annoin hullaantumisen viedä, enkä yrittänyt ensin selvittää keskeneräisiä asioita. Häpeä ja syyllisyys on helpottanut ja elämä jatkuu.
Nyt kuitenkin on käynyt niin, että entinen avopuolisoni haluaa minut takaisin ja rikoskumppanini haluaisi jatkaa suhdettamme.
Molempia kohtaan tunnen yhä syvästi. Molempien kanssa voisin kuvitella kokevani vielä suuren rakkauden.
Ex-avopuolisoni kanssa uskoisin, että pystyisimme selvittämään kokemuksiemme myötä ongelmamme ja löytämään rationaalisen ajattelun kautta onnen.
Rikoskumppanini kanssa tunnen suunnatonta intohimoa ja tunnen eläväni - suhteesta tulisi kylläkin melkoisen myrskyisiä.
Toinen on tuttu ja turvallinen toinen on villi ja vapaa. Toisen kanssa seksi on loistavaa ja toisen kanssa sitä ei ole. Toinen ärsyttävän tempperamenttinen
ja toinen ärsyttävän tasainen.
Mutta miten tällaisessa tilanteessa voi muka valita. Pelkään että satutan itseäni tai muita toistamiseen.
Taitaa olla helpompi vain luopua molemmista ja ajatella että yritetty on. Kaikille on parasta jatkaa elämää tahoillaan, kuin
ottaa se riski että pääkolahtaa taas seinään.
Uskonko ex-avopuolion pystyvän antamaan anteeksi?
Vai seuratakko intohimon vetoa ja ottaa riski repaleisesta mutta elämän makuisesta elämästä?
Elin pitkässä avoliitossa, joka alkoi pikku-hiljaa rakoilemaan. Parin vuoden kärvistelyn jälkeen ihastuin/rakastuin ja muodostin suhteen toiseen ihmiseen. (Tyhmää!! - tiedän)
En olisi ikinä uskonut tekeväni niin - joten olen ollut tuolloin todella epätoivoinen parisuhteessamme ja kommunikaatio-ongelma on ollut melkoinen.
Kerroin avopuolisolleni petoksestani.
Yritimme yhdessä selvittää mitä tapahtui, mutta ei siitä silloin mitään tullut. Muutin pois.
Katkaisin myös suhteen rikoskumppaniini vaikka olisin halunut katsoa olisiko meillä yhteistä pitempääkin taipaleeseen, mutta en pystynyt aloittamaan suhdetta tuolla tavalla.
Häpeä ja syyllisyys olivat minulle sillä hetkellä liikaa. (Kyllä, kauheaa sekoilua)
Nyt olen suhteellisen hyvin saanut asiaa kuukausien kuluessa selvitettyä itselleni, sitä mitä tapahtui miksi tein niin kuin tein. Miksi annoin hullaantumisen viedä, enkä yrittänyt ensin selvittää keskeneräisiä asioita. Häpeä ja syyllisyys on helpottanut ja elämä jatkuu.
Nyt kuitenkin on käynyt niin, että entinen avopuolisoni haluaa minut takaisin ja rikoskumppanini haluaisi jatkaa suhdettamme.
Molempia kohtaan tunnen yhä syvästi. Molempien kanssa voisin kuvitella kokevani vielä suuren rakkauden.
Ex-avopuolisoni kanssa uskoisin, että pystyisimme selvittämään kokemuksiemme myötä ongelmamme ja löytämään rationaalisen ajattelun kautta onnen.
Rikoskumppanini kanssa tunnen suunnatonta intohimoa ja tunnen eläväni - suhteesta tulisi kylläkin melkoisen myrskyisiä.
Toinen on tuttu ja turvallinen toinen on villi ja vapaa. Toisen kanssa seksi on loistavaa ja toisen kanssa sitä ei ole. Toinen ärsyttävän tempperamenttinen
ja toinen ärsyttävän tasainen.
Mutta miten tällaisessa tilanteessa voi muka valita. Pelkään että satutan itseäni tai muita toistamiseen.
Taitaa olla helpompi vain luopua molemmista ja ajatella että yritetty on. Kaikille on parasta jatkaa elämää tahoillaan, kuin
ottaa se riski että pääkolahtaa taas seinään.
Uskonko ex-avopuolion pystyvän antamaan anteeksi?
Vai seuratakko intohimon vetoa ja ottaa riski repaleisesta mutta elämän makuisesta elämästä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
et ota kumpaakaan, vaan etsit sitä jolla on noi kaikki hyvät/huonot puolet.
että hän antaa anteeksi koska luulen että hänen kanssaan suhde on mahdollinen tuohon toiseen suhteeseen en usko ollenkaan.Yritä selvitellä asioita ja ole rauhallinen.Mutta suostuuko hän sitten kuuntelemaan mutta anteeksi antoon menee aikaa varmasti ja luottaminen on myöskin vaikeaa.Olet kyllä puun ja kuoren välissä.Kumpi ratkaisu ois omasta mielestäs parempi kummasta välität vai mietitkö että jättäisit kummankin ja aloittaisit elämää ilman kumpaakaan??Tärkeää että itse voit suhteessa hyvin.
"Toinen on tuttu ja turvallinen toinen on villi ja vapaa."
Tämä "Toinen" voi varmasti myös olla turvallinen ja tuttu, en tiedä mikä estää saamasta elämää hänen kanssa, niinkuin exäsi kanssa.
Seuraa sydäntä? Mitä itse haluat?
Elät Kerran.
Olen ollut aivan vastaavassa tilanteessa kuin sinä. Avopuolisoni oli juuri kuvaamasi kaltainen, joskaan "uusi" mies ei ollut aivan ääripäätä. Hän oli rennompi, avoimempi ja suorapuheisempi kuin avopuolisoni, mutta myös luotettava ja antoi turvallista oloa.
Kerronpa ensin miten itselleni kävi.
Erosin avopuolisostani ja jonkin ajan jälkeen aloitin seurustelun tämän "uuden" miehen kanssa. Ympäristöni kavahti, epäili ja ihmetteli. Sain arvostelua osakseni, tosin yllättäen en entisen avopuolisoni suunnalta. Päätöstäni pidettiin typeränä ja kuulin monta "tuohan ei tule kestämään" -kommenttia selkäni takana. Monet epäilivät, että pitkän suhteen jälkeen kaipasin vain romanttisia tunteita, intohimoa ja rakkauden "huumaa". Pikkuhiljaa puheet ovat hiljenneet ja miesystäväni on otettu vastaan vähän pysyvämpänä elementtinä.
Miksi sitten päädyin tähän ratkaisuun? Rakastan edelleenkin avopuolisoani (Tarkoitan siis rakkautta, joka kasvaa pitkässä suhteessa. Verrattavissa rakkauteen, jota tunnen perheenjäseniäni kohtaan.), hän on mahtava ihminen. Emme kuitenkaan olleet koskaan sosiaalisissa suhteissa samalla aaltopituudella, vaikka keskenämme meillä hauskaa olikin. Keskustelu oli hankalaa, eikä suhteesta löytynyt intohimoa lainkaan. Tunsin halua miestäni kohtaan silloin, kun yleisesti kaipasin vain seksiä. Aiheesta ei myöskään puhuttu koskaan, vaan se oli väkinäistä ja hankalaa. Ja usko pois, vuosien mittaan sitä kyllä koitettiin opetella. Vaikka arkielämä rullasikin mukavasti, elämäntyyli ei ollut sitä mitä minä kaipasin. En ollut oma itseni kaikilla elämän osa-alueilla.
Uusi mies taas oli juuri sitä mitä olen ehkä aina kaivannut. Olemme samantyylisiä vaikkakin toisaalta suunnattoman erilaisia. Ajatusmaailmamme ei ole samanlainen, mutta kommunikointi toimii loistavasti. On hauskaa olla asioista eri mieltä kun niistä voi jutella. Molempia kiinnostaa toisen mielipiteet, vaikka pitäisimmekin kiinni omistamme.
Olemme kumpikin avoimia ihmisiä ja voimme keskustella vaikeistakin asioista sujuvasti. Riitojakin syntyy välillä, mikä on oikeastaan aika piristävää ja tunteita osoittavaa verrattuna avoliittoni, jossa riideltiin ehkä kerran vuodessa. Seksuaaliset halut kohtaavat ja seksi on kivaa yhteistä tekemistä, joka on huumorilla höystettyä niin kuin kaikki muukin elämässämme. Tietenkin tärkeät ja vakavuutta vaativat asiat hoidetaan asiallisesti, mutta on stressitöntä ja vapauttavaa olla murehtimatta ja vauhkoilematta turhanpäiväisistä asioista.
Kaikki nämä ovat piirteitä, joita en tiennyt vielä eroni aikaan. Olihan "uusi" mies kuitenkin melko uusi tuttavuus. Juttelu oli paljastanut kuitenkin hänen elämänarvojaan ja antanut viitteitä miten hän suhtautuu mihinkin asiaan.
Onnistuin tekemään epävarmassa tilanteessa oikean päätöksen. Olen onnellisempi ja tyytyväisempi, tasapuolisemmassa ja rennommassa suhteessa kuin koskaan aikaisemmin.
En tällä tekstillä halua sanoa, että sinulle olisi oikein valita "uusi" mies. Haluan kertoa, että sinun pitää miettiä minkälaisen parisuhteen sinä haluat. Unohda alkuhuuma ja valtavat intohimon tunteet, mieti asioita asioina. Käytä sekä järkeä että tunnetta, mutta älä kiirehdi. Ota omaa aikaa itsellesi ja kuulostele miltä sinusta tuntuu.
Älä anna muiden moralisointien vaikuttaa päätöksiisi, vaan uskalla tehdä sinulle oikea päätös. Vaikka parisuhde on aina kahden kauppa, muista kuitenkin huolehtia ensisijaisesti omasta onnellisuudestasi. Sinulla on täysi oikeus olla hieman itsekäs, ainakin nyt kun teillä ei avopuolisosi kanssa vielä ole perhettä ja lapsia mietittävänä. Ei sekään ole kenenkään etu, että pysyt parisuhteessa vääristä syistä.
Ja muista, näiden kahden lisäksi on liuta muitakin miehiä, jotka varmasti haluaisivat sinut. Tilanne ei ole "joko tai". Mikä tai kuka tekee sinut onnelliseksi?
Se unohtui sanoa... Uskon vakaasti, että jos molemmat haluavat, petoksesta voi selvitä ja päästä yli. Jos asia käsitellän hyvin ja ajan kanssa, uskon sen vain vahvistavan suhdetta pidemmän päälle.
Pettäminen ei ole koskaan oikein, mutta valitettavasti se on yleistä. Itse en antaisi kengän kuvaa puolisolleni automaattisesti, mikäli hän pettäisi minua. Minusta se on vain suhteen ongelmia kuvastava tilanne, jonka voi korjata. Petosta ei voi pyyhkiä pois, mutta siitä voi oppia ja herätä alkuperäiseen ongelmaan. Pitkään suhteeseen kuuluu ongelmat ja matalikot, pettäminen on tosin niistä rankimpia.
muutu.
Muutos lähtee aina itsestä
Kiitos paljon kaikille vastaajille.
Mielipiteenne osuu hyvin tilanteeseen ja saa näkemään asioita joille on tullut jo sokeaksi.
Vanhan kanssa on tarvottiin pitkään ja keskusteltiin päivästä toiseen mikä mättää.
Eikä tilanne auennut. Nyt hän on sitä mieltä, että on katsonut peiliin ja oppinut itsestänsä paljon
uutta ja näkee meissä mahdollisuuden. Välillä vaan tuntuu, ettei hän suostu hyväksymään että epäonnistuimme.
Arvostan hänessä monia-asioita ja tulen aina arvostamaan. Välillä kaiken tämän yksinäisyyden keskellä vanha, tuttu ja
turvallinen vetää puoleensa. Unohdan, että meillä oli seksiä kerran vuodessa, ei yhteisiä harrastuksia ja lopulta minulla ei ollut
enään edes mitään tulevaisuuden haaveita - kävin vain töissä.
Uusi elättelee toivoa meistä ja selvästi riutuu välillämme olevan vetoivoiman olemassa olosta. On turhautunut
kun vain jahkailen. Hän on ollut valmis olemaan minun ja odotellut kuukausi - "olen tässä ja olen sinun heti kun haluat".
Välillä on tullut yli lyöntejä, kun hän yrittänyt tehdä minua mustasukkaiseksi. Hän ei ole mikään epätoivoinen tapaus -
päin vastoin! - hän kyllä saisi muitakin mutta haluaa vain minut.
Ehkä suurin ongelma on se, että pelkään satuttavani vanhaa vielä pahemmin, jos heittäydyn täysillä parisuhteeseen rikoskumppanini kanssa. Kuinka
vanha kestäisi sen - ei hän ole sitä ansainnut.