Olen seurustellut ulkomaalaisen miehen kanssa nyt muutaman kuukauden. Suhteen alussa oli molemmilla tiedossa, että hän lähtee kesän jälkeen takaisin kotimaahansa harjoitteluajan päättyessä, ja palaa Suomeen, jos saa täältä opiskelupaikan. Rakkaus ja tunteet ovat syventyneet tiedosta huolimatta, mutta toissapäivänä hän kävi luonani ja sanoi, että haluaa minun etsivän jonkun toisen.
En kuulemma ansaitse häntä, minun täytyy luvata, etten odota häntä, sillä paluu Suomeen ei ole varmaa. Hänen ajatuksensa suomalaisesta bachelors degree -koulutuksesta olivat todella negatiivisia, omien sanojensa mukaan mahdollisuudet päästä sisään huonot ja hän suhtautui ankeasti valintakokeisiin, vaikka ne ovat kuun lopulla. Valinta hänen kotimaansa ja Suomen välillä on kuulemma hankalaa, mutta hän sanoo tällä hetkellä inhoavansa Suomea. Kaukosuhde ei kuulemma tule kysymykseenkään, sillä se vain pahentaisi tilannetta. Saati sitten minun muutto hänen kotimaahansa. Tekisin suhteemme eteen mitä vain, mutta hän ei anna tähän suostumusta.
Minun täytyy siis vain yrittää ymmärtää. Hän rakastaa minua ja minä häntä ja ne tunteet pelottavat, kun tulevaisuus on epävarma. Tunnen itseni surulliseksi ja avuttomaksi, sillä en tiedä, miten tukisin häntä. Kerroin hänelle auttavani ja kuuntelevani ja yrittäväni tehdä tulevista kuukausista hänelle mukavat. Mutta hän vain sanoi, että minun on jatkettava omalla tielläni ja annettava etääntyä. Hän lupasi kyllä ottaa yhteyttä.
En voi sammuttaa tunteitani häntä kohtaan noin vain. Enkä nyt halua alkaa etsiä ketään "parempaa". Mitä siis teen? Jokainen päivä tuntuu raskaalta, kun tietää, että ihminen, jonka kanssa on onnellinen, ei ole itse onnellinen. Hän on yksin noiden tunteidensa kanssa eikä halua siis apuani? Täytyykö vain kärsiä hiljaa?
En kuulemma ansaitse häntä, minun täytyy luvata, etten odota häntä, sillä paluu Suomeen ei ole varmaa. Hänen ajatuksensa suomalaisesta bachelors degree -koulutuksesta olivat todella negatiivisia, omien sanojensa mukaan mahdollisuudet päästä sisään huonot ja hän suhtautui ankeasti valintakokeisiin, vaikka ne ovat kuun lopulla. Valinta hänen kotimaansa ja Suomen välillä on kuulemma hankalaa, mutta hän sanoo tällä hetkellä inhoavansa Suomea. Kaukosuhde ei kuulemma tule kysymykseenkään, sillä se vain pahentaisi tilannetta. Saati sitten minun muutto hänen kotimaahansa. Tekisin suhteemme eteen mitä vain, mutta hän ei anna tähän suostumusta.
Minun täytyy siis vain yrittää ymmärtää. Hän rakastaa minua ja minä häntä ja ne tunteet pelottavat, kun tulevaisuus on epävarma. Tunnen itseni surulliseksi ja avuttomaksi, sillä en tiedä, miten tukisin häntä. Kerroin hänelle auttavani ja kuuntelevani ja yrittäväni tehdä tulevista kuukausista hänelle mukavat. Mutta hän vain sanoi, että minun on jatkettava omalla tielläni ja annettava etääntyä. Hän lupasi kyllä ottaa yhteyttä.
En voi sammuttaa tunteitani häntä kohtaan noin vain. Enkä nyt halua alkaa etsiä ketään "parempaa". Mitä siis teen? Jokainen päivä tuntuu raskaalta, kun tietää, että ihminen, jonka kanssa on onnellinen, ei ole itse onnellinen. Hän on yksin noiden tunteidensa kanssa eikä halua siis apuani? Täytyykö vain kärsiä hiljaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tiedä osaanko antaa mitään hyviä neuvoja, mutta yritän!
Kannattaa jatkaa omaa elämää harrastamalla kaikkea kivaa ja tapaamalla ystäviä ja sukulaisia. Itselläni on erosta 2 kk takana ja eipä tässä tilanteessa ole voinut muuta kuin elää sen tosi asian kanssa, että olen nyt yksin. Onneksi en ole jäänyt kotiin sitä märehtimään. Toki on sitäkin tullut tehtyä, mutta onneksi on ollut paljon tekemistä, ettei ole voinut sitä tehdä pitkiä aikoja kerrallaan. Hommaa paljon tekemistä, niin ei ole niin paljon aikaa miettiä ja ikävöidä toista. Jos hän oikeasti rakastaa sinua eikä vain sano niin, hän haluaa juuri sinut ja on valmis tekemään kompromisseja. Sekin on valiettavasti vaihtoehtona, ettei hänen rakkautensa olekaan aitoa ja hän vain sanaa niin sinulle. Hän saattaa olla ihastunut, kun olette vasta tutustuneet uuden viehätys ei ole vielä laantunut. Se ei vaan valitettvasti riitä tekemään noin suuria ratkaisuja elämässään. Anna hänelle aikaa, se on ainut tapa, jolla saat hänet tulevaisuudessa itsellesi. Et voi auttaa häntä muutoin. Se on tuskallista, tiedän! Koen itsekin sydänsurua ja rakastan edelleen exääni. Pari ekaa kuukautta tuntuvat kaikkein kamalimmilta, mutta sitten se helpottuu. Olen kuullut saman kokeneilta kavereilta, että se alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Sitä hetkeä odotan itsekin!
Voimia jaksamiseen!
Hän on luvannut kyllä ottaa yhteyttä, kunhan saa etäisyyttä, ja tiedän syyn miksi. Mutta suren silti jatkuvasti enkä tiedä mitä tehdä. Omalla kohdallani vika on se, että vain lamaannun. Mistään ei tunnu tulevan mitään, eikä mitään kiinnosta. Olen päättänyt, että jos en tiettyyn päivään mennessä ole kuullut hänestä mitään, teen itse aloitteen. Kaikki vain muistuttaa hänestä, hän on välillä unissani ja välillä painajaisissani.
Pahinta on, että tiedän hänen olevan vielä Suomessa, ettei hän lähde ainakaan kuukauteen, mutten silti voi tehdä asialle muka mitään.
Kiitos viestistä! Uskon näissä asioissa (hölmönä) kohtaloon ja siihen, että lopputuloksella on tässä tarkoituksensa.
En tiedä luetko enää tätä, mutta...
Olen huomannut omalla kohdallani, että mikä on parhaiten auttanut tilanteessa on: puhuminen. En tarkoita, että ottaisit hänene yhteyttä, vielä. Tarkoitan, että jos sinulla on joku/hoitain läheisiä, joille voit puhua. Se auttaa kummasti! Itselläni on onneksi liuta ystäviä, joille voin uskoutua ja jotka jaksavat kuunnella samat jutut uudestaan ja uudestaan.
Sekin on myös auttanut, että olen tutustunut uusiin miehiin. En tarkoita, että ryntäisi uuteen suhteeseen, vaan tutustuu kaverina. Silloin saa perspektiiviä ja näkee, miten monenlaisia miehiä onkaan ja tajuaa, miten typerästi se, jota rakastaa käyttäytyykään! Se on vaan typerää, kun ei voi noin vaan lakata rakastamasta! Sehän onkin, kun emme voi valita, ketä rakastamme=(
Jatka omaa elämääsi ja suunnittele ystäviesi kanssa kaikkea hauskaa. Kerro heille, kuinka pahalta sinusta nyt tuntuu, saat taatusti lohduttajan! Itse olen nähnyt ystäviäni ja tutustunut uusiin kavereihin. Olen löytänyt jopa kohtalontovereita, kun olen avautunut!
Älä ota häneen yhteyttä vielä, vaan anna hänelle aikaa. Odota ennemmin, vaikka se tuntuu nyt piinalliselta! Kirjoita vaikka hänelle kirjeitä, joita et lähetä. Se on vanha vinkki, joka auttaa! Voimia jaksamiseen=)