On ihan pakko ottaa kantaa näihin uskottomuus asioihin ja tuoda myöskin oma,miehinen näkökulma, joka toivottavasti antaa ajattelemisen aihetta myöskin naisille...itselleen,jotka täällä valittelevat miestensä uskottomuudesta.
Edustan paljon parjattua ammattikuntaa,eli olen ns."rekkakuski",alalla ollut 27v. liikun paljon, ajokilometrejä n.3miljoonaa,joista suurin osa taitaa olla kotimaan liikenteessä hankittuja. Ulkoiselta olemukseltani en ole perinteisen "rekkamiehen" oloinen,joille vuodet ovat tuoneet melkoiset liikakilot. Ikää minulle on kertynyt hieman alle 50v. pituus ja painoindeksini ovat kohdallaan,lihaksikaskin olen, mutta eletyt vuodet ovat saaneet hiukseni ja hoidetun partani harmaantumaan jo melkoisesti.
Siis olemukseni on ihan ok. myöskin käytöstapoja on,varmastikkin enemmän,kuin monella insinöörillä.
Lieneekö näillä yhdisteillä sitten syynsä siihen, että varsinkin tämän kesän aikana,on tarjontaa seuralaisista ollut lähestulkoon enemmän,kuin olen ikäni huomioiden jaksanut "hoidella",vai onko helteisen kesän syytä...tytöt auringossa päänsä paahtaneet,että on tajunta sumentunut.
Naisia on kyytiini "kammennut" pilvin pimein ja aivan suoria ehdotuksia/tarjouksia,on tullut, että ujoa maalaispoikaa vähän on hirvittänytkin.
Nuorimmat "kiimap...." alta 20v. ja eikun suoraan "asiaan",ikääntyneemmät hieman alta 40v. muutamat sinkkuja,mutta pääsääntöisesti 1 tai 2 sormusta nimettömässä heillä on ollut. Ei sillä, että pahalla heistä ketään haluaisin muistella,mukavaahan heidän kanssaan on ollut,eikä näin ollen ole puutteessa tarvinnut "kärvistellä", mutta ihmettelempä vain,mikä tänä kesänä naisia on vaivannut.
Toisaaltaan mikä minä ketään olen moralisoimaan...
nimettömässäni kiiltelee myöskin kultainen sormus, ollut siinä jo melkein kolmekymmentä vuotta.
Ei aina pidä miehiä syyllistää....
8
1073
Vastaukset
- annoit
yhden esimerkin lisää parjata miehiä (kuin myösnaisia)pettäjinä...eli mikä se pointti nyt olikaan??? pettäjä mikä pettäjä.
- "rahtireiska"
voinut,taikka viitsinyt alussa kirjoittaa, kuten sanontakin kuuluu: liha on heikko ja pylly villi, eli jos nuoret,alta parikymppiset naiset alkavat siinä ajaessani muniani puristelemaan ja korvastani näykkimään, pitää miehellä olla melkoinen itsehillintä, että saa yhdistelmän yleensäkin pidettyä tiellä... eikä tällaiseen mitenkään reagoisi ja jollakin tavalla asiasta innostuisi...tietty sopivan paikan tullen voisi heittää hiiteen tällaiset "nymfomaani" nartut.
Siinä vaan tahtoo väkisinkin unohtua niin muija kuin mukulatkin...tällaiseltakin, hieman vakavammanpuoleiselta ja ehkäpä jopa uskonnollismieliseltäkin mieheltä. - mitäs
"rahtireiska" kirjoitti:
voinut,taikka viitsinyt alussa kirjoittaa, kuten sanontakin kuuluu: liha on heikko ja pylly villi, eli jos nuoret,alta parikymppiset naiset alkavat siinä ajaessani muniani puristelemaan ja korvastani näykkimään, pitää miehellä olla melkoinen itsehillintä, että saa yhdistelmän yleensäkin pidettyä tiellä... eikä tällaiseen mitenkään reagoisi ja jollakin tavalla asiasta innostuisi...tietty sopivan paikan tullen voisi heittää hiiteen tällaiset "nymfomaani" nartut.
Siinä vaan tahtoo väkisinkin unohtua niin muija kuin mukulatkin...tällaiseltakin, hieman vakavammanpuoleiselta ja ehkäpä jopa uskonnollismieliseltäkin mieheltä.ne lukemattomat nuoret ja vanhemmatkin naiset siellä sun autossa ylipäätään on ollu????? etköhän itse ole sillon itsesi siihen kiusaukseen langettanut??
- "rahtireiska"
mitäs kirjoitti:
ne lukemattomat nuoret ja vanhemmatkin naiset siellä sun autossa ylipäätään on ollu????? etköhän itse ole sillon itsesi siihen kiusaukseen langettanut??
kyytiähän nuo ovat olleet vaille,toiset auton rikkoontumisen/bensan loppumisen vuoksi,toiset taas reissunpäällä liftatakseen,kuka minnekkin.
ja avuliaana miehenä,olen heitä kykyjeni mukaan auttanut... ei sen kummempaa. etkö itse auta,jos joku tarvitsisi apuasi,mieluiten painat kohdalle päästyäsi kaasua vai? - nää
"rahtireiska" kirjoitti:
kyytiähän nuo ovat olleet vaille,toiset auton rikkoontumisen/bensan loppumisen vuoksi,toiset taas reissunpäällä liftatakseen,kuka minnekkin.
ja avuliaana miehenä,olen heitä kykyjeni mukaan auttanut... ei sen kummempaa. etkö itse auta,jos joku tarvitsisi apuasi,mieluiten painat kohdalle päästyäsi kaasua vai?kaikki mainitsemasi naiset ovat olleet kiimaisina kimpussasi kun vain noukit ne kyytiin niin en kyllä usko ettetkö olisi antanut aihetta siihen itse.en todellakaan usko että ihan syyttä suotta vaan kävät kiinni. ja jos kerran myönnät että miehet ovat nin heikkoja että lankeavat heti tilaisuuden tullen kakki vaimot ja lapset unohtaen niin silloin asia on juuri niin kuin valtaosa (ilmeisesti) naisista uskoo. Liftareita en ota kyytiin enkä autettaviani nai.
- ...
skeidaa!!!
- jaajaa
taitaapa rahtireiska hiukan fantasioida...
- Elisa
Mikä on vaivannut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872