1.) Olin kerran lukiobileissä, mihin kokoontuivat samalla luokalla olleet vuosien kuluttua ylioppilaskirjoituksista. Eräs luokallani ollut nainen tuli luokseni ja sanoi paljastavansa, että olen ainoa noista, jossa on jotain. Kuinka hirveästi me tytöt keskenämme puhuimme, että mitäköhän noista myöhemmin tulee. Nyt me ollaan nähty tämä eikä me enää muisteta tätä.
2.) Olin lauantaina maineikkaassa jyväskyläläisessä yökerhossa. Naiset parveilivat ympärilläni, vaikka en sanonut sanaakaan heille. Kovamaineinen naisten iskijä tuli viereeni ja sanoi, että olen ainoa naistenmies koko paikassa. Kukaan näistä muista ei minun lisäkseni ota vakavasti noita. Me vaan leperrellään näille ja pannaan niitä; sitähän ne useimmiten itse haluavatkin. Näistä toisista, jotka iskevät naisia täällä, ei kukaan muistä tätä touhua seuraavana päivänä minun lisäkseni. Koko paikassa ei ole toista samanlaista kuin minä. Nämä muut ovat töissä tietotekniikka-alalla ja heillä on rahaa hirveästi, mutta minä annan rakkautta naisille. Nämä jotenkin näkevät tai tietävät tämän ja siksi parveilevat tässä.
Viereisessä seisomapöydässä oli nuori ja hyvännäköinen brunette. Sanoin, että mennään juttelemaan tuon pöytään. Menimme tämän pöytään ja aloin katsella tätä silmiin ja sanoin.
-Sinun nimesi on Miia.
-Ei ole.
-Horoskooppimerkiltäsi sitten olet vaaka.
-En ole.
-Täällä oli kerran Miia, joka oli horoskooppimerkiltään vaaka. Mikä se sinun nimesi sitten on?
-Hanna.
-Mikä se sinun horoskooppimerkkisi sitten on?
-Kauris.
-Hanna ja horoskooppimerkiltään kauris. Sekin sopii oikein hyvin. Siksihän me täällä ollaan, että rakastutaan ja solmitaan uusia ihmissuhteita. Mitäs puuhailet nykyään; opiskeletko jotain.
-Opiskelen Jyväskylän yliopistossa.
-Kuule! Me olemme kohta rakastuneet toisiimme.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]
Naistenmies
10
2386
Vastaukset
- mies savosta
Pojalla noussut pissa päähän. Saitko jostain kokeesta hyvän arvosanan?
Savossa hoidetaan naiset niin, että munaa joka reikään. Naistenmiehen maine leviää nopeasti, kun hoitaa hommat kunnolla.- Mannerkorpi
Kiitos kysymästä, sain kokeista hyviä arvosanoja.
Naisten kanssa keskustelu on henkevämpää kuin miesten. Miesten jutut ovat yleensä tasolla autot ja naiset; ketä haluaisi naida tai kenellä on isot tissit - niissä ei ole mitään. 15-vuotiaatkin tietävät nykyisin, että miehet ovat pieniä apinoita. Joissakin miehissä saattaa olla jotain hyvää (Jumala), mutta miehissä ei yleensä ole mitään muuta kuin paha (Perkele).
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected] - Mies
Mannerkorpi kirjoitti:

[email protected]ole paljoa päälle kahdenkymmenen. Ehkä tuon ikäisillä voi olla puheenaiheena useimmiten
naiset ja
autot,
mutta vanhemmiten kyllä jotain muutakin.
Ihan niin kuin narsismin tuoksua tulisi Jyväskylästä...itsetuntoa ainakin sulla on. - Mannerkorpi
Mies kirjoitti:
ole paljoa päälle kahdenkymmenen. Ehkä tuon ikäisillä voi olla puheenaiheena useimmiten
naiset ja
autot,
mutta vanhemmiten kyllä jotain muutakin.
Ihan niin kuin narsismin tuoksua tulisi Jyväskylästä...itsetuntoa ainakin sulla on.Miehet eivät ymmärrä rakkaudesta mitään. Olen vakavissani miettinyt, vaikka olen fyysisesti mies niin henkisesti olen nainen. Olen liian feminiininen muihin miehiin verrattuna ja näin voi myös perustella väitettä, että olen naistenmies.
Subjektiin kohdistuva rakkaus on narsisimia, mutta kun rakkauteni kohdistuu objektiin (naiset). Näin on kumottu väite narsisimia koskevalta osalta.
Mitä tulee itsetuntooni niin en pidä sitä erityisen vahvana. Aina kun näen hyvännäköisen naisen, ensireaktio on ettei kannata mennä tekemään aloitetta.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected] - Morigam
Mannerkorpi kirjoitti:
Miehet eivät ymmärrä rakkaudesta mitään. Olen vakavissani miettinyt, vaikka olen fyysisesti mies niin henkisesti olen nainen. Olen liian feminiininen muihin miehiin verrattuna ja näin voi myös perustella väitettä, että olen naistenmies.

[email protected]Eräs nainen sanoi minulle, että me epäillään, että me naiset ollaan olemassa minua varten ja kaikki naiset ovat minun kanssani.
Muutamat naiset ovat sanoneet, että kun joskus morjestat ja kyselet miten menee, ei haittaa vaikka olisi monta naista samanaikaisesti.
Tämä oli siis lisäys edelliseen kirjoitukseeni uudella nimimerkillä :).
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected] - Mies
Mannerkorpi kirjoitti:
Miehet eivät ymmärrä rakkaudesta mitään. Olen vakavissani miettinyt, vaikka olen fyysisesti mies niin henkisesti olen nainen. Olen liian feminiininen muihin miehiin verrattuna ja näin voi myös perustella väitettä, että olen naistenmies.
Subjektiin kohdistuva rakkaus on narsisimia, mutta kun rakkauteni kohdistuu objektiin (naiset). Näin on kumottu väite narsisimia koskevalta osalta.
Mitä tulee itsetuntooni niin en pidä sitä erityisen vahvana. Aina kun näen hyvännäköisen naisen, ensireaktio on ettei kannata mennä tekemään aloitetta.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]että olet ainokainen mies maailmassa, jota naiset ihailee ja haluaa vaiko onko tämä ihan provo juttu?
Miehiä (niin kuin naisiakin) löytyy erilaisia ja mieltymykset vaihtelevat. Tottakai on tiettyjä "perusvaatimuksia" ja siisteistä, kunnollisista herrasmiehistä naiset pitää yleisesti ottaen.
Tervettä narsismia on hyvä olla jokaisella, kunhan ei jää peilikuvaansa katselemaan järven pinnasta...
Uskotko olevasi pioneeri Suomessa tällä sektorilla?
Siis naiset ovat nyt "löytäneet" sinut ja olet aikaisemmin ollut "hyljeksitty"? Vaikea käsittää? - Psyko
Mannerkorpi kirjoitti:
Miehet eivät ymmärrä rakkaudesta mitään. Olen vakavissani miettinyt, vaikka olen fyysisesti mies niin henkisesti olen nainen. Olen liian feminiininen muihin miehiin verrattuna ja näin voi myös perustella väitettä, että olen naistenmies.
Subjektiin kohdistuva rakkaus on narsisimia, mutta kun rakkauteni kohdistuu objektiin (naiset). Näin on kumottu väite narsisimia koskevalta osalta.
Mitä tulee itsetuntooni niin en pidä sitä erityisen vahvana. Aina kun näen hyvännäköisen naisen, ensireaktio on ettei kannata mennä tekemään aloitetta.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]>Subjektiin kohdistuva rakkaus on narsisimia, mutta kun rakkauteni kohdistuu objektiin (naiset).
Narsismi ei ole rakkautta. Narsistinen ihminen kuvittelee olevansa yhtä oman ihanneminänsä kanssa. Vaikutelma kirjoituksestasi on, että sinulla asia on näin. Se on kovin surullista ja ikävä sanoa, mutta narsistin seurasta ei lopulta saa kuin kärsimyksiä. Toivottavasti sinä et jaa kärsimyksiä ympärillesi. - Mannerkorpi
Psyko kirjoitti:
>Subjektiin kohdistuva rakkaus on narsisimia, mutta kun rakkauteni kohdistuu objektiin (naiset).
Narsismi ei ole rakkautta. Narsistinen ihminen kuvittelee olevansa yhtä oman ihanneminänsä kanssa. Vaikutelma kirjoituksestasi on, että sinulla asia on näin. Se on kovin surullista ja ikävä sanoa, mutta narsistin seurasta ei lopulta saa kuin kärsimyksiä. Toivottavasti sinä et jaa kärsimyksiä ympärillesi.Freud selitti tämän yliminällä (Jumala) ja aliminällä (apina) ja pisti juutalaisena apinan (saatana) ominaisuudet yliminän ominaisuuksiksi. Kun olin lukiossa aliminää kuvaava symboli oli korvattu toisella.
Koska objektiin (naiset) kohdistuva rakkaus voidaan todistetusti osoittaa suuremmaksi kuin subjektiin (minä itse) kohdistuva rakkaus, niin syyte narsismista voidaan tieteellisesti (havainto) osoittaa virheelliseksi.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]
- kysymysmerkki
En oikeen ymmärtäny mitä haet tolla jutullas? En oikeen usko et kirjotit ton vaan kehuskellakses...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475345Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "602042Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181750Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 141445
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301397Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771048Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60887