Elikkä olen ollut useamman vuoden maailman ihanimman miehen kanssa. Aikaisemmissa "suhteissa" minua oli vain käytetty hyväksi jne.
Ensimmäisen kerran olin onnellinen ja rakastin häntä ja hän minua, mutta mitä minä sitten menin tekemäänkään.. Petin ja kerroin siitä muutaman päivän päästä, oli niin paha olla.
Mies oli hetken aikaa surullinen, mutta nyt kaikki jatkuu, kuin ennenkin.
Pelkään vain sitä, että jos menenkin pettämään uudestaan. En haluaisi satuttaa miestäni, enkä haluaisi erota, koska en pärjäisi yksin, ilman häntä..
Sekin mietityttää, että miksi menin sen tekemään, kun suhteessamme on kaikki hyvin. Olen tosin useasti yksin kotona, kun miehellä on pitkiä työpäiviä..
Osaisiko joku sanoa, miksi petän, tai miten saisin itseni pidettyä uskollisena kumppanilleni..? Tuntuu niin pahalta koko juttu, vaikka siitä on jo 6kk.. Olen kait vaan niin p... ihminen..
Ensimmäisen kerran olin onnellinen ja rakastin häntä ja hän minua, mutta mitä minä sitten menin tekemäänkään.. Petin ja kerroin siitä muutaman päivän päästä, oli niin paha olla.
Mies oli hetken aikaa surullinen, mutta nyt kaikki jatkuu, kuin ennenkin.
Pelkään vain sitä, että jos menenkin pettämään uudestaan. En haluaisi satuttaa miestäni, enkä haluaisi erota, koska en pärjäisi yksin, ilman häntä..
Sekin mietityttää, että miksi menin sen tekemään, kun suhteessamme on kaikki hyvin. Olen tosin useasti yksin kotona, kun miehellä on pitkiä työpäiviä..
Osaisiko joku sanoa, miksi petän, tai miten saisin itseni pidettyä uskollisena kumppanilleni..? Tuntuu niin pahalta koko juttu, vaikka siitä on jo 6kk.. Olen kait vaan niin p... ihminen..
Vastaukset 6
Vanhimmat
luot itsellesi liikaa paineita ajattelemalla, että sä et pärjää ilman tätä miestä. Totuushan on, että kyllä sä pärjäät ja jos tuntuu, että näin ei ole, niin silloin sun pitää vahvistaa omaa itsetuntoasi jne. Rakkaus ja riippuvuus toisesta ovat eri asioita.
Joskus joku viisas (tai helevetin tyhmä) on sanonu, että kun pettää kerran, pettää myös toiste..
Ja ite ainaki oon sitä mieltä että jos suhteessa kaikki on ok, ei mitään syytä oo vieraisiin mennä.
Toisinaan se "vieraissa käynti" on todellakin vaan juttelua, uskokaa tai älkää.
Ja niitten keskustelujen myötä syntyy aika vahva side "pettäjän" ja "rikostoverin" välille.
Kun suhde menee siihen pisteeseen että kotona ei asioista puhuta, niin mikä helevetin järki siihen on jäädä roikkumaan..
Taisi mennä hiukkasen ohi aiheen, mutta tulipahan sanottua.
Niin kerta.
Jos kerran pelkäät, että petät uudestaan, et rakasta miestäsi. Kirjoititkin "olin onnellinen ja rakastIn häntä"...
Rakastatko itseäsi? Tiedätkö mitä elämältä haluat? Miksi olet kotona yksin, kun mies on paljon töissä? Vaikka olisi miten hyvä suhde tahansa kumppaniin, niin kumppani ei voi koskaan olla koko elämä. Sinulla on omasi. Elä sitä.
Niin kirjoitin, mutta kuitenkin rakastan häntä. Tuntuu vaan niin pahalta ajatella satuttavani häntä, tai että hän olisi onneton..
Itseäni taas vihaan, olen kait kusipäisin nainen, mitä maa päällään kantaa. Elämältäni halusin ainakin joskus perheen ja jonkun, joka välittää. Nyt en enää tiedä.
Kotona olen yksin, koska meillä on vajaan vuoden ikäinen tyttövaavi ja töihin en mihkään pääsisi ja en haluaisi työssäni olla missään, missä on ihmisiä. Muutenkin käyn nykyään ehkä kerran parissa kuukaudessa ulkona ja se on todella ahdistavaa, jos lähistöllä on ihmisiä. Periaatteessa olen istunut neljän seinän sisällä vähän ennen laskettua aikaa ja sen jälkeen, ainakin tähän päivään asti ja varmaan tämä jatkuukin..
Ei minulla ole oikeen ollut kunnon elämää ennen miestäni. Ennen olin kait lievästi masentunut, join, käytin välillä muutakin (En jatkuvasti.), siirryin suhteesta toiseen, kun kaikki jättivät, olin ujo seinäruusu.
Sitten tapasin mieheni, elämä tuntui kirkastuvan silmissäni, käytiin ulkona, mutta nyt sitten vuosi sitten aloin olla taas eristynyt, vaikka rakastan häntä ja olen kaiketi onnellinen, välillä yksin ollessani ajattelen itsemurhaa. Välillä taas on sellaisia päiviä, että olen iloinen ja kaikki sujuu hyvin. (Ehkä max. kerran viikossa.)
Jäi vissiin pointti.
Nyt sitä ekaa kertaa ajattelen, mutta jos asuisin yksin, olisin jossain rupusessa yksiössä, aina kännissä, tuiottaisin seinää, en uskaltaisi mennä kauppaan, eristyisin täysin.. Ainakin näin luulen.. Lopulta varmaan tappaisin itseni..
Jätä ainakin tuo itsemurha mielestäsi. Sinulla on pieni lapsi joka tarvii sinua nyt ja tulevaisuudessa.
Tuohon pettämiseen voin sanoa että ei ole helppoa vastausta. Olen sitä tehnyt itsekin (olen mies) ja vasta nyt tajuan kuinka lyhyt näköistä ja typerää se on ollut. Mutta ihminen on erehtyväinen vaikka tällä palstallakin esiintyy ns. yli-ihmisiä. Tärkeintä on nyt pohtia mitä siltä syrjähypyltä hait muuta kun vain seksiä. Jos tiedostat mikä sinulla on niin siihen on helpompi etsiä apua. Jos taas koet että et saa riittävästi huomiota ja seksiä kotona niin suosittelen että keskustelet siitä kumppanisi kanssa. Syrjähyppyä ei kannata kertoa kumppanille -ei ainakaan vielä mutta ei ehkä koskaan. Jos taas siitä jäät kiinni niin sitten asiasta kannattaa keskustella mikä siihen johti.