Internointi

Tämä käsite internoida eli eristää turvallisuussyistä asumaan muista erosta, sulkea turvasäilöön tai sulkea eristysleiriin on lainsäädönnässämme tuntematon käsite rauhan aikana.

Se tarkoittaa sitä, ettei rangaistuksensa jo kärsinyttä (siis ehdonalaisessa vapaudessa olevaa) voi internoida eli laittaa turvasäilöön. Siihen ei löydy lainsäädännöstämme perustetta.

Tahdon vastaiseen hoitoon mielisairaalaan henkilön voi määrätä vai terveyskeskuslääkäri ja hänkin vain tarkkailujaksolle. Lopullisen päätöksen tekee sairaalaan ylilääkäri (psykiatri).

Kenenkään perustuslaillisiin oikeuksiin ei voida puuttua vain sen vuoksi, että joku tai jotkut pelkäävät. Sitä laki ei mahdollista.
121747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olen edelleen sitä mieltä, että ehdonlalainen vapaus on rangaistuksen suorittamista loppuun valvonnassa, mutta vapaana.

Äänestä
  • Asiaa käsittelee rikoslain kohta "Vankeudesta" ja sen alakohta "Ehdonalainen vapauttaminen" sekä sen alakohta "Ehdonalaisen vapauttamisen määritelmä ja määräytyminen".

    Käytännössä ihminen on kaksi kolmaosaa rangaistuksestaan suoritettuaan tuomionsa kärsinyt.

    Rikoslain kohdassa "Jäännösrangaistuksen määrääminen täytäntöön pantavaksi", selviää millä edellytyksillä se suorittamatta jäänyt yksi kolmaosa eli jäännösrangaistus voidaan määrätä täytäntön pantavaksi.

    Perusteena jäännösrangaistuksen täytäntöön panemiselle ei ole se, että jotkut ihmiset pelkäävät, vaan se, että henkilö syyllistyy uuteen määrätynlaiseen rikokseen.

    Äänestä

Googlesta hakusanalla Jammu löytyy sopiva vertaus Wikipedian sivulta: ...."Ehdonalainen vapaus
Suoritettuaan tuomiostaan 11 vuotta Siltavuori pääsi 31. tammikuuta 2000 tarkasti vartioituun ehdonalaiseen, josta hänet kuitenkin heti siirrettiin Niuvanniemen mielisairaalaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon (niin sanottuun pakkohoitoon).

Vuodenvaihteessa 2007 Siltavuorta hoitavat lääkärit ja Kuopion hallinto-oikeus päättivät jatkaa pakkohoitoa hallinto-oikeuden todetessa, että vapautuessaan Siltavuori olisi "vakavasti vaarantanut muiden henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta".[2]

Aikakauslehti 7 päivää uutisoi huhtikuussa 2007 Siltavuoren olevan vakavasti sairas. Hänen epäillään kärsivän suolistosyövästä.[3]...."

Äänestä
  • Onkohan kenelläkään tiedossa sitä onko kummallekaan tehty tekojensa jälkeen mielentilatutkimusta?

    Siitä löytyy tietoa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta (TEO):

    "Mielentilatutkimus 14.1.2008 12:00

    Tuomioistuin voi määrätä rikosasian vastaajan mielentilan tutkittavaksi. Tällöin tuomioistuin toimittaa asiakirjat Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle, joka määrää, missä mielentilatutkimus suoritetaan.

    Mielentilatutkimuksen valmistuttua lausunto henkilön mielentilasta käsitellään TEOn oikeuspsykiatristen asioiden lautakunnassa ja TEO antaa saamansa lausunnon perusteella oman lausuntonsa henkilön mielentilasta tuomioistuimelle."

    Äänestä

  • 1926.58 kirjoitti:

    Onkohan kenelläkään tiedossa sitä onko kummallekaan tehty tekojensa jälkeen mielentilatutkimusta?

    Siitä löytyy tietoa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta (TEO):

    "Mielentilatutkimus 14.1.2008 12:00

    Tuomioistuin voi määrätä rikosasian vastaajan mielentilan tutkittavaksi. Tällöin tuomioistuin toimittaa asiakirjat Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle, joka määrää, missä mielentilatutkimus suoritetaan.

    Mielentilatutkimuksen valmistuttua lausunto henkilön mielentilasta käsitellään TEOn oikeuspsykiatristen asioiden lautakunnassa ja TEO antaa saamansa lausunnon perusteella oman lausuntonsa henkilön mielentilasta tuomioistuimelle."

    ...on tehty mielentila tutkimukset ja molemmat ovat täyttä ymmärrystä vailla, siis olleet ainakin tekohetkillä.

    Äänestä

  • molemmille... kirjoitti:

    ...on tehty mielentila tutkimukset ja molemmat ovat täyttä ymmärrystä vailla, siis olleet ainakin tekohetkillä.

    Mielenterveyslaissa asiasta on saadetty mm. seuraavan otsikon alla:
    "Rikoksesta syytetyn mielentilan tutkiminen ja hoito tahdosta riippumatta" kohdissa "Sairaalaan ottaminen mielentilatutkimusta varten", "Mielentilatutkimus", "Hoito tahdosta riippumatta mielentilatutkimuksen jälkeen", "Erityistason psykiatrinen sairaalahoito", "Sairaalasta poistaminen mielentilatutkimuksen jälkeen", "Sairaalasta poistaminen sairaanhoitopiirin toimintayksikön valvonnassa"...

    Saman lain kohdassa "Rangaistukseen tuomitsematta jätetyn hoito tahdosta riippumatta" ja alakohdissa
    "Rangaistukseen tuomitsematta jätetyn henkilön psykiatrisen sairaanhoidon tarpeen selvittäminen",
    "Rangaistukseen tuomitsematta jätetyn hoito hänen tahdostaan riippumatta" asiaa vielä selvennetään.

    Saman lain kohdassa "Potilaan perusoikeuksien rajoittaminen tahdosta riippumattoman hoidon ja tutkimuksen aikana" ja alakohdissa "Potilaan määritelmä ja perusoikeuksien rajoitusten yleiset edellytykset", "Psyykkisen sairauden hoito", "Liikkumisvapauden rajoittaminen", "Erityiset rajoitukset" "Erityisten rajoitusten kesto ja niiden täytäntöönpanon valvonta", "Yhteydenpidon rajoittaminen", "Rajoitusten toteuttamista koskevat ohjeet ja rajoituksista pidettävä luettelo" asiaa edelleen selvennettään.

    Jotta menettelytapoja eri tapauksissa voitaisiin perustellusti vertailla keskenään tulisi mm. selvittää:

    - Onko niiden väkivalta ja seksuaalirikosten käsittelyn yhteydessä, joista nämä henkilöt ovat olleet syytettyinä ja tuomittu suoritettu mielentilatutkimukset?

    - Mitkä ovat olleet noiden mahdollisten mielentilatutkimusten tulokset?

    - Onko henkilöitä jätetty mielentilatutkimuksien perusteella rangaistukseen tuomitsematta?

    - Jos henkilöitä on myöhemmin heidän rangaistustensa päättyessä määrätty tahdon riippumattomaan hoitoon niin, mitkä ovat olleet toimenpiteen perusteet ja kuka toimenpiteestä on päättänyt?

    Äänestä

  • molemmille... kirjoitti:

    ...on tehty mielentila tutkimukset ja molemmat ovat täyttä ymmärrystä vailla, siis olleet ainakin tekohetkillä.

    Otsikon "Vangin terveyden- ja sairaanhoito" alla säädetään "Vankeinhoitolaitoksen on järjestettävä tai muutoin turvattava vangin lääketieteellisten tarpeiden mukainen terveyden- ja sairaanhoito sekä lääkinnällinen kuntoutus.

    Terveyden- ja sairaanhoidon järjestämisessä noudatetaan, mitä potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa, terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa, mielenterveyslaissa, tartuntatautilaissa ja työterveyshuoltolaissa säädetään."

    Asiaa tarkennetaan myös otsikoissa "Tilapäinen hoito ja tutkimus vankilan ulkopuolella" ja "Vankilasta vapauttaminen hoitoa varten".

    Tämä nyt tarkoittaa ilmeisesti sitä, että jos vanki on mielenterveyslain tarkoittamalla tavalla sairas ja sairaalahoidon tarpeessa, niin hänet sijoitetaan mielisairaalaan?

    Näille kummallekaan ei ilmeisesti ole käynyt niin...

    Äänestä

  • molemmille... kirjoitti:

    ...on tehty mielentila tutkimukset ja molemmat ovat täyttä ymmärrystä vailla, siis olleet ainakin tekohetkillä.

    Vankeinhoitolaitos / Rikosseuraamusvirasto / Kriminaalihuoltolaitos:

    Psykiatrinen vankisairaala

    "Psykiatrinen vankisairaala kuuluu Vankeinhoitolaitoksen terveydenhuoltoyksikköön

    Psykiatrisessa vankisairaalassa hoidetaan mielisairaanhoitoa tarvitsevia vankeja ja tehdään rikoksesta syytteessä olevien mielentilatutkimuksia. Se kuuluu vankeinhoitolaitoksen terveydenhuoltoyksikköön ja on hallinnollisesti osa vankeinhoitolaitosta. Psykiatrinen vankisairaala on suljettu laitos. Se muodostuu kolmesta osastosta, joista kaksi on Psykiatrisen vankisairaalan Turun yksikössä ja yksi Psykiatrisen vankisairaalan Vantaan yksikössä."

    Onkohan kumpikaan esimerkki henkilöistä ollut hoidossa näissä laitoksissa?

    Asiaa on ohjeistettu myös:

    Vankien mielenterveyspalvelut RIKOSSEURAAMUSVIRASTO MÄÄRÄYS
    13/011/2006 - 8.9.2006

    "6. Psykiatriseen sairaalahoitoon lähettäminen vangin tahdosta riippumatta

    Sairaalahoitoon voidaan tahdosta riippumatta määrätä vain:

    Jos hänen todetaan olevan mielisairas
    Jos hänen mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta
    Jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäväksi tai ovat riittämättömät
    Alle 18-vuotiaan henkilön tahdosta riippumaton hoito on mahdollista myös vakavan mielenterveydenhäiriön perusteella.

    Vangin lähettäminen Psykiatriseen vankisairaalaan tai sairaanhoitopiirin psykiatriseen sairaalaan edellyttää kirjallista lääkärin lausuntoa (tarkkailulähetettä). Psykiatriseen sairaalaan ottaminen edellyttää enintään kolme päivää aikaisemmin tutkimukseen perustuvaa tarkkailulähetettä. Tarkkailulähetteen tulee sisältää kannanotto siitä, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen todennäköisesti olemassa."

    Ilmeisesti esimerkkihenkilön tapauksissa edellytyksiä tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon ei ole ollut olemassa!

    Äänestä

  • molemmille... kirjoitti:

    ...on tehty mielentila tutkimukset ja molemmat ovat täyttä ymmärrystä vailla, siis olleet ainakin tekohetkillä.

    Jos henkilöä googlettaa sukunimellä tulee näkyviin seuraava teksti:

    "Mielentilatutkimuksen mukaan Ruumensaari oli syyntakeinen. Rangaistusta kovennettiin, koska hän on aiemminkin syyllistynyt vastaavanlaisiin rikoksiin. Se osoittaa hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä."

    Äänestä

Tk-lääkäri tekee tiettyjen kriteereiden pohjalta tarkkailulähetteen eli M1-lähetteen, jolloin potilas joutuu psykiatriseen sairaalaan lähinnä arvioon. Lääkäri psykiatrisessa sairaalassa (ei tarvitse olla ylilääkäri, miksi pitäisi??) arvioi potilaan HETI (yöaikaan eli päivystysaikaan lääkärillä on 1 tunti aikaa tulla paikalle). Tämä psykiatri tekee arvionsa ja potilas sitoutuu jäämään joko vapaaehtoiseen hoitoon (ei kuitenkaan lähde kotiin) tai lääkäri kirjoittaa M2:n eli potilas asetetaan tarkkailuun. Jos potilas asetetaan tarkkailuun, on lääkärin (eri lääkäri) arvioitava potilaan tilanne 3 vuorokauden kuluttua, jolloin tarkkailu voidaan "purkaa" tai lääkäri kirjoittaa M3:n eli potilas jää sairaalaan tahdosta riippumattomaan hoitoon. Kansankielellä siis pakkohoitoon. Kaikkiin vaiheisiin on tarkat kriteerit, jotka lääkäreiden on otettava huomioon.

Äänestä

Löytyskö mitään lakipykälää ulkomaalaislaista tai semmosta maastakarkotusta tai vastaavaa, eikös se asunu jossain savossa ennen viime linnareissuu

Äänestä
  • Semmoista ei löydy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1926.58 kirjoitti:

Tämä käsite internoida eli eristää turvallisuussyistä asumaan muista erosta, sulkea turvasäilöön tai sulkea eristysleiriin on lainsäädönnässämme tuntematon käsite rauhan aikana.

Se tarkoittaa sitä, ettei rangaistuksensa jo kärsinyttä (siis ehdonalaisessa vapaudessa olevaa) voi internoida eli laittaa turvasäilöön. Siihen ei löydy lainsäädännöstämme perustetta.

Tahdon vastaiseen hoitoon mielisairaalaan henkilön voi määrätä vai terveyskeskuslääkäri ja hänkin vain tarkkailujaksolle. Lopullisen päätöksen tekee sairaalaan ylilääkäri (psykiatri).

Kenenkään perustuslaillisiin oikeuksiin ei voida puuttua vain sen vuoksi, että joku tai jotkut pelkäävät. Sitä laki ei mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu