Mustasukkaisuudesta

nuorempana aika mustasukkainen eräästä miehestä. Periaatteessa riitti kun mulla itellä oli miehen kanssa jotain menossa, tai vaikka vain omat tunteet tosi vahvoja sitä kohtaan, niin mulle tuli paha mieli jo siitä ajatuksesta, et sillä ois voinu olla jonkun toisen kanssa samaa. Ja sitku sain tietää siltä vähän niinku siihen suuntaan, et oishan niitä muitakin, niin se mustasukkaisuus purkautui sit vaan pahana olona ja itsesyytöksillä ja itkuna, kiukutteluna ja mökötyksenä. Tiesin mä itsekin, et ei mulla ois ollut oikeutta tuntea noin, mut en mä tunteilleni mitään voinut.

Jotenkin vasta suhteessaolo opetti siitä turhasta mustasukkaisuudesta eroon. Pakko se oli vaan oppia luottamaan toiseen. Tehtiin me aika paljon töitäkin sen eteen, et se turha mustasukkaisuus hellitti. Ei se ihan sormia napsauttamalla onnistunut, kun alussa oli vaan vaikea luottaa toiseen, kun ei toista tuntenut.

On paljon helpompi luottaa kun toisen tuntee hyvin. Siksi mielummin suhteeseenkin tutun, kuin vieraan ihmisen kanssa. Koska jos toiseen luottaa kunnolla ei oo aihetta mustasukkaisuuteen.