Eletään pitkät ajat hyvissä ja ystävällisissä suhteissa, oikein niin, että on osoittautunut vaikeaksi toista unohtaa. Opiskelupaikan saanti vei toverin kauaksi pois, eroaminen tapahtui lämpimissä tunnelmissa ja monin lupauksin yhteyden pitämisestä. Sitten kun vihdoin otin kuin otinkin yhteyttä, että morjens, mitä kuuluu, on sua ikävä. - No, voi, olisit soittanut vaan! hänelle "saa soittaa!"
Tarvitsin kuulla ystävän ääntä ja noudatin hänen kutsuaan soitella, jotta kerran taas juteltaisiin. Nyt oli sitten takki kääntynyt ja edellisiin puheluihin ja varsinkin yhteisiin aikoihimme verrattuna puhalsi kylmä tuuli täsmälleen päinvastaisesta suunnasta.
Vähän tämä alkaa jo hymyilyttämään, mutta voi perkele, mistä tuossa voi olla kysymys? Koko elämäni lämpimin ystävyyssuhde... ja toinen hyökkäsi sitä vastaan aikaisemman käytöksensä, lupaustensa, koko persoonansa ja tosiasioiden kanssa ristiriidassa olevilla vihaisilla puheilla. Puhui aivan karseaa paskaa.
Ymmärtäähän sen ja on pakko hyväksyä joskus, että ei vaan toinen kiinnosta enää ystävänä, mutta miksi välit pitää rikkoa pelkällä vihalla vihan itsensä ilosta ilman mitään syytä ja paikkaansa pitämättömiä väitteitä viljellen.
Onhan itsenikin liepeillä pyörinyt porukkaa, jotka ovat tahtoneet olla kavereita vaikka minä en halunnutkaan olla heidän ystävänsä. Kun ei miellytä, niin itsestäänhän nämä suhteet raukeavat - kaikessa ystävyydessä.
Oli mitä kamalin tapaus. Ainoastaan se, joka on antanut kaikkein suurimman ystävyyden ja onnen, voi myös satuttaa kaikkein pahimmin. Eikä jättänyt tekemättä sitä, hän hyvässä paras ja pahassa pahin.
Mitkä ne olivat ne paikkaansa pitämättömät väitteensä? Hän laittoi suuhuni sanoja siihen suuntaan, että olisin hänestä muka kiinnostunut muutenkin kuin ystävänä, sitten hän oli vihainen siitä, että joku muka kuuntelee puhelua taustalla, sitten hän sanoi, ettei ole koskaan tarvinnut ketään (kun ei ole kokemusta yksinäisyydestä on helppoa sanoa noin, ja todellisuudessa äärimmäisen harvat elävät erakkona metsässä ja nauttivat siitä), kun totesin, että ai, hän on töissä (sillä hetkellä, kun satuin soittamaan), hän vastasi, että ainahan hän on töissä! Itse olen tehnyt 24 tuntista päivää, päivystysluonteista työtä, vaan siitä huolimatta on joskus ollut aikaa muuhunkin niin, että en silloinkaan olisi päässyt sanomaan, että "ainahan mä olen töissä".
Sellainen tää maailma on. Eiköhän se ole hyvä vaan, että edes ilmasto pikkuisen lämpenisi, kun ihmiset kylmenevät...
Tarvitsin kuulla ystävän ääntä ja noudatin hänen kutsuaan soitella, jotta kerran taas juteltaisiin. Nyt oli sitten takki kääntynyt ja edellisiin puheluihin ja varsinkin yhteisiin aikoihimme verrattuna puhalsi kylmä tuuli täsmälleen päinvastaisesta suunnasta.
Vähän tämä alkaa jo hymyilyttämään, mutta voi perkele, mistä tuossa voi olla kysymys? Koko elämäni lämpimin ystävyyssuhde... ja toinen hyökkäsi sitä vastaan aikaisemman käytöksensä, lupaustensa, koko persoonansa ja tosiasioiden kanssa ristiriidassa olevilla vihaisilla puheilla. Puhui aivan karseaa paskaa.
Ymmärtäähän sen ja on pakko hyväksyä joskus, että ei vaan toinen kiinnosta enää ystävänä, mutta miksi välit pitää rikkoa pelkällä vihalla vihan itsensä ilosta ilman mitään syytä ja paikkaansa pitämättömiä väitteitä viljellen.
Onhan itsenikin liepeillä pyörinyt porukkaa, jotka ovat tahtoneet olla kavereita vaikka minä en halunnutkaan olla heidän ystävänsä. Kun ei miellytä, niin itsestäänhän nämä suhteet raukeavat - kaikessa ystävyydessä.
Oli mitä kamalin tapaus. Ainoastaan se, joka on antanut kaikkein suurimman ystävyyden ja onnen, voi myös satuttaa kaikkein pahimmin. Eikä jättänyt tekemättä sitä, hän hyvässä paras ja pahassa pahin.
Mitkä ne olivat ne paikkaansa pitämättömät väitteensä? Hän laittoi suuhuni sanoja siihen suuntaan, että olisin hänestä muka kiinnostunut muutenkin kuin ystävänä, sitten hän oli vihainen siitä, että joku muka kuuntelee puhelua taustalla, sitten hän sanoi, ettei ole koskaan tarvinnut ketään (kun ei ole kokemusta yksinäisyydestä on helppoa sanoa noin, ja todellisuudessa äärimmäisen harvat elävät erakkona metsässä ja nauttivat siitä), kun totesin, että ai, hän on töissä (sillä hetkellä, kun satuin soittamaan), hän vastasi, että ainahan hän on töissä! Itse olen tehnyt 24 tuntista päivää, päivystysluonteista työtä, vaan siitä huolimatta on joskus ollut aikaa muuhunkin niin, että en silloinkaan olisi päässyt sanomaan, että "ainahan mä olen töissä".
Sellainen tää maailma on. Eiköhän se ole hyvä vaan, että edes ilmasto pikkuisen lämpenisi, kun ihmiset kylmenevät...
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja teijän ystävyydenpuolesta.:(
toivottavasti löydät uusia lämpöisiä ystäviä.
Tuli tuosta mieleeni, että voisko olla tällainen selitys tuohon epäystävälliseen puheluun kuin todella paha päivä ja huono tuuli sekä väsymys.
Ja sitten vanha kaveri soittaa ja sirkuttaa kuulumisia, eikä jaksa millään kommunikoida.
Sinä taisit saada niskaasi sekä eroahdistuksen (sinusta ja uusi opiskelupaikka) sekä opiskelu- tai työpaineet (ei nykyään ole kyllä mitään herkkua pysyä opiskeluaikataulussa ja se suoriutuminen töistä voi olla että...huhhuh.) Esimerkiksi yhä useampi opiskelija uupuu ja saa kiitos opiskelutahdin ja opiskelubudjetin kituuttamisen mielenterveysongelmia. Ja sitten ero kavereista.
Ymmärrän että on tuntunut kauhealta kun sai kylmäkiskoisen kohtelun virkistävän ja ilahtuneen vastaanoton asemasta. Ja toki kaverisikin sen ymmärtää eikä varmaan siitä ole mitenkään ylpeä että kohteli sinua rumasti.Taustalla usein tosiaan saattaa olla että kaveri ei ole ollenkaan onnellinen sillä hetkellä omassa elämäntilanteessaan vaan yrittää suoriutua arjen paineista tyyliin "ainahan mä olen töissä".
Annappa ajan kulua. Tottakai teidän ystävyyden kivat hetket palautuu hänenkin mieleensä kun sinne alkaa mahtumaan (toivon mukaan) muutakin kuin "aina töitä".
Puhun kokemuksesta.
Hyvää kesää sinulle*