neuvoja?

Hei. Olen 21-vuotias tyttö enkä ole harrastanut urheilua varsinaisesti moneen vuoteen! Kesäisin pyöräilen, mutta siihen se sitten jääkin. Tänään sitten kuitenkin päätin aurinkoisen päivän kunniaksi lähteä lenkille. Hölkkäsin tauotta n. 50 minuuttia (olin todella yllättynyt, että jaksoin niinkin kauan!) ja kävelin sitä ennen n. 10 minuuttia ja sen jälkeen reilut puoli tuntia. Kilometreistä tosin ei ole tietoakaan.

Tuosta jäi todella hyvä mieli ja haluisin lähteä jo heti uudestaan lenkille!

Miten siis jatkaa tästä? Kuinka usein/kauan kerrallaan tulisi käydä lenkillä, jotta siitä olisi jotain hyötyä? Ja kuinkakohan nopeasti alkaa kunto kasvamaan? Olen lukenut, että kannattaisi harjoitella intervallina, miksi (ja miten)?
Niin ja paljonkohan tuollainen kevyt hölkkä kuluttaa kaloreita?

Kiitos neuvoista!
7401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

löytyy vastauksia useimpiin kysymyksiisi:/

Äänestä

mulla se on hyvin vaikea toteuttaa koska tahdon kyllästyä suht nopeasti kait siihen.

Pikajuoksijalle hölkkä voi olla lähinnä kuin myrkkyä mutta teen sitä silti toisinaan.

Pitää olla jotain muutakin ohjelmaa, ettei ala maistumaan puulta mutta mulla todellakin 3 km;n kohdalla alkaa maistua puulta, olkoon kyse millaisesta vauhdin pidosta tahansa.

Aika yllättävää sinänsä kun oon muuten hyvin maltillinen kaveri.

Äänestä
  • se on pitkälti kyllästyminen, äidiltäni oon perinnyt sen.

    Mutta ei kuntoni nyt mikään superhyvä koskaan ole ollut kestävyyslajeihin joten parempi pitää malli samana eli juosta lyhyitä matkoja.

    Mut vaihtelu silti virkistää.

    Tsemppiä sinulle!!!!

    Äänestä

alkaa tulemaan tunnet sen kropassasi.
Kuuntele siis kehoasi.

Levot tärkeitä.
Vaikka et yrittäisikään mihinkään kilpatasolle niin aina kannattaa malttaa levätä ettei joka päivä vedä simona sata lasissa mentaliteetilla.

Vähän sellaista vauhdin kanssa leikittelyä, maltin kanssa.
Tuo on hyvä juttu kun kävelet/verryttelet ensiksi ennen hölkkäämistä.

Kunnon kasvaminen on tyyppikysymys, yksilöllistä hyvin pitkälti.

Kevyt ja pitempi hölkkä kalottaa kulureita mutta jos kyseessä on huonokuntoisempi kaveri lyhyempikin hölkkä kuluttaa tietenkin.

Huomasin ite tuossa talvella ja ennen talvea kun otin enemmän ohjelmaan silloin hölkkää niin kunto kasvoi hyvin kesästä.
Sitten sairastuin ja sen jälkeen takkusi.
Nyt näyttää taas paremmalta.

Positiivinen olo takaa usein sen kuinka hyvin kulkee.

Äänestä
  • Mitä tarkoitat "kun kuormaa alkaa tulemaan"? Lihaksia vai? Maltan kyllä varmasti; eilen olin lenkin sijaan jumpassa, ja tänään voisin pitää välipäivän, ja huomenna taas jatkaa.

    "Positiivinen olo takaa usein sen kuinka hyvin kulkee."

    Niin totta! Luulen, että jaksoin juosta juuri sen takia, koska oli kevään ensimmäinen kunnolla aurinkoinen ja lämmin päivä, muutkin ihmiset tuntuivat iloisilta, kuuntelin musiikkia, enkä juuri edes ajatellut juoksemista, jalat vain menivät eteenpäin. Kiitos kannustuksesta! =)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Mitä tarkoitat "kun kuormaa alkaa tulemaan"? Lihaksia vai? Maltan kyllä varmasti; eilen olin lenkin sijaan jumpassa, ja tänään voisin pitää välipäivän, ja huomenna taas jatkaa.

    musiikin kuuntelu, nuo ovat ehkä suurimpia onnen avaimia mutta niinhän se menee et jokainen löytää sen oman onnensa omalla tavallaan.

    Me urheilusta, musiikista ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Mitä tarkoitat "kun kuormaa alkaa tulemaan"? Lihaksia vai? Maltan kyllä varmasti; eilen olin lenkin sijaan jumpassa, ja tänään voisin pitää välipäivän, ja huomenna taas jatkaa.

    "Positiivinen olo takaa usein sen kuinka hyvin kulkee."

    Niin totta! Luulen, että jaksoin juosta juuri sen takia, koska oli kevään ensimmäinen kunnolla aurinkoinen ja lämmin päivä, muutkin ihmiset tuntuivat iloisilta, kuuntelin musiikkia, enkä juuri edes ajatellut juoksemista, jalat vain menivät eteenpäin. Kiitos kannustuksesta! =)

    tarkoitin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aloittaja kirjoitti:

Hei. Olen 21-vuotias tyttö enkä ole harrastanut urheilua varsinaisesti moneen vuoteen! Kesäisin pyöräilen, mutta siihen se sitten jääkin. Tänään sitten kuitenkin päätin aurinkoisen päivän kunniaksi lähteä lenkille. Hölkkäsin tauotta n. 50 minuuttia (olin todella yllättynyt, että jaksoin niinkin kauan!) ja kävelin sitä ennen n. 10 minuuttia ja sen jälkeen reilut puoli tuntia. Kilometreistä tosin ei ole tietoakaan.

Tuosta jäi todella hyvä mieli ja haluisin lähteä jo heti uudestaan lenkille!

Miten siis jatkaa tästä? Kuinka usein/kauan kerrallaan tulisi käydä lenkillä, jotta siitä olisi jotain hyötyä? Ja kuinkakohan nopeasti alkaa kunto kasvamaan? Olen lukenut, että kannattaisi harjoitella intervallina, miksi (ja miten)?
Niin ja paljonkohan tuollainen kevyt hölkkä kuluttaa kaloreita?

Kiitos neuvoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu