Noin puolitoistavuotta sitten suhteemme muuttui ratkaisevasti. Vaimoni ei halunnut että häneen kosketaan rakastelu loppui kokonaan ja lisäksi hän alkoi käyttäytymään minua kohtaan hyvin välinpitämättömästi ja rakensi tietoisesti asiat siten että kaikki olisi minulle mahdollisimman vaikeaa. Hänen omat menonsa lisääntyivät melkoisesti, koska hän ei ennen käynyt oikeastaan koskaan missään. Aikaa on kulunut ja olimme olleet selibaatissa jo yli vuoden. Olin työmatkalla pariviikkoa ja kun tulin kotiin hän halusi rakastella muutamana iltana peräkkäin. Huomasin kuitenkin että rakastelusta ei voinut puhua vaan paremminkin nussimisesta.
Näiden muutaman kerran jälkeen hän muuttui jälleen samanlaiseksi kuin oli ollutkin eli kylmäksi ja kalseaksi.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen että hänellä ei ole tullut kuukautisia, jotka kyllä ovat olleet hänellä aina hyvin epäsäännölliset. Olenkohan nyt joutunut paikkaamaan toisen jälkiä, kerrotaankohan minulle kohta isäksi tulosta vai pitäisikö jo tässä vaiheessa ottaa tavarat ja lähteä jatkamaan elämää uusin tuulin. Mielestäni en ole ansainnut tälläistä elämää, olen vain yritänyt häntä ymmärtää hänen sairauksiensa keskellä ja luullut että asiat paranevat kun hänen alapää sairauksensa on saatu kuntoon.
Nyt kun hänet on leikattu ja asiat pitäisi olla palautumassa kuntoon, hän vain pahenee.
Olenko sinisilmäinen
kai
2
532
Vastaukset
- Lähdön aika
Puhu asiat suoraan ja lähde menemään. Aivan turha tuollaisessa roikkua. Vahingoitat vaan itseäsi mitä kauemmin asiaa viivytät ja mietit.
- Sara_hki
Ulkopuolisin silmin katsottuna tarina kuulostaa pahalta. "Vaimosi on raskaana toiselle"-lause tulee ensimmäiseksi mieleen. Mielestäni kannattaisi "pistää selkä sinää vasten" ja puhua asia. Turhaa sä itseäsi kidutat noilla ajatuksilla, kun on tilaisuus saada totuuksia. Sen jälkeen kannattaa miettiä toisenkin kerran ollakko vaiko ei olla... Kaikkea hyvää sulle! Et ole maailmassa yksin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756