Monetarismista potkua työttömyydelle

eikä enään sanaakaan mistään NAIRU:sta.

Työttömyyden uskotaan hoituvan itsestään, jos työvoiman kysyntä ja tarjonta saavat ratkaista palkkatason kullakin alalla.

Jos jonkin alan osaajia tarvitaan enemmän kuin tekijöitä löytyy, alan palkat nousevat.

http://www.taloustieto.fi/lukiotext/10text609.html
10424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

...joten se siitä.

Käytäntö on jo osoittanut, että työttömyys ei hoidu itsestään.

Eikä se hoidu varsinkaan silloin, kun "työnantaja" saa määrätä palkkatason, mikä tulisi aina olemaan nolla euroa.

"Jos jonkin alan osaajia tarvitaan enemmän kuin tekijöitä löytyy, alan palkat nousevat." Väittämä on myytti, jolle ei löydy todellista pohjaa. Päinvastoin, "työnantajat" tekevät kaiken mahdollisen, että palkkoja ei tarvitsisi nostaa. Vaaditaan verotuksen keventämistä, etuisuuksia jne jne... Mutta missään tapauksessa palkat eivät saa nousta.

Äänestä
  • säännöstely ja virheellinen reagoiminen hallituksen taholta jossa estetään markkinavoimien toimiminen kysynnän ja tarjonnan mukaan.
    Eli Suomessa ei ole paasty eroon pohjoismaisesta mallista jossa yhteiskunta vastaa ja huolehtii kansalaisista.

    Näin tämän tulisi toimia.

    http://www.suomenpankki.fi/fi/suomen_pankki/ajankohtaista/puheet/2007/sspuhe_02112007.htm

    mutta näin se vaan toimii

    Rikkaat eivät ole onnellisia siksi, että heidän elintasonsa on korkea, vaan siksi, että heidän elintasonsa on korkeampi kuin köyhien

    Äänestä

  • D-D kirjoitti:

    säännöstely ja virheellinen reagoiminen hallituksen taholta jossa estetään markkinavoimien toimiminen kysynnän ja tarjonnan mukaan.
    Eli Suomessa ei ole paasty eroon pohjoismaisesta mallista jossa yhteiskunta vastaa ja huolehtii kansalaisista.

    Näin tämän tulisi toimia.

    http://www.suomenpankki.fi/fi/suomen_pankki/ajankohtaista/puheet/2007/sspuhe_02112007.htm

    mutta näin se vaan toimii

    Rikkaat eivät ole onnellisia siksi, että heidän elintasonsa on korkea, vaan siksi, että heidän elintasonsa on korkeampi kuin köyhien

    ...kuin yhteiskunta sitten kansalaisista huolehtisi?

    EK vai? Tai Suomen Yrittäjät? Hah hah.

    Mutta koko ketjuhan onkin ollut vain provoilua, joten se siitä.

    Äänestä

  • Se Aito Työtön kirjoitti:

    ...kuin yhteiskunta sitten kansalaisista huolehtisi?

    EK vai? Tai Suomen Yrittäjät? Hah hah.

    Mutta koko ketjuhan onkin ollut vain provoilua, joten se siitä.

    on tulevaisuudessa huolehtia kansalaisista.

    Se "Muu" on todellakin yrityselämä alakohtainen kilpailukyky alakohtainen tuottavuus koskien myös julkispalvelutuotantoa ja kaikkea siihen liittyvää ---> aina tavanomaiseen yritystoimintaan asti.

    Siis kaikkea tätä ja kaikkea näiden väliin liittyvää jossa jokainen inhimillinen tuotantotekijä eli ihminen kilpailee paikastaan, huolehtii kilpailukyvystään ja vastaa hyvinvoinnistaan.

    ""EK vai? Tai Suomen Yrittäjät? Hah hah.""

    Kyllä,ehdottomasti se kallistuu tunne puolelle mitä suuremmassa määrin.

    Jos tällä hetkellä EK:n ja yrittäjien toiminta näyttää siltä että molemmat kasvattavat tulostaan yhteiskunnan avulla,tuella ja jopa riistämällä työvoimaa ja ajamalla inhimillisistä tuotantotekijöistä aiheutuvia kustannuksia alemmalle tasolle . niis se on sitten sitä.

    Miksi näin sallitaan tapahtuvan ?

    Valtion etu olisi riittävän laaja verotettavien joukko.Vastaavasti verotettavien etu on riittävän laaja verotettavien joukko jolloin verorasite / capita pystytään pitämään pienempänä jos valtion ja kuntien julkiset- / hallinto palvelut saadaan tuotettua tehokkaammin kuin nyt

    Valtion tehtäväksi jäisi tehokkaan ja tuottavan koulutuksen-, tutkimuksen-,hallinnon-, ja yrittäjyyden tukeminen,infrasta vastaaninen ja toimintaedellytysten takaaminen elinkeinoelämälle.

    Kuntien tehtävänä olisi tehokkas ja tuottava palveluiden järjestäminen kuntalaisille ja toimintaedellytysten takaaminen yritystoiminnalle.

    Lopuista vastaisivat muut... jne.........

    Miksi EK ja yritystpuoli kantaa nyt niin suurta huolta työvoiman riittävyydestä tulevaisuudessa?

    1. tuottavuuden säilymisen vuoksi
    2. kilpailukyvyn säilymisen vuoksi

    EIHÄN EK VOI SANOA NYT SUORAAN sitä että kilpailu työvoimasta tulee tulevaisuudessa nostanmaan inhimillisen tuotantotekijän kustannukset ja heikentää kilpailukykyä sekä tuottavuutaa ja nostaa inflaatiopaineita,josta johtuen varaudumme työvoimakustannusten nousuun estämällä kilpailun syntymisen työvoimasta nostamalla eläkeikää ja tuomalla lisää työvoimaa vain siksi että vain näin tuottavuus ja kilpailukyky tulevaisuudessa säilyy.

    Riittä kun puhutaan työvoimapulasta jonka seuraamuksena yritystoiminta loppuu SUOMESTA sen sijaan että se kasvaisi kuten valtion-/yhteiskunnan etu tulevaisuudessa vaatii.

    ...EIHÄN EK VOI SANOA NYT SUORAAN sitä että kilpailu työvoimasta tulee tulevaisuudessa nostanmaan inhimillisen tuotantotekijän kustannukset ja heikentää kilpailukykyä sekä tuottavuutaa ja nostaa inflaatiopaineita,josta johtuen varaudumme työvoimakustannusten nousuun estämällä kilpailun syntymisen työvoimasta nostamalla eläkeikää ja tuomalla lisää työvoimaa vain siksi että vain näin tuottavuus ja kilpailukyky tulevaisuudessa säilyy.

    Riittä kun puhutaan työvoimapulasta jonka seuraamuksena yritystoiminta loppuu SUOMESTA sen sijaan että se kasvaisi kuten valtion-/yhteiskunnan etu tulevaisuudessa vaatii...

    Kuinkas tuon paremmin sanoisit.

    Äänestä

"Työttömyyden uskotaan hoituvan itsestään, jos työvoiman kysyntä ja tarjonta saavat ratkaista palkkatason kullakin alalla."

En tiedä oliko viestisi vitsi vai ei, mutta monetarismissahan juuri estetään vapaan kysynnän ja tarjonnan laki työvoimasta tavoitteena tällä tavalla pitää inflaatio kurissa.

Työntekijöiden markkinoissa eli siis täytöllisyydessä työnantajan on nimittäin kilpailtava työntekijöistä hyvillä palkoilla ja työehdoilla, minkä uskotaan panevan kiihtyvän inflaatiokierteen liikkeelle, koska työnantajan on nostettava hintoja samaan tahtiin palkkakustannusten kanssa. Työntekijät taas vaativat kompensaation hinnannousuihin, ja niin on kiihtyvä inflaatiokierre monetaristisen koulukunnan mukaan tosiasia.

Täystyöllisyys on siis estettävä hintaan mihin tahansa. Milton Friedman, monetaristisen tiedekunnan isä, jopa keksi matemaattisen kaavan ja teorian jolla lasketaan, kuinka suuri työttömyysasteen tulee olla että inflaatio pysyy kurissa. Teorialle ja kaavalle hän antoi nimen "Non Accelerating Inflation Rate of Unemployment" eli NAIRU. Sitten vaan on pidettävä työttömyys keinotekoisesti tuolla tasolla eli siis estettävä vapaa kilpailutilanne työvoimasta, mikä saattaisi johtaa työntekijöiden markkinoihin ja kiihtyvään inflaatiokierteeseen. Kuinka se saadaan aikaan? Se saadaan aikaan monetarismissa säätelemällä rahan määrä yhteiskunnassa. Kun rahan määrä on pieni, ei synny investointeja ja pidetään työttömyys, jolla ohjaillaan inflaatiota, NAIRU-tasolla ja estetään kiihtyvän inflaatiokierteen syntyminen. Rahan määrää yhteiskunnassa säätelee Valtionpankki nostamalla ja laskemalla ohjauskorkoa (pankeille lainatun rahan korkoa). Monetarismissa on siis sisäänrakennettu mekanismi, joka pitää työttömyyden tietyllä tasolla ja estää siis vapaan kilpailutilanteen työvoimasta. Tämä kaikki on osa inflaationtorjuntaa. Siinä on hintaan mihin tahansa estettävä vapaa kilpailutilanne työvoimasta.

Äänestä
  • yksi tekijä taloudessa ja näinhän se on että monetarismissa finanssipolitiikan tehtävänä on pitää tarvittaessa rahan määrä riittävän alhaalla jotta kasvava kulutus ei ruokkisi inflaatiota.

    Vitsi tai ei mutta monetarismissa työttömyyden uskotaan hoituvan niin tuottavuuden kuin kilpailunkin kautta,mutta edellytyksenä on:

    - käsittääkseni palkkojen on joustettava suhdanteiden mukaan ylös tai alas.

    Mutta mihin päädytään jos arvio sopivasta työttömyydestä ja sen tasosta on virheellinen ja sen seurauksena investointihalukkuus tyrehdytetään vähentämällä vapaanaolevaa rahan määrää ja samanaikaisesti yritykset pyrkivät pitämään sijoittajat tyytyväisenä silläkin kustannuksella että menetetään kansainvälinen kilpailukyky sekä jäädytetään investoinnit ja jättäydytään muista jälkeen?

    Jäljelle jää kotimarkkinoiden kannattavuus joka laskusuhdanteen aikana tarkoittaa sitä että lisääntyvän työttömyyden aikana on pyrittävä turvaamaan palvelut velkarahalla joka on pois jostain>>>>> siis tulevaisuudesta... palveluista ..kehittämisestä...koulutuksesta....investoinneista....kilpailukyvystä........tuottavuudesta......

    Äänestä

Työvoiman kysyntään ja tarjontaan perustuva malli ei toimi säännöstely-yhteiskunnassa.

Tarkoitan työn säännöstelyä. Se on paketoitu etupäässä 8h/arkipäivässä, 40h/viikossa, 160h/kuukaudessa kokoisiksi yksiköiksi.

Optimitilanteessa noita 160h/kuukaudessa -paketteja tulisi olla täsmälleen yhtä paljon kuin on alan työntekijöitä. Tällainen ei ole mahdollista kuin korkeintaan hyvin harvoin.

Nykyisinhän työn vähetessä kenkäistään osa tekijöistä ulos. Järkevämmän työnjaon maailmassa kaikkien työntekijöiden työaikaa vähennettäisiin niin, että kaikki jäisivät palkkalistoille, mutta lyhyemmällä työajalla.

Työaikaa voisi tarvittaessa myös lisätä, jos koettaa todellinen työvoimapula. Tällainen oli viimeksi 1980-luvun jälkipuoliskolla, ja silloin kyllä ajoittain paiskoin todella pitkääkin päivää.

Lyhyempään työaikaan siirtymisessä on tietysti monia muttia, mutta onpa ollut myös hyviä ehdotuksia, mm. työtuloeroja tasaavat työaikapankki ja verotuskäytännöt.

Äänestä
  • purkaa pohjosimaisen hyvinvointimallin mukaan harjoitettu sosiaalinen tasausjärjestelmä,kun tarvetta olisi vain tehostaa palvelujen tuottamista valtion ja kuntien osalla jotta verovaroja voitaisiin ohjata enemmän tuottavampaan työhon,joka takaisi lisääntyvät verotuotot ja toiminnan niillä aloilla jotka aidosti kilpailevat markkinoilla?

    Äänestä

D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,D-D,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

D-D kirjoitti:

eikä enään sanaakaan mistään NAIRU:sta.

Työttömyyden uskotaan hoituvan itsestään, jos työvoiman kysyntä ja tarjonta saavat ratkaista palkkatason kullakin alalla.

Jos jonkin alan osaajia tarvitaan enemmän kuin tekijöitä löytyy, alan palkat nousevat.

http://www.taloustieto.fi/lukiotext/10text609.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu