En tiedä, mua kyllästyttää olla yksin.. Haluan oikeasti miehen rinnalleni, jonka kanssa jakaa arki ja sen tuomat ilot ja surut. Jota odottaa työpäivän jälkeen, jota tavata kaupungilla, mennä ja nauttia seurasta, hellyydestä, keskustelusta..
Olen ollut niin levoton jo pitkään, kuin jotain puuttuisi elämästäni. Periaatteessa minulta ei puutu mitään, on työ, kavereita, tulen hyvin toimeen saamallani palkalla, on mielenkiinnon kohteita, aikaa harrastaa.. Silti, tyhjiö sisälläni huutaa jotain. Miestä? Olenko vain puutteessa, haluanko vain seksiä ja fyysistä läheisyyttä? Vai haluanko jotain enemmän, sielunkumppanin joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen, haisevine jalkoineni ja ajoittain rasvoittuvine hiuksineni.. Olenhan vain ihminen, kuten kaikki muutkin. En löydä häntä, joka olisi myös ihminen, kuten minä.
Pimenevä ilta saa lähes joka kerta mieleni tummumaan. Sydämeni janoaa RAKKAUTTA jota antaa.. Haluaisin helliä hänet uneen joka ilta, herättää suudelmalla jokainen aamu. Huomata hänet vapautta riistämättä.. Hänet. Kuka hän on? Ei ole vielä tähän mennessä ollut näkyvillä, ainakaan siellä missä kuljen. Höh. Kurjaa :(
Kyllä tämä vaihe taas ohitse menee, aivan varmasti. Tuntuu niin kaukaiselta ajatus, että tulee vielä niitä päiviä jolloin saan toteuttaa huomaamisen tarpeeni, välittämisen haluni ja rakastamisen ilon. Ehkä jo huomenna tapaan hänet bussipysäkillä matkalla töihin? Tai kahden viikon päästä? Vuoden?
Ehkä viiden vuoden päästä minulla on lapsi? Ei, ei... tuntuu niin epätodelliselta. Ei se, että minulla olisi lapsi vaikken niitä vihaakaan, en halua niitä. Vaan se, että minulla olisi tosiaan se mies rinnallani, joka rakastaisi myös minua..
Olen ollut niin levoton jo pitkään, kuin jotain puuttuisi elämästäni. Periaatteessa minulta ei puutu mitään, on työ, kavereita, tulen hyvin toimeen saamallani palkalla, on mielenkiinnon kohteita, aikaa harrastaa.. Silti, tyhjiö sisälläni huutaa jotain. Miestä? Olenko vain puutteessa, haluanko vain seksiä ja fyysistä läheisyyttä? Vai haluanko jotain enemmän, sielunkumppanin joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen, haisevine jalkoineni ja ajoittain rasvoittuvine hiuksineni.. Olenhan vain ihminen, kuten kaikki muutkin. En löydä häntä, joka olisi myös ihminen, kuten minä.
Pimenevä ilta saa lähes joka kerta mieleni tummumaan. Sydämeni janoaa RAKKAUTTA jota antaa.. Haluaisin helliä hänet uneen joka ilta, herättää suudelmalla jokainen aamu. Huomata hänet vapautta riistämättä.. Hänet. Kuka hän on? Ei ole vielä tähän mennessä ollut näkyvillä, ainakaan siellä missä kuljen. Höh. Kurjaa :(
Kyllä tämä vaihe taas ohitse menee, aivan varmasti. Tuntuu niin kaukaiselta ajatus, että tulee vielä niitä päiviä jolloin saan toteuttaa huomaamisen tarpeeni, välittämisen haluni ja rakastamisen ilon. Ehkä jo huomenna tapaan hänet bussipysäkillä matkalla töihin? Tai kahden viikon päästä? Vuoden?
Ehkä viiden vuoden päästä minulla on lapsi? Ei, ei... tuntuu niin epätodelliselta. Ei se, että minulla olisi lapsi vaikken niitä vihaakaan, en halua niitä. Vaan se, että minulla olisi tosiaan se mies rinnallani, joka rakastaisi myös minua..
Vastaukset 6
Vanhimmat
yksinäinen sunnuntai-iltayö. Kyllä se siitä taas. Huomisaamuna viimeistään.
Samanlainen tunne vaivaa minuakin aina vaan useammin, paitsi että olen mies ja haluaisin vaimon ja lapsia, mutta rupeaa sekin toivo jo tällä iällä tuntumaan mahdottomalta:(
Eipä minullakaan ole ollut,kuin yksi pidempiaikainen suhde-muute ovat olleet "vain" sähköpostituttavuuksia,joita ei ole kiinnostanut edes nähdä minua (treffata).
Eipä sillä,nykyään on niin monilla kovat ulkonäkökriteerit tyttö-,/miesystävistään joiden kanssa kehtaa näyttäytyä julkisesti,ettei tuo toisaalta ihmekään ole.
Mutta aina voi onneksi lohduttautua toteamalla,että "tää on vaan elämää ei sen enempää" :)
Mukavaa kevättä sulle kuitenkin:)
-ja onnea "sen oikean" hakuun:)
Mitä sä olet tehnyt asioiden hyväksi, että joku joskus mahdollisesti löytyisi? Odotatko sä että se joku tulee bussipysäkillä juttelemaan sulle? Millainen itse olet luonteeltasi ja ulkonäöltäsi? Veikkaatko, että mies/miehet voisi edes kiinnostua susta, kun marssit tuulipuku päällä, naama meikittömänä kaupungilla?
Heheh, aika huvittavaa että oletat että olen tuulipuvun ja sekaisen kampauksen kanssa liikenteessä ja menossa töihin. Enkä itsekään nyt tarkoittanut aloituksessa, että nimenomaan bussipysäkillä pitäisi jotain tapahtua, se oli vain esimerkki, sillä siellä missä vähiten odottaa..
Luonteeltani olen iloinen ja elämänmyönteinen. Ja ulkonäöstä sen verran, että meikkaan ja laitan itseäni ihan kiitettävällä tavalla, en mene lähikauppaa kauemmas collareissa ilman meikkiä :)
Mutta, on tämäkin itsetutkiskelun paikka, kiitos avartavista kysymyksistä jotka tosin ovat jo uupumiseen asti pohdittuja..
eilen pää hajota illalla. Kävin lenkillä ja näin pareja kokoajan, ajattelin mikä mun tarkoitus on tässä elämässä -aina yksin.
Onneksi oli ilta, että pääsin nukkuu vaikka vitutti niin rakasti. Ei aina jaksa aina hakata rystysiäkään paskaksi.