Erostani on aikaa vasta vajaa 2kk, siis siitä kun lähdin lasten kanssa kotoa ja muutin uuteen asuntoon. Syitä eroon oli kaikenlaisia, miehelläni oli esim toisia naisia, alkoholiongelmaa jne...
No kuitenkin, siitä olen varma että ero on parempi kaikille osapuolille, olin henkisesti tosi rikki vanhassa suhteessa.
Nyt on oloni kuitenkin tosi levoton, tunteet menee vuoristorataa ja on jotenkin ahdistunut olo siitä että saan/joudun elämään loppuelämäni yksin, siis ilman kumppania, onhan minulla toki lapset (1,5v ja 6v), että en siten ole yksin, mutta....
Olin kaverin kanssa laivalla viikonloppuna ja vientiä riitti ja kehuja sateli, mutta se on sitä kännisten miesten höpinää. Aina sitä yhdenillan juttuja saa jos haluaa, mutta löytääkö koskaan enää mitään kunnon parisuhdetta varsinkin kun olen kahden pienen lapsen yh-äiti.
Miten näistä ahdistuksen tunteista selviää ja miten kauan kestää että olo tasaantuu?
Onko muita saman kohtalon kokeneita?
No kuitenkin, siitä olen varma että ero on parempi kaikille osapuolille, olin henkisesti tosi rikki vanhassa suhteessa.
Nyt on oloni kuitenkin tosi levoton, tunteet menee vuoristorataa ja on jotenkin ahdistunut olo siitä että saan/joudun elämään loppuelämäni yksin, siis ilman kumppania, onhan minulla toki lapset (1,5v ja 6v), että en siten ole yksin, mutta....
Olin kaverin kanssa laivalla viikonloppuna ja vientiä riitti ja kehuja sateli, mutta se on sitä kännisten miesten höpinää. Aina sitä yhdenillan juttuja saa jos haluaa, mutta löytääkö koskaan enää mitään kunnon parisuhdetta varsinkin kun olen kahden pienen lapsen yh-äiti.
Miten näistä ahdistuksen tunteista selviää ja miten kauan kestää että olo tasaantuu?
Onko muita saman kohtalon kokeneita?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja mulla on samoja mietteitä kuin sulla.
Mä luulen että en edes halua uutta suhdetta ennen kuin lapset on isoja.
Jotenkin tuntuu sille että ei lapset hyväksyisi edes uutta miestä minulle ja en itsekkään haluaisi että lapsilla olisi paha olo tai jotenkin silleen epävarma ja outo olla jos oman isänsä tilalla olisikin joku toinen.
Ja tuntuu että se olisi hiukan vaikeaakin juuri lasten kannalta.
Tottakai minä haaveilen ihanasta miehestä jonka kanssa voisi esim,istua rannalla auringon laskussa ja tehdä kaikkea ihanaa,mitä minulla ei ole ollut ikinä eikä koskaan tässä 20 vuoden kestäneessä liitossani.
Asioilla on tapana järjestyä,kaikkea hyvää sinulle :)
Samassa jamassa olen. Mies muutti jo puoli vuotta sitten pois yhteisestä kodista, yhteisestä sopimuksesta. Paljon pyörii tossa kuitenkin,jo lastenkin takia. Oli hänellä joku nainenkin välillä, mutta ei siltikään voi päästää minusta irti, ei ole kuulemma varma haluaako sittenkään erota. Enkä ole varma minäkään.
Välillä ahdistaa niin, että oksettaa ja voin tosi huonosti, masentaa jne. Välillä olen varma, että ainoa oikea ratkaisu on erota tosissaan. Se on tosi vaikea asia, ja vie varmasti aikaa sopeutua tilanteeseen. Mutta uskon, että meille jokaiselle on jossain joku. Se sattuu kohdalle, kun sitä vähiten odottaa.
Ei lapset ole este uudelle suhteelle. Jos joku sinusta on tosissaan kiinnostunut, hyväksyy hän lapsetkin osana sinua. Jos ei, silloin unohda koko juttu. Sinulla on aikaa kulunut vielä niin vähän aikaa erosta, että olet vielä ihan "vereslihalla". Anna ajan kulua, ja parantele itseäsi edellisestä suhteesta.
Pidä yhteyttä kavereihin, ja puhu heidän kanssaan, toivottavasti on joku sellainen jonka kanssa voit puhua. Se helpottaa aina hetkeksi kerrallaan.
Minulla on ihan sama juttu vieläkin. Tunteet menee vuoristorataa, ja välillä tuntuu, etten jaksa enää. Mutta aina yritän vain rämpiä surkeuden suosta ylös. Uutta suhdetta en ole vielä edes ajatellut vakavasti, pitää ensin nollata entinen, vaikka mies ei sitä helpoksi tee puhumalla jatkuvasti, ettei ole varma haluaako sittenkään erota.
Mutta sen tiedän, ettei ero helppo ole tehtiinpä se miten tahaansa. Varmasti aika on parasta lääkettä.
Ja ne yhden illan jutut, ehkä ei kannata pidemmän päälle, niistä mahtaa tulla vielä pahempi mieli jatkossa. Mutta jos jonkun kainaloon pääsee välillä, niin onhan se mukavaa, ja tietyt tarpeet on naisillakin. Kyllä tulet varmasti löytämään rinnallesi kumppanin,kun et pidä turhaa kiirettä. Jaksamista ja voimia sinulle elämäntilanteessasi. Et ole yksin, meitä on varmasti paljon, tuetaan toinen toisiamme.
vasta pari kuukautta. Meidän suhteessa ei oikeastaan ollut mitään vikaa. Mies vain päätti ettei enää rakasta ja nyt hänellä on kuvioissa uusi nuori tyttöystävä. Lapset 5 ja 7 v. Itse myös eniten olen huolissani omasta tulevaisuudestani. Toisaalta olen optimisti ja uskon, että tulen löytämään sellaisen ihmisen, jonka kanssa vietän loppuelämäni. Nyt elän siis sinkkuaikaa ja opettelen sopeutumaan siihen. Onko sinulla ystäviä ja apuja lasten hoidossa? Minulle joku neuvoi kerran, että kannattaa ottaa vastaan kaikki apu mitä vaan saa. Lisäksi kannattaa nauttia niistä kehuista, koska maailma on lopulta miehiä täynnä ja kyllä niistä lyhyistäkin suhteista kannattaa nauttia. Tsemppiä sinulle ja kirjoitellaan. Sama tilanne siis täällä...välillä ahdistaa ja välillä on kivaa...
mulla on laaja tukiverkko ympärilläni ja vanhempani asuvat aivan lähellä, joista saa tarvittaessa lastenhoitoapua. Muutama hyvä ystävä on, joiden kanssa on hyvä puhua kun oikein ahdistaa.
Todellakin maailma on täynnä miehiä, joka lähtöön löytyy. Kunhan löytyis joskus se mulle sopivin. Palaillaan...
Ps. laitapa välillä kuulumisiasi
Minä erosin neljä kuukautta sitten 14-vuotisesta suhteesta. Itsellä on mennyt niin, että kaksi ekaa kuukautta itkin kuin hullu ja tein jatkuvaa surutyötä. Sitten alkoi menovaihe ja oli noita yhden yön juttuja. Tavallaan ne imartelee, ku huomaa, että kelpaa jollekin. Mutta ei ne kovin tyydyttäviä ole olleet ja nyt olen jo kyllästynyt. Yksinäisyyden tunne on palannut ja olen surullinen. Tuli kuitenkin sellainen olo, että mielummin sit vaikka selibaatissa ja ilman miehen syliä kuin pelkää känniseksiä... Lasten takia en haaveile vielä uudesta rakkaudesta, haluan niille aikaa sopeutua. Itse kuitenkin voimakasta yksinäisyyden tunnetta ja olen myös vihainen miehelleni siitä, että yritin suhteessa enemmän kuin kaikkeni ja se ei riittänyt. Onneksi lasten huolto pelaa kohtuullisesti. Mutta aika paskaa tämä on, tosin avioliiton loppuaika oli vielä paskempaa...
eiks muuta seksiä saa ku kännisellasita??en kyl sit ihmettele jos selibaattia sunnitteleekin,itsellä ex vaimo peti 20v suhteen päätteeks ja siit aika jo 10v ja nii sitä sanotaa et aika auttaa mutvähän se on auttanu tään 10v aikana,, ei tuu usko ja luottamus takas eli meitä on joka junaan,, toisia se auttaa ennemmin toisia myöhemmin ja toisii ei koskaan,, noooh tää on elämäää vaan ajatus auttaa ei mikään muu,, saa naiset olla rauhas mun puolesta.
että teihin jotku miehet rakastuu,ei me miehet ajatella muutako teidän jalkoväliä,voidaahan me höpöttää mitä sattuu,mutta tosiasia taitaa olla,että naiset ne tunteilla elää,miehillä on muut mielessä.
Kyllä tiedetään, että joku rakastuu varmasti. Tiedetään sekin , että on niitä miehiä jotka ajattelee vaan alapäällään, mutta onneksi kaikki ei ole niin onnettomia miehenä. On maailmassa olemassa ihan oikeitakin miehiä, eikä vaan niitä jotka kerää kokemuksia pönkittääkseen huonoa itsetuntoaan.
Kyllä meitä on tunteellisiakin miehiä jos on tunteettomia naisiakin!!!!
Minä jätin mieheni alkoholiongelman ja naisbisneksien vuoksi 4 kk sitten. Olin jo vuosia sitten alkanut irtautumaan miehestä, en enää oikeastaan tuntenut mitään häntä kohtaan. Asunnonhankinta ja muutto olivat rankinta aikaa. Itkin hulluna. Myös muuttaminen ihan vieraalle alueelle ja vanhojen tuttujen asioiden jättäminen itketti. Parissa kuukaudessa se meni ohi, ja nyt nautin olostani täysillä.
On tosin outoa olla sinkku. Viimeksi kun olin sinkku, olin 17-vuotias ja olin niin kaunis että miehet lähti seuraamaan minua kaupngilla. Nyt saa kyllä hakemalla hakea naiseuttaan. Kroppa on hoikistunut entisestään, mutta miten tällä naamalla kellekään kelpaa, talven surut tuntuu jättäneen jälkensä vaikken juo enkä polta. Olisi tosi vaikeaa edes jutella kenenkään miehen kanssa, saati lähteä treffeille tai riisuutua. Muuttumisleikki olisi nyt paikallaan, meikki ja pukeutuminen kaipaisi päivitystä.
Nautin yksinolosta, mutta haluan miehen ja perheen jossain vaiheessa. Kohta alkaa iän puolesta olla kiire. Olisi kiva edes ihan teoreettisesti tietää kelpaisiko jollekin miehelle. Baareissa ei tule käytyä ja nuorena yhden illan jutut tuli jo kokeiltua, ei kiitos. Mistä löytäisi itsetuntoa ja miten löytää naiseutensa ja jopa seksuaalisuutensa? Aikaisemmat suhteet ovat noita asioita lytänneet.
Suosittelen yhdeksi apukeinoksi Bruce Fisherin kirjaa Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy. Itse erosin kolmisen vuotta sitten ja kirjasta oli minulle tuolloin paljon apua eron läpikäymisessä. Uskon, että se ehdottomasti nopeutti erosta ylipääsemistäni.
Ahdistus ja tunteiden vuoristorata kuuluu eroprosessiin, kävin itsekin läpi nuo ihan samat vaiheet. Kaikki tunteet täytyy vain yrittää hyväksyä ja antaa itsensä käydä ne läpi, jotta asiasta pääsisi yli eikä jäisi niihin jumiin. Kyllä olo ajan kanssa tasaantuu.
Eikä yh-äitiys ole mikään este uuden kumppanin löytämiselle. Se vain osuu kohdalleen, jos on osuakseen, mutta ei kannata kiirehtiä liikaa uuteen suhteeseen. On hyvä antaa itselleen ja lapsille aikaa parantua ensin. Itsekin löysin uuden, upean kumppanin ja ihanan parisuhteen eron jälkeen, vaikka olen pienen lapsen yh. Nyt olen onnellisempi ja tyytyväisempi perhe-elämääni kuin koskaan.
Voimia!
ainakaan minulle olisi este,jos tässä nyt jonku alkas yhdessä olemaan.paras tilanne olisi,jos hänen lapsensa olisi suunnilleen saman ikäisiä,kuin omani.
virhe
Näin 40 ikäiselle naiselle näyttää lapset tulevat esteeksi uuden kumppanin löytämiselle. Oman ikäiset miehet etsivät lapsetonta tai sellaista naista jonka lapset ovat jo maailmalla. Mutta kun meikeläisen nuorimmainen on alle kouluikäinen niin miehet juoksee äkkiä karkuun. Tämän olen kyllä lukenut vain netistä sillä oman paikkakuntani miehet ovat joko varattuja tai täysin kaljaukkoja. Joten enpä edes tied mistä niitä miehiä etsisin.