Onko kellekään käynyt koskaan niin että rakkaus ei riitä? Että vaikka on tuntunut että toinen on elämän rakkaus niin jokin muu asia on erottanut teidät? Mä olen tilanteessa jossa rakkaus ei riitä. Ja tuo mies on elämäni rakkaus. Mutta hän ei ole valmis suhteeseen. Eikä mitään voi saada väkisin. On oltava uskollinen itselleen ja sille minkä kokee oikeaksi. Ja koska rakastan häntä, en pysty vaatimaan. En vain pysty. Vaikka onkin vituttanut. Haluan että hän löytää tiensä mun luokse vapaaehtoisesti, ei pakottamalla. Olenko seonnut? Pitäisikö kuitenkin vaatia ja olla tiukka? Ehdoton? Auttakaa. En tiedä mitä teen...
Kun rakkaus ei riitä
surullinen täällä
51500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
rehellisesti jos hän sanoo, ettei ole valmis vielä suhteeseen se luultav. tarkoittaa, ettei halua olla suhteessa sinun kanssasi. sellaista se elämä joskus on, ja jos oikeasti rakastat miestä niin kannattaa tuossa tilanteessa luopua hänestä. mikään ei ole kamalampaa kuin takertuva kumppani.
ei se tarkoita, että sinä olisit kamala tai huono ihminen, se vaan tarkoittaa, ettette te kaksi kenties olekaan niin toisillenne yhteensopivia. kyllä niitä miehiä maailmassa riittää, dount wori
Miksi hän sitten sanoo että olen hänen elämänsä nainen..? Kai se on vaan sitten luovuttava.. Myönnän takertuvuuteni ja haluan oppia siitä pois. Onko se todella annettava hänen mennä??
Katsoppa vastaukseni nimimerkille "Valura", tuossa ylempänä, missä hän kyseli voiko uudelleen rakastua kumppaniinsa :)
Minunkin mieheni väitti ettei ehkä ole valmis täysin antautumaan suhteeseen mutta kun en jäänytkään vaatimaan sitä häneltä vaan vaadin itselleni enemmän, lähtemällä tilanteesta, koin jo muutamien päivien jälkeen tilanteesta elämäni itkuromanttisimman hetken, kun mies oli tajunnut haluvansakin antaa ihan kaiken itsestään eikä enää koskaan satuttaa minua. Näin on toteutunut.
Hei! Kiitos viestistäsi. Olen jo tässä tullut omissa aatoksissani kirjoittamaasi tulokseen. Joka tapauksessahan tilanne on katkaistava, kävi miten kävi. Olen venynyt ihan mahdottomaan, mutta nyt en vain pysty enää.
Erosimme syksyllä mutta mies tuli takaisin tammikuussa. Otin hänet vastaan. Mutta nyt tilanne on ajatutunut samaan kuin syksyllä, minä haluan lähemmäksi ja mies vetäytyy. Emme ole varsinaisesti seurustelleet mutta tapailleet tässä kuitenkin. Hän sanoi että olen elämänsä nainen ja että rakastaa mutta häntä pelottaa että tilanne menisi menneen kaltaiseen... Ex mieheni häiritsi silloin yhteistä elämäämme... Nyt hän on peloissaan eikä uskalla tehdä siirtoa tai halua. Ja pakoilee tilannetta keksien mitä erilaisimpia kiire verukkeita.
Onko liian myöhäistä tehdä kuvailemaasi siirtoa? Olenko antanut liikaa aikaa? Mies sanoo että meidän olisi pitänyt tehdä tämä uusi alku ystävinä ensin.. Tunteet vei mennessään ja seksi tuli kuvaan.. Mitä ihmettä nyt teen? Onko oikea siirto arvostaa itseään ja tehdä irtiotto? Vai onko parempi nyt katsoa mihin ystävinä pääsisimme? Mutta mies vähän sen kuin pakoilee.. Apua! Osaatko antaa neuvoja vielä lisää? :)
Tuo onkin jo vähän kimurantimpi juttu kun jos on kolmas osapuolikin tilanteessa, eli jos kyse on siitä että häntä häiritsee exäsi?
Tosin, kuulostaa ehkä vähän tekosyyltä SIINÄ tapauksessa, että jos tämä ex ei ole enää häirinnyt teitä kun rupesitte uudestaan tapailemaan. Sillonhan olisi typerää antaa jonkun jossittelu-uhan häiritä tutustumista ihmiseen kenestä oikeasti välittää ja silti, ei pitäisi vähätellä toisen pelkoja, sillä itsellänikin on ollut vaikka mimmoisia tunnesolmuja joita on tässä nykyisessä suhteessani saatu pikkuhiljaa tuhottua pois häiritsemästä.
Jokatapauksessa, sinä olet ilmaissut halusi lähentyä ja antaa suhteen kehittyä, joten hänellä on se pallo, jonka hänen tulisi joko rehdisti pistää keskelle viivaa, mukaan peliin, eikä pihistellä itsellään. Jos saisit tämän jotenkin omin sanoin hänelle ilmaistua, niin että hän tajuaa että hän itse on se joka homman romuttaa jos se romuksi menee, niin eiköhän se pistäisi häntä miettimään jotain ratkaisua. Miehet, ainakin jotkut taitaa olla vähän semmosia, että niiden pitää pohtia sitä ratkaisuaan, koska sitten kun ne sen tekee, niin se on yleensä pitävä. Tai tämä olisi tietysti ihanteellista. Semmoinen on ainakin aika paljolti oma kultani.
Se että alkaa arvostaa itseään ei ole koskaan liian myöhäistä :) Jos homma rupeaa tuntumaan siltä että sun "oikeuksia" kohdellaan kaltoin ja tunnet arvostuksen puutetta, niin hommalle pitää tehdä loppu ja pelisäännöt pikimmiten, mutta jos tuntuu että olet arvostettu vaikkakin tilanne on hankala, täytyy pohtia muitakin keinoja kun hypätä barrikadeille. Ymmärrystä kannattaa kokeilla tiettyyn pisteeseen asti, koska usea meistä on jollain tavalla rikkirevitty ja peloissaan.
Onko siis tämä häiskä ehdottanut että katsoisitte miten asiat etenee "ystävinä?" Siinä tapauksessa jos hän vaikuttaa olevan täysin vilpitön, ei ehkä ole hullumpikaan asia "tutustua rauhassa". Mutta jos se ystävät juttu on heitetty semmosena lauseena, jonka turvin hän pakoilee sinua, eli ei ole tekemisissä kanssasi tutustuminen aidosti päämääränä, niin homma on taas toinen.
Tosi vaikeita kyselet :) sori... mä en kyllä osaa neuvoa täysin tässä hommassa. On joitain melko varmoja "lainalaisuuksia" mutta joissain tapauksissa parhaiten tietää tilanteessa olevat henkilöt itse. Toivottavasti homma selviää.