Minulla on todella kova pesänrakennus vietti meneillään: häät ja lapsi kummittelee mielessä. Mikä estää? Mies ei koe olevansa valmis vielä piiiii-iiiiitkään aikaan. Miten tukehdutan vietin? Hyppimällä seinille?
pesänrakennus vietti
pesän rakentaja-80
172023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Oksan on oltava tukeva, että poikaset siinä pysyvät. Pari risua ristissä ei kanna edes hautoma-aikana.
Saman tyyppisiä tuntemuksia on täällä. Olen kovin turvallisuushakuinen ja haluaisin jo kihloihin (seurusteltu 1,5 v, asutaan yhdessä), kun lapsista ja häistäkin on puhuttu jo pitkään. Mieheni kuitenkin tyrmäsi koko ajatuksen, hän ei ole kuulemma valmis ja jos joskus on, niin haluaa olla aloitteen tekijä, minä en saisi asiasta puhua. Kuulemma silti rakastaa minua ja haluaa yhteisen tulevaisuuden. On itse puhunut aiemmin harkinneensa kosia minua jo monta kertaa, mutta nämä puheet ovat kuulemma olleetkin vain kaunisteltuja ym. En ymmärrä.
Olen nyt tilanteessa, jossa pohdin, että voiko tällaista suhdetta jatkaa, jossa toinen on valmis enempään kuin toinen? Pystynkö suhteeseen ihmisen kanssa, joka haluaa "vain" seurustella kanssani, kun minä olisin valmis jo paljon muuhunkin... Ei ole itsetunnolle kovin imartelevaa.
Ei kannata kuluttaa aikaansa ko. suhteessa.Olette seurustelleet jo niin kauan, et miehen pitäisi kyetä ajattelemaan muita asioita ja sitoutumaan niihin ja jos ihan oikeesti rakastaisi niin pystyisikin t. äiti 47 v
Jos sisterille vastasit niin 1,5 vuotta on oikeasti tosi vähän. Eihän arkikaan tule yleensä kun kahden vuoden jälkeen. Kannattaa malttaa, eikä kiirehtiä. Avioliitto on kuitenkin vain status, jonka romanttisuus pian unohtuu kun arki alkaa taas rullaamaan. Ei siinä mitään pahaa ole tietenkään, mutta turha pilata kiireellä.
kyl se ero tulee väistämättä kun kattelee tätä nyky touhua.. pettäminen ja yksilökeskeisyys on tätäpäivää, ihan turha puhua perhekeskeisyydetä ja ikuisesta rakkaudesta nykyihmisten.
mottoni: miks kulutat aikaas kun voit olla sinkku ja mennä kuten haluat.. jos nyt perustat perheen miehen kanssa joka sitä ei halua on varma ero vajaassa 2vuodessa
Naurattaa aina nämä "arki koittaa" 10 vuoden seurustelijat. Minäkin olisin jäänyt syntymättä, jos näin ajatellaan.
Aloittaja on syntynyt vuonna 1980, eli on jotain 28-vuotias tänä vuonna. Hän on hyvinkin jo perheenperustamisikäinen, eikä kovin montaa vuotta ole edes enää varaa aikailla, jos haluaa lapsia, etenkin jos haluaa useamman kuin yhden. Senkin saaminen tuossa iässä voi olla jo konstikasta. On nimittäin monta tuon ikäistä tuttavaparia, jotka käyvät läpi lapsettomuushoitoja, kun lapsentekoa on lykätty niin monta vuotta ja on ensin seurusteltu varalta 10 vuotta ja sitten ehkä menty naimisiin jne. Tämä ei tarkoita sitä, että käskisin kenenkään hosua tai tehdä liian nopeita päätöksiä, mutta kyllä minunkin mielestä 1,5 vuotta seurustelua jo tuossa iässä on aikuiselle ihan tarpeeksi aikaa päättää, haluaako toisen kanssa olla loppu ikänsä vai ei. Olen itse aloittajaa vanhempi, joten omasta elämästä voin sanoa, että jos olisin tuossa iässä jatkanut vain seurustelua sen vuoksi, että "arki ehtii koittaa", niin olisi tämä ihana onnellinen perhe jäänyt perustamatta.
Vastasin tuossa avioliittokysymykseen. En vain itse kannusta ihmisiä nopeasti avioitumaan vaan tutustumaan toisiinsa rauhassa. Taas sitten sekin on otettava huomioon kenelle avioliitto on tärkeä ja kenelle ei. Voi hyvin olla toinen osapuoli parisuhteesta sellainen jolle se ei merkitse yhtikäs mitään, enkä ihmettele yhtään sillä avioliitto tuntuu tänäpäivänä olevan vain hyvä vitsi, kun katsoo eroprosenttia. Sad but true.
Niin jos toiset eroaa, niin yli puolet ei kumminkaan eroa. Itse kuulun siihen puoliskoon, joka ei hyväksy avioeroa.
hei kuule tiedätkö miten paljon suomessa synnyttää naisia yli 40-vuotiaina? (ilmeisesti et, itse työni kautta tiedän että yleistä on.) Kyllä kymmenessäkin vuodessa kerkiää hyvin pyöräyttää viisikin lasta, esim. 30-40 ikävuoden väliin, ei kaikkien tarvitse olla teiniäitejä.
Eiköhän se ole parempi ensin katsoa kuin katua kuin saada avioerolapsia lisää potemaan pahaa oloa ja aikuisiälle jää traumoja vanhempien eroista jne.
1,5 vuotta on sellainen aika jossa vasta tutustuu toiseen!? ei puolitoista vuotta ole kauan. sehän menee hujahduksessa! alkuhuumakaan ei ole vielä haihtunut, että häähömpötykset voi laskea vielä senkin piikkiin.
ihan oikeasti, 1,5 vuotta! itse olen asunut kuppanini kanssa kolme vuotta, tunnettu melkein yhtä kauan. kova vauva ja hääkuume olisi jo, mutta tiedän ettei se näin aikaisessa vaiheessa vielä kannata. haluan ensin keskustella asioista ja olla varma, että mies haluaa oikeasti olla se mies perheessä.
Meillä sama homma. Olemme seurustelleet kolme vuotta ja mulla on tullut ajoittain koviakin kihlaus ja vauvakuumeita, mutta mies on mua nuorempi eikä koe olevansa valmis. Mutta Jos toinen ei ole valmis niin sitten täytyy vain odottaa jos joskus olisi, mutta painostamalla ei saa kuin pahaa jälkeä. Täytyy myös muistaa että yhdessä ollaan ihan siitä ilosta että rakastaa toista. Toisella osapuolella voi olla myös erilainen näkemys tällaisista asioista, kuten meillä mun vanhemmat ovat olleet naimisissa 25 vuotta ja avomieheni vanhemmat kummatkin naimisissa useita kertoja -ehkä usko avioliittoon on tässä tapauksessa selvä.
"yhdessä ollaan ihan siitä ilosta että rakastaa toista"
Tuossa on kiteytettynä se, mikä monilta nykyään tuntuu olevan hukassa. Vai onko niin, että valittu kumppani on vain sopivin, joka kohdalle osui, eikä ollenkaan "se oikea". Niin moni täällä miettii koko suhteensa jatkoa, kun aikataulut etenemisestä eivät käy yksiin. Ihmetyttää aina silloin, jos kovasti ollaan vaihtamassa, että millä todennäköisyydellä semmoisen pohtija olettaa löytävänsä jonkun uuden, jonka kanssa natsaa yhtä hyvin, mutta nopeammin. Jos se kello tikittää, niin tikittäähän se sinäkin aikana, kun joutuu uutta, etenemismielisempää etsimään.
... valloillaan :)
Me olemme mieheni kanssa seurustelleet vasta vajaa 3 vuotta, mutta kaikenlaisia suuriakin asioita on koettu, kuten läheisten kuolemaa, onnettomuus, josta pitkä toipuminen, monia muita vastoinkäymisiä, joten paljon on kohdattu ja uskon, että paljon on vielä kohdattavaa yhdessä.
Mies ei vielä ole valmis lapseen, haluaa ensin nauttia nuoruudesta ja vapaudesta ennen kuin haluaa sitoutua pieneen elämään ja vastuun kantamiseen. Minä taas luen jo päätä pahkaa Vauva-lehtiä, ihastelen vauvanvaatteita jne. Mies antaa mun ihastella ja lueskella, kunhan en ala painostaa. Ja aion kyllä rauhassa odottaa, eipä se painostus asiaa edesauta.
Naimisiin mies on lupautunut menemään kanssani ja häät ovat todennäköisesti kahden vuoden kuluttua. Mutta tämäkin asia saatiin "sovittua" vasta, kun mies itse halusi tehdä aloitteen asian suhteen.
Joten neuvoni on se, että kuulostele ja odottele, josko se miehesikin innostuu :) Joskus ne miesten "en mä vielä piiiitkään aikaan" voi tarkottaa vain paria vuotta ;) Helli, suukottele ja nauti miehestäsi ja muistele sitä kaikkea, mitä olette yhdessä jo kokeneet ja kuinka paljon teillä voi olla kokemuksia edessä - yhdessä.
Jos toista aidosti rakastaa, on valmis odottamaan sitä, että toinen saavuttaa myös noissa suunnitelmissa ja haaveissa sinut :) esim. juuri perheenperustamisen suhteen.
Mutta jos nyt tulee ilmi, että miehelläsi onkin aivan toisenlaiset tulevaisuudensuunnitelmat, haaveet ja unelmat, kannattaa silloin miettiä voitteko yhdessä muuttaa kumpikin suunnitelmianne ja haaveitanne enempi yhteensopiviksi vai onko edessä kaiken miettiminen uudelleen...
En neuvoisi ketään luovuttamaan liian helpolla. Anna ajan kulua, tosin itse täytyy osata määrittää se, miten kauan voi ja pystyy odottaa (esim biologisesti tulee aika vastaan lastensaannin suhteen ym.)
Tsemppiä sinne päin! :)
Hyvin kirjoitettu. Jos ei ole ihan hengen hätää biologisen kellon kanssa niin kannattaa odotella ja kuulostella -ja keskustella asiasta.
Itse olen 28 ja välillä tuntu että apua, olen niin vanha ja kävin myös mielessäni läpi että entä jos en enää saakaan lapsia sitten kun mies on valmis. Tulin kuitenkin siihen tulokseen että rakkaus on mulle kuitenkin kaikkein tärkein asia. Olen löytänyt aarteen ja jos näyttää siltä että lapsia meille ei tule niin silti haluan hänestä kiinni pitää.
viestisi oli aivan ihana, jotenkin on helpottavaa kuulla miten paljon meitä on samassa tilanteessa.
ja vaikka ei heti pysty heittäytymään vauvanhankintaan, niin plussaa on se, että saapahan aikaa kunnolla suunnitella sitä tulevaa ihanaa aikaa :)
melkein samanlainen tilanne mullakin, tosin mies olisi valmis mutta taloudellinen tilanne estää.
mua on vauvakuumeessa ynnämuussa auttanut se että on saanut keskustella ja suunnitella sitä yhteistä tulevaisuutta miehen kanssa. itkin koko ajan ja hypin seinille ennen kuin uskalsin ottaa asian puheeksi. se että on tavoite ja suunnitelma on auttanut aika paljon..
eri asia tietenkin jos miehesi ei olevalmis vielä edes keskustelemaan asiasta.. voisitte ehkä kuitenkin suunnitella jonkinlaisen kompromissin merkeissä, esimerkiksi voitte suunnitella sellaista ajankohtaa mikä molemmille tuntuisi hyvältä ja säästäisitte sitten siihen?
vaikeaa on jos mies ahdistuu edes asian esilleottamisesta.. tiedän kuinka ahdistavalta voi tuntua :( itse varmaan olisi pakko vaihtaa kumppania jos oltaisiin niin eri aaltopituuksilla asioista..
Vaihda ukkoa, jos koet ne elämässäni perheen perustamisen yms. tärkeäksi. Mut eiköhän se ukkoskin lähde ihan itse, jos olet koko ajan herhiläisenä häitten yms. kanssa painostamassa...Miesten evoluutiossa on niin moni asia mennyt pieleen,esim. maalaavat niin mielellään kauhukuvia päässään, kun vähänkin vihjailee jostain "virallisesta". Koko ajan pitää olla joku takaportti auki, josta voivat karata.