jätetty: itsesyytöksistä katkeruuteen ja vihan

Sinuna en surisi liikaa sitä, että miehelläsi on uusi nainen. Se mitä heillä on tuskin on aitoa, vaan se on ns. laastarisuhde. Se helpottaa (kai) omaa surua, mutta ennen kaikkea vie ajatukset pois erosta ja surusta. Se ei ole rikos... jäin itsekin äsken yksin, ja olen nyt ensimmäistä kertaa vakavissani miettinyt hankkivani laastaritytön itselleni. Mielellään joku joka ymmärtää missä mennään ja haluaa hiukan iloa elämäänsä.

Miksi haluaisin laastaritytön? Tuntuu että meidän ero oli pelkästään typerä, luovutettiin vaikeiden mutta ohi menevien aikojen keskellä. Minä rakastan edelleen, en tiedä miten koskaan osaan lakata. Entiselläni on helpompaa, hän jätti minut koska oli itse tyytymätön suhteeseemme. Hänen on helpompi jatkaa elämäänsä, minulla taas on yhä syvä rakkaus joka ei ole kadonnut mihinkään. Mulla on nyt tunne, että haluaisin vain unohtaa. Siihen voisi auttaa laastarisuhde, se veisi ajatukset ihan muualle.

Ero on aina vaikea molemmille. Ero täytyy pystyä perustelemaan etenkin itselleen. Jokainen haluaa uskotella itselleen, että tämä uusi eronjälkeinen elämä on hyvä. Parempi kuin entinen. Jotkut löytävät elämäänsä "parempaa" sisältöä esim. työstä. Miehesi on löytänyt tuon naisen, ja hän haluaa nyt vakuuttaa itselleen ja muilleen miten paljon parempi hänen elämänsä on nyt ilman sinua. En kuitenkaan löisi vetoja sen puolesta, että hän on oikeasti onnellinen. Todennäköisesti on sisimmässään surullinen, hyvin surullinen. Hän vain yrittää pärjäillä sillä mitä hänellä on.

Mulla on itselläni sisimmässä tunne, että mun on todella vaikea jatkaa elämää tästä eteenpäin. Mä en tiedä, miten mä oikeasti voin jonain päivänä löytää tytön jota rakastaa. Joka päivä vaan pyörii mielessä kaikki upeat hetket yhdessä. Täytyy vain päivä kerrallaan yrittää. Ei ole helppoa silti. Joka päivä kun kuljen kaupungilla katselen tyttöjä. Ei tule vastaan ainoatakaan joka sytyttäisi. Mietin vain entistäni. Ei kai sitä voi kunnolla rakastua tai edes ihastua, jos vielä kaipaa ja rakastaa entistään. Toivottavasti aika auttaa.

Tsuih (m) kirjoitti:

Sinuna en surisi liikaa sitä, että miehelläsi on uusi nainen. Se mitä heillä on tuskin on aitoa, vaan se on ns. laastarisuhde. Se helpottaa (kai) omaa surua, mutta ennen kaikkea vie ajatukset pois erosta ja surusta. Se ei ole rikos... jäin itsekin äsken yksin, ja olen nyt ensimmäistä kertaa vakavissani miettinyt hankkivani laastaritytön itselleni. Mielellään joku joka ymmärtää missä mennään ja haluaa hiukan iloa elämäänsä.

Miksi haluaisin laastaritytön? Tuntuu että meidän ero oli pelkästään typerä, luovutettiin vaikeiden mutta ohi menevien aikojen keskellä. Minä rakastan edelleen, en tiedä miten koskaan osaan lakata. Entiselläni on helpompaa, hän jätti minut koska oli itse tyytymätön suhteeseemme. Hänen on helpompi jatkaa elämäänsä, minulla taas on yhä syvä rakkaus joka ei ole kadonnut mihinkään. Mulla on nyt tunne, että haluaisin vain unohtaa. Siihen voisi auttaa laastarisuhde, se veisi ajatukset ihan muualle.

Ero on aina vaikea molemmille. Ero täytyy pystyä perustelemaan etenkin itselleen. Jokainen haluaa uskotella itselleen, että tämä uusi eronjälkeinen elämä on hyvä. Parempi kuin entinen. Jotkut löytävät elämäänsä "parempaa" sisältöä esim. työstä. Miehesi on löytänyt tuon naisen, ja hän haluaa nyt vakuuttaa itselleen ja muilleen miten paljon parempi hänen elämänsä on nyt ilman sinua. En kuitenkaan löisi vetoja sen puolesta, että hän on oikeasti onnellinen. Todennäköisesti on sisimmässään surullinen, hyvin surullinen. Hän vain yrittää pärjäillä sillä mitä hänellä on.

Mulla on itselläni sisimmässä tunne, että mun on todella vaikea jatkaa elämää tästä eteenpäin. Mä en tiedä, miten mä oikeasti voin jonain päivänä löytää tytön jota rakastaa. Joka päivä vaan pyörii mielessä kaikki upeat hetket yhdessä. Täytyy vain päivä kerrallaan yrittää. Ei ole helppoa silti. Joka päivä kun kuljen kaupungilla katselen tyttöjä. Ei tule vastaan ainoatakaan joka sytyttäisi. Mietin vain entistäni. Ei kai sitä voi kunnolla rakastua tai edes ihastua, jos vielä kaipaa ja rakastaa entistään. Toivottavasti aika auttaa.

Mä taas nainen ja ajattelen exästäni samoin, jonka kanssa olimme 3v yhdessä. Exällä oli toinen viritys, ihan vain salakivaa. Katui hemmetisti (varmaan jäätyään kiinni enemmän) oli valmis kaikkeen mutta luottamus meni niin säpäleiksi ettei puolen vuoden kärvistelyn tuloksena ollut enää suhdetta. Silti ei vaan pysty unohtamaan hyviä hetkiä ja sitä rakkautta, vaikka toisaalta se rakkaus tuntuu näin jälkikäteen pelkästään valheelle perustuvalta. Mut eihän se ollu, kun se musta lähti...luulin vain että toisenkin käsitys rakkaudesta olisi sama :(

Nyt on erosta 4kk aikaa, ei pysty sitten yhtään innostumaan mistään...sokkotreffit kaveri järjesti, olisin mieluummin ollu vaikka ruokkimassa sorsia puliukon kanssa ku treffeillä... :( musta se on väärin seurustella ellei ole valmis enempään. Ainakin se sitten pitää tehdä toisellekin selväksi! Ihmissuhteilla ei saa leikkiä, vaikka hemmetin moni niin tekee, itsekkäistä syistä..toisella ei niin väliä. Ehkä olen vielä liian katkera, tai siis olen liian katkera uuteen suhteeseen. Laastarikaan ei kiinnosta kun ei kiinnosta seksi sellaisen kanssa keneen ei ole tunteita. Että tässä sitten myös odotellaan että aika näyttäisi! onneksi sentään tulee kesä eikä tappotalvi...

Tsuih (m) kirjoitti:

Sinuna en surisi liikaa sitä, että miehelläsi on uusi nainen. Se mitä heillä on tuskin on aitoa, vaan se on ns. laastarisuhde. Se helpottaa (kai) omaa surua, mutta ennen kaikkea vie ajatukset pois erosta ja surusta. Se ei ole rikos... jäin itsekin äsken yksin, ja olen nyt ensimmäistä kertaa vakavissani miettinyt hankkivani laastaritytön itselleni. Mielellään joku joka ymmärtää missä mennään ja haluaa hiukan iloa elämäänsä.

Miksi haluaisin laastaritytön? Tuntuu että meidän ero oli pelkästään typerä, luovutettiin vaikeiden mutta ohi menevien aikojen keskellä. Minä rakastan edelleen, en tiedä miten koskaan osaan lakata. Entiselläni on helpompaa, hän jätti minut koska oli itse tyytymätön suhteeseemme. Hänen on helpompi jatkaa elämäänsä, minulla taas on yhä syvä rakkaus joka ei ole kadonnut mihinkään. Mulla on nyt tunne, että haluaisin vain unohtaa. Siihen voisi auttaa laastarisuhde, se veisi ajatukset ihan muualle.

Ero on aina vaikea molemmille. Ero täytyy pystyä perustelemaan etenkin itselleen. Jokainen haluaa uskotella itselleen, että tämä uusi eronjälkeinen elämä on hyvä. Parempi kuin entinen. Jotkut löytävät elämäänsä "parempaa" sisältöä esim. työstä. Miehesi on löytänyt tuon naisen, ja hän haluaa nyt vakuuttaa itselleen ja muilleen miten paljon parempi hänen elämänsä on nyt ilman sinua. En kuitenkaan löisi vetoja sen puolesta, että hän on oikeasti onnellinen. Todennäköisesti on sisimmässään surullinen, hyvin surullinen. Hän vain yrittää pärjäillä sillä mitä hänellä on.

Mulla on itselläni sisimmässä tunne, että mun on todella vaikea jatkaa elämää tästä eteenpäin. Mä en tiedä, miten mä oikeasti voin jonain päivänä löytää tytön jota rakastaa. Joka päivä vaan pyörii mielessä kaikki upeat hetket yhdessä. Täytyy vain päivä kerrallaan yrittää. Ei ole helppoa silti. Joka päivä kun kuljen kaupungilla katselen tyttöjä. Ei tule vastaan ainoatakaan joka sytyttäisi. Mietin vain entistäni. Ei kai sitä voi kunnolla rakastua tai edes ihastua, jos vielä kaipaa ja rakastaa entistään. Toivottavasti aika auttaa.

samat ajatukset että ihan kun omasta elämästäni oisit kirjottanu(ja ajatuksistani).Ja olen vaan nainen.
Ihan samoja mietin kuapungilla kulkiessa että miksi yksikään ei sytytä ja ajattelen vaan entistä.Haluisin myös tunteeni tappaa ja siksi oon miettiny että kumpa pystyisin laastarisuhteeseen ja jossa myös toinen ei olis vakavissaan,kun enempään en pystyisi.Tapaanko koskaan sellasta kehen vielä rakastun??Nyt ainakin päivät on monesti niin vaikeita kun ex pyörii mieles ja tiän ettei siitä tuu mitään.Se ei enää halua yrittää mitään ja on uuden katellu itelleen.
Enkä voi ymmärtää miten se pystyy?Mua ei kukaan sytytä hiukkaakaan,tai siis joskus katon että vau,mutta ne onkin sit aina ollu varattuja.Eli se siitä sitten...

Jaksamista sulle!Yritetään kumpikin päivästä toiseen jotenkinpäin...

Tsuih (m) kirjoitti:

Sinuna en surisi liikaa sitä, että miehelläsi on uusi nainen. Se mitä heillä on tuskin on aitoa, vaan se on ns. laastarisuhde. Se helpottaa (kai) omaa surua, mutta ennen kaikkea vie ajatukset pois erosta ja surusta. Se ei ole rikos... jäin itsekin äsken yksin, ja olen nyt ensimmäistä kertaa vakavissani miettinyt hankkivani laastaritytön itselleni. Mielellään joku joka ymmärtää missä mennään ja haluaa hiukan iloa elämäänsä.

Miksi haluaisin laastaritytön? Tuntuu että meidän ero oli pelkästään typerä, luovutettiin vaikeiden mutta ohi menevien aikojen keskellä. Minä rakastan edelleen, en tiedä miten koskaan osaan lakata. Entiselläni on helpompaa, hän jätti minut koska oli itse tyytymätön suhteeseemme. Hänen on helpompi jatkaa elämäänsä, minulla taas on yhä syvä rakkaus joka ei ole kadonnut mihinkään. Mulla on nyt tunne, että haluaisin vain unohtaa. Siihen voisi auttaa laastarisuhde, se veisi ajatukset ihan muualle.

Ero on aina vaikea molemmille. Ero täytyy pystyä perustelemaan etenkin itselleen. Jokainen haluaa uskotella itselleen, että tämä uusi eronjälkeinen elämä on hyvä. Parempi kuin entinen. Jotkut löytävät elämäänsä "parempaa" sisältöä esim. työstä. Miehesi on löytänyt tuon naisen, ja hän haluaa nyt vakuuttaa itselleen ja muilleen miten paljon parempi hänen elämänsä on nyt ilman sinua. En kuitenkaan löisi vetoja sen puolesta, että hän on oikeasti onnellinen. Todennäköisesti on sisimmässään surullinen, hyvin surullinen. Hän vain yrittää pärjäillä sillä mitä hänellä on.

Mulla on itselläni sisimmässä tunne, että mun on todella vaikea jatkaa elämää tästä eteenpäin. Mä en tiedä, miten mä oikeasti voin jonain päivänä löytää tytön jota rakastaa. Joka päivä vaan pyörii mielessä kaikki upeat hetket yhdessä. Täytyy vain päivä kerrallaan yrittää. Ei ole helppoa silti. Joka päivä kun kuljen kaupungilla katselen tyttöjä. Ei tule vastaan ainoatakaan joka sytyttäisi. Mietin vain entistäni. Ei kai sitä voi kunnolla rakastua tai edes ihastua, jos vielä kaipaa ja rakastaa entistään. Toivottavasti aika auttaa.

Tuo laastarisuhde voi auttaa tilanteessa tai sitten. Mutta jo suhteen alussa on molempien tiedettävä, että tämä on vain laastarisuhde ja kestää aikansa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka suhteen laadun tietää niin kyllä sen loppuminen sitten kuitenkin koskee. Väkisinkin siinä tulee jonkinlaisia tunteita mukaan kun tavataan säännöllisesti ja ollaan paljon yhdessä. Ainakin minun kohdalla kävi näin. Tiesin kyllä että yhtenä kauniina päivänä mies ilmoittaa löytäneensä sen oikean ja niinhän siinä kävikin. Avioliitossa tulin petetyksi ja jätetyksi. Nyt "jätetyksi" tuleminen ei koskenut niin paljon, koska tiesin sen tulevan ja syvällisiä tunteita ei ollut suhteessa mukana.

Rakkauteen minä en enää usko enkä jaksa edes uskoa siihen, että enää kukaan mies "säväyttäisi" minua. Näin keski-ikäisenä äiti-ihmisenä taitaa olla parempi keskittyä elämään lasten kanssa ja unohtaa miehet kokonaan. Eipähän tule elämään enää pettymyksiä. Ex:ää en kaipaa enää, tunteet häntä kohtaan ovat kuolleet. Jonkinverran tunnnen häntä kohtaan vihaa mutta eiköhän sekin kohta muutu välinpitämättömyydeksi. Toivon ainakin niin! Hän löysi uuden jo avioliittomme aikana ja muuttikin suoraan uuden onnen luokse asumaan.

..... kirjoitti:

Tuo laastarisuhde voi auttaa tilanteessa tai sitten. Mutta jo suhteen alussa on molempien tiedettävä, että tämä on vain laastarisuhde ja kestää aikansa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka suhteen laadun tietää niin kyllä sen loppuminen sitten kuitenkin koskee. Väkisinkin siinä tulee jonkinlaisia tunteita mukaan kun tavataan säännöllisesti ja ollaan paljon yhdessä. Ainakin minun kohdalla kävi näin. Tiesin kyllä että yhtenä kauniina päivänä mies ilmoittaa löytäneensä sen oikean ja niinhän siinä kävikin. Avioliitossa tulin petetyksi ja jätetyksi. Nyt "jätetyksi" tuleminen ei koskenut niin paljon, koska tiesin sen tulevan ja syvällisiä tunteita ei ollut suhteessa mukana.

Rakkauteen minä en enää usko enkä jaksa edes uskoa siihen, että enää kukaan mies "säväyttäisi" minua. Näin keski-ikäisenä äiti-ihmisenä taitaa olla parempi keskittyä elämään lasten kanssa ja unohtaa miehet kokonaan. Eipähän tule elämään enää pettymyksiä. Ex:ää en kaipaa enää, tunteet häntä kohtaan ovat kuolleet. Jonkinverran tunnnen häntä kohtaan vihaa mutta eiköhän sekin kohta muutu välinpitämättömyydeksi. Toivon ainakin niin! Hän löysi uuden jo avioliittomme aikana ja muuttikin suoraan uuden onnen luokse asumaan.

Viimeinen asia mitä enää haluan on satuttaa ketään. Olen varmasti omilla teoillani satuttanut (en tarkoituksellisesti), mutta nyt ainakin olen saanut silmilleni kaikista raskaimman kautta.

Puhutaan suoraan, ja puhutaan totta. Jotenkin tuntuu tosiaan, että tällä hetkellä olisi parempi, kun voisi kotona olla edes jonkun kanssa. Päivät on helppoja, on niin paljon muuta mihin keskittyä. Illat ovat pahimpia. Parasta kai olisi, jos voisi löytää jonkun suunnilleen samassa tilanteessa olevan. Jonkun kenelle ei tarvitse kertoa satuja ikuisesta rakkaudesta tai muusta vastaavasta, vaan joka ymmärtäisi että kyse on molemminpuolisesta huvista muttei vakavammasta. Molemminpuolisesti niin, että vaikkapa molemmat olisivat eronneita. Silloin ei kummankaan tarvitsisi leikkiä tai kertoa satuja.

En minä enää osaa sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Päivät ovat vain selviämistä. Ei ole mitään helppoja "teet nyt näin niin olet sitten onnellinen ja kaikki on hyvin" ratkaisuja. Sellaisia ei taida olla kuin televisiossa. Oikeassa elämässä kaikki on paljon vaikeampaa. Televisiossa tuska ja yksinäisyys eivät ole todellisia. Todellista on se kun istuu yksin kotona, tietää tehneensä virheitä mutta myös paljon hyvää, tietää todella yrittäneensä parhaansa. Ja se ei silti riittänyt. Sitä tuskaa ei mikään ikinä vie pois, mutta ainakin toivoisin, että sen tuskan voi unohtaa.

Tsuih (m) kirjoitti:

Viimeinen asia mitä enää haluan on satuttaa ketään. Olen varmasti omilla teoillani satuttanut (en tarkoituksellisesti), mutta nyt ainakin olen saanut silmilleni kaikista raskaimman kautta.

Puhutaan suoraan, ja puhutaan totta. Jotenkin tuntuu tosiaan, että tällä hetkellä olisi parempi, kun voisi kotona olla edes jonkun kanssa. Päivät on helppoja, on niin paljon muuta mihin keskittyä. Illat ovat pahimpia. Parasta kai olisi, jos voisi löytää jonkun suunnilleen samassa tilanteessa olevan. Jonkun kenelle ei tarvitse kertoa satuja ikuisesta rakkaudesta tai muusta vastaavasta, vaan joka ymmärtäisi että kyse on molemminpuolisesta huvista muttei vakavammasta. Molemminpuolisesti niin, että vaikkapa molemmat olisivat eronneita. Silloin ei kummankaan tarvitsisi leikkiä tai kertoa satuja.

En minä enää osaa sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Päivät ovat vain selviämistä. Ei ole mitään helppoja "teet nyt näin niin olet sitten onnellinen ja kaikki on hyvin" ratkaisuja. Sellaisia ei taida olla kuin televisiossa. Oikeassa elämässä kaikki on paljon vaikeampaa. Televisiossa tuska ja yksinäisyys eivät ole todellisia. Todellista on se kun istuu yksin kotona, tietää tehneensä virheitä mutta myös paljon hyvää, tietää todella yrittäneensä parhaansa. Ja se ei silti riittänyt. Sitä tuskaa ei mikään ikinä vie pois, mutta ainakin toivoisin, että sen tuskan voi unohtaa.

Itselläni on aivan samanlaisia ajatuksia kuin sinulla Tsuih (m).

Olen kanssa miettinyt tuota laastarisuhdetta, juuri siltä pohjalta, etten missään nimessä haluaisi loukata ketään. Tilanne olisi selvä molemmille alusta alkaen. Lähinnä yhdessäoloa, koti-iltoja, elokuvissa käyntiä ja porua entisistä kumppaneista.

Välillä oikein raivostuttaa, kun ystäväni toitottavat kunnon pitkää eroprosessia. Paljon helpommalta se tuntuisi, kun olisi niin sanottu "lainasyli" johon käpertyä.

Tämä yksinolo on niin vaikeaa.

nipsu29 kirjoitti:

Itselläni on aivan samanlaisia ajatuksia kuin sinulla Tsuih (m).

Olen kanssa miettinyt tuota laastarisuhdetta, juuri siltä pohjalta, etten missään nimessä haluaisi loukata ketään. Tilanne olisi selvä molemmille alusta alkaen. Lähinnä yhdessäoloa, koti-iltoja, elokuvissa käyntiä ja porua entisistä kumppaneista.

Välillä oikein raivostuttaa, kun ystäväni toitottavat kunnon pitkää eroprosessia. Paljon helpommalta se tuntuisi, kun olisi niin sanottu "lainasyli" johon käpertyä.

Tämä yksinolo on niin vaikeaa.

pitkään eroprosessiin. Onhan sitä joskus tullut kokeiltua, ja tuloksena lähinnä huonoa, liian pitkä yksinäisyys. Tottahan tässä joka päivä joutuu käymään näitä asioita läpi, mutta joskus ei kyllä todellakaan haluaisi. Totuus kuitenkin on, että ei tämä tilanne mihinkään muutu vaikka istuisin tässä tuolilla pohtimassa pieleen menneitä asioita maailman loppuun asti. Tehty mikä tehty.

Aika usein taitaa olla niin, että kovin pian eron jälkeen alkanut suhde ei tule kestämään, mutta jotenkin sitä kuvittelisi että tuonkin asian kanssa voisi elää, jos tilanne ja tunne olisi molemminpuolinen. Rehellisessä laastarisuhteessa molemmat uskoakseni tietäisivät, että yhdessäolo on parempi kuin olla yksin. Jotkut toki laastarisuhteita karsastavat, mutta itse kyllä nykyisin näen sen enemmän tapana päästä takaisin jaloilleen vastoinkäymisten jälkeen. Ja ennen kaikkea hyvänä lääkkeenä siihen, että kun on tottunut nukkumaan jonkun vieressä niin voisi ainakin siitä tunteesta iloita.

Jos toinen on jättänyt kylmästi ja tunteistasi välittämättä, ei kyse ole sinusta vaan hänestä. Hän ei osaa rakastaa. Sinulla on mahdollisuus löytää elämääsi jotakin hyvää mitä aiemmin ei ollut.
Tunnistatko aidon ihmisen, joka tulee ja päästää lähelle? Joka välittää tunteistasi?