Tämä on omistettu kaikille pettäville lapsiperheen omistaville puolisoille.
Tiedättekö, kuinka paljon se satuttaa myös lasta? Isä menettää lapsensa luottamuksen ja aivan omasta syystä! Silloin, kun vanhempi pettää puolisoaan, hän pettää myös lastaan. Lapset kuulee ja tietää asioita, vaikka vanhemmat luulee, etteivät he tiedä mitään. Voin sanoa, että olen itse 17-vuotias, kohta siis aikuinen ja moni varmaan ajattelee, ettei tuon ikäisen tarvitse enää vanhemman ongelmista välittää.
Se sattuu. Voi luoja se sattuu, kun näen äitini kasvoilla surullisen ilmeen. Samoin tekee, kun kuulen vanhempieni keskustelevan siitä. Äiti syyttää, että isä on taas menossa vieraisiin joskus salavihkaan joskus päin naamaa. Eivät he tiedä minun kuulleen. Isä pistää "ei vois vähempää kiinnostaa/palturia" -asenteen. "Älä naurata. Luuletko sinä tosiaan.."
Itse törmäsin treffit-nettisivustoihin hänen tietokoneellaan. Olen jopa nähnyt, kuinka äiti näki isän tietokoneelta "Treffit" ja "Seksitreffit" google-linkkejä. Niistä oltiin painettu..
Äiti masentunut ja isä näyttää painuvan pohjalle suurin harppauksin. Isä on myös hyvin stressaantunut ja ärhäkkä luonteeltaan, eikä kerro surullisia tunteitansa toisille. Ja mihin jääkään perheen ainut lapsi, jolla on opinnot kesken?
Pitäkää hyvä luoja ne näpit itsellänne! Halveksin isääni. Halveksiiko lapsesi sinua vaivihkaa, sanomatta sanaakaan. Sitä ei välttämättä näe mistään. Siinä lähtee myös luotto omaan tulevaisuuden avioliittoon! Pettävä vanhempi murskaa siis Paljon nuoren ihmisen elämästä.
Tiedättekö, kuinka paljon se satuttaa myös lasta? Isä menettää lapsensa luottamuksen ja aivan omasta syystä! Silloin, kun vanhempi pettää puolisoaan, hän pettää myös lastaan. Lapset kuulee ja tietää asioita, vaikka vanhemmat luulee, etteivät he tiedä mitään. Voin sanoa, että olen itse 17-vuotias, kohta siis aikuinen ja moni varmaan ajattelee, ettei tuon ikäisen tarvitse enää vanhemman ongelmista välittää.
Se sattuu. Voi luoja se sattuu, kun näen äitini kasvoilla surullisen ilmeen. Samoin tekee, kun kuulen vanhempieni keskustelevan siitä. Äiti syyttää, että isä on taas menossa vieraisiin joskus salavihkaan joskus päin naamaa. Eivät he tiedä minun kuulleen. Isä pistää "ei vois vähempää kiinnostaa/palturia" -asenteen. "Älä naurata. Luuletko sinä tosiaan.."
Itse törmäsin treffit-nettisivustoihin hänen tietokoneellaan. Olen jopa nähnyt, kuinka äiti näki isän tietokoneelta "Treffit" ja "Seksitreffit" google-linkkejä. Niistä oltiin painettu..
Äiti masentunut ja isä näyttää painuvan pohjalle suurin harppauksin. Isä on myös hyvin stressaantunut ja ärhäkkä luonteeltaan, eikä kerro surullisia tunteitansa toisille. Ja mihin jääkään perheen ainut lapsi, jolla on opinnot kesken?
Pitäkää hyvä luoja ne näpit itsellänne! Halveksin isääni. Halveksiiko lapsesi sinua vaivihkaa, sanomatta sanaakaan. Sitä ei välttämättä näe mistään. Siinä lähtee myös luotto omaan tulevaisuuden avioliittoon! Pettävä vanhempi murskaa siis Paljon nuoren ihmisen elämästä.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Tuo teksti kuulostaa vaimon kirjoittamalla.
Ikäänkuin syyllisestään pettävä mies lapsen silmissä.
Uskokaa jo naiset, että miestä ei saa kuriin lasten avulla, syyllistämällä tai millään muillakaan tempuilla.
No voi voi... Olen kyllä yhä edelleenkin pettävän isän tytär, jolla nyt vaan sattuu olemaan aivot päässä!
Tais jollakin sisimmässä kolahtaa. HYVÄ! Mitäs lapselles kuuluu?
Hyi että ku mua rupeaa yököttämään tuo sun viesti, kun mää luen sitä. Siis tosiaan luen sen uudestaan.
Siis se pistää niin raivon partaalle, että ei mikään!
Et ite varmaan ees huomaa, vaikka sun mahdollinen lapsi olis hyvin masentunu tuolla aseenteella.
Taas tuli törmättyä yhteen tosi itsekkääseen ja narsistiseen ihmiseen.. Voi luoja..
mä oon kokenut samaa meidän perheessä. Tosi noloa, ällöttävää, etovaa etc. Helpottaa ainakin sitten, kun pääsee muuttamaan pois kotoa. Tietty vähän riippuu, paraneeko vanhempien keskinäiset suhteet, unohtuuko hölmöilyt.
Joo.. Vielä ois kaksi vuotta tätä .. ... Sitten alkaa opinnot jossakin muualla.
Sitten vielä täällä joku yrittää, että oon jonkun vaimona tätä teen. Mitä mielihyvää minä sillä hakisin? Eikö ihminen tosiaan pysty ajattelemaan muuta kuin omaa napaa, eikä edes voi rakastaa omaa lastaan sen verran, että tekisi jotain muuta kuin sellaista mikä sattuu kauheasti?
miltä susta tuntuu. Itse olen yli 30-v nainen ja en vieläkään voi sietää isääni, joka petti äitiäni ja pettää luullakseni edelleen tilaisuuden tullen sen minkä ehtii. Päälleppäin en enää näin vanhana näytä tunteitani tai ajatuksiani isästäni, mutta sisimmässäni halveksin ja vihaan häntä. Olen ikäni ollut masentunut ja itsemurhahakuinen ja suurin syy siihen on ollut vanhempieni välit ja suhtautuminen toisiinsa, kun olin nuorempi. Koko nuoruuteni toivon, että vanhempani olisivat eronneet ja sanoinkin sen heille, mutta heille kai se olisi kai sitten ollut liian suuri häpeä, että olisivat niin tehneet. Kaikesta tästä on seurannut se etten voisi koskaan kuvitellakkaan meneväni itse naimisiin, edelleen jatuva masennut ja viha ja inho isääni kohtaan, vaikkei se päällepäin näykään. Toivoisin vaan, ettei kukaan lapsi joutuisi kärsimään perheessä, jossa vanhemmat eivät aidosti rakasta ja välitä toisistaan, kunnioita ja osoita sitä teoin toisilleen. Muuten on parempi ennen kaikkea lasten vuoksi erota.
Hyvä, että joku voi samastua minuun.
Itselle kaikki tuli melko shokkina. En viitsi kaikesta puhua näin yleisellä keskustelupalstalla, mutta sanotaanko, vaikka näin: mun sisko on muuttanut muualle opiskelemaan ja kaveri myös. Jäin viime kesenä aivan yksin. Tuntuu, että olen todella tyhjä sisältä. Ei ole paljon, mistä iloita. Siitä lähtien isän ja äidin riidat ja isän äreä luonne ovat nousseet selvemmin pintaan. Äiti nostaa aina silloin tällöin esille lauseita, jotka menevät siihen suuntaan, että isän olisi parempi muuttaa muualle, että ei tarttis tästäkään kiistellä. Äiti on nyt toipumassa masennuksesta. Isä on luonnostaan karjuva ja kiivas. Pohjimmiltaan hän vaikuttaa melko surulliselta, eikä hän ole juurikaan kotona. Pohjimmiltaan pettämisjutut ovat ehkä kaiken takana.
Joissakin tilanteissa voin huomata, että he rakastavat toisiaan. Enkä haluaisi niiden eroavan, mutta joskus taas haluan. Mitä sitten tulisi tapahtumaan? Minne menisin? Miten kaverit suhtautuisivat? Muutto ja ero häslingit keskellä kiireistä ja stressaavaa lukiota? Joskus toivon, että he kestäisivät vielä nämä pari vuotta kahdestaan ja tekisivät sitten kun olen muuttanut pois mitä lystäävät.
Ihanaa huomata, että en ole yksin asian kanssa. Sinullekin Paljon voimia, ja toivottavasti voit joskus vielä luottaa rakkausavioliiton voimaan.
Olet erittäin älykäs nuori. Osaat kirjoittaa tänne hyvin teräviä huomioita ja osaat analysoida vanehmpiesi suhdetta varsin taitavasti. Siksi annankin yhden neuvon - kerro vahemmillesi! Sano että tiedät pettämisestä. Nosta kissa pöydälle jotta saat aikaan keskustelua. Kerro miltä tuntuu ja miten kärsit tilanteesta. Sen luulisi herättävän vanhempasikin ajattelemaan asioita ja tekemään asialle jotain.
Olet jo lähes aikuinen ja aikuisuuteen kuuluu ottaa vastuuta omasta elämästä. Meillä on vain yksi elämä ja se millainen siitä tulee riippuu myös miten toimimme itse. Jos et tee asialle mitään sinusta tulee edellisen vastaajan kaltainen katkeroitunut vanhapiika joka syyttää kaikesta vanhempiaan.
Opiskelijana voit kertoa kouluterveydenhoitajalle tai koulukuraattorille kotiongelmista. He neuvovat eteenpäin jos on tarvista. Parisuhde on vaikea laji ja sen koukeroita ei aina ymmärrä. En puolustele isääsi tekemisiä, mutta keskustelu jonkun asiantuntijan kanssa voisi saada sinut ymmärtämään ettei asiat aina ole niin mustavalkoisia kuin mitä me lapset haluaisimme. Kyllä, olen ollut samassa tilanteessa. Olin 10v kun vanhempani erosivat. Teini-iässä sain tietää syyn olleen äidissä, joka petti isää. Vihasin äitiä ja välit katkesivat vuosiksi. Vasta nyt aikuisena olen saanut tietää miksi äiti teki niinkun teki. Valitettavasti hän kuoli yllättäen hetikohta kun saimme välit kuntoon. Vasta terapiassa tajusin miten tärkeää olisi ollut saada apua silloin teininä. Katkeruus pilasi parhaimman nuoruuteni, ajan jolloin olisi pitänyt nauttia seurusteluista. Toivottavasti sinulle ei käy samoin.
Olen eroamassa miehestäni...hänellä on toinen nainen. Oli todella lohduttavaa lukea että juuri lasten vuoksi on tässä tilanteessa parempi erota (eipä kyllä muita vaihtoehtoja ole ollutkaan). Ja juuri tämä itseänikin hirvittää että miten lapset tulevat tulevaisuudessa itse pärjäämään parisuhteissaan kun eivät siitä mitään ruusuista kuvaa ole saaneet. Mutta ehkä löydän joskus miehen joka osoittaa kunnioitusta ja arvostusta ja siten lastenkin "usko parisuhteeseen" ehkä vahvistuu. Nyt tosin keskityn vain lapsiini ja oman elämäni korjaamiseen.
Kiitos vielä kerran ja äärettömästi voimia Sinulle!
Otan osaa äitisi vuoksi.
Oletko terapeutti tai psykologi ammatiltasi? Nuo samat neuvot ja kannustuspuheet tulevat joka käänteessä vastaan, kun lukee nuorten ongelmallisia tarinoita.
Kiitos, että jaksoit raapustaa näinkin paljon tekstiä tänne. Mutta ottaa puheeksi? Enpä usko. Meidän perheessä ei ole ikinä ollut tapana puhua puhtaaksi kiperiä asioita.. En kylläkään tiedä miksi.
Ajattelin, kun muutan pois kotoa, että en kiitä isääni hyvästä elämästä ja loisteliaasta tulevaisuudesta - se vain olisi väärin valehdella ja teeskennellä. Toisaalta minulla on rakkaus heitä molempia kohtaan. Semmoinen raukkaus, mikä tulee estoitta ja luonnostaan. Minulla oli onnellinen elämä silloin joskus. Ei minun elämäni nytkään ole ihan synkkää; olen hyvin onnellinen parhaan ystäväni ja sisareni seurassa. Lapsuus oli onnellista siihen saakka, kun rupesin ymmärtämään tappeluita ja vihamaan huutamista.
Lupaan pitää elämäni omissa käsissä ja lupaan itselleni myös, etten anna epäonnellisen nuoruuden pilata tulevaisuuttani! :)
Kiitos.
En ole kumpikaan :) Äitini äkillisen poismenon vuoksi käyn terapeutilla. Siellä olen käynyt koko lyhyen elämäni läpi. Oppinut ymmärtämään ja hyväksymään asioita. Tajunnut, että millainen elämästämme tulee, riippuu paljon siitä mitä itse teemmee.
Huomasitko kun ehdotin, että kerrot vanhemmillesi, niin torjuit heti ajatuksen. Koska teillä ei ole tapana keskustella asioista. Otat mallia vanemmistasi. Jos et tee asialle jotain tulevissa suhteissasi toimit ihan samoin, koska olet oppinut kotoa mallin ettei puhuta. Neuvon edelleen kertomaan. Vanhemmat eivät aina tajua että lapset kasvavat ja tajuavat asioita. Pieni herätys voisi toimia hyvällä tavalla.
Sinulla on vain yksi isä. Kannattaako katkeroitua ja panna välit poikki keskustelematta? Anteeksi pyytäminen on vaikeaa ja anteeksi antaminen vielä vaikeempaa, mutta usko pois se kannattaa.
isäsi petti äitiäsi,johtuisikohan se siitä,että
äitisi kieltäytyi kaikesta läheisyydestä isäsi
kanssa,syntymäsi jälkeen,mikä on aika yleistä.
nainen on saanut mitä haluaa,lapsen.mauno on
tehnyt tehtävänsä,mauno saa mennä.mene hyvä
nainen naimisiin,mutta älä kohtele miestäsi sa
malla tavalla lapsen syntymän jälkeen kuin
äitisi ehkä teki.miehiä on helppo syyttää vie
raissi käymisestä,mutta jos ei kotona koskaan
niin missä.ikävä kyllä miehillä on ikuinen kaipuu
naisen läheisyyteen.terveisin kahden lapsen isä
vaimo ilmoitti kahden lapsen jälkeen,ei koskaan
enää.
Mielestäni vanhempien väien selvittleyvastuuta ei pidä sälyttää lapsen, nuoren ihmisen vastuulle. Hänellä on oikeus turvalliseen kasvuun aikuiseksi, eikä hänelle kuulu vanhempien vaikeudet. Vanhempien tule eitse otta aitseään niskasta kiinnin ja haettava apua ongelmiinsa, tämä on vähintä mitä voisivat tehdä. Heidän tuli myös reilusti kertoa lapselle/nuorelle, että nyt ei välit ole kohdallaan mutta he haluavat selvittää asiat. ja voivat puhua siitäkin että yksi mahdollisuus on eroaminen, jos välejä ei saada kuntoon. tämän ääneen sanominen loisi lapselle turvallsiuutta ja tuntee siitä että hänet on otettu lukuun ja vanhemmat todella välittävät lapsensa hyvinvoinnista.
Vaik noin olisi käynytkin, siitä ei ole oikeu ssyyttää lasta eikä edes selitellä lapselle aikuisten asioita.
aikuisten asioita ja ongelmia
Sanoo 40-vuotias syyllisyydentunnetta poteva lapsiperheen isä..?
Taidat aliarvioida..
26-vuotias petetty, pettäjä, pettäjäisän ja pettäjääidin poika ja pettäjämiehen veli koko suurella elämänkokemuksellaan.
Siinäpä oli epämukava litania. Toivottavasti oot päässy yli pettämisen tuottamista negatiivisista tunteista. Ihmettelen vain, miksi rupesit itse pettäjäksi..
Mutta eikö sun pitäis sitä suuremmalla syyllä ymmärtää se, että teini-ikäinenkin voi pettämisen ja siihen johtaneet syyt ymmärtää? Varsinkin kun on melko perillä vanhempien välisistä keskusteluista. Syyt ja seurauksethan ovat kumminkin hyvin yksilöllisiä.
pettäjäksi ei "ruveta"
No lipsuit? Kadotit otteen? Et nähnyt muuta vaihtoa? Tuntui että kun kaikki muutkin? Halusit jotain jännittävää elämääsi? Halusit kostaa tyttöystävällesi(?) hänen pettämisen? Jostakin kumman syystä tunnen empatiaa sinua kohtaan. Ehkä se johtuu siitä, että olet nähnyt paljon pettämistä ympärilläsi..
En kylläkään huomannut, että olisit vastannut edelliseen kysymykseeni: Miksi teini-ikäinen ei voi ymmärtää?
se kaikista veemäisin juttu näissä pettämishommissa! Etenkin pettäjä hokee noita iänikuista lauseita "Ei lapset ymmärrä...ei me olla ekoja jotka eroaa...kyllä lapset selviää." Lapset ymmärtää yllättävän paljon vaikka eivät sitä ääneen välttämättä sanokaan! Ihan turha lapsia aliarvioida ja ajatella että "nehän on vaan lapsia"!
Samaa mieltä! Lapsillakin on tunteet ja ymmärrys. Aikuisia meistäkin kasvaa!
No 17 vuotias ei ole lapsi enää. Hän on jo melkein aikuinen ja tajuaa tasan tarkkaan mistä pettämisessä on kyse. Monella tuonikäisellä on jo ainakin semivakava seurustelusuhde takana tai meneillään. Rakastuminen, mustasukkaisuus ja ehkä jopa pettymys ja katkeruus ovat jo tuttuja tunteita. Nuori ei ehkä kykene täysin ymmärtämään vanhempiensa parisuhteen dynamiikkaa (sitä kun on ulkopuolisen aikuisenkin mahdoton kunnolla arvioida), mutta tunteet hän kyllä tajuaa ja tilanne saattaa aiheuttaa syviäkin haavoja.
Todella pienikin lapsi tajuaa vanhempien välisen skisman. Hän ei ehkä tiedosta mistä on kysymys, mutta tajuaa että kaikki ei ole kohdallaan. Hyvinkin pieni lapsi voi myös tajuta tuon pettämisasian. Ei samalla tavalla kun aikuinen sen ajattelee (suhteita ja seksiä), mutta ymmärtää silti. Itse ymmärsin vanhempieni ongelmien syyksi äitini pettämiset kymmenvuotiaana. En tietenkään ajatellut outoja miehiä ja niin poispäin, vaan se "ymmärrys" oli lähempänä sitä kun kaveri valehtelee, jättää pois leikeistä, jne. Isäni suru, pettymys ja mustasukkaisuus, kyllä minä ne tunteet ymmärsin ja vihasin äitiä kun satutti isää.
Sinä olet kyllä vähän jäävi sanomaan ettei lapsi ymmärrä, kun omassa elämässäsi kaikki pettävät ja se on sinusta ihan normaalia... Lapsilla on yleensä hyvät vaistot ja vaikka eivät kaikkia yksityiskohtia ymmärtäisikään, niin tajuavat että joku hiertää ja pahasti vanhempien välillä. Useimmilla ihmisillä (toivon mukaan) vielä pettäminen aiheuttaa piston omassatunnossa jos sitä tekee itse ja pahaa mieltä, jos sellaista näkee jonkun muun tekemänä.
Tunnen yhden 45 v. miehen, oikein mukavan tyypin, jonka isä petti äitiä mennen tullen, mutta tämä antoi kaiken aina anteeksi eli pysyivät yhdessä loppuun saakka (mies jutteli aina näistä asioista humalapäissään). Luultavasti ko. syystä tuttavallani on ollut vain lyhytaikaisia suhteita ja kaikki on päättynyt aina siihen, kun kohdalle on tullut edellistä upeampi nainen joka on "niin ihana!" ja sitten on menty pettämään ja aloitettu uusi suhde, joka on taas kaatunut pettämiseen viimeistään kahdessa vuodessa. Säälittää, ettei muuten mukava ja fiksu mies ole pystynyt perustamaan perhettä, mutta vastuu omasta käytöksestä on tietysti hänellä itsellään ja omien traumojen käsittely olisi kannattanut aloittaa aikaa päivää sitten.
kun kokee isän pettäneen itseään, pettäminen tapahtuu parisuhteessa eikä isä-lapsisuhteessa ja sitä on tästä lähtökohdasta käsiteltävä
Ja ompas aika suppeaa ajattelua!!!
Minulle ainakin tuli ainakin osaksi ihan samanlaisia tunteita isäni pettämisestä kuin tulee petetylle naiselle. Ensinnäkin tuli ajatus: "Enkö minä (ja äiti) riitä? Mikä ihme minussa on niin vikana, että pitää muualta hakea lohtua? Eikö hän olisi voinut sen verran ajatella perhettään?" Ja ainakin minun luottamus häntä kohtaan katosi tyystin. Lisäksi minua surettaa ihan kauheasti äidin puolesta.
Eikö se ole pettämistä, kun rikkoo lapsen mielen? Eikö pettäminen kosketa myös lasta mielestäsi?? Vanhempien pitäisi neuvoa ja ohjastaa lasta elämään omillaan, eikä antaa suuria surun ja murheen aiheita. Ja kukaan ei voi väittää, etteikö siitä tule murheita kun vanhempi käy höyläämässä toista naista. Sitä voi kuvata siihen, että hänellä olisi toinen perhe.
vaikka mies epäonnistuisi aviomiehen roolissa voi silti onnistua isän roolissa ja päinvastoin, hän ei ole isänä rikkonut sinua vastaan minkä ehkä vanhempana ymmärrät
Ymmärrän täysin tunteesi, vaikken ole kokenut samaa. Se on selvä, että lapsi samaistuu vanhempiinsa (tässä tapauksessa äitiin). Sillä lailla voi käydä, vaikka olisit jo täysin aikuinen. Totta kai se mitä perheen ihmissuhteissa tapahtuu, vaikuttaa kaikkiin perheen ihmissuhteisiin! Jos äitisi ei olisi moksiskaan, niin sinäkään ei luultavasti reagoisi noin tunteellisesti, mutta kun näet äitisi pahan olon, niin totta kai se vaikuttaa.
Luulen että sinun kannattaa olla provosoitumatta näistä kirjoituksista. Jos ihmisellä ei ole yhtään empatiakykyä ja tajua tunnemekanismeista, niin sitä ei ole ja on turha käydä kinaamaan.
...että kyllä 17-vuotias voi ymmärtää noi jutut hyvin, joskus jopa paremmin kuin jotkut kehittymättömämmät keski-ikäiset kriisipotilaat. Näin kaksvitosena sitä monenlaisten ja monenikäisten ihmisten parissa aikaa viettäneenä tajuaa, että ikä ei takaa älykkyyttä eli kykyä oppia uutta, ei kokemusta, ei oikeastaan yhtään mitään. Ikä on vain luku, joka kertoo, että miten vanha fyysisesti oot, joten aika sääli, miten jotkut tässäkin ketjussa verhoutuvat iän tuoman paremmuudentunteen taakse... Heikkoudesta moinen ylimielisyys ja ylpoeys lähinnä kertoo.
Itse ainakin tuossa iässä (17 v.) olin vastaavanlaisessa tilanteessa ja kyllä noi asiat tuli omassa mielessä käytyä läpi aika monelta kantilta. Kirjoitin paljon, ajattelin paljon ja kävin juttuja läpi ystävieni kanssa, kun se ei kotona onnistunut, enkä päässyt nettiin vielä silloin.
Se ei silti sulje pois sitä, etteikö 17-vuotias ymmärtäisi asioita! Ehkei kaikkia aikuisten asioita, mutta isän tai äidin pettäminen koskee ja satuttaa koko perhettä! Siinä on lapselle ymmärtämistä riittämiin.
Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin, minulla on kaksi poikaa, joista nuorempi oli 17 kun perhe hajosi vanhemman pettämisen takia.
Lapsen ei tarvitsekaan ymmärtää aikuisten asioita, eikä varsinkaan pettämistä. Siinä on huono aikuisen malli lapselle. Eikä edes perimä tee sitä sen puolustettavampaa.
Minusta kirjoituksesi oli hieno ja asiallinen, kiitos siitä!
ja tässä vanhemmat ovat toimineet huolimattomasti kun lapsi on saanut tietää, nainen kenties käyttää pettämistä aseena kääntääkseen lapsen isäänsä vastaan tuhoisin seurauksin : pettäminen tuhoaa isä-lapsisuhteen vaikkei sillä ole mitään tekemistä kyseisen suhteen kanssa
Tottakai pettäjä on itse vastuussa siitä mihin ryhtyi.
se on äiti kirjoittanut nyt vain 17-vuotiaan lapsen sijasta. Tiedätkö mikä lasta satuttaa eniten - se, että niitä käytetään lyömäaseena toista puolisoa kohtaan.
olen! Siis tuossa ettei lasten pitäisi joutua valitsemaan puoltaan erotilanteessa. Lapsi rakastaa kuitenkin molempia vanhempiaan täysin ehdoitta. Mutta siltikin jo hyvin pienikin lapsi ymmärtää yllättävän hyvin asioita...ja jossakin vaiheessahan se pettäminenkin lapselle selviää, ja siinä tilanteessa on ihan luonnollista että lapsi ei asiaa ihan heti hyväksy mutta siinä täytyy taas aikuisten olla nimenomaan AIKUISIA.
Vieläkinkö mua pidetään 35-vuotiaana kurppana?
Aika säälittävää, kun ihmiset eivät voi ottaa tosiasioita tosiasioina.. Taitaa vaan olla, että toivot, ettei mahdolliset lapsesi näkisi oikeaa luonnettasi..
Ja kerro, miksi käyttäisin lapsen sijaa hyväksi, kun olen itse vielä nuori? Vai tuntuuko sinusta, ettei 17-vuotias voi kirjoittaa noin kypsältä tuntuvaa tekstiä? Anna kun nauran!
Halusin vain oikeasti jonkinlaista muutosta toisissa tasapainottomissa vanhemmissa, etteivät heidän lapset joudu kokemaan samaa mitä minä.
puolustus on hyökkäys - huomio muualle. Mutta kuule se ei mene niin. Osa tuosta tekstistä voi olla oikeasti lapsen kirjoittama, mutta sen verta kokemusta on asioista joka kantilta, että ei kuule vain mene läpi.
ympärillä liikaa. Pettämisestä on tullut maan tapa ja seurauksia ei ajatella. Jälkeen sitten yritetään korjata rikki mennyttä ja ehkä juuri lastenkin takia. Itsekin syyllistyn tähän. Olen petetty puoliso, joka edelleen haluaa yrittää. En sano, että pelkästään lasten takia, mutta vahvasti he ovat joka päivä mielessä.
Vanhimmat lapseni, 14v. ja 17v. tietävät isänsä touhuista, mutta käsittääkseni nuorimmainen ei tiedä. Murkkuni suhtautuvat asiaan eritavalla, toinen vihaa, toinen sanoo ettei asia hänelle kuulu. En voi varsinaisesti keskustella asiasta heidän kanssaan, koska tämä on vanhempien välinen asia, meidän aikuisten on kyettävä ratkaisemaan ongelmamme. En vaan tiedä, suojelenko suotta ja onko väärin ylläpitää illuusiota isästä, jolla todellisuudessa oli kaksi perhettä puolitoista vuotta?
Lapsilleni haluan myös antaa mallin siitä, että elämä ei ole helppoa, vastoinkäymisiä on, mutta niistä on mahdollista selvitä... tavalla tai toisella :)
"jossakin vaiheessahan se pettäminenkin lapselle selviää, ja siinä tilanteessa on ihan luonnollista että lapsi ei asiaa ihan heti hyväksy.."
Lapsi ei HETI HYVÄKSY pettämistä??? Pettämisestä on näköjään tullut täysin normaali osa parisuhdetta. Eikö se ollut niin, että peräti puolet suomalaisista naisista ja miehistä on pettänyt elämänkumppaniaan? Tosi surullista...
En tullut tänne kertomaan tarinaani vain todistelemaan ikääni.. Enkä tullut tänne myöskään inttelemään.. Tulin tänne keskustelemaan asiasta, joka koskettaa monia.
Karmeeta huomata ja lukea kuin joku
koittaa omat mokat laittaa toisten niskoille.
Jos oot pettäny niin oot todellakin ihan itse sen tehnyt ei sun vaimo tai teinilapsi!
Tottakai jos petät vaimoas petät samalla koko
perheesi.
Myös Lapsesi! Sä olet vaan ihan yksinkertasesti
mokannu, ei sitä voi selittää jollain aikuisten
jutulla.
Lapsena jos valehtelet ja se selitetään sillä että olet lapsi, mitä ihmeen hyötyä siitä on?
Olet kuitenkin mokannu.
Ei sellasta tarvii jonkun ymmärtää, ei aikusenkaan.
Eikä lapsen. Ymmärretäänkö kaikkia ja selitetään?
Ei, moka mikä moka.
Jos töpeksii siitä kuuluu itse kantaa vastuu, pyytää anteeksi ja koittaa korjata asia.
Pettämisen voi ehkä kerran saada anteeksi jos pettäjä itse siitä ymmärtää ottaa vastuun.
Ehkä ei silti saa anteeksi, en tiedä.
Jos perhe ja lapset jotain merkitsee niiden takia
mieskin joutuu nöyrtymään ja lapsillekkin on anteeksipyynnön velkaa tollasen tilanteen jälkeen.
Ainakin 17v lapselle.
sitä että ei lapsen tarvitsekaan YMMÄRTÄÄ pettämistä mutta siitä seuraava ero ja muut ongelmathan on pakko jossakin vaiheessa HYVÄKSYÄ ja käydä läpi. Ihan niin kuin petetty puoliso tuskin koskaan voi ymmärtää kumppaninsa tekosia mutta ihan itsensä takia asia on pakko hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Itse olen eronnut pettävästä miehestäni jokin aika sitten ja aion tulevaisuudessa kyllä kertoa lapsilleni totuuden eron syistä jos he haluavat sen joskus tietää. Mielestäni lasten on oikeus kuulla että isä teki todella väärin ja se satutti äitiä paljon...tietenkin asiat menivät huonosti jo ennen kuin toinen nainen tuli kuvioihin mutta mieheni ja lasteni isän ratkaisu lopettaa suhde tuolla tavalla oli väärä. Myös ex-mieheni on sanonut että lapset ovat oikeutettuja kuulemaan totuuden ja myös hän voi tulevaisuudessa asiasta lapsille puhua. Ehkä puhumme heille sitten joskus yhdessä, välit ovat kuitenkin ihan hyvät...meillä kaikilla.
Mitähän LAPSESI oikeasti ajattelevat ? Eivät ehkä halua, osaa tai uskalla puhua todellisista ajatuksistaan tai tunteistaan perhetilanteestanne ja pettämisestä sinulle tai isälleen, mutta ei kannata yllättyä, jos tulevaisuudessa lapsenne ovat vaikeasti masentuneita, parisuhteeseeseen kykenemättömiä aikuisia. Muista tämä sinä itsekeskeinen "äiti"!!!
Et saa ajatella että pettäminen on normi! Olen samaa mieltä, että teidän täytyy selvittää välinne! Sinun täytyy ottaa asia puheeksi puolisosi kanssa. Etkä voi päästää häntä pälkähästä, jos todella voit olla aivan varma hänen pettämisestään.
Rakastatko yhä häntä? Rakastaako hän sinua? Mitähän mieltä lapsesi ovat sinun mielipiteestä? Ja ovatkohan he miettineet avioeroa?
Oletko viitannut siihen suuntaan, että pettäminen ei näytä niin pahalta ja on ihan ok asia lapsillesi? Jos he ovat saaneet sen kuvan luultavasti he eivät näe sitä niin pahana.. Tämä mielikuva on mielestäni kumminkin väärin, koska tätä kautta he itsekin saattavat myöhemmässä elämänvaiheessa narahtaan pettämiseen.
Jos 17-vuotiaasi sanoo, ettei asia hänelle kuulu, pettäminen luultavasti satuttaa häntä suuresti. Hän yrittää luultavasti peittää tällä surunsa ja pettymyksensä. Näin voin sanoa, sillä itse sanoin juuri samalla tavalla, vaikka kyse ei siinä hetkessä ollutkaan pettämisessä.
14-vuotiaalla on muutenkin menossa murrosiän "angsti" ja siinä vaiheessa voi hän tuntea itsensä hyvinkin masentuneeksi. En sinuna suurentaisi hänen taakkaansa, vaan kysyisin mitä mieltä hän on asiasta, jos hän tietää. Ja pusertaisin hänet (oikeastaan heidät molemmat) keskustelemaan asiasta, enkä vain tyytyisi "ihan sama/asia ei minulle kuulu" - vastaukseen.
"Lapsilleni haluan myös antaa mallin siitä, että elämä ei ole helppoa, vastoinkäymisiä on, mutta niistä on mahdollista selvitä... tavalla tai toisella :)"
Edellinen suutahti... kuulosti ihan mieheni ex-kakkoselta?
Tämä kakkonen,kahden 15 ja 17v.nuoren fiksu ja kaunis yh-äiti, joka selvitti minulle omaa menneisyyttään... mies petti, lopulta löysi "rakkauden" ja jätti perheensä. Tämä fiksu ykkönen, ymmärsi väistyä.
Olenko siis itsekeskeinen, kun en ymmärrä väistyä?
Miksi minun pitäisi erota tai hakea eroa? Mieheni ei eroa halua, minä en omista tunteistani vielä tiedä. Ehkä rakkauteni on tapettu, kuten luottamus ja kunnioituskin.
Mieheni rakastaa minua, vakuuttaa sitä nyt sanoin ja teoin. Haluamme molemmat vielä yrittää.
En ole antanut kuvaa siitä, että hyväksyn pettämisen, en ennen enkä nyt.
Lapseni eivät hyväksy pettämistä, eivätkä valehtelua. Olen keskustellut heidän kanssaan, mutta kaikki ei heille kuulu. Jos omasta mielestäni mieheni on paska idiootti, niin en minä lapsilleni silti sitä sano. Heille mieheni on isä.
Miten niin vastoinkäyminen on lapsilleni liian suuri? Heidän elämänsä jatkuu ennallaan. Suurin pelko alkuun oli eroammeko... me emme eroa.
Vanhempina, avioparina me opettelemme nyt riitelemään, sopimaan, elämään tässä tilanteessa.
Lapsilla on ollut isompiakin murheita. Poikani totesi taannoin, kaverinsa kuoleman noin vuosi sitten, suurimmaksi surukseen, vanhempien törppöilyt osaa asettaa oikeisiin mittasuhteisiin.
Ei lapsia/nuoria saa pumpulissa kasvattaa. Pitää olla vahva turvalisuuden tunne kuitenkin, että uskaltaa kaikesta tulla puhumaan. On omia, yhteisiä ja toisten murheita, kaikkia voi käsitellä ja niistä kasvaa, sekä oppia...kenties?
En tiedä sanoinko tästä jo, mutta lapset aavistavat asioita, vaikka heille ei sitä suoraan sanoisikaan, että isällä on "käytännössä jo toinen perhe".. Ja pysyn sanani takana: Se on Suuri vastoinkäyminen. Ja varsinkin kuin sanoit, että poikasi kaveri oli kuollut, niin miksi sitten lisätä taakkaa ja surulastia, jos ulos pääsy on mahdollinen? Vai onko ei niin satuttavaa tapaa toimia?
Tiedätkö kuitenkaan, mikä satuttaa lapsiasi luultavasti eniten. Se, että he joutuvat näkemaan sinun suruasi tai vihaasi puolisiosi kohtaan. Tai jos heidän silmissä puolisosi on se "häviäjä/raukka" saattavat he myös surra häntä. Kun vanhemmilla on ongelmia lapset rupeavat yleensä säälimään ja suremaan vanhemman puolesta. Tämän voin sanoa omasta takaa ja olen myös lukenut ihan selvää psykologiaa sen verran. Näin perheen roolit yleensä vaihtuvat; lapset ottavat vanhemman roolin ja vanhemmat lapsen. Käytännössä lapset paapovat vanhempiaan ja lapset joutuvat esittämään vahvaa ja rohkeaa aikuista. Tämä kylläkin äärilaita olosuhteissa..
Sanoit puolisoasi paska idiootiksi.. Sinun täytyy oikeasti miettiä, mitä elämältäsi haluat ja tapahtuuko taival miehesi kanssa, joka yrittää näyttää uskollisuuttaan sinulle?
"Ei lapsia/nuoria saa pumpulissa kasvattaa. Pitää olla vahva turvalisuuden tunne kuitenkin, että uskaltaa kaikesta tulla puhumaan. On omia, yhteisiä ja toisten murheita, kaikkia voi käsitellä ja niistä kasvaa, sekä oppia...kenties?"
ikäisena useampaa kertaan ja siitäkin selviää ja sit et kohta sut voi heitää himasta veks, joten toisten asiat ei oikeestaa sulle kuulu.
Tarkoitat kai sanalla "toisten" isäni ja äitini asioita? En sano, että olisin halunut tietää petturuudesta tai kuunnella riitoja. Hulluhan minä olisin! Mutta perheen asiat ovat koko perheen asioita, varsinkin kun he koskettavat tavalla tai tosella koko perhettä.
Mutta toisaalta en oikeen käsittänyt sitä pohjimmaista pointtiasi. Eli mut voidaan heittää pihalle ihan kohta, siitä on todisteena se, että monia muitakin on petetty? (Ja heidät todennäköisesti heitetty pihalle? Näinkö?) Ja että vanhempani asiat eivät mulle kuulu?
vastuussa 18 vuotiaasta, joten voisit pikkuhiljaa tottua ajatukseen kodista irtautumiseen.
17-vuotiaana mut oli petetty ja jätetty kahdesti, entä sut onko sulla olla mitään suhteita jo, jos ei niin painu baanalle netin sijaan. 1980-luvulla mun nuoruudessa suomessa ei ollut kunnon nettiä, jotain alkeellisiä bbs-purkkeja, joissa ei kauan viihtynyt.
Olin 15-vuotias kun vanhempani erosivat (nyt 35v), ja minuun ei kyllä sattunut suuremmin kun he eroa alkoivat hakemaan. Isäni kävi vieraissa, ja äitini oli marttyyri. Avioliitossaan olivat molemmat onnettomia. Ajattelin että isäni syrjähypyt eivät suinkaan olleet syy vaan seuraus kaikesta eripurasta mitä heillä avioliitossaan oli.
Valoin äitiini uskoa että jaksaa käydä eron läpi (jäin asumaan äidin kanssa avioeron jälkeen, vaikka "isin tyttö" olinkin), ja nousta siitä.
Jonkin verran kuuntelin heidän arvosteluitaan toisiaan kohtaan, mutta sanoin molemmille että minun tunteisiin kumpaakaan kohtaan ei se vaikuta mitä itse tuntevat. He ovat molemmat minun vanhempia, mutta heidän ei tarvitse minun takia riitaisaa suhdetta ja ainoaa annettua elämää tuhlata, jos eivät toistensa kanssa ole onnellisia. Näin ajattelin siis 15vuotiaana.
Nykyään äitini on uusissa naimisissa, ja isäni on jo kuollut.
Koskaan en ole ajatellut että heidän olisi minun takia täytynyt jotenkin toisin toimia tai jotain jättää tekemättä!
Heidän ratkaisunsa ei vähentänyt minun arvostusta tai rakkautta heitä kohtaan!
Kuten joku viisas on joskus äiti-ihmisestä sanonut; äiti voi antaa henkensä lapsensa puolesta mutta ei elämäänsä!!
Näin minäkin ajattelin, ja outoa kyllä niin tein jo murrosiässä..
Minulla ja miehelläni on kolme melko samanikäistä lasta. Kun mieheni ilmoitti meille, että aikoo naimisiin kollegansa kanssa, tieto tuli kyllä ihan puun takaa kaikille. Meillä oli ymmärtääkseni jokseenkin tasapainoinen perhe.
Ikävintä asiassa oli, että tieto tuli shokkina. Ja toinen kurja juttu oli, että isän kollega oli ollut jokaisen lapsen luokanvalvoja aikanaan.
Lapset suhtautuivat kaikki eri tavoilla. Vanhin muutti pois kotoa, syyllisti minut ja sanoi, ettei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä.
Toinen ilmoitti MINULLE, että MINUN velvollisuuteni on pitää perhe pystyssä, koska hän haluaa tulevaisuudessa lapsilleen ehjän mummulan, niin kuin hänelläkin oli aina ollut (kaksi hyvää mummulaa). Kolmas sanoi minulle, että isä on halveksittava luuseri ja surkimus, anna mennä, takaisin isä ryömii muutaman kuukauden päästä.
Lapset olivat lukion loppuvaiheissa, juuri kaikki siirtymässä opiskeluelämään, nuorin oli vielä abiturientti.
Myöhemmin asiasta ei ole koskaan puhuttu. On kaikille osapuolille kipeä kokemus.
Ainokainen: Olen samaa mieltä kanssasi. Minä olin 16 kun vanhemmat erosivat. Riitaa ja toraa ja katkeruutta oli ollut jo pitkään. Ei se ero minuun mitään vaikuttanut. Olinhan jo melko iso ja tajusin tilanteen. Miten ihmeessä olisin alkanut syyttää joko isää tai äitiä, tajusin jo silloin molempien olevan siinä sopassa mukana. Ihan hyvällä heitä muistan vieläkin.
vuosi avioliitosti 1v poika mulle ilmoitti
meni jonkut huorastavan naisen joka tarvj meidän isää.mutta meidanpa ei viety muuta kun kotiin
Mina odotin kotiin,kunnesntuli taasa uusu hairahdus
En jaksa ennää,tuo lapset katiin hoidan kuntoo. MUTTA LAPSET VIEN KOTIIN,SAA UKKO MENNÄ JATKAAN HARJOITUKSIA ÄITI
lu
Että on muitakin samanlailla ajattelevia! Ajattelin jo että olen jotenkin outo ajatuksieni kanssa..
Ja samoin olen hyvissä väleissä äitini kanssa, ja molempia lämmöllä ajattelen. He antoivat hyvän perustan elämälleni, vaikkakin erosivat toisistaan, eivät he minusta eronneet! Olin siis 15-vuotias, ja vaikka en isäni luona viikonloppuja viettänyt, nähtiin melkein päivittäin ja touhuttiin yhdessä edelleen kaikkea mitä siihenkin saakka. Ja olihan mulla jo omat menoni ja harrastukset ja ystävät, että en kamalasti kummankaan vanhemman seuraa kaivannut, koska perusasiat olivat kunnossa (ruoka, vaatteet, katto pään päällä jne.). Eivätkä vanhempani olleet eron jälkeen mitenkään "riidoissa", isä kävi meillä viikoittain, mikä oli hyvä asia minulle!
Pääasia on, että molemmat vanhempasi rakastavat sinua. Jonain päivänä ymmärrät, että elämä on vaikea laji. Tietenkin kärsit tilanteesta, koska annat sen vaikuttaa itseesi, ehkäpä jopa sisimmässäsi syytät itseäsi ja koet että olisit vionut jotenkin estää tämän olemalla parempi. Mutta elämä on ja sinulla on oma, josta voi pyrkiä tekemään parempaa tässäkin suhteessa kuin vanhempasi. Katsos, isälläsikin on ilmeisesti auki jääneitä haavoja sisällään, joita hän hoitaa kuten kykenee. Tsemppiä.
Minä olin 9-vuotias, kun isäni petti äitiäni. Tiesin siitä ennen äitiä ja menin sitten asiasta jotain vahingossa möläyttämään. Vanhempiani avioliitto oli tätä ennen ollut silmissäni onnellinen ja läheinen. Pettämisen esiintulon jälkeen äiti heitti isäni pihalle. Koin sen todella kovana palana, olinhan ollut aina isän tyttö. Koin, että ero oli minun syyni ja että minä ja äiti emme riittäneetkään isälle vaan piti saada parempaa.
Masennuin ensimmäisen kerran siis noin kymmenen vuotiaana. Isä kuitenkin katui tekoaan ja äiti otti hänet takaisin. Luottamus isääni ja parisuhteeseen ei kuitenkaan koskaan enää palannut. Muutin pois kotoa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja sairastuin uudelleen masennukseen. Yritin kerran jopa itsemurhaa. Kävin terapiassa ja olen nyt ns. terve.
Olen herkkä ihminen, joka aistii asiat jo ennen niiden tapahtumista. Koen läheisteni surut ominani ja koen, että isäni petti myös minut. Nyt olen 27-vuotias ja avoliitossa. Minun on vaikea luottaa ihmisiin ja aina taustalla on pettämisen pelko. Isäni on jonkin aikaa sitten ilmoittanut äidilleni, että ei enää halua jatkaa tämän kanssa. Siis taas tyrmäsi äidin täysin puun takaa. En voi ymmärtää sitä miestä! Miksi asioista ei voi puhua ja selvittää ennen pettämisiä ja yllätyksiä? Miksi pitää vaan satuttaa?
Tuntuu aika pahalta, ettei voi luottaa omaan isäänsä enää koskaan.
Mutta olen tosiaan itsekkin 17 vuotias. Isäni ja äitini ovat eronneet, mutta kai heillä on vieläkin jotain tunteita toisiaan kohtaan. He pitävät yllä fyysistä suhdetta. Eli suhde on pelkkää seksiä. Tässäkö on minulle malli?
Minusta tämä on niin etovaa. Jos ollaan erottu niin sitten ollaan. En tajua miksi heidän pitää vieläkin yöpyä toistensa luona. Kuitenkin joka nainti kerran jälkeen äiti alkaa isälle jostain valittamaan. Miksi ihmeessä?!
Toinen asia mikä minuun sattui oli se että näin, kuinka äiti chattailee joidenkin miesten kanssa. Ovi on kiinni ja silloin kun on jotain asiaa ja sinne menee niin sen hajun kyllä tunnistaa mitä äiti on siellä samalla tehnyt lukiessaan rivoja viestejä. HYI ETTÄ!
Tosiaan en ole nyt äitiini ja isääni ollut yhteydessä muutamaan kuukauteen (asun siis omassa kämpässä). Minä en todellakaan halua puhua heidän kanssaan. Lisäksi olemme riidoissa muutenkin. Olen seurustellun poikaystäväni kanssa vuoden. Yhteen muuttoa suunnitellaan, mutta vanhempani ei päästä minua muuttamaan. Vasta sitten kun olen 18v (eli vasta ens vuonna). Mutta minä en halua jäädä tänne liian lähelle vanhempiani. Olen kuitenkin jo saanut opiskelija paikan toiselta paikkakunnalta ja kämppiäkin ollaan kateltu. Nyt olisi tosiaan sopiva tilaisuus sillä kesken vuotta on hankala muuttaa.
Minä en tosiaan ymmärrä vanhempia. Mihin on hävinny hyvät vanhat ajat, jolloin suhteet myös kestää ja joiden eteen tehdään töitä. Mikä hemmetti siinä pettämisessä tai pelkässä seksissä niin kiinnostaa!? Miksi pitää aina kulkea siitä mistä aita on matalin?!
Mene ja kerro heille tunteistasi,ettei sinusta tule samanlainen.
Ettei sinusta tule miesvihaaja.
Ettei sinusta tule aikuinen suhde ja suhde ja suhde, siis mikään ei kestä on vaan pelko ja viha sydämessäs.
Olet aikuinen ,ajattelet aikuisen lailla ,kirjoitat aikuisen lailla ,mutta mutta olet sisimmissäsi hukassa vanhempiesi törttöilyjen takia. MIKSI ...
Astu omaan elämääsi ,jätä moinen murehtiminen
Elä hetkeä mikä on 17-v tarkoitettu..JÄRKEÄ SINULLA ON SIIS KÄYTÄ SITÄ..EI OLE SINUN SYY ,ETTÄ VANHEMPASI ELÄVÄT NOIN.ÄLÄ SYYTÄ ITSEÄSI ,ÄLÄ VIHAA ISÄÄSI,
ÄLÄ MASENNU AIKUISTEN TÖRTTÖILYILLE.ÄLÄ..*
on ongelmia avioliitossaan. Se ei ole välttämättä isäsi syy, syyllinen voi olla myös äitisi.
Itse olen huonossa avioliitossa, ilman mitään lämpöä. Mahdollisuuteni on elää hyvin yksinäistä elämää avioliitossa ilman toisen ihmisen läheisyyttä tai sitten haen seksiä muualta.
Kumman sinä, aloittaja, tekisit minun tilanteessani?
Siis mikä pakko sinun on jäädä lämmöttömään avioliittoon? olisit yksin paljon onnellisempi. Parempi yksin kuin yksin huonossa suhteessa, eikös??
Mä en todellakaan tajua, miksi ihmisten pitää jäädä huonoon avioliittoon, jos sitä ei edes puhumalla tai terapialla saa hyväksi. Ja miksi pitää pettää, jos on huono olo? Eikö voisi selvittää ne huonoa oloa aiheuttavat asiat ja jos sekään ei auta, ottaa ero? Lapset kärsii eniten siitä, että ne näkee pettämistä ja pahaa oloa, ei siitä että aikuiset tekee aikuisia ratkaisuja ja pitävät välit hyvänä, vaikka päätyisivätkin eroon.
Lapsi saa mallin elämään vanhemmiltaan, millaisen mallin sinä haluat antaa?
ettei "pettäisi" 17-vuotiasta lasta lähtemällä
Minä olin avioliitossa 25v ,nuorenpaiseni oli 17v ja hän suhtautui lähtemiseeni aikuismaisesti,vaikka puhuimme asiasta ,ettei hänen tarvitse koulun takia jäädä isänsä luokse ja muutkin asiat halki,poikki ja pinoon.
Nyt olen asunut kolmevuotta erossa ja lapseni aikuiset siis ovat kertoneet ,kuinka he ihmettelivät miksen lähtenyt aijemmin pois .
OLIVAT SIIS huomanneet ,kuin vaikeaa minulla oli siinä hylättynä olla.
Sanoin heille ,etten voinut lähteä ,koska ajattelin saavani teidät aikuis-ikään et ymmärrätte miksi lähden .
Voi sitä häpeää mitä tunsin äitinä ,kun nuoret sanoivat niin kauniisti ,ettei minun olisi tarvinnut uhrautua sellaseen ,jos olisin vaan puhunut lähtemisestäni aiemmin.
Siis mitä me äitinä oikein ajattelemme,kun suojelemme lapsia vai suojelemmeko ,kun emme eroa ,vaik se näkyy ja tuntuu joka asiassa arjessa ja pyhässä.
Ajattele sitä ,ettei sun elämäs mee hukkaa uhrautumalla sellaseen mitä sinun lapsesi ovat huomanneet ja annat oppia heille ,että pitää vaan kestää suhteessa mikä on mätäpaise.
Ja tehdä vaikea, mutta kuitenkin rehellinen ratkaisu ja lähteä suhteesta, jossa olet yksinäinen ja ilman mitään lämpöä?? Mikä pidättelee sinua sellaisessa avioliitossa? Pelko yksin olemisesta (olethan sitä jo nyt) vai ulkoapäin tulevat sosiaaliset odotukset? Taloudelliset syytkö vaiko se, että kaikesta pahasta olosta huolimatta tahdot pitää kulisseja yllä hintaan mihin tahansa. Se hintana saatat vielä maksaa omalla terveydelläsi, joko mielen tai kehon puolella.
Ulospäin voi esittää mitä tahansa, mutta omalle itselleen pitäisi uskaltaa olla rehellinen ja uskaltaa kohdata totuus.
Itse olen eronnut ja nyt aikuiset lapseni sanoivat jo eron jälkeen (silloin murrosikäisiä), että se oli kaikkien kannalta paras ratkaisu. Välit entiseen puolisoon ovat tänä päivänä suorat ja ystävälliset. Mies ei olisi halunnut millään erota, mutta en enää jaksanut jatkaa yhteiselämää, jossa arkea jouduin yksin minä pyörittämään. Uskottomuudesta ei meidän erossa ollut kysymys.
Vanhin lapsistani totesi tässä hiljattain näistä vaikeista elämänvaiheista keskustellessamme, että sen hän on minulta oppinut, että vaikeistakin asioista voi selvitä.
Onko sinulla lapsia?
Minä tilanteessasi en missään nimessä alentuisi pettämään. Et ole sen arvoinen. Enkä usko, jos joku saa sinun pettämistouhuistasi sitten kiinni, että haluat toisten katsovan sinua halveksuvasti ja ajattelevan sinusta pahaa. Oletko harkinnut pariterapiaa? Pettääkö hän sinua? Oletko sitä mieltä, ettei aviomiehesi enää rakasta sinua? Oletko kysynyt häneltä? Rakastatko itse häntä? Oletko sanonut sen hänelle? Jos rakkautta on, se vie jo pitkälle, kunhan vaan saatte jostakin neuvoa kommunikoimiseen ja toistenne ymmärtämiseen. Onko sinulla lapsia? Jos on, miettisin millä lailla he suhtautuisivat asiaan..
En halunnut omaan tilanteeseeni neuvoja, oman elämäni kuviot on jo selvitetty. Asumme kämppäkavereina lastemme takia ja lämpöä haen muualta, koska en sitä kotoa saa. Nukumme eri huoneissakin ja lapsemme ovat tottuneet siihen, ovat tasapainoisia ja meillä ei riidellä.
Olen tasan tarkkaan sen arvoinen, että ansaitsen toisen ihmisen lämpöä, vaikka en sitä kotona saakaan. Pariterapiaan ei ketään väkisin raahata. Keskustelua yritin vuosia, mutta sitten en kerta kaikkiaan enää jaksanut. Mieheni haluaa asioiden olevan näin. Todennäköisesti kyllä jossakin vaiheessa rakastun toiseen ja otan eron.
Kysymykselläni halusin vain "herätellä" aloittajaa siihen ajatukseen, että tilanteeseen syyllinen ei välttämättä ole se puoliso joka pettää. Todennäköisesti se on juuri se toinen puoliso, joka on kieltäytynyt kaikesta lämmöstä pariskunnan välillä.
No ei kait siinä mitään, jos tuo teillä toimii. Katsoin vain erään ohjelman teeveestä, oliko se eroleiri tai joku muu, jossa vanhemmat kävivät eroamista läpi asiantuntijan ja lasten kanssa. Siinä tähdennettiin sitä, että jos erotaan niin erotaan kunnolla eli muutetaan eri osoitteisiin. Tai sitten ollaan yhdessä kunnolla.
Tämä ihan vaan siksi, että lapsille tulee selkeys ollaanko sitä yhdessä vai ei. Eivätkä elättele toiveita, että isä ja äiti vielä palaa yhteen. Arjen pitää muuttua radikaalisti, jotta lapsille tulee asia selväksi ja he voivat jatkaa elämäänsä onnellisesti eteenpäin. Tuo eri huoneissa nukkuminen on vain hämmentävää ja vielä vieraissa juokseminen sen lisäksi voi synnyttää lähinnä sääliä ja häpeää lapsissa. Siksi kunnolla ero ja sitten uudet kuviot.
sinun lapset saa ihan takulla omituisen kuvan rakkaudesta.
varmasti ansaitset toisen läheisyyttä ja lämpöä. mutta mikä sinua estää eroamasta?
kerrotteko myös lapsillenne että ette enään rakasta toisianne jne.
kirjoitat että miehesi haluaa asioiden olevan näin. siis peset vaan kätesi omasta vastuustasi.Bull Shit!!!
loppujen lopuksi kuitenkin te kaikki, KOKO PERHE, kärsitte tilanteesta. kukaan teistä aikuisista ei vaan ole niin rohkeita että uskaltaisitte mennä eteenpäin. lapsillenne myös siirrätte vaitiolemisen perinnön.
lapset tahtovat nähdä rakkautta vanhempien välillä. se kuuluu elämään kun eletään yhdessä.
jos ei lämmintä, rakastavaa kotia voi lapsille tarjota niin kannattaa erota ja etsiä sitä onnea muualta.
lapset voivat kuitenkin loppupäässä hyvin kun MYÖS TUNTEVAT ETTÄ VANHEMMAT ON ONNELLISIA.
pessyt käsiäni vastuusta! Mieheni sen sijaan on. Hänen takiaan asiat ovat näin. Minä puolestani yritin vuosia keskustella ja muuttaa asioita.
Lapsemme haluavat meidän asuvan yhdessä, siten he voivat olla meidän kummankin kanssa. Heillä on molemmat vanhemmat läsnä.
vai haluaa lapsenne ,että sinä olet onneton oioi ,tota en kyllä usko.
Mä lähdin suhteesta kylmästä ja lapseni ovat iloisia siitä ,että äippä on onnellinen ..
Ja iskä saa elää omaansa..
Mätäpaise olet
Herää jo .
Muutama vuosi vielä niin olet m.hoidossa
päättelet, että olen onneton?
Mielestäni en ole. Minulla on perhe, jolla on asiat
hyvin. Lapsillani on molemmat vanhemmat lähellään ja
molemmat haluamme lastemme parasta.
Olen mielestäni kyllä onnellinen ja onnekaskin. Minulla on hyvä työ, ystävät, perhe ja minulla on myös lämmin mies-suhdekin, jonka kanssa pystymme keskustelemaan ihan mistä vaan. Olen onnekas, että olen löytänyt hänet.
kun olin nuori niin tiesin isän pettäväni äitiäni. hän vietti yleensä viikonloput mökillä ja siellä ilmeisestikkin hänellä oli joku nainen mukana.
mutta jo aikoja ennen sitä kohteli äitini isääni hyvin halveksivasti ja aina moittien ja ilkkuen. (samoin myös minua).
eri sängyissäkin olivat jo nukkuneet aikoja.
olin kuullut isäni ehdottavan eroa mihin äitini ei kuitenkaan suostunut. äitini uhkasi ottaa kaikki meidät lapset mukaansa mihin taas isäni ei suostunut.
heidän suhteensa tietenkin vaikutti kaikkiin meihin lapsiin hyvin negatiivisesti. itse kävin 17-vuotiaana mielenterveystoimistossa puhumassa asioista. heidän ehdotus oli että tultaisiin sinne koko perhe sitten. kuitenkaan siihen ei vanhempani suostunut.
eli muutin siis pois kotoa.
en puolustele isääni mutta en myöskään tuomitse häntä. liitto on kahden aikuisen keskeinen. jos he eivät voi elää yhdessä niin silloin on parempi erota mielummin kun antaa lasten kärsiä siitä ja ehkä vielä lopun elämänsä. isäni ymmärsi sen mutta äitini ei.
nyt me lapset ollaan keski-ikäisiä ja sekä minä että veljeni ollaan eletty yksin. ehkä kummastakin on tullut sitoutumispelkoisia ihmisiä.
minun suhteet on aina kaatunut luottamispulaan.
en uskalla luottaa että joku on minun kanssani omasta vapaasta tahdosta eikä vaan hyötyäkseen siitä, niin kuin äitini teki.
hän ei halunnut erota koska se olisi ollut taloudellisesti vaikeaa hänelle. isäni nimittäin maksoi kaikki laskut, ruuat jne. äitini maksoi meidän vaatteet mitä saimme hyvinkin niukasti.
viikkorahat saatiin myös isältä.
äitini keräsi rahat pankkiin että saisi sitten tulevaisuudessa kun on tarpeeksi rahaa ostettua oman asunnon ja lähteä lätkimään.
niinhän hän sitten tekikin. me lapset kyllä kerettiin jo muuttamaan kotoa ja onneksi isäkin ehti kuolla ettei jäänyt puille paljaille.
nyt äitini passuuttaa itseään siskollani ja hänen lapsilla. pitää viedä ja tuoda ja siivota jne. veljeni ei häntä juuri käy tapaamassa enkä kyllä minäkään.
sinun äidilläsi on myös vapaus lähteä suhteesta jos se ei toimi. älä uskottele itsellesi että hän tekee sen sinun vuoksesi. hän jää suhteeseen omasta halustaan.
Esimerkki-tilanteesi ei välttämättä ole kovin harvinainen; harvinaiseksi sen tekee ehkä se, että sinä, 17-vuotias, kerrot sen omasta näkökulmastasi.
Kun olin itse lapsi/nuori myös minun vanhemmillani ja monien tuttujen vanhemmilla oli tässä suhteessa omat ongelmansa/kuvionsa. Ne eivät kuitenkaan yleensä tulleet ilmi meille lapsille - ehkä siksi, että me lapset elimme omaa elämäämme niin intensiivisesti, että emme tainneet edes noteerata aikuisten mielialoja.
Nyt myöhemmin aikuisena olen kuullut yhtä ja toista jälkikäteen. Eikä mikään siinä, mitä olen kuullut, minua mitenkään hämmästytä, päinvastoin. Taitaa olla varsin yleistä pitkissä avioliitoissa.
Olet varmasti ajatteleva ja herkkä nuori ihminen. Tsemppiä sinulle, älä anna näiden asioiden liikaa lannistaa itseäsi ja mielialaasi. Elä omaa nuoren elämääsi ja nauti siitä.
lapsia tai ei, pettämistä ei tarvitse, eikä saa koskaan hyväksyä. Vaikka suhde on kuinka päin vittuja tahansa, ei se pettäminen saisi olla mikään vaihtoehto. Kyllä lapset, pienetkin, selviävät vanhempien erosta ja mahdollisesti vielä ilman katkeruutta. Mutta syy katkeruuteen on aina sillä pettäjällä. Ei tarvitse antaa anteeksi.
Tsemppiä 17-vuotias!
Olen todella pahoillani, kun näen millaiseen maailmaan törmäsit. Heti ensimmäinen kommentti veti maton jalkojesi alta.
Tiedetäänhän, että lapset, ne aikuisetkin, toivovat aina, että eronneetkin vanhemmat palaisivat vielä yhteen. Puhumattakaan uskottomuus- ja erotilanteesta.
Näillä palstoilla puidaan rankkoja asioita ja rumalla kielellä. Kirjeesi kertoi tarpeeksi, älä palaa palstalle, äläkä ainakaan lähde vastailemaan viesteihin. Mene mieluummin esim. Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuille. Sieltä saat oikeanlaista apua.
Toivon, että isäsi herää reaalimaailmaan. Sinulle hyvää kevättä!
Olen samaa mieltä,noin nuori ei voi käsittää n.40 ja yli vuotiaiden vanhempien asioita.
On niin paljon vuosien aikana sattunut ja tapahtunut ,silaikaa,kun sinä kasvoit 17vuotiaaksi ja nyt käsittelet vanhempiesi törttöilujä täällä aikuisten kommenteilla ja neuvoilla. Et sinä nuori neiti voi ymmärtää isäsi menemisiä ,elämä on sellanen ,että sitä eletään kukin omalla tavallaan .
Elä sinä omalla tavallasi ja katso eteenpäin,anna vanhempiesi elää omaansa.Asioilla on tapana korjaantuakin.
Pettämiselle on liianpaljon sanomista .
ISOÄIDILTÄ hyvät neuvot sinulle . Hyvää kevättä
ja AURINKOISTA KESÄÄ..
ilme voi olla isän silmissä. Pettäminen on väärin aina lapsia kohtaan. Myös äidit sitä tekevät, niin kuin tällä palstalla voidaan lukea. Miten lapselle ehkä sinua pienemälle voi selittää, että isä lähti kun äiti kävi vieraissa. Sitä ei voi selittää, koska lapset eivät sitä ymmärrä. Ainakaa pienet lapset. Pitää siis valehdella ja ylläpitää kulissia.... PETTÄMINEN TUHOAA PALJON ENEMMÄN, ja siitä joutuu kärsimään syyttömät.
yleensä ajettu siihen pettämiseen tavalla tai toisella.
Jos on hyvä puoliso kotona, niin silloin ei petetä.
Jos taas kotona ei koskaan saa mitään hellyyttä, niin se on tavallaan jo käsky/lupa mennä vieraisiin.
Aika vanha ketju, mutta asiaa.
On suorastaan kauhistuttavaa, kuinka te pettäjä vanhemmat aliarvioitte lapsianne. Voin sanoa takuuvarmasti, että kyllä pienikin lapsi tajuaa pettämisen omalla tavallaan ja kärsii suunnattomasti, Olen sen ihan makohtaisesti kuullut ja nähnyt, kun allekymmen vuotias käski soittaa tuolle pettävälle vanhemmalle ja käskeä kotiin heti. Arvaatteko minkä verran koski minunkin sydämeeni.
Saatikka sitten 17-vuotias, joka hakee kaikelle tällaiselle vastauksia rakentaakseen omaa elämäänsä suhteen aloittamiseen ja monet ovat jo jollakin tapaa seurustelussa mukana. Että joku älykääpiö vanhempi tuossa ketjussa, että tämä ei ymmärrä, hän ymmärtää asian paljon paremmin kuin sitä etova pettäjä.
Sinä et koskaan saa anteeksi lapseltasi tekoasi, hän muistaa aina ja varmasti ei myöskään koskaan anna arvoa tuolle toisellekaan jos hänen kanssaan jatkossa elät.
Toinen on myös omat vanhempanne, joita petätte samalla. On hirvittävää kokea oman lapsensa pettävän, sillä jokainen vanhempi toivoo lapsensa osaavan elää kaikissa tilanteissa toisia ihmisiä kunnioittaen, silloin kunnioittaa itseäänkin, eikä sotke elämäänsä ja lastensa elämää.
Nyt on taasen joulun aika ja näitä uusioperheitä, joihin on pettämisen kautta tullut uusikko on lähipiirissä, on hyvin vaikea joulu kaikille osapuolille, sillä tuo petos ei häviä, eikä tuon toisen tunkeutuminen kanssapetokseen.
Vanhemmat ovat saattaneet hyvinkin paljon auttaa perhettä rahallisesti ja töitä tehden, sitten tulee siihen kotiin täysin uusi ihminen, joka alkaakin tavallaan hyväksikäyttää eli asua siinä kuin kotonaan, toisten kustantamassa kodissa.
Sydäntä särkee tällaiset trakediat.
Onko tämä seksin tarve todella niin suuri, että sen alttarille uhrataan ihan kaikki, omat lapset, omat vanhemmat koko tähän saakka saatu elämä koulutuksineen, ym arvoineen.
Mennään vain ilonpitoon välittämättä yhdestkään muusta asiasta, ollan vain ilkeita ja pahoja omia lapsia kohtaan, omia kotieläimiä kohtaan ja omia vanhempia kohtaan, kuten ystäviäkin, kaikki annetaan seksin alttarilel.
Minulla kyllä tulee pirut mukaan, sillä toivon jokaiselle tällaiselle ihmiselle sinne alapäähän niin suuria vikoja, jotta yläpäässikin tuntuu ja seksi sää kokonaan pois, kun syöpä jyllää luissa ja ytimissä.
Tiedän, että kyllä se loppuu, sen näkee kun joutuu käymään terveyskeskusten vuodeosastoilla tai palvelutaloissa, ei enää seksiä eikä kumppaneita.
Olisi arvokkaampaa yrittää elää sen yhden kumppanin kassa ja moraalisesti oikein pitemmälle riittäisi hyvä olo.
No kiitos kovasti tästä jeesustelusta! Toivot syöpää ja kurjuutta ja seksitöntä elämää.
Ei vanhapiika ymmärrä mitä seksi on.
En ole ollut samassa tilanteessa aloittajan kanssa ikinä, mutta voin samaistua kuitenkin asiaan niin paljon ja itsellänikin alkoi niskakarvat nousemaan pystöön kun luin näitä juttuja. Pettäjä on pettäjä vaikka katuisikin asiaa, anteeksi antoa ei omalta puoleltani tulisi jos puolisoni pettäisi minua mutta kyllä kuitenkin täytyy myöntää että ottaisin hänet takaisin jos oikeasti näyttäisi katuvan asiaa.
Pettäminen jättää aina syvät arvet petettyyn puolisoon ja eteenkin lapseen jos lapsi on siinä iässä että ymmärtää tilanteen pahuuden. Olen kuitenkin seurannut vierestä kuinka monet on pettänyt puolisoaan, kaikki paitsi yhden olen saanut käännettyä siihen suuntaan että kertoo puolisolleen mitä teki ja miksi. Tästä on hyvä lähteä, liitto voi pelastua tai ei. Mutta älkää kukaan pettäkö puolisoanne vaikka ette olisi rakastanut häntä enään pitkään aikaan, miettikää kuinka rakastitte häntä joskus ja älkää ikinä valehdelko puolisollenne tästä asiasta. Olen nähnyt kaksi itsemurhaa petetyltä puolisolta ja voin kertoa kuinka helvetin pahalta se voi tuntua lapsistakin.
Isän petipuuha kaveri soitti kerran mulle vahingossa päissään, nauhotin puhelun ja näytin äidille.. ei mulla muuta
End of the love story
"Isän petipuuha kaveri soitti kerran mulle vahingossa päissään, nauhotin puhelun ja näytin äidille.. ei mulla muuta"
"Olen nähnyt kaksi itsemurhaa petetyltä puolisolta ja voin kertoa kuinka helvetin pahalta se voi tuntua lapsistakin."
Otin pari lainausta tuolta tekstistä, aika rankkaa on. Kuinka paljon näitä itsemurhia juuri noiden pettämisten vuoksi tehdäänkään, ihminen murtuu, kun hänet tallataan parisuhteessa, ei hänen todellakaan tarvitse milenvikainen olla, mutta hän ei yksinkertaisesti näe mitään hyvää edessäpäin. Sitten on nämä tapaukset joissa otetaan mukaan pienet lapset, pois tästä kavalasta maailmasta.
Vaikka nyt eron hetkellä lapset ovat pieni ja koette, että niinhän ne vain heitetään yli, kun monet muutkin eroavat. Ette jaksa katsoa asiaa tulevaisuuteen.
Lapset kasvavat ja heidän eteensä tulee myös tuo seksuaalinen elämä, he ihan varmasti saavat selville eronne syyn jos se on pettäminen ja siitä seuraa lapsen elämään hyvin paöjon pahaa. Hän ei pysty omaa seksuaalista elämäänsä elämään normaalisti, hän ei pysty koskaan keskustelamaan kanssasi näistä asiosita, saattaa jopa alkaa hylkiä sinua hyvinkin paljon.
Mielestäni täysin aiheesta.
Jo eroatte, ertokaa muusta syystä kuin pettämällä ja jos vain jaksaisitte sitten olla sinkkuna lastenne kanssa, kunnes nämä ovat jo omilla jaloillaan seisovia, koskaan he eivät kuitenkaan antaisi sinua vieraalle ihmiselle, sillä silloinhan he menettävät sinut.
Sinun mielenkiintosi kohdistuu tähän uuteen ihmiseen ja unohdat lapsesi, mikä olisi se syy että lapsesi olisivat sinulel tärkeämmät. Muuten seuraatko sitä mitä uusi miehesi touhuaa esim. pienen tyättäresi kanssa, onko hän pedofiili, näitähän uusiomiehissä on hyvin, hyvin paljon.
Katselap saako tyttö mieheltä lahjoja, joilla on tehty puhumattomaksi sinulle asiosita, haluaako tytön mukaan ilman sinua. Haloo!