Oon käyny noin kymmenellä sokkotreffeillä, kaikki jäänyt suunnilleen yhteen tapaamiseen. Puolessa syynä se, etten oo ite ihastunut ja puolessa syynä ettei toinen ole ihastunut. Baarissa tulee myös käytyä noin joka toinen viikonloppu. Muutaman kerran oon antanut naiselle numeron, mutta ei ole soittanut. Kaksi kertaa olen lähtenyt naisen mukaan baarista, mutta niistä seurannut vain yhden yön juttu. Yleensä baari ilta on kuitenkin täysin tyhjä naisten suhteen, koska käyn aika harvoin iskemässä ja naiset vielä harvemmin. Harrastuksen ja työpaikan kautta oon muutamaa naista lähestyny, mutta ne oikeestaan ollu varattuja, eli se niistä. Ystäväpiirissä myöskin oikeestaan varattuja tai sellasia ystäviä, jotka niin arvokkaita ystävinä ettei viitti mitään ehdotella.
Tiedän, että pitäisi varmaan etsiä vähemmän vaikka mielestäni en kuitenkaan ihan pakonomaisesti etsi. Tiedän myös että mulla on vielä aikaa, koska oon vasta 25. Oon myöskin seurustellu nuorempana pari kertaa pidempäänkin. Ja oon kuulema ok näkönen ja hyvä tyyppi.
Tuntuu vaan, että vaihtoehdot jo aika vähissä ja kaikki jo kokeiltu, onko se oikean ihmisen löytäminen vierelle silti näin vaikeaa vai onko mulla käynyt vaan huono tuuri?
toivo jo menny
sinkku
1
475
Vastaukset
- Täti
Olet ihan itse tehnyt hyvän huomion: nyt ei ole seurustelun aika. Keskity muihin asioihin. Jos tuossa tilassa "löytää" kumppanin, hän on usein todellinen harminkappale.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750