Hei vaan kaikille!
Minulla on ongelma, johon haluaisin toisten näkökulmia ja kommentteja. Olen 27-vuotias mies ja olen asunut vajaa vuoden minua muutamaa vuotta nuoremman naisen kanssa avoliitossa. Ongelmani on se, että minua kiinnostavat myös jotkut vieraat naiset. Saatan esimerkiksi kaupungilla tai opiskelupaikassani ihan ohimennen kohdata joitakin naisia, joihin vähän niin kuin ihastun. Suhteeni omaan naiseeni on mielestäni suht kunnossa, etenkin keskusteluyhteytemme on loistava. Intohimo tosin on vain laimentunut, joskaan ei sekään kokonaan. Miten tavanomaista tai "normaalia" sitten on mielestänne se, että suhteen arkipäiväistyessä saattaa alkaa myös jotkut toiset naiset/miehet kiinnostamaan tai että ainakin kokee ihastumisen tunteita toisiinkin naisiin/miehiin? Liekö se vain jotakin uutuudenviehätystä vai miten olette itse kokeneet? Kaipaisin asiallisia kommentteja.
Minulla on ongelma, johon haluaisin toisten näkökulmia ja kommentteja. Olen 27-vuotias mies ja olen asunut vajaa vuoden minua muutamaa vuotta nuoremman naisen kanssa avoliitossa. Ongelmani on se, että minua kiinnostavat myös jotkut vieraat naiset. Saatan esimerkiksi kaupungilla tai opiskelupaikassani ihan ohimennen kohdata joitakin naisia, joihin vähän niin kuin ihastun. Suhteeni omaan naiseeni on mielestäni suht kunnossa, etenkin keskusteluyhteytemme on loistava. Intohimo tosin on vain laimentunut, joskaan ei sekään kokonaan. Miten tavanomaista tai "normaalia" sitten on mielestänne se, että suhteen arkipäiväistyessä saattaa alkaa myös jotkut toiset naiset/miehet kiinnostamaan tai että ainakin kokee ihastumisen tunteita toisiinkin naisiin/miehiin? Liekö se vain jotakin uutuudenviehätystä vai miten olette itse kokeneet? Kaipaisin asiallisia kommentteja.
Vastaukset 51
Vanhimmat
ihastuminen on ihan normaalia myös suhteessa -tottakai! Muta usein silloin parisuhteessa olisi jotain huollettavaa ja elämä käynyt liian arkiseksi että jännitystä ja tunteita hakee muualta. Haluaa kokea samanlaisia tunteita kuin suhteenkin alussa ja peilata itseään vaikkapa flirtin avulla. Ihminenhän kokee usein olevansa halutavampi jos saa kiinnostusta vieraalta, myös kiinostavalta henkilöltä. Mutta suosittelen sua ihan paneutumaan omaan kultaasi ja tekemään yhdessä jotain sellaista mikä saa arkeen vähän säpinää. Kunioitat tarmasti myös itseäsi enemmän kun päätät että olet yhden naisen mies. Ota naisesi enemmän huomioon, tee jotain mihin hän ei ole tottunut, vaikkapa illallinen ja huomaat että nainen palkitsee sut varmasti siitä.
Itselläni tosin pidempi suhde takana, 15 vuotta ja olen nainen. Kun suhteeseen astuu arki ja intohimo vähenee niin silloin saattaa käydä juuri näin. Niin on käynyt minullekin. Ihastumisia tuli ja meni kunnes vastaan käveli semmoinen jota en voinut vastustaa...Salasuhdetta kesti 2 vuotta kunnes lopetin sen pari kuukautta sitten. Nyt meillä on myös ero vireillä mieheni kanssa, tosin eri syistä kuin tämä hairahdukseni. Kun jälkeenpäin ajattelen asioita niin meillä ei ollut suhteessa kaikki kunnossa tuolloin kun muita vilkuilin.
Mielestäni ihastumiset ovat monelle arkipäivää ja sallittuja kunhan osaa pysytellä tietyissä rajoissa ja vetää ajoissa käsijarrua.
Mielestäni sinun kannattaisi ihan ensiksi miettiä, oletko tosissasi avovaimosi kanssa? Haluatko juuri tämän kanssa viettää koko loppuelämän ja oliko se jo motiivina kun aloitit suhteen? Tuntuuko hän kaikin puolin "oikealta" vai jääkö jotkin asiat vajavaiseksi teidän suhteessanne?
Vajaa vuosi avoliitossa on aika lyhyt aika. Kuulostaa todella huolestuttavalta suhteenne kannalta, jos jo noinkin lyhyen ajan sisällä koet tuollaisia tunteita. Toisaalta se on hyväkin asia. Nyt tiedostat ajoissa, että kenties avovaimosi ei ole sinulle oikea elämänkumppani. Ehkä haluat jotain enemmän/muuta, mitä hän ei pysty tarjoamaan. Tätä et välttämättä ole vielä itse tiedostanut tietoisuuteen asti.
Jokatapauksessa sinun täytyy jossain välissä tehdä päätös. Päätöstä ei kannata tehdä ennen kuin olet pohdiskellut kokonaisvaltaisesti tunteesi ja halusi. Mieti mitä elämältäsi haluat. Onko kumppanisi väärä tyydyttämään sinulle tärkeimmät halut, periaatteet ja arvot.
Yhteenveto: Suhde ei ole täydellinen ja kunnossa, jos muut ihmiset kiinostavat siinä mielessä.
totta helkutissa on täysin normaalia että ihastumisia tulee ja menee, vaikka olisi varattu. Ihminen ei ole tunteeton kone, joka ei viehäty muista ihmisistä. Ihastumiset ei tarkoita muuta kuin ihastumista, kaikki muu on erikseen. Vie toki energiaa nykyisestä suhteestasi..joten älä ainakaan lähde ruokkimaan noita ihastumisiasi. Loppujen lopuksi parisuhteessa on kyseessä myös ihan puhtaasta tahdosta ja sitoutumisesta. Jos ei tahdo tahtoa tai sitoutua juuri tähän ihmiseen, niin sekin on normaalia. Ole iloinen että olet ihastunut, mutta kanna siitä seuraavat hyvänolon tunteet omaan parisuhteeseesi:)
"totta helkutissa on täysin normaalia että ihastumisia tulee ja menee, vaikka olisi varattu. Ihminen ei ole tunteeton kone, joka ei viehäty muista ihmisistä. Ihastumiset ei tarkoita muuta kuin ihastumista, kaikki muu on erikseen. Vie toki energiaa nykyisestä suhteestasi..joten älä ainakaan lähde ruokkimaan noita ihastumisiasi. Loppujen lopuksi parisuhteessa on kyseessä myös ihan puhtaasta tahdosta ja sitoutumisesta. Jos ei tahdo tahtoa tai sitoutua juuri tähän ihmiseen, niin sekin on normaalia. Ole iloinen että olet ihastunut, mutta kanna siitä seuraavat hyvänolon tunteet omaan parisuhteeseesi:)"
Tässä oli harvinaisen fiksua puhetta. Realistista, mutta silti vastuuntuntoista. Tiivistettynä kaikki olennainen asiasta!
Voit toitottaa tuota vaikka kuinka naiivisti silmät ummessa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, etteikö suhteessa olisi jokin pielessä. Ihminen joka väittää syvällisten ihastumisien olevan normaalia ONNELLISESSA parisuhteessa, valehtelee sujuvasti itselleen sekä muille! Vielä törkeämpää (varsinkin toisen kumppanin puolesta), olisi tuoda muka jotain "energiaa" omaan suhteeseen, toiseen ihmiseen kohdistettuja tunteita. Siis täysin naiivia :D! Petät samalla omia tunteitasi, puhumattakaan oman kumppanin tunteita ja kunnioitusta.
Sille ei voi tietenkään mitään jos ihastuu. Ihastuminen on aivan sama asia kuin vaikka vihastuminenkin. Mutta eivät tunteetkaan lähde ihan mistä tahansa tyhjiöstä. Oma parisuhde ei voi olla tällöin ihan kunnossa eikä onnellinen, jos ihastuu syvällisesti toiseen/toisiin ihmiseen. Sen sijaan, jos oma parisuhde on kokonaisvaltaisesti tyydyttävä ja koet olevasi juuri tämän kumppanin kanssa onnellinen, ei tällöin varmasti synny syviä tunteita ketään muita kohtaan. Kuten aloittajalla on ristiriitaisia tunteita itsensä ja parisuhteensa välillä ja siksi kyseenalaistaa sen, ei hän tällöin ole kokonaisvaltaisesti onnellinenkaan. Ja kyllä, hänen ihastumisensa muihin naisiin on oire tyytymättömyydestä omaa suhdettaan kohtaan. On eri asia ihastua ihmisten piirteisiin ja ominaisuuksiin ohimenevästi. Se tarkoittaa sitä, ettei jää kaipaamaan perään ja luomaan kuvitelmia seksuaalisesti jne. Tällainen on vain pinnallista ja voisi verrata tunnetasolla samoin kuin ihastuisit söpöön koiranpentuun. Mutta jos tunne on seksuaalinen, on aika katsoa itseään peilistä.
tässä nyt "syvällisestä ihastumisesta" vai ihan viattomasta ohimenevästä kepeästä ihastuksesta joka on ihan normaalia hyvinhyvin onnellisessa liitossa? ihastus voi mennä ohi alle päivässä, mutta jos on ihan hullaantunut jostain toisesta kuin puoliskostaan, niin tottahan silloin suhteessa täytyy olla jotain mätää. tai ei välttämättä suhteessa vaan ihmisessä. mutta ei tunteita voi aina täysin kontrolloida. jos voisi niin voi kun olisi helppoa ja maailma ilman sotia...peace!
Liian usein nykyihmiset luulevat,että kun ihastuu johonkin vaikka tulisestikkin,niin tuo ihana tunne sitten kantaa koko loppuelämän.Valitettavasti esim. elokuvateollisuus ylläpitää tuota harhaa.Itse olen nainen,jo 30 ,ja olin saman tapaisessa tilanteessa mieheni kanssa jo reilut 20-vuotiaana (muutimme yhteen siis aika nuorina,mutten näe että se olisi tässä se ratkaiseva tekijä.Siis että ykskaks yllättäen alun kiihko loppuikin jo kun oltiin asuttu yhdessä vasta muutamakk.Toiset miehet kiinnostivat, joka on kyllä sinäänsä täysin normaalia, että katselee vastakkaisen sukupuolen komeutta/kauneutta sillä silmällä.Onneksi emme kuitenkaan eronneet vaan pääsimme asian yli siinä mielessä,että tajusimme että suhde nyt vaan harvalla(jos rehellisesti kellään??)kestää niin tuoreena.Opimme nauttimaan siitä kuuluisasta arjesta!!Toki jokainen suhde on ainutlaatuinen,mutta samantapaista olen kuullut monilta kavereiltanikin(ja minulla on hyvin laaja kaveripiiri),että huuma vaan haihtuu ja muita tulee vilkuiltua.Miksi ei saisi,jos ei sillä loukkaa ketään!Mutta toki jos toinen tuntuu fyysisesti VASTEMIELISELTÄ,niin sitten kyllä ei olla hyvällä pohjalla.Kyllä suhteeseen kuuluu seksikin,eli jos tarkoitat intohimon laimentumisella esim.että sitä on vain kerran kk,niin sitten se on nuoren parin kohdalla ehkä jo vähän huolestuttava merkki.
Mutta siis:Tsemppiä tilanteeseen!
Olen 30 nainen ja elänyt elämässäni kaksi pitkää suhdetta (n.5vuotta/suhde) ja useita lyhyitä suhteita ennen nykyistä miestäni. Olen tasan sitä mieltä, että kun "ihastuu"/haluaa seksuaalisesti jotain muuta ihmistä kuin omaa kumppaniansa, ei suhteessa ole kaikki ok! Kun omassa toisessa pitkässä suhteessani ei kaikki ollut hyvin, aloin kummasti ihastua muihin ja siitä oli lyhyt tie pettämiseen.
Kun toisessa pitkässä suhteessa ja nykyisen mieheni kanssa (2vuotta yhteiseloa) on kaikki hyvin, en edes näe muita miehiä, saatika mitenkään kiinnostuisin heistä. Kyllä se vaan kertoo siitä omasta suhteesta paljon, jos muut kiinnostavat,pahimmassa tapauksessa "ihastut" lähes jokaiseen vastaantulevaan.
Ja ihastukseksi en laske sitä, että pidät jotain ihmistä mukavana, hauskana tai kauniina. Ne on normaaleja ajatuksia.
Vinkkinä sen verran, että panosta nyt siihen omaasi, tehkää erilaisia juttuja yhdessä, käykää ravintolassa/baarissa, lähtekää matkalle! Hakeudu hänen kanssaan sellaisiin tilanteisiin, missä voit nähdä hänet sellaisena kuin suhteen alussa. Viehättävänä ja kiinnostavana, ei aina verkkareissa kotisohvalla.
Ellet enää tunne häneen kuin kiintymystä, etkä koskaan huomaa samoja ihastumisen tunteita aiheutuvan kun olette yhdessä; erotkaa!
Täällä onkin tullut jo asiallisia kommentteja
aiheesta. Itse olen samoilla linjoilla: ihastuminen sillä tavalla, että viehättyy jonkun toisen ulkonäöstä jne. on ihan normaalia (mielestäni olisi epänormaalimpaa, jos kulkisi kadulla laput silmillä!) Normaalia on mielestäni vielä fantasiat siitäkin, millaista olisi rakastella / seurustella toisen kanssa. On tutkittu, että yli 2/3 suhteessa elävistä miehistä katsoo joskus pornoa, mikä kertoo siitä että haluaa kiihottua välillä muistakin kuin omasta, tutusta naisestaan. Kaipaa uusia ärsykkeitä.
Mutta TARKENTAISITKO VÄHÄN:
Mitä siis tarkoitat tuolla ihastumisella? Miten se käytännössä vaikuttaa ja ilmenee? Eli jos hakeudut tarkoituksella ja jatkuvasti toisten naisten seuraan sillä mielellä, että voisit pettää kun vain sopiva tilaisuus tulisi kohdalle, niin se mielestäni ei ole enää normaalia tai ainakaan reilua tyttöystävääsi kohtaan.
Ja sitten vielä tuo seksipuoli. Mitä tarkoitat laimentumisella? Aina tulee kausia, milloin seksi kiinnostaa vähemmän. Ja kun yhteenmuuton ensiihmetys laimenee, niin väkisinkin seksikertojen määrä vähenee lähes kaikilla pareilla, samoin se, että eihän tuttu ihminen voi aina tuntua niin jännittävältä. Mutta kuten joku aikaisempikin sanoi, niin toki jos seksiä on hyvin harvakseltaan (esim. juuri kerran kuussa tai harvemmin) ja jos et meinaa vaikka saada seisomaan tyttöystäväsi kanssa (tosin tähän voi vaikuttaa myös monet muut asiat, univelka, työstressi...), niin sitten kehottaisin vakavasti miettimään, oletko oikeassa suhteessa.
Mutta jos tilanne ei ole hälyttävä, niin kun teillä muuten kerran menee hyvin, niin kehottaisin kun muutkin täällä eli: nauti tyttöystävästäsi, mutta mikään ei kiellä ihailemasta (ja vähän ihastumastakin) toisiin naisiin. Sehän on vain viriilin miehen - ja ihmisen merkki!
T: Samojen asioiden kanssa paininut mies
Vielä jatkan pitkää viestiäni tällä kommentilla,
että 30 -vuotiaan naisen viesti siitä, että hän éi juuri näekään muita miehiä vakavassa ihastumismielessä, oli ihanaa luettavaa. Tietynlainen jokaisen ideaalitilanne, jota suurin osa ei kuitenkaan valitettavasti saavuta.
Todella harva ainakaan omista tuttavistani (suurin osa avo/avioliitossa, ikä 30 vuoden yli ja ali) sanoo ihastumisen tunteiden rajoittuvan pelkästään tyttöystävään. Teema on vähän tabukin, kaikki eivät kehtaa ääneen sanoa, kun pitävät noita tunteita jotenkin alhaisina. Mutta monet ovat sanoneet myös, että asian kanssa oppii elämään. Parisuhteessa kuitenkin on muillakin osa-alueilla kyse TAHDOSTA, vaatii tahdonvoimaa ja hoitamista toimiakseen. Ja sitä vielä haluaisin painottaa, että AJATUKSILLA ja TEOILLA on suuri ero, eli vanha sanonta siitä että "katsoa saa muttei koskea" pitää useassa suhteessa hyvin paikkansa!
Minusta asiat ovat pahasti pielessä jos toisia pitää katsella. Itse en sellaista siedä, enkä myöskään katsele muita. Reilua kumppania kohtaan olla täysin sitoutunut suhteeseen. Muussa tapauksessa voi unohtaa koko parisuhteen..
Sori, mutta nyt tuli sellaista perusjuntti-mies teksitä että huh:
"Normaalia on mielestäni vielä fantasiat siitäkin, millaista olisi rakastella / seurustella toisen kanssa. On tutkittu, että yli 2/3 suhteessa elävistä miehistä katsoo joskus pornoa, mikä kertoo siitä että haluaa kiihottua välillä muistakin kuin omasta, tutusta naisestaan. Kaipaa uusia ärsykkeitä."
No silloin olet joko väärän kumppanin kanssa tai et ylipäätään ollenkaan valmis kypsään ja aitoon rakkaussuhteeseen. Monet junttimiehet juuri ajattelevat kaltaisellasi tavalla. Sinunlaistesi kanssa ei koskaan voi juuri saavuttaa sen syvällisempää henkistä suhdetta. Sinun tyyppisen miehen kanssa täytyy juuri olla samanhenkinen nainen, että olisitte tasapainoiset kumppanit keskenänne. Mutta älä tule yleistämään ja viljelemään tuollaista henkistä pettämistä. Millään ihme höpö iltalehden tai muunkaan tutkimuksella ei ole mitään merkitystä. Se ei oikeuta sinua käyttäytymään "kuten valtaosa muistakin miehistä"-tyylillä. Olet itse vastuussa tällaisesta käytöksestä ja samalla kumppanisi hyvinvoinnista. Kun sinä kaipaat uusia ärsykkeitä, niin et enää kaipaa omaa kumppania. Silloin kumppanisi ansaitsee paljon parempaa, kuin miehen joka ajattelee asioista noin. Et ole näin reilu tyttöystävääsi kohtaan.
"Mutta jos tilanne ei ole hälyttävä, niin kun teillä muuten kerran menee hyvin, niin kehottaisin kun muutkin täällä eli: nauti tyttöystävästäsi, mutta mikään ei kiellä ihailemasta (ja vähän ihastumastakin) toisiin naisiin. Sehän on vain viriilin miehen - ja ihmisen merkki!"
Kehoitatko seuraavaksi seksin aikana kenties fantasioimaan jostain toisesta naisesta? Että se on vain "viriilin miehen" merkki? Kuulostaapa reilulta kumppania kohtaan "nauti tyttöystävästäsi, mutta ihastu vaan ihmeessä samalla muihinkin naisiin"..järkyttävää. Se ei ole viriilin miehen merkki, vaan merkki siitä, ettei suhde toimi ja kumppani ei ole "oikea". On vain itsensä pettämistä uskotella itselleen ja nojata esim. biologisiin miehen tarpeisiin. Ihminen kun ei kuitenkaan ole mikään eläin, vain tunteva ja rationaalinen yksilö.
Huvittavaa tämä, kun tulkitsitte sanomani siitä, että voi "nauttia myös muista naisista", niin että pitäisi todella koko ajan esim. seksin aikana kuvitella rakastelevansa muuta, tai pettää kumppaniaan. Jos luitte kommenttini ja tajuatte lukemanne, niin pitäisi olla selvillä, että tarkoitin aivan päinvastaista, sitä ettei toisten naisten KATSELEMISESSA ja toisista VIEHÄTTYMISESSÄ ole mitään pahaa, jos se pysyy tietyissä rajoissa. Tätä mieltä tuntuivat olevan lähes kaikki muutkin kirjoittajat. Hämmennystä aiheuttaakin ehkä käsite IHASTUS, koska jotkut tarkoittavat sillä vain toisen katselua ihaillen ja vähän kaivaten, jotkut ilmeisesti puolison pettämistä, mitä ei todellakaan tule hyväksyä. Jos satuitte lukemaan, niin juuri pyysin threadin aloittajaa tarkentamaan sitä, mitä hän ihastuksella tarkoittaa.
Opetelkaa lukemaan ja ymmärtämään lukemanne, älkää saivartelemaan.
Hei taas kaikille! Ja kiitoksia antamistanne kommenteista.
Ajattelin kertoa tarkemmin taustoistani, suhteestani ja suhteeni tilasta, jotta osaisitte antaa minulle kommentteja ja neuvoja.
Olen siis 27-vuotias ja olen asunut 10 kuukautta yhdessä minua muutaman vuoden nuoremman naisen kanssa. Nykyinen seurustelukumppanini on ensimmäinen nainen, jonka kanssa olen seurustellut. Osittain se, että hän on vasta ensimmäinen seurustelukumppanini johtuu varmasti siitä, että kuuluin vielä muutama vuosi sitten helluntalaisiin. Erosin tuosta liikkeestä siis muutama vuosi sitten. En liikkeen sisältä löytänyt seurustelukumppania johtuen ainakin osittain siitä, että elin monta vuotta eräänlaisessa välitilassa, jolloin en tiennyt, kuuluako helluntalaisuuteen vai ei. En tuossa välitilassa ollessani sitten oikein voinut tai halunnut ruveta seurustelemaan kenenkään kanssa, koska koin sekä helluntalaiset tytöt että ulkopuoliset tytöt minulle jotenkin vieraina. En siis oikein tiennyt, kumpaan maailmaan kuulua.
No selvisin kuitenkin kriiseistäni ja aloin oppia elämään helluntalaisuuden ulkopuolella. Seurustelukumppaninkin löysin. Suhteemme alkoi enemmän kaveripohjalta kuin mistään suuresta ihastumisesta. Tuo ihminen kävi minulle kuitenkin koko ajan henkisesti lähemmäksi eikä minulla ole koskaan synkannut kenenkään muun ihmisen kanssa niin hyvin kuin hänen. Myös arvomaailmamme on täysin samanlainen. Koin siis löytäneeni sukulaissielun ja aloin pikkuhiljaa voimakkaammin ihastua häneen. Seurustelimme sitten noin vuoden ja muutimme yhteen. Kuitenkin olimme noin kolme kuukautta asuneet yhdessä, kun intohimo alkoi huveta ja jostain jostain kumman syystä aloin jotenkin vaistomaisesti esimerkiksi kaupassa tai opiskelupaikassani nähdä myös muita tyttöjä ja ehkä jopa saatoin ihastua toisiin tyttöihin. Ihastumiseni toisiin tyttöihin on ollut jonkinlaisen kaipauksen tuntemista ja sellaisten mielikuvien heräämistä, että onkohan omassa suhteessani kaikki ok, kun huomaan suhteessa ollessanikin, että voin edelleen ihastua toisiin naisiin. Mitenkään tietoisesti en hakeudu toisten naisten seuraan, enkä pyri näitä hetkellisiä ihastuksiani viemään mitenkään pidemmälle, esimerkiksi pettämisen tasolle.
Minä tosiaan kasvoin sellaisessa ympäristössä, jossa aika paljon opetettiin siitä "yhdestä oikeasta". Nyt olen kuitenkin löytänyt itseni tilanteesta, että saatan myös ohimennen ihastua toisiin naisiin ja kai jopa alitajuisesti miettiä, että minkäköhänlaista heidän kanssa olisi seurustella.
Kai minua on aika paljon se vaivannut, että kun tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni, niin minulle ei ole mitään aikaisempia kokemuksia seurustelusuhteista. En tiedä, onko "normaalia" tai tyypillistä, että suhteessa ollessaankin saattaa vielä ihastua toisiin naisiin, ehkä tuntea joitakin fantasioitakin, vaikka kuitenkaan ei halua edetä millekään pettämisen tasolle.
Vai onko meidän suhteessa vain tullut arki vastaan? Ja tuleeko jokaisessa suhteessa arki vastaan sillä tavalla, että välistä kokee kumppaninsa seuran tympeäksi ja toisen jotenkin niin tutuksi, että ei oikein jaksa innostua toisen seurasta. Kyllä meillä välistä on kahestaan aika mukavaakin mutta välistä tympii niin, että miettii, onko tämä oikea suhde.
Seksiä meillä on sellaiset 3-4 kertaa viikossa ja useimmiten minun aloitteestani. Seksimme on mielestämme ihan ok, intohimoakin on mukana, joskin välistä seksissä on enemmän intohimoa mukana ja välistä vähemmän. Kuitenkin seksielämämme on mielestäni ainakin kohtuullista.
Olen miettinyt paljon sitä, että kun tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni, niin kävisikö minulle myös mahdollisissa muissakin suhteissa samoin, että saman katon alla asuessa toisen naisen naama alkaisi vähitellen tympimään ja toisesta, toisen tutuiksi käyneistä jutuista, ulkonäöstä ym. ei aina jaksaisi niin aidosti innostua. Onko teillä kokemuksia, käykö jokaisessa suhteessa näin? Ja miten te olette kokeneet parisuhteenne arjen? Miten tuo arki ilmenee? Miten elätte arjessa kumppaninne kanssa? Ja miten ilmenee kenties ajoittainen väsymyksenne ja tympääntymisenne kumppaniin? Saatatteko silloin esimerkiksi miettiä sitä, olisiko ruoho kenties vihreämpää aidan toisella puolella?
Kiitos jo etukäteen kommenteistanne. Ne ovat minulle tärkeitä.
Taustasi selvensi nyt täysin ongelmasi ydintä..
Koska olet elänyt näin suoraan sanottuna "jumalan selän takana" laput silmillä ja vasta nyt herännyt siihen, mitä muut ikäisesi ovat jo "harjotelleet" pidemmän aikaa, voi vain todeta sinun olevan kehityksessä vielä kesken. Tätä en sano sinulle mitenkään pahalla, vaan rakentavana tosiasiana.
Sinä elät nyt (ainakin) ihmissuhteiden puolesta "teini-ikää". Kun olet riisunut laput pois silmistä, alat vasta nyt hahmottamaan ja kokemaan naiset ympärilläsi. Ja tilanteesi huomioonottaen se on täysin normaalia.
Sinun on kuunneltava itseäsi. Tunnetko kumppanisi olevan sopiva itsellesi koko lopuksi elämää? Voitko sanoa vilpittömästi rakastavasi häntä? Riittääkö sinulle vain yksi kokemus koko lopuksi elämää? Kaipaatko vapautta tutustua itseesi ja haluihisi? Oletko valmis sitoutumaan? Tuossa olisi keskeiset kysymykset elämäntilannettasi ajatellen. Niihin voit vain vastata sinä itse.
Kuitenkin tilannettasi ajatellen, tulet varmasti kaipaamaan entistä enemmän kokemuksia. Ne olisivat senkin takia tarpeellisia, jotta voisit kokemuksen kautta tutustua ja saada selvyyden, minkälainen on juuri sinulle sopiva elämänkumppani. Sopivan kumppanin löydyttyä et tule nimittäin miettimään näitä kysymiäsi asioita. 10kk saman katon alla ja ahdistuneet tunteet, kertovat vain ettet ole valmis vielä sitoutumaan ja kumppanisi ei ole "oikea". Rivien välistä voi myös lukea että olet tämän itsekin jo tiedostanut.
Edelleenkin sinun täytyy siis tehdä päätös. Sinun täytyy vain olla rehellinen omille tuntemuksille. En usko nykyisen suhteesi olevan sinulle se oikea. Kaipaat ja tarvitset kokemuksia. Et saavuta muuten itseäsi. Jos jatkat nykyistä suhdettasi, tulet huomaamaan ahdistuneisuutesi ja kaipuusi muita naisia kohtaan vaan kasvavan päivä päivältä enemmän!
olen melko samoilla linjoilla, mutta kuitenkin sitä mieltä että kyllä toistenkin katsomisesta voi ja saakin viehtyä. ei siitä kuitenkaan ääneen tarvitse sanoa. tarkoitan nyt että kadulla voi tulla komistus vastaan ja tuumata itselleen että ompas komea. sillä siisti. tai voi katsella jotain tyyppiä vaikka kahvilassa: muutaman minuutin ihastus eikä sen enempää. itse en voisi ikinä ajatellakkaan seurustelevani kenenkään muun kuin nykyisen kultani kanssa, eikä ihanempaa ihmistä olekaan!
mutta se, että haluaa kiihottua toisesta ihmisestä loukkaa seurustelukumppania. minusta tuntuisi todella pahalta jos rakkaani katsoisi pornoa ja kiihottuisi muista. tuntuisi että minut on petetty. siis ajattelevatkohan jätkät koskaan miltä tuntuisi jos tyttöystävä kiihottuisi katsellessaan toista miestä? lisään nyt vielä, että minulla ei ole mitään sitä vastaan jos mies ehdottaa että katsotaanko pornoa yhdessä. se loukkaa eniten, jos toinen salaa katsoo pornoa. pakostihan sitä alkaa vertaamaan itseään niihin leffan tyttöihin ja tuntuu ettei itse riitä. olisi mukavaa jos miehet tajuaisivat tämän ja kunnioittaisivat tyttöystäviensä tunteita. tästä kun käydään kädenvääntöä niin monessa tietämässäni parisuhteessa.
itse olen parikymppinen tyttönen ja onnellisessa suhteessa.
minulle ensimmäiset suhteet (2-9kk pituisia) tuntuivat olevan jonkinlaista harjoittelua parisuhteeseen. silloin kyllästyinkin tosi nopeasti seurustelukumppaniin.
nyt kolmevuotta takana ja kaksi onnellisessa avoliitossa. rakastan kultaani yhä enemmän ja seksi tuntuu aina vain paremmalta. yhteinen tulevaisuus suunnitteilla.
että eiköhän se vakava parisuhde löydy ajan myötä ja harjoittelemalla :) ja kun se oikea ihminen löytyy niin et muita muistakkaan.. ;)
Olemme olleet yhdssä nyt 12 vuotta, näistä yhdessä asuneet 10 v ja naimisissa nyt 1v. Jokaisessa suhteessa tulee vastaan aikoja, jolloin toisen naama alkaa kyllästyttää. Se kuuluu sihen yhteenhitsautumiseen. Silloin sitä huomaa, että sen ensimmäisen rakastumisen jälkeen suhde muuttuu rakkaudeksi. Ensimmäinen vuosikin saattaa mennä alkuhuumassa, jolloin ei näe muita lainkaan ympärillään. Sitten ne suomut tippuvat ja maailman näkee taas ihan kuten muutkin.
Mikäänhän ei estä ihastumista, vähänkin jos on sosiaalinen. Kiinnostavia ihmisiä kaikki tapaa, siinä on se juju, että osaako itseään ohjata. Ihminen, joka tuntee itsensä, ei lähde tämän ihastuksen vietäväksi eikä unohda sitä tärkeintä ihmissuhdettaan, vaikka se välillä olisikin laimehtunutta. Parisuhteeseen kuuluu ihan normaalit kasvukivut ja kehitykset kuin muuhunkin elämään. Sinun tautsallasi ajatuksia siitä, että mitä jos... tai olisiko pitänyt kokeilla useampaa, onko tämä nyt sitä mitä haluan jne. tulee varmaan vielä normaalia enemmän. Jos osaat ne käsitellä ja naisesi on rinnallasi näistä kysymyksistä huolimatta, voit olla varma, että hän on sinulle se oikea.
"Ihminen kun ei kuitenkaan ole mikään eläin, vain tunteva ja rationaalinen yksilö."
Mielestäni ihminen on kyllä nimenomaan yksi eläimistä. Liian moni sortuu pitämään itseään jotenkin erehtymättömänä luomakunnan kruununa, mutta kappas vain: yli puolet löytää jossain vaiheessa itsensä pettämästä kumppaniaan ja vielä suurempi osa miehistä katsomasta pornoa. Enkä viesteissäni kehottanut kumpaankaan toimintaan, vaan annoin nuo esimerkkinä siitä, että ihmisillä on todellakin viettinsä - eläimiähän olemme - jotka kyllä vaikuttavat elämään. Mutta onneksi on järkipuolikin niin pitkälle kehittynyt, että voi olla käyttäytymättä ihan kaikkien mielihalujensa mukaan.
Puhut itsesi viimeisessä lauseessasi pussiin.'
"Mielestäni ihminen on kyllä nimenomaan yksi eläimistä."
"Mutta onneksi on järkipuolikin niin pitkälle kehittynyt, että voi olla käyttäytymättä ihan kaikkien mielihalujensa mukaan."
Aivan. Onneksi on JÄRKIPUOLI. Tätähän juuri eläimillä ei ole, kehittynyttä tunteen ja järkipuolen tasapainoa. Ihmistä kuvaa harkitut tavoitteet ja teot. Sinä olet ihminen ja voit valita itse järkiolentona tavoitteet itse elämällesi ja kantaa vastuun teoistasi. Jos olisit painottamasi eläin, et kykenisi elämään normaalisti yhteiskunnassa. Olisit kenties tässätapauksessa susilapsi tai vähintäänkin suljetulla osastolla.
"Liian moni sortuu pitämään itseään jotenkin erehtymättömänä luomakunnan kruununa, mutta kappas vain: yli puolet löytää jossain vaiheessa itsensä pettämästä kumppaniaan ja vielä suurempi osa miehistä katsomasta pornoa."
Ja taas seliseli. Etkö oikeasti osaa perustella paremmin henkistä pettämistä? "Nokun valtaosa muistakin miehistä tekee niin, näin olen minäkin oikeuttettu". Kysymys on edelleenkin kumppanin hyvinvoinnista, jos käyttäydyt näin parisuhteessa. Kun kumppani kärsii, kärsii myös parisuhde. Jos ei, niin sittenhän voitte yhdessä matkia vaikka parittelevia apinoita. Mutta jos sinun yleisajatus on tuo, et ole kykenevä syvempään henkiseen rakkauteen, vaan motiivisi ovat pinnalliset ja tavoitteena olla eläinmaailman kingi.
Ihmisten epäkypsät ja naiivit kommentit sapettivat niin, että intouduin puhumaan aiheesta tyttöystäväni kanssa.
Hän sanoi uskovansa, ihastuminen kaukaa johonkuhun on illusorista, kun taas suhde tämän (ihastuksenkin kohteen kanssa!) realisoituessaan on enemmän arkista. Tämän itsekin allekirjoitan. Tyttöystäväni myöntää itekin katselevansa muita miehiä "sillä silmällä", vaikka suhteessamme kaikki on kunnossa - uskokaa tai älkää. Hän on sitä mieltä, että on ihan normaalia nauttia pienistä ihastumisista matkan päästä. Vaikka osin tuo nautinto fantasioista saakin käyttövoimaansa siitä, että ajattelee, että fantasia voisi tapahtua myös todellisuudessa. Hän on sitä mieltä, ettei ole väärin joskus hetken aikaa nauttia siitä tunteesta mikä joskus ihastuessa herää ja viedä se halu, seksuaalinen energia, sitten vaikka oman kumppanin sänkyyn.
Mielestäni minulla on harvinaisen fiksu, ei-tekopyhä tyttöystävä.
Kuten äskeisessä viestissäni sanoin, IHMISIÄ JA KUMPPANEITA on MONENLAISIA. Se on hienoa, jos olet löytänyt KALTAISESI kumppanin, joka ajattelee asioista noin. Koskaan en ole väittänyt, että kaikki naiset tai miehet ajattelesivat asiasta samalla tavalla. Kuten sanoin - kaikki ollaan yksilöitä.
Erona on vain se, että sinusta tai vaikka naisestasi tulee jollekin toiselle kumppanille ongelma, jos hän edustaa erilaista ajatustyyliä.
että ihminen voi elää koko elämänsä yhden ja saman henkilön kanssa, ilman että hän koskaan ihastuisi johonkin toiseen ihmiseen!! Kuvittele eläväsi 50 vuotta saman henkilön kanssa. Etkö KOSKAAN niiden viidenkymmenen vuoden aikana ihastuisi toiseen henkilöön.....??
"Minä en usko --- että ihminen voi elää koko elämänsä yhden ja saman henkilön kanssa, ilman että hän koskaan ihastuisi johonkin toiseen ihmiseen!! Kuvittele eläväsi 50 vuotta saman henkilön kanssa. Etkö KOSKAAN niiden viidenkymmenen vuoden aikana ihastuisi toiseen henkilöön.....??"
Tässä on fiksua ja rehellistä puhetta. Samoin "kokeneella naisella" oli oikein realstinen asenne. Ihastuksia tulee ja menee, ja arki tulee tosiaankin vastaan joka suhteessa. Mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Itselleni se on juuri sitä, että toista näkee joka päivä toistuvien rutiinien myötä (vaikka välillä voi toki rikkoa rutiinit), eikä toisesta jaksa siis koko ajan olla kiinnostunut, saati seksuaalisesti. Myös sitä, että välillä sitä vilkuilee muitakin. Mutta osaan myös nauttia tuosta "arjesta", siitä, että toinen on läsnä kun häntä tarvitsee, on ilojen ja surujen jakaja, seksielämä on turvallista mutta myös tyydyttävää.
En jaksa uskoa, että missään suhteessa intohimo ja uutuudenviehätys voi säilyä vuosia, saati vuosikymmeniä tuoreena. Siksi kai parisuhteesta käytetään myös sanaa kumppanuus.
Mies 40
Kyllä, on totista totta että arki astuu jokaikiseen suhteeseen JOSSAKIN vaiheessa. Se ei kuitenkaan ole "normaalia" 10kk yhdessä asumisen jälkeen. Jos kumppani ja aloittajan elämäntilanne olisivat oikeat, ei ahdistumisia, kyllästymisiä saatika varsinkaan ihastumisia pitäisi tulla. Nämä tuntemukset kertovat vain tyytymättömyydestä, kaikki suhteessa ei ole kohdallaan. Mielestäni tätä tosiasiaa on väärin juosta karkuun. Siinä vain pettää itseään, elää valheessa. Et voi tulla näin onnelliseksi, nyt tai koskaan. Kysymys on sinun elämäsi kokonaisuudesta, joka nyt luo sinulle ne halut ja tavoitteet. Ja koska sinun taustasi on se mitä se on, on enemmän kuin ymmärrettävää että tunnet noin. Sinä toimit halujesi vastaisesti ja toteutat juuri sitä uskonnollista näkemystä, jos uhraudut jäämään vasten tahtoa ja haluja avovaimosi luokse. Sinun tilanteessasi oikea ja taysin ymmärrettävä ratkaisu olisi kuunnella ja toteuttaa ne omat halut ja toiveet, eikä tahdon voimalla ja hampaita purren jäädä suhteeseen, jos et koe sitä oikeaksi. Vain sinä tiedät onko vaimokkeesi oikea sinulle. Ja muista, olet vielä nuori ja elämä edessä. Vastuu elämäsi mielekkyydestä on vain sinulla.
Minusta taas suhteessanne moni asia kuulostaa olevan todella hienosti ("loistava keskusteluyhteys" jne), ja muutenkin epäröinti on erittäin yleistä, ehkä vain hieman tabuaihe.
Olen 33-vuotias nainen, ja minun ja nykyisen aviomieheni suhde alkoi samaan tapaan kuin teillä: kaveruudesta, vaivihkaa ja kuin varkain. Pitkään se oli ahdistuksen paikka - jäädäkö vai lähteä - koska tunteet eivät koskaan käyneet TODELLA kuumina. Mutta kuitenkin meidän välillä oli ja on edelleen sellainen mahtava henkinen yhteys, joka aiemmista, hieman räiskyvimmistä suhteistamme puuttui tai jäi ainakin vajavaiseksi.
Molemmat olimme asuneet aiemmin avoliitossa toisen kumppanin kanssa, ja huomanneet jo muutaman kuukauden yhdessäasumisen jälkeen, ettei räiskyväkään rakkaus kanna, jos muut asiat hiertävät, on maailmankatsomuksellisia erimielisyyksiä, erilaisia haaveita tulevaisuudesta, toisessa liikaa häiritseviä piirteitä jne.
Nyt odotan esikoistamme, enkä hetkeäkään kadu, että jäin tähän suhteeseen, joka aluksi jaksoi epäilyttää lähes kolmen (!) vuoden ajan. Toki minulla auttoi hirmuisesti aiempi kokemus yhdessäasumisesta ja tuosta "arjesta", mitä pyysit kuvaamaan. Usein arkeen liitetään pyykinpesut ja ruoanlaitot ja muut velvollisuudet, mutta ne vievät loppujen lopuksi aika vähän aikaa. Minä ymmärrän arjella juuri sen mitä kuvailit, eli että välillä toisen naama väkisinkin saa tympääntyneelle tuulelle, pitää tasapainotella oman ajan ja yhteisen ajan välillä ja toisinaan lähteä vaikka juuri reissuun ja rikkoa rutiinit. Jos aiot olla jonkun kanssa yhdessä vuosia tai vuosikymmeniä, niin tuskin voit aina olla innostunut tai ihastunut häneen! Siksi kai rakastumisen tunteen tilalle tuleekin rakkaus ja kiintymys.
Toki itse teet valintasi. Vaikea tietää tilannettasi tarkalleen, mikä varmaan on syy siihen, että täällä onkin tullut hyvin vastakkaisia kommentteja ja ehdotuksia tilanteeseesi. Jos sinua ahdistaa nykyinen tilanne niin paljon, että mieluummin otat sen riskin ettet välttämättä tule kohtaamaan "tarpeeksi hyvää" kumppania nykyisen jälkeen, niin sitten kyllä kannattaa harkita eroa. Mutta jos monella saralla asiat ovat hyvin, niin sitten kehottaisin ehdottomasti jatkamaan. Ja mitä noihin ulkopuolisiin ihastuksiin tulee, niin olen samaa mieltä kuin "Kokenut nainen": luulen, että niitä on (lähes) kaikilla ihmisillä, mutta uskonnollisessa yhteisössäsi ne olivat vain sellainen tabu, mistä vaiettiin. Minusta sinä pohdit suhdettasi, siinä tapahtuvia "normaaleita" muutoksia arkiseen suuntaan harvinaisen kypsästi ja vastuuntuntoisesti.
Muista pitää tyttöystäväsikin ajan tasalla, jos jotain mielessäsi / suhteen suhteen muuttuu. Mutta kuten joku muistutti, voi tieto siitä, että katselet muita naisia olla TODELLA loukkaava (vaikka lähes kaikki näin tekevät - kummallinen tämä ihminen). Tämä tuntuu olevan ikuinen kiistakapula parisuhteissa. Koska sitä ei kuitenkaan tehdä pettämismielessä, voi sen mielestäni pitää omana tietonaankin, eikä turhaan loukata toista.
Summa summarun: Se tulee meidän kaikkien muistaa, ettei "täydellistä" tai "autuaaksi tekevää" kumppania ole olemassakaan. Kliseistä mutta totta on se, että jokaisessa parisuhteessa on ongelmakohtansa. Voimaa ihmisille voittaa ne, tai jos ne ovat voittamattomia, niin sitten tehdä kypsiä ratkaisuja tulevaisuuden suhteen!
"..ettei räiskyväkään rakkaus kanna, jos muut asiat hiertävät, on maailmankatsomuksellisia erimielisyyksiä, erilaisia haaveita tulevaisuudesta, toisessa liikaa häiritseviä piirteitä jne."
Nuo kaikki ovat tärkeitä OSIA kestävän ja onnellisen parisuhteen kannalta. Mutta idea onkin siinä minkä painoarvon yksilö näille asioille antaa ja minkä kokonaisuuden niistä muodostaa. Aloittaja ei välttämättä suuntaudu asioihin samalla tavoin kuin sinä. Lisäksi hänellä on erilainen tausta, joka muodostaa täysin eri kokonaisvaltaisen kokemuksen kuin sinulla. Hän ei välttämättä tule onnelliseksi samallatavoin kuin sinä tai minäkään. Voi olla, ettei intohimo merkkaa hänelle niin paljoa kuin naapurin erkille, mutta se voi myös olal aloittajalle yksi tärkeimmistä parisuhteen tukipilareista kokonaisuuteen nähden. Sama koskee mitä tahansa muuta aluetta. On väärin vertailla aloittajan tilannetta omiin parisuhteisiin.
Ja mitä tulee noihin ihastumisen tunteisiin..senkin voi kokea niin monella eri tavalla. Voit ihastua jonkun ihmisen tiettyyn piirteeseen tai olemukseen, esim. äly, samanhenkisyys, kauneus/komeus. Se on täysin luonnollista, peilaammehan ja luomme itseämme toisista ja koemme lämpimiä tunteita kun ihateidemme kaltainen henkilö törmää elämäämme. Mutta, jos tunteet saavuttavat suuremmat mittasuhteet, kertoo se jotain jo omien tarpeiden tyydyttymättömyydestä ja mahdollisista ongelmista omassa suhteessa. Vain jokainen itse voi tietää kuinka suurena liekki palaa ja siitä täyttääkö nykyinen kumppani omat halut ja tarpeet. Haluilla ja tarpeilla en tarkoita pelkästään seksuaalisuuuteen liittyviä asioita. Kaikki suhteen hyvät ja huonot puolet muodostavat kokonaisuuden. On väärin neuvoa, että jää suhteeseen, jos "teillä on hyvä keskusteluyhteys ja seksi pelaa". Nämä yksittäiset asiat eivät kerro koko totuutta suhteen onnellisuuden tilasta, vaan kaikki koetaan kokonaisvaltaisesti. Täydellistä kumppania ei ole kenelekään olemassa, mutta sellaiselta se parhaimmillaan ja oikeimmiltaan tuntuu kun kohtaa sellaisen kumppanin, joka täyttää itselle tärkeimmät halut, periaatteet ja tarpeet. Kukaan meistä ei voi määrittää näitä sinulle tärkeitä elämänalueita, siksi sinun on turha hakea täältä yleispätevää vastausta kysymyksiisi. Onnelliseksi voit tulla vain itsesi kautta, et esimerkiksi kumppanin avulla. Kun tunnistat tarpeesi ja minuutesi, tulet onnelliseksi juuri tästä itsetuntemuksesta. Mutta jos olet hukassa noiden asioiden kanssa, et ole valmis mihinkään onnelliseen parisuhteeseen lähimainkaan. Etkä voi edes määrittää onko nykyinen kumppanisi edes sinulle oikeasti sopiva.
Hei sinä 33-vuotias nainen. Oli kiva lukea viestisi. Tuntuu, että sinä ymmärrät tilannettani loistavasti. Meidän suhde todellakin alkoi kaveruudesta, pikkuhiljaa ja kuin varkain. Aluksi ihastuin tähän tyttöön vain vähäsen mutta mitä enemmän tutustuin häneen, sitä enemmän aloin hämmästellä sitä, kuinka hän todella ymmärtää minua hyvin ja kuinka hän kaikin puolin on minulle kuin sukulaissielu. Meillä on yhteinen arvomaailma, tulevaisuuden tavoitteet, meillä on loistava keskusteluyhteys ja osaamme myös erinomaisesti tulkita toisiamme ym.
Emme aluksi kuitenkaan niin vahvasti ihastuneet toisiimme, että olisimme alkaneet seurustelemaan tai mitenkään aktiivisesti tapailemaan. Meistä tuli ikään kuin kavereita ja hämmästys kasvoi sitä mukaa kuin tajusi, kuinka henkisesti läheinen toinen ihminen oli. Kyllä siinä pientä ihastustakin kaiken aikaa oli mukana mutta ei todellakaan mitään suurta tunteen paloa.
Seuraava voi kuulostaa vähän hassulta. Itse olen miettinyt, että tuo seuraavaksi esittämäni asia on jotain outoa kohtalon pilaa. Voin sanoa, että nykyistä kumppaniani pidetään yleisesti ottaen hyvin kauniina naisena ja kauniina pidän häntä itsekin. Jostain syystä tämä tyttö kuitenkin ensimmäisillä tapaamiskerroillamme ja vielä aika pitkään sen jälkeenkin ei juuri välittänyt panostaa ulkonäköönsä seurassani. Esimerkiksi vaatteet olivat hyvin arkisia, tukka aika lailla laittamatta ym. Tällä tytöllä oli ollut sellainen vaatimaton ajatus (kaunista sinänsä), että ei kannata turhaan panostaa ulkonäköön tavatessaan miehiä, jotta toinen osapuoli ei ainakaan saisi "valheellisia" tai "liioiteltuja" kuvitelmia itsestä.
No olimme sitten puolisen vuotta kaveritasolla, ja hän jatkoi tuota hyvin vaatimatonta tyyliänsä. Ystävyytemme ja sielunkumppanuutemme syveni kaiken aikaa. Vasta pikkuhljaa kun olimme jo tunteneet monta kuukautta ja nähneet melkein joka päivä alkoi tämä tytön naiseus tai kauneus pikkuhiljaa tulla esiin. Kun tämä tyttö alkoi enemmän panostamaan ulkonäköön, niin voin sanoa, että hänestä tuli hyvin paljon paremman näköinen kuin aikaisemmin. Tuo tyttö alkoi siis entistä enemmän viehättämään silmäänikin.
En ole pinnallinen ihminen enkä mielestäni mitenkään turhan ulkonäkökeskeinenkään. Mielestäni ongelma on kuitenkin siinä (pahus kun en pääse ajassa taaksepäin), että olimme jo tunteneet puolisen vuotta ennen kuin tämä tyttö alkoi minun seurassani enemmän kiinnittämään huomiota ulkonäköönsä (mitenkään en häntä siihen painostanut, se lähti ihan hänen omista ajatuksistaan).
No, joka tapauksessa koska en alussa ollut kovinkaan vahvasti ihastunut tähän tyttöön, minua jäi vaivaamaan sellainen epäilys, että onko tuo tyttö minulle oikea kumppaniksi. Olen melko varma, että olisin ihastunut tuohon tyttöön vahvemmin, ellei hän olisi alussa seurassani ollut aina niin arkisen näköinen. No, kävi sitten niin, että mitään alkuhuumaa ei sitten juurikaan ollut, kun kaikki alkoi niin arkisissa merkeissä. Jos tuota alkuhuumaa olisi ollut enemmän, uskoisin, että minulla ei tänä päivänä olisi epäilyksiä suhteemme suhteen.
Siis minua on ahdistanut juuri se, että koska olen hyvin tunteellinen ihminen enkä kokenut nykyisen kumppanini kanssa alkuhuumaa niin kuin olen joskus tapailuasteelle jääneissä suhteissani kokenut, niin voiko tämä tyttö sitten olla minulle elämänkumppaniksi. Meillä sujuu kaikki muu uskomattoman hyvin, mutta minua vaivaa outo epäilys tai ahdistus siitä, että voiko suhteemme olla terveellä pohjalla, kun alkuhuumaa ei ollut. Kyllä meillä kuitenkin on syvää ystävyyttä ja kumppanuutta, intohimoakin on silloin tällöin kyllä mukana, joskaan ei räiskyvää sellaista. Tuota intohimon suurempaa syttymistä saattaa estää minussa oleva outo käsijarru, joka johtuu minussa toisinaan heräävistä epäilyksistäni ja ahdistuksistani. Epäilykseni ja ahdistukseni taas johtuvat siitä, että en ole koskaan tuntenut mitään suurta intohimoa tätä naista kohtaan. Saattaisin ollakin ja todennäköisesti olisinkin, ellei suhteemme olisi alkanut siten kuin se alkoi. Mutta en tule koskaan tietämään sitä.
Toisten naisten satunnainen vilkuilu on oikeastaan vain oire epäilyksistäni. Yritän jotenkin ikään kuin päästä selville, että voisinko tuntea jotakin toista naista kohtaan jotakin selvästi suurempaa ja siten kenties myös saisin selvyyttä omaan suhteeseeni ja siihen, kuinka realistisella pohjalla tämä oma suhteeni on. Pettämistä en ole edes harkinnut. Se todennäköisesti vain sekoittaisi päätäni enemmän.
Mielestäni olemme saaneet suhteessamme oikeastaan kaikki asiat kuntoon lukuunottamatta noita epäilyksiäni. On sopivasti yhteistä ja omaa aikaa, olemme myös saaneet keskustelemalla kuntoon kaikki parisuhdettamme vaivanneet "pikkujutut" liittyen esimerkiksi äänenkäyttöön (mies kun ei aina jaksa sitä, että naisella vain riittää ja riittää asiaa. No toi oli yleistys tietenkin)yms.
Pidän oikeasti hyvin epätodennäköisenä sitä, että löytäisin toista ihmistä, joka olisi henkisesti, arvomaailmaltaan ja ajatuksisltaan minulle niin läheinen kuin nykyinen kumppanini. Mielestäni ottaisin melkoisen riskin, jos lähtisin tästä suhteesta, vaikka kärsinkin näistä epäilyksistäni. Kumppanini tietää ongelmastani. Voimme todella keskustella hyvässä hengessä ihan mistä vain.
Tämä on ensimmäinen seurusteluni. On minulla kyllä aikaisemmin ollut erilaisia tapailuasteella olleita juttuja ym. Olen myös hyvin sosiaalinen ihminen enkä taustoistani huolimatta mielestäni missään pussissa kasvanut. Silti tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni, eikä minulla siten ole kokemuksia muista seurustelusuhteista, yhdessäasumisesta puhumattakaan. Minulla ei siten ole aikaisempia kokemuksia siitä, kuinka juuri minä reagoisin tai olisin reagoinut toisissa suhteissa. Toisaalta kaipaisin kokemuksia, mutta siinä tapauksessa joutuisin luopumaan tästä suhteesta, jossa kuitenkin on hyvin paljon toimivaa. Voi toki olla, että voisin löytää suhteen, jossa olisi enemmän intohimoa. Mutta kuinka kestävää tuo intohimo sitten olisi tai mitä muita ongelmia tuossa mahdollisessa toisessa suhteessa sitten tulisi. En voi tietää.
Ihan viime aikoina, ehkä noin viimeisen kuukauden aikana, minulla on kyllä mennyt pikkuisen paremmin tämän suhteen suhteen.
Kuulostaako tutulta? Kaipaisin kommentteja, etenkin sinulta 33-vuotias nainen. Kerroppa tarinasi. Miten omat epäilyksesi sinulla ilmenivät? Ja miten ne alkoivat pikkuhiljaa helpottamaan?
Kiitos jo etukäteen kommenteistanne.
Ihanaa kuulla miehestä, joka pohtii noin kypsän ja vastuuntuntoisen oloisesti parisuhdetta!!
Olen 31-vuotias sinkkunainen, ja
pysähdyin lukemaan tätä ketjua, kun tämä oli synnyttänyt niin vilkasta keskustelua. Kuin luin aloittajan viimeisimmän kertomuksen, tuon kello 18.11. lähetetyn, niin voisin kyllä (hivenen kateellisenakin) todeta, että moni asia teillä tuntuu olevan aivan loistavasti.
Mitä alkuhuumaan tulee, niin yllättävän moni suhde (ainakaan tuttavapiirissäni, olen itse 31 v nainen) ei ole alkanut mistään mielettömästä alkuhuumasta, sellaisesta kuin nuoruuden kuvitelmissa tms. On juurikin monta ystävyydestä suhteeksi kasvanutta, samoin jopa sellaisia, jotka ensin olivat vain "pelkkiä" seksisuhteita. Joten jos nykyään teillä asiat ovat suht hyvin, niin ehkä sinun vain pitäisi olla vaivaamatta päätäsi suhteenne alulla ja keskittyä nykyiseen (tiedän, vaikeaa!). Ja moni suhde kariutuu myös alkuhuumasta huolimatta, eli se ei anna takeita kestävälle, tyydyttävälle suhteelle. Toki kaikkien palasten pitäisi kuitenkin jotenkin edes loksahtaa kohdilleen.
Tunnut arvostavan ja välittävän tyttöystävästäsi todella paljon. Kun läheisyyttä ja seksiäkin on, niin kehottaisin rauhassa katsomaan, millaiseksi tilanne muuttuu (parisuhteella on tapana elää koko ajan, tähän ei moni osaa ehkä varautua). Ei kannata kiirehtiä viikkojen tai kuukausin kanssa, kun on kuitenkin kyse loppuelämästä.
Itselläni meni viisi vuotta sitten pitkä suhde poikki. Se tapahtui enemmän omasta halustani kuin kumppanin (ja syyt aika erilaisia kuin teillä, mutta minulla kyllä oli vielä tuolloin unelma siitä, että jossain odottaa joku vielä sopivampi), mutta silti en voi välillä vieläkään olla miettimättä, teinkö sittenkin väärin kun lähdin. Sen "sopivampaa" kumppania kun ei ole löytynyt, lähinnä vain olen verrannut tapailemiani miehiä eksään ja kaihoten tuntenut, että aina on jäänyt jotain puuttumaan, kenenkään kanssa ei ole löytynyt yhtä hyvää yhteistä säveltä huumorintajussa jne. Nyt biologinenkin kello jo tikittää, kuin kohtalon ivasta.
Joskus voi tietysti olla parempi lähteä kuin jäädä. Nämä ovat aina niin tapauskohtaisia juttuja, ja sattumallakin on sormensa pelissä. Mutta suosittelen kyllä, että annat ajan rauhassa kulua ja tutkiskelet itseäsi, tunteitasi. Muuten voi käydä kuten minulle, että vasta kullan menetettyään huomaa sen arvon.
Minusta ole ihan normaalia, että suhteen alussa, jolloin oletettavasti ihastumisen ja rakastumisen tunteet ovat kaikista voimakkaimmillaan, ihastutaan tavan takaa toisiin. Sinun taustasi selittää kyllä hyvin tätä tilannetta eli sinulta on jäänyt suurelta osalta väliin oman viehätysvoiman testaaminen ja erityyppisiin naisiin tutustuminen. Satuit tapaamaan naisen, jonka kanssa koet syvää henkistä yhteyttä ja jonka kanssa olette parhaat kaverukset. Tulee vaan mieleen, että olisiko teidän sittenkin kannattanut pysyä kavereina? Miltä sinusta tuntuisi sellainen ajatus, että yhtäkkiä olisittekin pelkkiä kavereita keskenänne -olisiko se sinulle yksi ja sama, tuntisitko helpotusta vai aiheuttaako se ajatus sinulle ikävän ja tunteen että olisi tuskallista olla erossa toisesta? Tämä on ajatusleikki, todellisuudessa eksistä harvoin tulee sydänystäviä, joten jos jättäisit tyttösi, saattaisti todella menettää hänet.
En pysty neuvomaan mitä sinun kannattaisi tehdä. Saattaa olla, että sinun olisi hyvä asua ja elää vielä jonkin aikaa yksin ja deittailla tyttöjä vähemmän vakavasti tai etsiä sellaista naista, jonka kanssa kolahtaa heti kunnolla ja tulee tunne, että hän on elämäsi suuri rakkaus. Mitä todennäköisimmin löytäisit vielä naisen, jonka kanssa tuntisit henkistä yhteyttä, voimakkaita rakastumisen tunteita ja rakkauselämä olisi myös intohimoista, mutta takuuta siitä ei tietenkään voi antaa. Elät repivässä tilanteessa ja sinun pitäisi jollain lailla saada mielenrauha itsellesi. Joko lakkaat pohtimasta koko ajan suhdettanne ja annat ihastusten tulla ja mennä pään läpi tai sitten otat aikalisän suhteestanne ja sanot tytölle, että sinun täytyy olla hetki yksin tietääksesi missä olet menossa.
Sitten tarinaa omasta elämästäni. Itse olen myös ex-hellari, mutta olin lähes nelikymppinen kun tapasin aviomieheni. Sitä ennen kaikki seurustelun alut olivat kaatuneet omaan ujouteeni ja huonoon itsentuntoon. Meillä oli sellainen "rakkautta ensisilmäyksellä" -tilanne mieheni kanssa eli ihastumisen tunteet olivat heti tosi voimmakkaat ja suhde on edelleen (hyviä) tunteita täynnä kolmantena avioliittovuotena. Meillä on kaikki hyvin, mutta silti minulla on välillä tullut mieleen, että minkälaista olisi ollut seurustella tai elää jonkun toisen miehen kanssa tällä suhdekokemuksella, mikä minulla nyt on. Lähinnä olen ajattelin niitä alkuunsa kariutuneita seurusteluja ja miehiä joihin olin todella ihastunut, mutta joskus myös jotain ihan vierasta miestä kaupan kassalla tms. Siinä ei ole kuitenkaan ollut varsinaisesta ihastumisesta vaan ajatusleikistä, että olisiko elämä voinut mennä jotenkin toisin. Tosissani en kyllä ole ajatellut että löytäisin jostain paremman miehen itselleni, sen verran hyvän ja rakkaan olen löytänyt. Saattaa olla että jotain ihastuksia tulee joskus, mutta en usko että ikinä alan hautoa niitä päässäni vaan annan linnun lentää pääni yli. Minulla oli onni kohdata ihminen, jonka suhteen olin täysin varma siitä, että olemme juuri sopivat ja oikeat toisillemme kaikkine vikoinemme ja omituisuuksinemme ja siitä aion pitää kiinni. Harvemmalla varmaan totaalinen ihastuminen iskee näin äkkinäisesti kuin meillä, mutta minusta jossain vaiheessa pitäisi tulla se tunne, että on tehnyt oikean valinnan ja todeta ettei kannata katsella muita, kun on jo hyvän löytänyt. Sitä varmuuden tunnetta kannatta ruokkia vaikka ihan tietoisesti ajattelemalla niitä kumppanin hyviä puolia, sitä kuinka hyvin täydennetään toisia ja sitä kuinka antoisaa elämä yhdessä on ollut.
Minusta Ei ole ihan normaalia, että suhteen alussa...
näin neuvot alkuperäistä miestä. Niinhän hän juuri tekee parhaillaan, Deittailee tyttöystäväänsä muttei vakavasti...
Hei, minä olin se nimimerkki "33-vuotias nainen". Tarinoissamme oli aika paljon samaa ja
kaipasit kommenttiani. Kerronpa siis vähän tarkemmin suhteemme alkuajoista.
Tapasin nykisen mieheni 25-vuotiaana, kun satuimme opiskelupaikassamme
samaan graduseminaariin (eli teimme lopputyötämme tavallaan samassa ryhmässä).
Aloimme ensin jutella ihan opiskeluasioiden merkeissä, mutta pian jo huomasimme
käyvämme yhdessä kahvilla ja rupattelevamme kaikesta maan ja taivaan välillä.
En kuitenkaan ainakaan puoleen vuoteen ollut ajatellut, että meistä joskus tulisi pari.
Viihdyin hänen seurassaan yksinkertaisesti siksi, että juteltavaa riitti, elämänarvot
tuntuivat hämmästyttävän samanlaisilta, yhteisestä huumoritajusta puhumattakaan.
Kyllä mies silmäänikin ihan miellytti, muttei mitään kipinöitä lennellyt. Ja hänellä
oli kuulemma hyvin samantapaisia tunteita minua kohtaan tuolloin.
Lähennyimme pikkuhiljaa, varkain myös jollain seksuaalisella tasolla. Aiemmin olimme lähinnä heittäneet vitsejä asiasta, kunnes eräänä iltana (ihan selvinpäin!) harrastimme seksiä, joka ei todellakaan vastenmieliseltä tuntunut! Sovimme silti, että yritämme jättää seksin yhteen kertaan. Molemmat kun tuossa vaiheessa vielä halusivat tapailla mieluummin toisia. Minä ainakin olin aiemmin kokenut olevani jalat alta-ihastuja, ja kielsin oikeastaan itseltäni sen ajatuksen, että suhteeeni voisikin alkaa tuolla lailla turvalliselta kaveripohjalta.
Sitten jatkui ainakin puoli vuotta sitä, että tapailimme edelleen "vain" kaverimerkeissä. Jossain vaiheessa molemmille vaan alkoi herätä enemmän ajatuksia siitä, että entä jos meistä sittenkin olisi pariksi. Muita tapaillessa oli kyllä jännitystä elämässä enemmän, mutta aina tuntui, että jotain muuta olennaista jäi puuttumaan, kuin vai vihkaa vertasi miesystäväehdokkaita tähän kaveriinsa. Kuvioihin tuli myös mustasukkaisuutta. Kokeilimme jopa olla pitämättä ollenkaan yhteyttä toisiimme, jotta muut mies- ja naiskuviot eivät häiriintyisi, mutta tämäkään ei auttanut: päätimme alkaa seurustella keskenämme, katsoa mitä tulee. Ja missään vaiheessa kyse ei ollut siitä, ettemme olisi saaneet ketään muuta. Molemmat deittailivat vilkkaasti ja ihan potentiaalisiakin "ehdokkaita" oli. Ikääkin meillä oli molemmilla seurustelun alkaessa vain 26, eli ei ollut kyse mistään sellaisesta, että kiitos vauvakuumeen oli tyydyttävä johonkin suht-ok-tyyppiin, kun parempaa ei ollut.
Mutta eipä ollut helppoa suhteen alkuaikakaan. Mainitsemani epäilykset vaivasivat. Toisena päivänä saatoin olla maailman onnellisin nainen, toisena itkeskelin, oliko suhde sittenkään oikea ratkaisu. Eli siis ne ilmenivät tuollaisna tunteiden vuoristoratana. Tätä jatkui lähes kolme vuotta. Miehellänikin oli epävarmuutta, mutta ei ehkä ihan siinä määrin kuin minulla, joka en voinut hänelle luvata, että oma epävarmuuteni ehkä koskaan poistuu (eli että kykenenkö sittenkään pitkään suhteeseen). Pystyimme kuitenkin avoimesti juttelemaan asioista, ja hän halusi yrittää kanssani kaikesta huolimatta: suhteessa oli kuitenkin niin paljon hyvääkin, mitä edellisistä suhteista oli jäänyt puuttumaan (viime viestin kertomukset aiemmista avoliitoista).
Eräänä päivänä mies (tuolloin vielä miesystävä, emme olleet epävarmuuden takia edes kihloissa) tuli kotiin täysin murtuneena. Hän kertoi jokin aika sitten tavanneensa töiden merkeissä naisen, jota kohtaan oli oitis tuntenut kovaa vetoa. Hän kuitenkin tiedostaa, että suhteessakin oleva saattaa ihastua, eikä ollut tehnyt asialle mitään vaan yrittänyt odottaa, että tuntemukset ehkä heikkenisivät. Mutta jo muutaman satunnaisen tapaamiskerran jälkeen (nämä olivat työtapaamisia, mitään seksuaalista tms. ei tapahtunut) nainen oli ilmaissut oman kiinnostukseni miestäni kohtaan, pyytänyt treffeille. Ja tämä taas sai mieheni vakavasti harkitsemaan, kannattaako sittenkään jäädä minun luo, jossain suhteessa hyvin epävarmaan kuvioon.
Minulle tämän kuuleminen oli aikamoinen shokki. Pelko siitä, että menettäisin mieheni - parhaan ystäväni, (keskustelu)kumppanini, rakastajani - iski niin vahvana, että tuntui kuin suuri osa epäilyksistäni olisi haihtunut ilmaan saman tien. Yhtäkkiä vain näin kirkkaasti, etten todellakaan halua viettää loppuelämääni ilman tätä miestä (vaikka voi tietysti olla, että olisin löytänyt jostain vielä sopivamman sielunkumppanin - pidin tätä kuitenkin epätodennäköisempänä vaihtehtona). Usein sanotaan, että vasta menetettyään jonkun asian tajuaa sen arvon - minulle kai kävi näin, koska kävin ainakin hyvin lähellä menettämistä.
Pian tuon jälkeen menimme kihloihin. En toki halua suhteen nykytilastakaan antaa liian ruusuista kuvaa: kyllä epäilyksiä tietysti on, mutta ei niin usein eikä niin vahvoja kuin ennen. Sitä paitsi olen jutellut paljon asiasta naisystävieni kanssa ja saanut kuulla monelta sellaiseltakin, joiden suhteessa oli aluksi rajumpaa alkuhuumaa, että välillä he kyllä kyseenalaistavat koko suhteen ja ahdistuksiakin tulee, kun kaikki muuttuu kuitenkin väkisinkin tietyllä tavalla arkisemmaksi, toinen todella tutuksi jne. Hetkittäisiä kyllästymisen tunteita tuntuu olevan todella vaikea välttää. Toki suhteissa on varmasti eroja, ja jotkut onnistuvat löytämään itselleen sopivamman kumppanin kuin toiset. Mutta olematta liian kyyninen voin kyllä väittää, että jokaisessa suhteessa on omat ongelmansa, pienemmät tai isommat. Joillakin niin päin kuin teillä ja meillä: joillakin niin päin, että sängyssä räiskyy mutta muuten yhteiselämä meinaa saada hulluksi. Ja kaikkea siltä väliltä.
En tiedä, oliko kirjoituksestani hyötyä sinulle. Kaikille kun ei tietystikään tule yhtä pysäyttävää kokemusta kuin minulle, vaan sitä joutuu vain päivästä toiseen pähkäilemään, kuka on se sopiva kumppani, kenen kanssa asettua aloilleen. Minusta asian tekee vaikeaksi se, että maailma on täynnä mahdollisuuksia eikä oikeastaan koskaan saa varmuutta ratkaisujensa "oikeudesta". Minulla auttoi sen miettiminen, olenko onnellisempi suhteessa vai sinkkuna. Tai auttoi ja auttoi - pitkään siis olin välillä toista ja välillä toista mieltä, kunnes lopulta vaaka kallistui toiseen suuntaan.
Kysele lisää, jos kaipaat vielä kuulla jotain tarkempaa suhteestamme!
Hei 33-vuotias naishenkilö. Kiitoksia kommenteistasi. Kokemuksemme ovat hämmästyttävän samanlaisia. Kovasti minua kiinnostaisi vielä vaihtaa ajatuksia kanssasi. Olisikohan sinulla ilmoittaa sellaista sopivaa sähköpostiosoitetta, jotta voisimme jatkaa keskusteluamme sähköpostitse. Se olisi varmaan parempi paikka.
Terv. Asiaa pohdiskellut
Moi AP. Olet selvästi sivistynyt, hieno ihminen ja uskollinen kumppani. Älä turhaan syytä itseäsi heränneistä tunteistasi. Varmaan myös tuo uskonnollinen taustasi on omiaan herättämään ylikorostuneen itsetarkkailun ja syyllisyyden ilmapiiriä.
On aivan normaalia vilkuilla muita. Tärkeintä on, mihin pettämisen rajan laittaa. Jotkut laittavat sen hitaiden tanssimiseen/ suutelemiseen, toiset yhdyntään asti. Jotkut sopivat kokonaan avoimesta suhteesta. Mutta omilta silmiltäsi tuskin voit itseäsi suojella: ihminen on puoliksi eläin. Jos rupeat tuota vaatimaan, kielletty hedelmä rupeaa vain houkuttamaan enemmän. Parasta siis, jos suhtaudut tarpeeseesi luonnollisena osana elämää.
Tällä en tarkoita, että ottaisit asian avoimesti puheeksi tyttöystäväsi kanssa - voi olla, että seurustelu katkeaisi siihen; me naiset kun olemme aika herkkiä...
Avoin suhde on todella erikoinen ja harvinainen järjestely ja sopii vain tietynlaisille, hyvän itsetunnon omaaville, seikkailunhaluisille olennoille. Itselleni esim. ei, vaikka tuota vaihtelunhalua luonteessa on... olen kuitenkin mustis. Eli perusseurustelua on ollut, ja villejä sinkkujaksoja, vuorotellen.
Kaikkea hyvää sinulle. Hyväksy eläin itsessäsi! Ja unohda ne helluntailaisten käsitykset rakkaudesta.
Nainen 38 vee
olen todellakin samaa mieltä edellisen kirjoittajana ("Harhaanjohtava ajatusmalli")kanssa siitä, että vaikka täältä voi hankkia tietoa ja kuulla muiden kokemuksia, niin lopulta päätökset on tehtävä itse, eikä koskaan voi lopullisesti tietää, tekeekö ns. oikean ratkaisun.
Ei täällä mielestäni ole kuitenkaan kehotettu kyselijää mihinkään ratkaisuun, vaan annettu hänen kaipaamia näkökulmia parisuhteeseen eli siihen, että arkistumista kyllä tapahtuu, "ihastumiset" ovat tiettyyn rajaan asti ihan normaaleja. Mutta rajansa määrittelee jokainen itse. Kun ei ole eikä tule kokemusta kenenkään muun housuissa olemisesta.
Olisi kuitenkin kiva kuulla aloittajalta, onko täällä käyty vilkas keskustelu - ja välillä väittelykin - herättänyt ajatuksia suuntaan tai toiseen (vaikka tiedän kyllä, ettei mitään päivässä tai parissa päätetä).
".... Mutta jos tunne on seksuaalinen, on aika katsoa itseään peilistä."
Onpa aika mustavalkoista, tuomitsevaa ajattelua. Minä ainakin on täysillä seurustelemassa avovaimoni kanssa, ja kaikin puolin hyvin tyytyväinen suhteeseen (sellaista kuin mainitsemasi "kokonaisvaltainen onnellisuus" ei mielestäni ole olemassakaan, ainakaan minään pysyvänä olotilana), mutta saatan silti päivittäin "ihastua", ts. kokea myös seksuaalista tms. vetovoimaa myös muihin naisiin. Onneksi olen oppinut elämään asian kanssa ja oppinut tajuamaan, että varmasti vuosien mittaan tapaa vielä monia eri tavoin kiinnostavia naisia, mutta jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa sujuu muutenkin hyvin kuin viehätysvoiman tasolla, sitä haluaa vain sitoutua.
Joku täällä kirjoitti ihmisessä olevista, eläimellisistä vaistoista, ja minä allekirjoitan ne täysillä.
En silti väitä, etteikö aloittajan tilanne voisi osaksi kieliä myös siitä, että hän on tyytymätön nykyiseen parisuhteeseensa. Yhtä hyvin se voi myös olla "normaalia", kun suhde arkiintuu ja idealistiset kuvitelmat viimeistään yhteenmuuton myötä saa heittää romukoppaan. Olen nimittäin itsekin elänyt lapsuuteni uskonnollisessa yhteisössä, jossa saarnattiin siitä Yhdestä Oikeasta puolisosta, ihan kuin koko loppuelämässään ei enää muita vastakkaisen sukupuolen edustajia näkisikään.
Ja olen muuten eri kirjoittaja kuin aikaisemmat, jotka pitivät tilannetta normaalina. Ei meidän pidä tuomita kenenkään tuntemuksia ja valintoja (eli tehdä diagnoosia siitä, onko aloittajan tilanne täysin normaali vai täysin epänormaali vai jotain siltä väliltä), vaan kuten kirjoittaja pyysi, kertoa omista kokemuksistamme. Jos omia kokemuksia aikaisemmista pidemmistä suhteista ei ole, niin minulle ainakin muiden kokemusten kuuleminen ja lukeminen on ollut apuna selvittämässä omaa päätäni.
tv. _uusi kirjoittaja_ (mies, 34)
PS. Näköjään puhutteleva aihe tämä!!
"(sellaista kuin mainitsemasi "kokonaisvaltainen onnellisuus" ei mielestäni ole olemassakaan, ainakaan minään pysyvänä olotilana), mutta saatan silti päivittäin "ihastua", ts. kokea myös seksuaalista tms. vetovoimaa myös muihin naisiin."
No valitettavasti sinä et ilmeisesti ole sitten kokenut/koe kokonaisvaltaista onnellisuutta parisuhteessa. Sääli. Sitten et varmasti kykene tietämään minkälaista se on. Se on todellakin pysyväolotila sen oikean kumppanin kanssa. Ylä- ja alamäet ja arki eivät siihen olotilaan vaikuta, kun tietää olevansa oikean ihmisen kanssa. Eipä olekaan sitten ihme, että katselet muita naisia sillä silmällä. Kenties vuosien varrella sieltä löytyy joku ylitse muiden, kun noin ahkerasti ihastut. Käy sääliksi avopuolisoasi, todellakin.
"Olen nimittäin itsekin elänyt lapsuuteni uskonnollisessa yhteisössä, jossa saarnattiin siitä Yhdestä Oikeasta puolisosta, ihan kuin koko loppuelämässään ei enää muita vastakkaisen sukupuolen edustajia näkisikään."
Kapinoit siis tätä uskonnollista ryhmää vastaan. Eipä ihme, että vilkuilet innokkaasti muita naisia. Kukaan ei ole täällä väittänytkään, että on olemassa vain se yksi "oikea". Tietenkin on olemassa monia oikeita kumppaneita, mutta ei niitäkään välttämättä ihan puissa kasva jokaiselle persoonalle.
Minä kirjoitin:
"Olen nimittäin itsekin elänyt lapsuuteni uskonnollisessa yhteisössä, jossa saarnattiin siitä Yhdestä Oikeasta puolisosta, ihan kuin koko loppuelämässään ei enää muita vastakkaisen sukupuolen edustajia näkisikään."
Jonka joku tulkitsi näin:
"Kapinoit siis tätä uskonnollista ryhmää vastaan."
Eipä olisi pitänyt sekoittaa uskontoa tähän, koska se herättää paljon epäluuloja. En kuitenkaan todellakaan usko, että kyseessä olisi mikään pelkkä kapina. Monilla kavereillani, jotka eivät eläneet uskonnollisissa kodeissa, on samankaltaisia tuntemuksia, eli suomeksi näkevät kyllä muitakin naisia kuin puolisonsa. Eivätkä he todellakaan koe sen olevan mitenkään epänormaalia, tai että oma parisuhde olisi aivan retuperällä.
Ja onnellisuudesta puhuessani tarkoitin sitä, ettei puoliso _välttämättä_ ja _aina_ tee onnelliseksi, onni on riippuvainen niin monista muistakin tekijöistä!
"En kuitenkaan todellakaan usko, että kyseessä olisi mikään pelkkä kapina."
Totta. Osana on aina myös oma persoonallisuus.
"Ja onnellisuudesta puhuessani tarkoitin sitä, ettei puoliso _välttämättä_ ja _aina_ tee onnelliseksi, onni on riippuvainen niin monista muistakin tekijöistä!"
Totta. Onnellisuus on riippuvaista vain sinusta itsestä ja miten koet asiat sekä maailman. Mutta nyt ei ollut kysymys ihan tuostakaan, vaan _parisuhteen onnellisuudesta_! Tokihan se vaikuttaa kokonaisvaltaiseen onnellisuuteenkin. Se on yksi osa ihmisen elämänalueista, kuten vaikka työpaikka.
en kaipaa kenenkää sääliä.
Toivottavasti muut tajuavat tehdä kaikkensa parisuhteen eteen, minä en tehnyt ,ja nyt lapset ja minä kärsin.
Miehesäni ei muuta vikaa kuin ei huomioinut minua tarpeeksi, luulin että ruoho aidan toisella puolella vihdeämpää.
Jolloin lähdin toisen perään, ja se oli elämäni pahin virhe.
Uusi mies tuntui aluksi taivaalta jota en ollut tuntenut vuosiin. Se mies oli virhe. Miksi lähdin??????? Kysyn useesti
Katsokaapas tuo keskustelun aloittajan, siis nimimerkin "Asiaa pohdiskellut" viesti, jonka otsikko on "Ymmärsit minua parhaiten". Siinä "Asiaa pohdiskellut" kertoo paljon laajemmin suhteestaan ja kaipaa kommentteja siihen.
Olen 30-vuotias, avioliitossa hieman vastaavanlaisessa tilanteessa oleva mies.
Vaikeita kysymyksiä, kertakaikkiaan... Avioliiton (vähän alle 1 vuotta, sitä ennen seurustelua viitisen vuotta) ulkopuolisia ihastuksia ja houkutuksia tulee minulle usein. Flirttailu kauniiden naisten kanssa suorastaan kuuluu olemukseeni. Ja kaikesta tästä saan samalla jännitystä, iloa ja energiaa elämään, mutta myös huonon omantunnon vaimoni puolesta.
Toistaiseksi olen pysytynyt välttämään pettämisen tielle menemistä. Asiasta en ole tarkemmin puhunut vaimoni kanssa, mutta olemme myöntäneet toisillemme, että ulkopuolisia ihastumisia tai houkutuksia tulee varmasti lähes kaikille pitkään yhdessä olleille. Ja vaimoni on myös sanonut minulle, että pelkää vastustamattomia houkutuksia, mikä viittaisi, että hänelläkin on mielessä ainakin joskus vipinää. Ja sen sallin hänelle täysin.
On hyvin vaikea sanoa, mikä on ns. normaalia ja missä vaiheessa pitäisi olla huolestunut omasta suhteesta. Itse olen alkanut ajattelemaan, että vaikka olisin kenenkä tahansa upean naisen kanssa
yhdessä, utelias ja ihastumiseen taipuvaiseni - ehkä henkisesti teini-ikäinen - luonteeni ei muuttuisi mihinkään.
Kaikki edellä oleva on omien tunteiden, kokemuksieni ja aistihavaintojeni pohjalta kerrottua. Uskon -olen kristitty - kysymykset tuovat vielä omat ongelmansa vielä asiaan.
itsellenne.Kun opitte hyväksymään sen tosiasian,että pitkän avo tai avioliiton aikana ihastuksia lähes jokaiselle TODENNÄKÖISESTI tulee -ja menee- niin opitte käsittelemään asiaa.Ette ahdistu liikaa ja syyllistä itsenne,mutta että myöskään hyppää heti vieraan syliin vaano osaatte suhtautua asiaan järkevästi.Ihminen on tunteva,näkevä,kokeva,aistiva,siis myös ihastuva olento hautaan asti!
ja vasiten hae. Kun kulkee ihmisten parissa ja ihastelee ja ihastuu muihin ihmisiin, on vain ajan kysymys milloin on uusi löydetty. Etsimistä ja sinkkuilua em. käytös pitkälti on. Olen parisuhteessa ja olisin hyvin pettynyt itseeni jos käyttäytyisin noin.
Olette asuneet vajaan vuoden yhessä, kuinka kauan seurustelleet?????? Tuo on aika lyhyt aika tuo vajaa vuosi, jos teillä ei vankkaa suhdetta ollut sitä aiemmin niin turha kai jatkaa jos nyt jo noin vaikeaa.
Itse olen mieheni kanssa asunut 6 vuotta yhdessä ja nyt on nimittäin vaikea erota, mutta kun ei suhde toimi niin ei, vaikka muuten hyvin tullaanki juttuun.
niin siis täällä se ongelma myös että muut kiinnostaa/kiihottaa enemmän. Suosittelen sitä että kuka suhteeseen/yhteiseen asuntoon tähtää niin tsekkaa naisensa/miehensä tarkoin, näin ei käyny meilä, reilu vuoden päästä yheinen talous ja tässä tilanne..
Hei vain, toki voimme jatkaa jutustelua sähköpostitse.
Osoitteeni on [email protected]. -N33-
Empä jaksa uskoa että tuossa on mitään outoa jos oma suhteenne on suhtkunnossa!
Uutuuden viehätystä, vaihdapa tuttu ja turvallinen johonkin tällaiseen kohtaamaasi eukkoon, ni jopas oot hippulat vinkuen takas sen tutun ja turvallisen luona, kun alkuhuuma mennyt ohi pikku ihastuksesi kanssa.