Sanokaa että olen väärässä kun sanon että todellista rakkautta ei ole olemassakaan.
Ihminen jonka olen tuntenut lähes kymmenen vuotta ei olekaan sitä mitä luulen.
Olen aina luottanut tähän ihmiseen, hänen kanssaan emme koskaan ole riidelleet, olemme pystyneet keskustelemaan kaikesta. Hän tuntee minut paremmin kuin kukaan muu, yhtä hyvin kuin minä itse. Hän on vakuuttanut minulle rakkauttaan koko sen ajan kun olen hänet tuntenut. En ole koskaan luottanut keneenkään. Hän on ainoa johon olen todella luottanut. olen ajatellut, että hänen sanaansa voin aina luottaa, vaikka se kuulostaisi miten ihmeelliseltä. Olen myös saanut vain hyviä kokemuksia häneen luottamisesta.
Nyt kaikki on muuttunut. Hän ei ollutkaan ajatellut asioita. Vaikka olen koko tuntemamme ajan jatkuvasti varmistellut että onhan hän nyt tosissaan, rakastaa minua eikä halua muita, pitää minusta vaikka olen idiootti...hän on aina sanonut tottakai ja lähes suuttunut kun olen moisen kyseenalaistanut...
Ja silti NYT kun yhteinen elämämme olisi voinut toden teolla alkaa ja kuvittelin että loppuelämästäni tulee maailman onnellisin...NYT hän sanoo ettei haluakaan minua ja haluaa toisen naisen.
Olemme nuoria, mutta hän onkin aina ollut yliluonnollisen kypsä ikäisekseen. Eikä tämä ole mitään todistelua, vaan totisinta totta. Mikään kehityspsykologinen selitys ei kelpaa, koska kai nyt ihmiset fiksuuntuvat ja aikuistuvat lineaarisesti. Hän oli ensin aikuinen, ja nyt mukamas hänen ajatuksensa aikuistuvat..voiko näin tapahtua?? Ensin hän väitti olevansa maailman onnellisin ja sitten hän ei olekaan. Ensin oli kypsä ja NYT vasta kypsymässä tuntemaan itseään ja sitä mitä haluaa...
en vain ymmärrä....
Hän on ollut minulle peruskallio, johon voi AINA luottaa. Joka tuntee minut, joka haluaa minulle parasta, rakastaa kaikesta huolimatta vaikka mitä tekisin.
Kaikki tämä on poissa. Olen tyhjä. Peruskallio on poissa...minkä päällä nyt seison???
Kaikki mihin olen perustanut ajatukseni, itsetuntoni aikuiseksi kasvaessani..poissa.
MINÄ olen siis poissa, koska perusosa minua on poissa.
Onko minun nyt kasvettava aikuiseksi uudelleen?? En jaksaisi..se ei ole hauskaa...:(
Tutustuin tähän ihmiseen kun olin 13. Nyt olen 21. Siihen väliin on mahtunut koko nuoruuteni, teiniyteni ja varhaisaikuisuuteni. Juuri kun olin kasvanut aikuiseksi, joudunkin kasvamaan omaksi itsekseni uudelleen.
Juuri nyt en jaksaisi, kun opin jo nauttimaan aikuisen ajattelusta ja elämästä.
Olen siis ajatellut, että todellista rakkautta ei ole olemassakaan, täydellistä miestä ei ole olemassakaan..koska uskoin että on, mutta paljastui, että ei olekaan.
Vai onko? Ja miten löydän sen OIKEAN todellisen rakkauden? Ilmeisestikään tämä mies EI ollut kohtaloni, koska ei halunnutkaan minua, mutta kuka on? Ja mistä löydän hänet? Onko häntä olemassa? Haluaisin uskoa niin, mutta ymmärrätte varmaankin, että se on vaikeaa, koska sydämeni ja koko olemukseni on särkynyt koska luotin ja petyin.
Onko jollakulla auttavia ajatuksia tai sanoja?
Enkä halua että minua vähätellään sen vuoksi, että olen niin nuori ja aloittanut seurustelun nuorena. Nuo puheet on käyty jo vuosia sitten.
Toivoisin, että joku, joka osaa auttaa, lukisi tämän ja vastaisi.
Ihminen jonka olen tuntenut lähes kymmenen vuotta ei olekaan sitä mitä luulen.
Olen aina luottanut tähän ihmiseen, hänen kanssaan emme koskaan ole riidelleet, olemme pystyneet keskustelemaan kaikesta. Hän tuntee minut paremmin kuin kukaan muu, yhtä hyvin kuin minä itse. Hän on vakuuttanut minulle rakkauttaan koko sen ajan kun olen hänet tuntenut. En ole koskaan luottanut keneenkään. Hän on ainoa johon olen todella luottanut. olen ajatellut, että hänen sanaansa voin aina luottaa, vaikka se kuulostaisi miten ihmeelliseltä. Olen myös saanut vain hyviä kokemuksia häneen luottamisesta.
Nyt kaikki on muuttunut. Hän ei ollutkaan ajatellut asioita. Vaikka olen koko tuntemamme ajan jatkuvasti varmistellut että onhan hän nyt tosissaan, rakastaa minua eikä halua muita, pitää minusta vaikka olen idiootti...hän on aina sanonut tottakai ja lähes suuttunut kun olen moisen kyseenalaistanut...
Ja silti NYT kun yhteinen elämämme olisi voinut toden teolla alkaa ja kuvittelin että loppuelämästäni tulee maailman onnellisin...NYT hän sanoo ettei haluakaan minua ja haluaa toisen naisen.
Olemme nuoria, mutta hän onkin aina ollut yliluonnollisen kypsä ikäisekseen. Eikä tämä ole mitään todistelua, vaan totisinta totta. Mikään kehityspsykologinen selitys ei kelpaa, koska kai nyt ihmiset fiksuuntuvat ja aikuistuvat lineaarisesti. Hän oli ensin aikuinen, ja nyt mukamas hänen ajatuksensa aikuistuvat..voiko näin tapahtua?? Ensin hän väitti olevansa maailman onnellisin ja sitten hän ei olekaan. Ensin oli kypsä ja NYT vasta kypsymässä tuntemaan itseään ja sitä mitä haluaa...
en vain ymmärrä....
Hän on ollut minulle peruskallio, johon voi AINA luottaa. Joka tuntee minut, joka haluaa minulle parasta, rakastaa kaikesta huolimatta vaikka mitä tekisin.
Kaikki tämä on poissa. Olen tyhjä. Peruskallio on poissa...minkä päällä nyt seison???
Kaikki mihin olen perustanut ajatukseni, itsetuntoni aikuiseksi kasvaessani..poissa.
MINÄ olen siis poissa, koska perusosa minua on poissa.
Onko minun nyt kasvettava aikuiseksi uudelleen?? En jaksaisi..se ei ole hauskaa...:(
Tutustuin tähän ihmiseen kun olin 13. Nyt olen 21. Siihen väliin on mahtunut koko nuoruuteni, teiniyteni ja varhaisaikuisuuteni. Juuri kun olin kasvanut aikuiseksi, joudunkin kasvamaan omaksi itsekseni uudelleen.
Juuri nyt en jaksaisi, kun opin jo nauttimaan aikuisen ajattelusta ja elämästä.
Olen siis ajatellut, että todellista rakkautta ei ole olemassakaan, täydellistä miestä ei ole olemassakaan..koska uskoin että on, mutta paljastui, että ei olekaan.
Vai onko? Ja miten löydän sen OIKEAN todellisen rakkauden? Ilmeisestikään tämä mies EI ollut kohtaloni, koska ei halunnutkaan minua, mutta kuka on? Ja mistä löydän hänet? Onko häntä olemassa? Haluaisin uskoa niin, mutta ymmärrätte varmaankin, että se on vaikeaa, koska sydämeni ja koko olemukseni on särkynyt koska luotin ja petyin.
Onko jollakulla auttavia ajatuksia tai sanoja?
Enkä halua että minua vähätellään sen vuoksi, että olen niin nuori ja aloittanut seurustelun nuorena. Nuo puheet on käyty jo vuosia sitten.
Toivoisin, että joku, joka osaa auttaa, lukisi tämän ja vastaisi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
itse olen kylläkin aina ajatellut että teinirakkaus ei tule kestämään, vaan jossain vaiheessa alkaa kaipaamaan vaihtelua. On se sitten kahden tai kahdenkymmenen vuoden päästä, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Oletko ajatellut että ehkä tämä tekee sinulle kuitenkin vain hyvää olla yksin, olet kuitenkin niin niin nuori ja vasta aikuisuuden kynnyksellä.
Sanot että "MINÄ olen siis poissa, koska perusosa minua on poissa." Näin ei saisi ikinä ajatella että on jotenkin puolikas ilman toista ihmistä. Sinä olet jo itsessäsi yksi kokonainen ihminen.
niin...
tiedän että olen kokonainen ihminen itsenäni, mutta kysymyksessä onkin se, että olen rakentanut itseni toisen ihmisen rinnalla, ja kallio altani puuttuu.
en huomannut asiaa pienempänä, mutta aikuistuessani olen huomannut sen vaikuttaneen moniin asioihin, että olen elänyt nuoruuteni suhteessa, kasvanut suhteessa, eli en lainkaan kasvanut yksin, niinkuin olisi ollut kannattavaa.
en kuitenkaan ajatellut sen haittaavan niin paljoa, koska ihminen jonka rinnalla olen kasvanut ihmiseksi, olisi aina vierelläni.
näin ei kuitenkaan nyt ole, vaan minun on löydettävä itseni uudelleen, eikä minulla ole siis hajuakaan olenko nyt MINÄ vai milloin ja miten MINUKSI voin tulla....
ikuista täällä maailmassa, ei rakkauskaan...Tai itse rakkaus tavallaan on ikuista, mutta sen kohde vaihtelee. Tuo on jo kulunut fraasi, mutta niin kovin paikkansa pitävä!
Elämä muuttuu ja me ihmiset sen mukana. Saamme jatkuvasti uusia vaikutteita, ärsykkeitä ja impulsseja ympäriltämme ja muista ihmisistä. Vain yksi tietynlainen katse ja kaikki voi sen jälkeen olla toisin...
Ihminen kehittyy ja kasvaa jatkuvasti; välillä voi tulla tunne, että sitä kaipaisi jotakin uutta ja piristävää. Jotakin, mikä katkaisisi sen tutun ja turvallisen arjen. Uusi ihmissuhde saattaisi silloin olla paikallaan...
Olet saanut kokea ja elää teinirakkautesi läheisyydessä lähes puolet tähänastisesta elämästäsi. Nyt on suhteenne kuitenkin tulossa entisessä mielessä tiensä päähän sinusta riippumattomista syistä.
Tai tavallaanhan ne syyt ovat puoliksi sinussa ja puoliksi ystävässäsi, mutta toiveenne ei vain ole yhteinen suhteenne tulevaisuuden suhteen: sinä haluaisit jatkaa, mutta ystäväsi ei.
Ystäväsi lienee tehnyt päätöksensä vakaan harkinnan jälkeen, joten sinun on parasta tunnustaa tosiasiat ja hyväksyä asiaintila, niin kipeältä kuin se tuntuukin.
Tämä on nyt kuitenkin samalla loppu ja alku. Entisen suhteen loppuessa olet vapaa siirtymään elämässäsi eteen päin. Olet vapaa ja näet kaikki ne mahdollisuudet, mitä sinulle on tarjolla elämässäsi.
Maailma on mielenkiintoisia ihmisiä täynnä ja jossakin on varmasti jo olemassa seuraava mies, jonka kanssa sinulla on mahdollisuudet yhteisiin kokemuksiin. Toivon että pääset mahdollisimman pian yli epäilemättä surullisista tuntemuksistasi ja sen myötä alat nähdä uuden elämän mahdollisuudet kohdallasi.
Kyllä sinulla aivan varmasti on ollut oikea kumppani ja oikeaa rakkautta.Ette kai muuten olisi päässeet noinkin pitkälle.Nuorena tutustumisen "kiro" taitaa olla siinä, että jossakin vaiheessa varhaisaikuisuuden toilailut täytyy käydä läpi tai voi kokea jäävänsä jostakin paitsi.Mitenkään yleistämättä.
Ole sinä nyt se aikuinen/järkevä kun toista lapsettaa ja haluaa olla se "idiootti". Ehkäpä on sinun vuorosi olla peruskallio...
Rakas lapsi,
Olet joutunut elämän virtaan, ei mitään muuta. Ei sen kummallisempaa. Kohtalo on ainoastaan näyttänyt sinulle arvaamattomat kasvonsa, siinä kaikki.
Todellista rakkautta on olemassa. Se on hetkissä. Se on ikuista vain jälleen uusiutuvissa hetkissä, ei kenenkään käsissä pysyvästi. Tavoitat sen kyllä vielä.
Puhut miehestäsi kuin ystävästä, isästä. Suhteessanne ei kaiu intohimo, miehen ja naisen välinen kipinä, suru, ilo, koko ihmiselämän vahva tunteiden kirjo. Olette keskustelleet kaikesta - riittääkö se, että ymmärtää toista täysin? Sytyttääkö se tunteen?
Olet tähän astisessa elämässäsi varmistellut miehesi tunteita kysymällä - koska olet niistä epävarma. Miksi olet ollut epävarma?
Pudota miehesi nyt jalustalta, sillä kerrot hänestä ristiriitaisesti. Avaa silmät. Sanot ensin, että miehesi on yliluonnollisen kypsä ikäisekseen. Kuitenkaan hän ei ollutkaan ajatellut asioita ja haluaakin toisen naisen. Näinkö toimii aikuinen, lempeä, hyvää tarkoittava, vastuunsa tunteva mies? Hän on ensin vakuuttanut, että niin pienenä, rikkinäisenä ja kurjana kuin oletkin - hän rakastaa sinua. Ja nyt hän haluaakin toisen.
Jos miehesi on samanikäinen kuin sinä, hänellä on totisesti oikeus ja tarvekin vielä harkita uudelleen ja uudelleen. Oikeassa maailmassa ei näet tule koskaan valmista. Ei sitten ikinä. Ja miesten ja naisten maailman on vakavasti erilainen. Mies voi vielä onnistuneesti valita elämänsä uusiksi 45 vuotiaana, tehtyään ensin pari kardinaalimokaa. Siinä ei kehityspsykolginen näkökulma auta. Älä älyllistä ongelmaa, voit vain elää sen. Nämä ovat vain ehtoja joilla pelataan.
Miehesi varmaankin puhuu totta omasta puolestaan. Hyväksy hänen totuutensa. Ole ylpeä, että hän kertoo sinulle, mitä tuntee ja miten. Että hänellä on ystävän selkärankaa lähteä. Hän saattaisi olla joku niistä miehistä, jotka elävät onnettomina 20 vuotista parisuhdettaan ja piilottavat oman elämänsä itseltään.
Sanot, että peruskalliosi on poissa. Minkä päällä nyt seisot? Kukaan ihminen ei ole toisen peruskallio todellisuudessa. Ihmisluonto on katala, viettielämään nojaava, itsekäs, petollinen ja julma. Myös sinun peruskalliosi on ollut tätä. Ainoa todellinen peruskalliosi, pohjantähtesi voi olla oma sydämesi. Sinä itse. Nouse omille jaloillesi!
Onko sinun kasvettava nyt aikuiseksi uudestaan? ON. Kaikkien on aika ajoin kohdattava itsensä, omat virheensä nenäkkäin, nähtävä oma todellinen elämänsä sen kaikessa raakuudessa. Me kasvamme aikuisiksi ensimmäisen kerran 20 vuotiaana. Sitten uudestaan 35 vuotiaana. Sitten 45 vuotiaana. Ja viisikymppisenäkin. Joka kerran maailma muuttuu, ihmisuhteet rampautuvat tai voimistuvat, syvenevät tai muuttuvat kepeimmiksi, palapelin palat liikkuvat. Se on ihmisen osa. Ja siinä on mentävä viisaasti mukana.
Miten löydät sen oikean rakkauden? Katso omaan sydämeesi. Siellä se on. Sinulla on mielettömän hienoja rakkauksia koettavana vielä. Eikä kukaan mies ole sinun kohtalosi - olet itse elämäsi insinööri monien sattumanvaraisten tapahtumien ristiaallokossa. Valitset oikein. Valitset väärin. Saat sydänsuruja. Saat sydäniloja. Löydät elämän.
Tulee päivä kun kohtaat aviomiehesi, lapsesi. Näet todellisen rakkauden siinä hetkessä kun vastasyntynyt lapsesi katsoo silmiisi. Näet todellisen rakkauden kun intohimosi, tunteittesi kohde puhaltaa ihosi eloon. Näet todellisen rakkauden kun kosketat kuolleen rakkaasi poskea. Näet todellisen rakkauden maailman kauneudessa, pilvilinnoissa, unelmissa. Se ei koskaan ole vain yhdessä miehessä. Elämä on ympärillämme.
Tragediasi ei estä sinua elämästä, löytämästä, kasvamasta, muuttumasta. Se ei sokaise sinua loputtomiin. Kasvat vain rohkeammaksi, viisaammaksi. Miehesi erehdykset, toisiin ajatuksiin tulemiset eivät tee hänestä vähemmän täydellistä, ainoastaan inhimillisemmän. Hän on edelleen arvokas sellaisena kuin on.
Sinulle on vain jaettu uusi mahdollisuus elämässä. Sinusta riippuu, menetätkö toivosi tässä kohdassa. Minkä tien valitset - haluatko katkeroitua omiin onnettomuuksiisi vai kokoatko sydämesi palat uudelleen, ehjemmiksi? Mitä sinusta on tulossa? Viisaampi nainen? Elävämpi? Pelokkaampi? Onnettomampi? Kypsempi? Tuntevampi? Rikkaampi? Mikä? Sinä valitset ajatuksesi.
Ei hätää. Pääset siivillesi kyllä! :)
Ystävällisin terveisin,
Taivas
Miksi kirjoitat aloittajasta "lapsi". Hän on nuori aikuinen. Asui vaikka ihmisissä sisäinen lapisi, niin silti!
Totta on että 21 vuotias mies on vielä kovin nuori! Ja sekin että ennemmin yli 25 vuotiaiden suhteet kestää.. kuin että teini-iässä jo yhdessä jne.
"Oikeassa maailmassa ei näet tule koskaan valmista. Ei sitten ikinä. Ja miesten ja naisten maailman on vakavasti erilainen. Mies voi vielä onnistuneesti valita elämänsä uusiksi 45 vuotiaana, tehtyään ensin pari kardinaalimokaa. Siinä ei kehityspsykolginen näkökulma auta."
Valmiista en tiedä, ihmiset kehittyy aina. Naisten ja miesten maailma ei ole niin vakavasti erilainen enää...ollaan lähennytty toista sukupuolta tavallansa. VAIN tietyt miehet valitsevat elämänsä uusiksi 45 vuotiaana .. normaali mies tekee kardinaalimokat jo aiemmin...ja pinnallisuutensa käy läpi.
Luin puolet tekstistäsi, se kuulosti lässyttävältä ja "minä tiedän kaiken"-tyyliseltä. Anteeksi vain. Ehkä koitit olla vain ystävällinen.
Aloittaja. Löydät paremman miehen. Noiden jälkeen niin käy jossain kohtaa.
"Näet todellisen rakkauden siinä hetkessä kun vastasyntynyt lapsesi katsoo silmiisi." Voi v mitä pas*** luuletko että kaikki haluaa lapsia tai tuntee mitään tuollaisia tunteita.
Rakkautta, on jossain, mutta rakkautta voi olla olematta. Toki ihmisissä itsessään voi olla rakkautta itselleen ja itsessään ehkä muille välittämistä.
"Näet todellisen rakkauden kun kosketat kuolleen rakkaasi poskea. Näet todellisen rakkauden maailman kauneudessa, pilvilinnoissa, unelmissa. Se ei koskaan ole vain yhdessä miehessä. Elämä on ympärillämme." Täh? Kuolleen?? Missä pilvilinnoissa pitäisi vielä elää? :) Joskainen päättää itse monessako miehessä..vaiko yksissä. :D Elämässä on toki muuta kuin miehet.
Toki on hyvä olla unelmia ja nähdä kaunista maailmaa. Ja uskoa hyväänkin.
Ihmisestä itsestään voi tulla vahvempi, vanhemmilla on neuvoja.. jos fiksut vanhemmat. Ja positiivisia viisauksia maailmalta. Pikku hiljaa viisastuu, ja vahvistuu -lähempänä kolmeakymmentä voi olla jo vahvempi;) Tai milloin vain kun on valmis siihen.
"Me kasvamme aikuisiksi ensimmäisen kerran 20 vuotiaana. Sitten uudestaan 35 vuotiaana. Sitten 45 vuotiaana. Ja viisikymppisenäkin. Joka kerran maailma muuttuu, ihmisuhteet rampautuvat tai voimistuvat, syvenevät tai muuttuvat kepeimmiksi, palapelin palat liikkuvat. Se on ihmisen osa. Ja siinä on mentävä viisaasti mukana."
Koko ajan voi kasvaa, ei siihen tarvita 35 jne. Kyllä se on oma valintakin rapautuuko vai voimistuuko. Mihin sitoutuu vai onko hulivili. Ja mitä valintoja on tehnyt aiemmin. Jos on kakaramainen ja valitsee huonosti.. voi voi. Ei moni silti eroa koko ajan "koska palapelin palat liikkuvat".
oikeaa rakkautta ainakaan minulle tai jos on niin en saa sitä. Itseäni tässä elämässä kannattelee lähinnä omat vanhemmat, muuta minulla olekaan paitsi tietenkin heidän ihana kissa. Siinä 3 ainoaa jotka rakastavat ja joihin voi luottaa.
sen jälkeen kun muutin pois kotoa niin elämä tuntuu välillä tosi raastavalta kun olen yksin 24/7. Tulen töistä väsyneenä kotiin niin ei ole ketään kuuntelemassa ja hieman alkanut menemään siihen, että juon joka perjantai että edes jotenkin saan nollattua pääni.
Kiitoksia vain paljon vastauksistanne...niistä olen saanut ajattelemisen aihetta.
Olen miettinyt että jos alan odottamaan että mies tajuaa haluavansa minut, heitänkö elämäni hukkaan?
ja tarkoittaako se sitä, etten katsele ympärilleni?
Koska tämä mies odotti 4 vuotta kun seurustelin hänen jälkeensä toisen miehen kanssa, eikä omien sanojensa mukaan ollut kenenkään kanssa. Tuntuu uskomattomalta, että hän oli valmis tekemään sellaisen päätöksen minun vuokseni, eikä nyt haluakaan minua, kun erosin miehestä, joka esti rakkautemme toteuttamisen. (tosin tulihan sitä toteutettua pari kertaa suhteeni aikana salassa..)
Nyt siis olen eronnut kahden kuukauden sisällä ensin miehestä, jonka kanssa asuin yhdessä viimeiset neljä vuotta, ja juuri äskettäin miehestä, joka on ( mukamas) rakastanut minua 13 vuotiaasta. Tai emmehän olleet yhdessä, ja tavanneet olemme viimeksi kaksi vuotta sitten, mutta eivät tunteet ole kadonneet mihinkään 4 vuoden aikana, kun emme ole seurustelleet, ihan kuin olisin seurustellut kahden miehen kanssa, vaikka en seurustellutkaan. Siksi juuri jätin viimeisimmän mieheni, koska tajusin, että asiat on nyt selvitettävä molempien kanssa, ja haluan olla 13 vuotiaana tapaamani miehen kanssa.
vaan toisin kävi. Hän ei haluakaan minua.
Siis tilanteeni on sekava, mutta toisaalta nyt selkeämpi, kun ei tarvitse valehdella kenellekkään...silti vain kaipaan tätä suurta rakkauttani..tekisi mieli terrorisoida häntä niinkuin hänkin terrorisoi minun suhdettani 4 vuotta, koska nyt ymmärrän ettei hän voinut sille mitään. En kuitenkaan tiedä, tunteeko hän samoin minua kohtaan, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että ei, koska sanoi niin....
pitäisi päästää irti hänestä ja varsinkin viimeisimmästä miehestäni, jota kohtaan toki tunnen jotakin, mutta en tiedä mitä, eikä hänkään tiedä mitä hän tuntee minua kohtaan. Ei vielä hänkään tiedä haluaako naimisiin ja lapsia ja kaikkea...hänkin on nuori, vaikka on pari vuotta vanhempi.
sehän siinä olikin..kun tämä suuri rakkauteni on vakuuttanut rakkauttaan ja että haluaa lapsia ja naimisiin juuri minun kanssani ja rakastaa vaikka olisin satakiloinen ja vaikka olisin miten ilkeä ei voisi päästää irti...ja nyt silti päästi.
ja viimeisin mieheni ei ole puhunut koskaan tulevaisuudesta paitsi seurustelun alkuaikoina kun huijasi itseään menemällä kihloihin kanssani ja vuosien päästä siitä kertoi että ei tiedäkään haluako naimisiin kanssani, koska ei halua suunnitella tulevausuutta. Silti seurustelimme vielä pari vuotta, mutta nyt minulla meni hermot kun hän ei vain halua suunnitella.
nyt tästä miehestä on tullut aivan tosienlainen ja hän hurmaa minua romanttisilla tavoilla, mikä on outoa, koska hän aina sanoi, ettei näe romantiikassa mitään järkeä. Hän on myös huomaavainen, kuuntelee, puhuu tunteistaan..kaikki toisin kuin ennen. Ei tosin vieläkään tiedä mitä haluaa tulevaisuudelta, mutta on kuulemma valmis pohtimaan sitä, haluaakin kuulemma pohtia.
en tiedä sitäkään mitä pitäisi tämän miehen kanssa tehdä, koska hän tuntuu ajattelevan, että minu tulisi odottaa, että hän saa ajateltua, mitä minusta tai elämästä haluaa. En usko että on järkevää sellainen.
tässä taas lisää asioita tilanteestani jos joku vaikka haluaa kommentoida...