Tunnistaakohan kukaan tätä laulua?

Eilen eli torstai-iltana kuulin noin klo 19 aikoihin Radio Deissä hienon laulun. Minulle tuntematon miesartisti lauloi ns. iskelmätyyppisen hengellisen laulun, jonka kertosäkeessä laulettin jotenkin näin: Jeesus, tuo nimi kaunein/rakkain. En muista tarkalleen, mutta kappale kokonaisuutena sykähdytti. Laulussa oli hieno pianosäestys, toki mukana oli myös muita soittimia.

Ps. En siis tarkoita vanhaa "Nimi Jeesus ihanin ja rakkain"-laulua.

Tietääkö kukaan tämän perusteella?
- Mikä on laulun nimi?
- Kuka esittäjä?
- Laulun tekijä/tekijät? (säv./san./sov.)
- Miltä äänitteeltä ko. kappale löytyy?
3617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voisko olla tämä laulu?

RAKASTUNEET

Jeesus ole aina mulle nimi rakkain
Sydämeni anna laulaa kiitosta vain Sulle
Tieni maailmassa olen kulkenut jo loppuun
Kukan maahan tallatun Sä poimit talteen sitä kastelit

Jeesus ole aina mulle nimi rakkain
Ikuisuuteen saakka kanna käsivarsillas
Poista sydämmestäin aina murhe huolten taakkain
Kaiken minkä annat minun vastaanottaa kiitoksella suo

Me kuljemme kahden vain kuin vastarakastuneet
Illan syliin jätämme taas auringon
Me kuljemme kahden vain kuin vastarakastuneet
Kuolemalla sinetöidyn rakkauden

Jeesus ole aina mulle nimi rakkain
Ristin syvä rauha sydämessä vallitsee
Sinun kanssas naulattu on ristille mut myöskin
Sinun kanssas nousen kerran pilviin taivaallisiin kirkkaimpiin

Sanat löytyi täältä:
http://www.ilposalo.com/varas.htm
Bändin nimi on kai "Big deal"
ja levyn nimi "Kuin varas yöllä"
- levy on tehty 1994
- linkistä "tilaa omaksi" sitä voi näköjään tilatakin

Äänestä

oletko kuullu Kari Kuuvaa? kauanko olet ollu uskos? Mulla on ikävä levyä "Minä menen Jumalan muistiin", sitä ei tunnu löytyvän mistään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyn vaan kirjoitti:

Eilen eli torstai-iltana kuulin noin klo 19 aikoihin Radio Deissä hienon laulun. Minulle tuntematon miesartisti lauloi ns. iskelmätyyppisen hengellisen laulun, jonka kertosäkeessä laulettin jotenkin näin: Jeesus, tuo nimi kaunein/rakkain. En muista tarkalleen, mutta kappale kokonaisuutena sykähdytti. Laulussa oli hieno pianosäestys, toki mukana oli myös muita soittimia.

Ps. En siis tarkoita vanhaa "Nimi Jeesus ihanin ja rakkain"-laulua.

Tietääkö kukaan tämän perusteella?
- Mikä on laulun nimi?
- Kuka esittäjä?
- Laulun tekijä/tekijät? (säv./san./sov.)
- Miltä äänitteeltä ko. kappale löytyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu