turvallisuudesta höpötetään joka käänteessa mutta miksi kyseinen laitos tarvii kilometrejä pitkän suojavyöhykkeen ympärilleen. Saatanan simolaiset, herätkää jo liliuksen kaltaisten aivopesusta. Vieköön voimalansa sinne missä kulutetaan. Outokumpu naukuu sen takia että saa osan laitoksesta, voihan sen ostaa vaikka se rakennettaisiin sinne missä eniten käytetään. Eteläsuomeen
Atomivoimalan
Hattiwatti
12569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei tule tavalliselle pulliaiselle halpenemaan vaikka se rakennettaisiin keskelle kylää
ydinvoimalat ovat Loviisassa ja Olkiluodossa (10 km Rauman pohjoispuolella). Miksei niitä rakennettu Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun?
Helsinki ei ole sinänsä energiaintensiivinen paikka, joten sijoitus sinne olisi ollut hölmö.Kymenlaaksossa on paljon teollisuutta. Loviisa oli luontava paikka voimalalle palvellen sekä pk-seudun että Kotka-Kymenlaakson teollisuuden. Moni muukin paikka olisi tullut kyseeseen, Loviisa halusi sen työvoimapoliittisista syistä.
Olkiluodon historia on paljolti samankaltainen. Ydinvoimala tarvitsee ison veden lähelleen jäähdytyksen vuoksi. Satakunnan, Hämeen ja Pohjanlahden suurteollisuus määritteli sijainnin jonnekin sinne rannikolle. Useampikin paikkakunta tappeli voimalan saannista. Eurajoki voitti.
Eipä se atomivoimala oikeasti mitään isompaa turvavyöhykettä tarvitse, ei se säteile vaarallisesti tms. Itseasiassa siellä käy päivittäin ihmisiä töissä, täysin normaalin elämän elävät.
Atomivoimala herättää jostain syystä hihhuleissa ym. voimakkaasti tunteita. Suojavyöhyke ja aita tarvitaan voimalan suojaamiseksi hihhuleilta ja Greenpeacelta. Samoin kuin terroristeiltä.
Ihan samalla tavalla mm. vesivoimalaitosten ympärille jouduttaisiin rakentamaan turvavyöhykkeet jos meillä ilmaantuisi jostain yhtä-äkkiä hihhuleita jotka uhkaisivat esim. räjäytellä vesivoimalaitosten patoja. Joku tulva-aikaan räjäytetty Kemijärven pato tekisi pahaa jälkeä alajuoksulla ja tappaisi kymmeniä kertoja enemmän ihmisiä kuin Tsernobylin onnettomuus.
No miksi tuo sun kehumas atomivoima ei ole oikeastaan koskaan lyönyt itseänsä läpi maapallon energia ratkaisuissa. Miksi niitä ei ole rakennettu tyydyttämään koko ihmiskunnan energiatarpeita. Miksi? Vaikka niitä on rakennettu jo yli viiskytä vuotta. Jos se sun mielestä on niin turvallinen. Suu auki käyskenteleville simolaisille on aivan sama mitä ne höpisevät. Tsernobylin kuolon uhreja on satoja tuhansia, ja lisää tulee kokoajan.
ja tulahan se Tsernobylkin sieltä. Ei Suomeen olla Tsernobyliä rakentamassa.
Kyllähän ydinvoima näyttelee aika suurta osaa ihmiskunnan energialähteenä, varsinkin kehitysmaissa. Tsernobylin onnettomuuden jälkeen monet valtiot ovat ilmoittaneet luopuvansa ydinvoimasta, mut nyt tilanne on alkanut muuttua, kun on huomattu, että yhtä tehokasta energialähdettä on vaikea saada tilalle. Kyllä niitä kauniita sanoja riittää bioenergiasta ja tuulivoimasta, mutta niiden käytännön toteutus on eri asia.
Eikä ydinvoimala tarvitse mitään suojavyöhykettä ainakaan yhtään enempää kuin jokin muu teollisuuslaitos. esim. sellutehdas, terästehdas tai öljynjalostamo. Vaikka nämä aiheuttavat paljon enemmän päästöjä, kuin ydinvoimala.
Tämä ydinvoima on aina ollut mielipiteitä jakava ja varsinkin sen vastustajille se on jo uskonto. Keksitään, väitetään ja pelotellaan sellaisilla asioilla, joista he eivät itsekkään ole perillä.
Ettet ole itsekkään oikein perillä ydinvoima tegnologiasta. Tuskin olet ikinä edes vieraillut ydinvoimalaitoksessa.Sä vaan jauhat sellaista mistä et tiedä yhtään mitään. Luuletko tosiaan, että ydinvoima on täysin riskitön laitos. Ei todellakaan. Itse olen joskus ollut töissä sellaisessa ja voin vakuutta että sellaista laitosta ei voi verrata mihinkään muuhun teollisuuslaitokseen. Puhumattakaan jätepaskasta joka on kymmenien sukupolvien riesana.
Sanotaan, ettei helmiä kannata sioille antaa. Ei ne kumminkaan niitä arvosta. Sama pätee hihhuleihin. Faktat valuvat varmaan kuin vesi hanhen selästä.
Minun mielestäni atomivoima on todella hyvin lyönyt läpi maailmassa kuluneiden 50 vuoden aikana. Sillä liikkuu niin lentotukialukset , jäänmurtajat kuin sukellusveneetkin. Ranska tuottaa lähes 80% tarvitsemastaan sähköstä atomivoimalla. En muista kuulleeni, että atomivoima olisi Ranskassa aiheuttanut suuresti ongelmia?
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinvoima
Kannattaa muistaa, että tähän asti nähty ydinvoiman käyttö on tapahtunut halvan energian aikakaudella. Halvan öljyn aika vaikuttaa olevan peruttamattomasti ohi. Jatkossa ydinenergia on entistä kilpailukykyisempää. Sen tietää Greenpeacekin, joka on öljyparonien rahoittama ympäristöliike!
Hihhuleille kotitehtävä: tarkistakaapa huviksenne kuinka monta kertaa ja millä intensiteetillä Greenpeace on hyökännyt öljyteollisuuden intressejä vastaan.
Greenpeace nokkii kyllä kaikkia muita: bioenergiaa (metsiä ei saa hakata, Brasialiaa pitää boikotoida), ydinenergiaa, tuulivoimaa, vesivoimaa jne. Yhtään ruostuneen tankkerin menoa Itämeren ahtojäihin se sensijaan ei ole saanut estettyä vaikka ympäristökatastrofin suuruus on ennennäkemätön kun öljytankkeri posahtaa Suomenlahdella.
Eipä niistä jätteistä kenellekkään tule riesaa olemaan, niin syvälle graniitin sisälle ne tullaan hautamaan.
1000 vuotta riittää siihen, että korkea-aktiivinen jätesauva on muuttunut tavallisen hyväpitoisen uraanimalmion säteilytason veroiseksi vaarallisuudeltaan. Meillä on uraania luonnossa huomattavasti lähempänä pintaa täällä Suomessakin, joten jos näistä asioista olet oikeasti huolissasi niin mene täydentämään Jumalan keskenjäänyt luomistyö ja käy aitaamassa varoitusaidalla nuo tunnetut uraanin pintaesiintymät. Minun mielipiteeni on tosi, että et ole oikeasti muuta kuin hakemassa huomiota ja omaa 15 minuuttia julkisuudessa täältä.
MItäs sähköä käytät kun käytät tietokonetta, lataat kännykkää, sytytät lampun, keität teeveden?
ideologia on hieno juttu, mutta yhteiskuntamme ei toimi ilman sähköä, päinvastoin, sitä tarvitaan lisää ja lisää. Ja kun äljystä irrottaudutaan, yhä enemmän tarvitaan sähköä lämmitykseen, kulkemiseen jne.
Alueellamme Outokummun tornion tehdas käyttäisi lähes puolet tulevan laitoksen tehosta. Paras tapa turvata muutama sata työpaikkaa simo-kemi- alueelle ja tuhansia paikkoja tornioon on saada tänne ydinvoimala.
MIljoonat ihmiset asuvat voimaloiden naapurissa ympäri maailmaa ja ihan normaalia arkielämää hekin elävät.
Onhan puukkokin vaarallinen, jos sitä ei osaa käyttää.
Röyttään vaan se voimala niin ei tartte pitkästi piuhoja vettää!
Samalla voidaan voimalan lauhdeveden lämpö hyödyntää vaikka kaukolämpöverkossa. Turha sitä on mereen ahvenille jäähdyttää. Kaupungit tarttee lämpöä. Kaikista ympäristöystävällisin energiamuoto, kun otetaan kaikki hyöty irti!
vai että etelään pitäisi laitos viedä vaikka käyttäjä on pohjoisessa? sinun ajatuksessasi ei ole ainakaan ympäristöä ajateltu, siirtohäviöt jostain Etelä-suomesta tänne Outokummun tehtaille olisivat melkoiset, siinä lämmitettäisiin sananmukaisesti harakoita!