Satuin katsomaan eilen jakson sarjasta Muodon vuoksi. Siinä pitkällä, hoikalla ja kauniilla, eli kaikinpuolin ns. ihannenaisella oli suhde pienikasvuisen miehen kanssa. Varmaan moni muukin näki jakson?
Aloin itse miettimään, pystyisinkö suhteeseen pienikasvuisen miehen kanssa.. En ole itse edes pitkä, joten "epäsuhta" ei edes olisi niin silmiinpistävä.
Yllätyksekseni olen sitä mieltä, että jos kyseinen mies olisi varustettu samanlaisella karismalla kuin ohjelman näyttelijä, olisi älykäs, mukava jne. koolla ei olisi väliä. Mutta silti ajattelen, että hänen luonteen täytyisi olla todella poikkeuksellisen mahtava, että olisin "sokea" miehen ulkoisille puitteille.
Jos näkisitte pariskunnan, jossa mies on pienikasvuinen ja nainen normaalipituinen, ajattelisitteko, että se on sairasta tai muuten vaan väärin? Koska sellaisia pariskuntiahan tiedetään, että asia on toisinpäin.. En tiedä, mitä heistä ajatellaan.
Ja tärkeä seikka: Minä tunnen henkilökohtaisesti pienikasvuisia ihmisiä ja tiedän, että heissä ei todellakaan ole mitään muuta erilaista, kuin fyysinen kokonsa. En vaan ole koskaan edes miettinyt asiaa tältä kannalta.. että voisinko elää suhteessa pienikasvuisen kanssa.
Mitä te miehet ajattelette tästä asiasta? Voisitko rakastua pienikasvuiseen?
Tässä muuten kyseinen näyttelijä vaimoineen:
http://cache.daylife.com/imageserve/0aXJ0jw7CHf1a/340x.jpg
Aloin itse miettimään, pystyisinkö suhteeseen pienikasvuisen miehen kanssa.. En ole itse edes pitkä, joten "epäsuhta" ei edes olisi niin silmiinpistävä.
Yllätyksekseni olen sitä mieltä, että jos kyseinen mies olisi varustettu samanlaisella karismalla kuin ohjelman näyttelijä, olisi älykäs, mukava jne. koolla ei olisi väliä. Mutta silti ajattelen, että hänen luonteen täytyisi olla todella poikkeuksellisen mahtava, että olisin "sokea" miehen ulkoisille puitteille.
Jos näkisitte pariskunnan, jossa mies on pienikasvuinen ja nainen normaalipituinen, ajattelisitteko, että se on sairasta tai muuten vaan väärin? Koska sellaisia pariskuntiahan tiedetään, että asia on toisinpäin.. En tiedä, mitä heistä ajatellaan.
Ja tärkeä seikka: Minä tunnen henkilökohtaisesti pienikasvuisia ihmisiä ja tiedän, että heissä ei todellakaan ole mitään muuta erilaista, kuin fyysinen kokonsa. En vaan ole koskaan edes miettinyt asiaa tältä kannalta.. että voisinko elää suhteessa pienikasvuisen kanssa.
Mitä te miehet ajattelette tästä asiasta? Voisitko rakastua pienikasvuiseen?
Tässä muuten kyseinen näyttelijä vaimoineen:
http://cache.daylife.com/imageserve/0aXJ0jw7CHf1a/340x.jpg
Vastaukset 33
Vanhimmat
jospa sillä onkin kaikki mainittavampi kasvu keskittynyt tiettyyn elimeen ja koolla kun ON väliä.
olisi mielenkiintoista tietää, mitä sieltä löytyy.. Tuo kyseinen pienikasvuisuutta aiheuttava oireyhtymä vaikuttaa vaan raajojen pituuteen ym.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Akondroplasia
Saattais olla hurja näky, jos hepulla oiskin itsensä kokoinen "pikkukaveri" :D
etsä koskaan oo kattonu midgettipornoa, kyllä se heppi on ihan suhteessa muuhun kroppaan noilla sälleillä.
Olethan sä vielä olemassa! :)
Juu en ole nähnyt, täys amatööri tässä suhteessa. Aika vähiin jäänyt pornonkatselu mulla muutenki.. Mut kiitti tiedosta!
niin voin laittaa linkin pikku pätkään, kaikkea pitää kerran kokeilla / kattoa :-)
ei kai sentään, älä laita :)
Miten olet ton galleriasivus saanut sulki? Mitäs sinne laitoit?
midgettipornoa :-) No ei vaiskaan, lainaus yhdestä biisistä oli ilmeisesti liikaa jollekkin nutturapäälle. Tai sit mun lärvi ei vaan miellyttäny jotakuta arvon neitia / rouvaa, hyi vittu mikä sika kuvotus, tuollainen kuva ei oo ihmisten katottavaa.
Ne biisin sanathan on olleet ikuisuuksia siellä.. Mut jollain toisellakin palstalla kyllä taisteltiin, kun profiilisivuja suljettiin biisilainausten vuoksi.. Jotain tekijäoikeusjuttuja tms.
Tän kaksnelosen täytyy kai pussata pyllyä moneen suuntaan, ni ovat tarkkoja noiden suhteen.
sitä "pienempää kasvua" niin musta ois ihan kohtuullista olettaa et mun mies olisi sit mua pidempi ja isompi.:) Mulla ei oo pienikasvuisia vastaan mitään. Mutta en heitä kyllä tunnekaan silti.
Mutta jokainen kumppaninsa valitsee sen syyn perusteella, joka omasta mielestään itselle eniten merkitsee. Eli mun mielestä on hieno asia, jos tällaisia epäsuhtaisia pareja on,koska silloin huomaa et heille muut asiat merkkaa enemmän, kuin pinnallisuus.
Ihan helvetin epäreilua syyttää asioita, joita toinen ei voi muuttaa..
Mutta eihän tässä mistään syyttämisestä ole kyse sen enempää, kuin muussakaan parinvalinnassa. Ihmisissä on erilaisia ominaisuuksia ja jokaisen kumppanin/ehdokkaan kohdalla ne arvioidaan jne. Joitain juttuja voi olla vaikeampi hyväksyä.
Mut aihe on semmonen että kandee olla varovainen..
Oikeesti.. jos esim tähän aloitukseen tuli 100 vastausta ja 99 niistä olis sitä mieltä että "ei ole väliä". Niin niillä ei ole varmaan lyhytkasvuiselle mitään merkitystä jos 1 sanoo että "on".
Tämän riskin takia nämä aloitukset voisi mielestäni jättää tekemättä.
Tuskin lyhytkasvuiset sen lyhytpinnaisempia on. Meinaan vaan, että eikö täällä nyt melkein joka toisessa aloituksessa loukata jotain ihmisiä.
Eikö ennemmin ole parempi, että asiasta voi puhua? Eihän nyt yksikään ihminen maailmassa, oli erityispiirteitä tai ei, voi kuvitella, että kelpaisi kaikille? En minäkään kelpaa, mutta ei se maailmaani kaada.
minä en ota sitä riskiä...
ihmiset ovat mätiä ja ajattelemattomia.
En nyt ymmärrä sua ja reaktiotasi, mut ei sen kai ole niin väliä, varmaan sulla on syysi.. Kunhan nyt vaan ajattelin ottaa asian täällä puheeksi, kun omat ajatukseni yllättävät itseni :)
siksi teitkin tämän aloituksen
Mut arvaa mitä, säkään et tiedä musta mitään. Et arvaakkaan, kuinka paljon minussa on sellaisia vikoja, mitä kammoksutaan. Niitä ei ole 1 tai 2, vaan 10-20. Silti, vaikka täällä palstoilla, mediassa ja vaikka missä huudellaan, että sellainen nainen ei kelpaa, enpä silti loukkaannu ja sahaa ranteita auki, kun ei niitä tarvitse ottaa henkilökohtaisesti.
En minä mitään mistään ymmärrä, enkä tule koskaan ymmärtämäänkään, jos en edes yritä. Enkä voi edes yrittää, jos en ensin avaa suutani ja kysy.
kommentoin vain aloitusta, en sinua.
Mitä vikoihin tulee.. Niin yleensä niitä keksii itse enemmän kuin niitä muiden mielestä onkaan.
tarkoitit kuitenkin sitä, että olen tietämätön erilaisuudesta koska uskallan ja kehtaan asiasta edes puhua, ja osoitan sillä tietämättömyyteni, ylimielisyyteni ja mitä lie.
Mistähän tässä maailmassa saa puhua, jos aina täytyy varoa aihetta, joka saattaa loukata jotain? Oikeesti, aika outo reaktio sulta.
Et viittaisi siihen että mistään ei saa puhua..
Tarkoitin vain, että niitä aiheita / ominaisuuksia ihmisissä, joihin he eivät voi itse vaikuttaa on epäreilua kommentoida suuntaan jos toiseen.
Ei kai tämä tarkoita kaikkia aiheita?
Minähän siis kyselin ihmisten tuntoja heistä itsestään, en mielipiteitä pienikasvuisista. Rautalangasta asia: Missä menee kunkin vastaajan pinnallisuuden raja?
Koska minusta oli todella hienoa, että suosittuun sarjaan oli laitettu mukaan niinkin ennakkoasenteita ravisteleva suhde. Se sai minut miettimään, eikä itsetutkiskelu ole koskaan pahaksi. Joskus se saattaa jopa avartaa maailmankatsomusta.
Millä tavalla
omien tuntojen esittäminen ja mielipiteet eroavat toisistaan?
Mutta joo.. en seuraa kyseistä sarjaa muutenkaan, joten ehkei olisi pitänyt vastata koko ketjuun.
No sehän on sitten toinen aihe. Itselleni on päivänselvää, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Eivät samanarvoisessa asemassa tässä maailmassa, mutta jokaisen ihmisarvo on minulle samanlainen. Kysymys oli siitä, että missä kohtaa pinnallisuus tulee vastaan kumppanin valinnassa omalla kohdallani. Elämän tosiasioita - elämää - sellaista se on. Onhan ne kaksi eri asiaa arvostella ihmisiä, kuin miettiä parisuhteen mahdollisuutta. En voisi ajatellakkaan alkavani suhteeseen naisen kanssa, ei se silti tarkoita että vihaisin naisia tai syyttäisin heitä siitä, että ovat naisia.
Onhan se loukkaavaa miettiä, voisitko olla tällaisen tai tuollaisen kanssa, jos ottaa asian niin. Ei silti minun mielestäni sen ihmeellisempi asia, kuin miettiä, voisitko olla lihavan, laihan, mustan, valkoisen, köyhän, rikkaan, yksinhuoltajan jne. kanssa suhteessa. Minun mielestäni tämä minun aiheeni vaan oli astetta verran kiinnostavampi, koska tästä on olemassa juurtuneet käsitykset, millaiset miehen ja naisen kokosuhteet tulisi olla.
Kiinnosti tietää, onko palstalla moniakin sellaisia, joille tämä asia ei olisi kynnyskysymys.
Mutta - unohda koko juttu.
se, että minua ei kiinnosta muiden ihmisten parisuhteet?
mä rakastua pienikasvuiseen naiseen, niinpäin ei ole mitään ongelmaa. Mut sitten taas, kyl parimetrisen naisen täytyis olla erittäin poikkeuksellinen luonteenpiirteiltään, että kykenisin antamaan mahdollisuudelle mahdollisuuden.
ei haittaa pariskuntien pituuserot.
Myöskään ikäerot ei tuota murheita, kunhan kumpikin pääsee jokaiseen ikärajoitteiseen ravintolaan.
Helsingin keskustan lähellä oli aikanaan K-24 ravintola, voi olla edelleen.
Kyllähän se pisti hiukan miettimään tuota, että miten aidosti reagoisi jos tuollainen tilanne tulis eteen. Ajatukseen täytyis tietenkin ainakin sopeutua oman aikansa.
Luonnehan se on mikä ihmisessä on tärkeintä ja lyhytkasvuisuus ei tee kenestäkään takuulla huonompaa ihmisenä. Jos on hieno ihminen ja toinen näkee sen, niin en mä ymmärrä miksei suhde voisi onnistua vaikka pituusero olisikin huikea. Lämmin sisusta saa ulkokuorenkin näyttämään kauniilta, mutta sisäistä rumuutta ei paksuinkaan pakkelikerros peitä. Vaikea selittää, mutta se on tosiaan siis kiinni aina ihmisestä, ei ulkoisista avuista.
Tärkeintä on kuunnella sydäntään eikä antaa ihmisten ennakkoluulojen vaikuttaa omiin päätöksiin. Jos rakastaa ihmistä, niin hyväksyy kyllä hänet sellaisenaan, vaikka sitten lyhytkasvuisena. Tärkeää on myös, että lyhytkasvuinen hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään sellaisena kuin on.
sitä voisi testata..olisi ainakin tuopille kävelevä taso
aiheeseen, että jos mies on pienikokoinen ja nainen normimittainen, niin kaikki on ok. Mutta jos asia on toisinpäin, eli mies seurustee pienikokoisen naisen kanssa, niin miehen epäillään olevan vähintään lapsiin päin kallellaan.
"Jos näkisitte pariskunnan, jossa mies on pienikasvuinen ja nainen normaalipituinen, ajattelisitteko, että se on sairasta tai muuten vaan väärin?"
En.
"Voisitko rakastua pienikasvuiseen?"
Nyt en kyllä tiedä.
Minusta erilaisuus on hienoa ja arvostan ihmisiä, jotka eivät ole parinvalinnassaan yhtä sovinnaisia kuin minä itse. Minä kun en ikimaailmassa rakastuisi itseäni pidempään naiseen. En edes alunperin antaisi itselleni moista mahdollisuutta.
Tosin äärettömän harvoin sellaisia missään tapaankaan, koska en seuraa naiskoripalloa aktiivisesti.
ja siitä huolimatta vaikka olen tavannut ja ollut tekemisissä ja vielä tänä päivänäkin myös lyhyt kasvuisten ihmisten kanssa, niin en pysty, enkä alkaisi seurustelemaan itseäni lyhyemmän miehen kanssa eli alle 170centtiset miehet ei käy minulle, niin mulle koolla on merkitystä ja monilla muillakin asioilla.