...ja miten siitä selvisit? Keneltä sait eniten tukea?
Elämäsi pahin vastoinkäyminen
viina/terapia/jokin muu
13906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
omien vanhempien ero, se satutti ja paljon. jätti varmasti pysyvät arvet.
Selvisin omalla sinnikkyydellä ja suvun tuella.
Avautuminen: Oikeudenkäynti, jossa olin vastaajana ilman syytä. Hovioikeus oli käräjäoikeuden kanssa LAITTOMASTI samoilla linjoilla LAITTOMASTI nojaten seikkoihin, joita ei oikeudenkäynnisssä tullut edes esille ja lisäksi syyttäjän menettelytapavirhe molemmissa oikeudenkäynneissä (ts- lukee poliisiin kuulustelupöytäkirjasta todistajan ja asianomistajan kertomukset ääneen ja kysyy vain: `pitääkö paikkaansa` jne jne) ja kaiken tämän pelleilyn jälkeen EI valituslupaa Korkeimpaan Oikeuteen. Suomi on pelkkä vitun iso vitsi. Jaaniin, tukea? Ei mistään.
oli se että kun mutsi ja faija heittivät molemmat lusikan nurkkaan alta vuoden sisään parikymppisenä. Mä en perkele ollu valmis lentään pesästä vielä silloin, itseasiassa suunnitelin silloin aikamiespojan boksia yläkertaan loppuelämäkseni mut niin se maailma muuttuu.
koulukiusattu, enkä ole siitä selvinnyt vieläkään.
Vaikka sinut asian kanssa olenkin.
No ainakin koko lapsuus oli pelkkää vastoinkäymisiä. Alkoholistivanhemmat. hakkaamista, riitaa, köyhyyttä. Pahin varmaan kuitenkin sitten äidin kuolema, kodin menetys ja lastenkotiin 14 vuotiaana.
Koulukiusaaminenkin (mikä oli tod hirveää) voisi olla yksi pahimmista. Jopa pahempaa kuin äidin juopottelu.
en siis ole vielkään selvinnyt. Ja en varmaan yksin selviäkään.
"Koulukiusaaminenkin (mikä oli tod hirveää) voisi olla yksi pahimmista. Jopa pahempaa kuin äidin juopottelu."
Sehän se pahinta on, jos ns. kaverit, joilta saa tukea ja ylipäätään hyväksyntää omalle itselleen, käntävätkin selkänsä. Siis mitä muuta lapsellla (teinillä esim) on kuin koti ja kaveripiiri?
ja sen takia olenkin täysin hajalla ja ns. terapian tarpeessa. Mutta pärjään yksin ja itse niin kuin aina ennenkin.
kuolema. Kaverithan ne piti täyspäisenä.
Syntymä, enkä ole siitä vielä 25 vuoden jälkeen selvinnyt.
Muutto pääkaupunkiseudulle varhaisteininä. Kaikilla oli jo omat kaverinsa ja kuvionsa. Muutama vuosi meni koulukiusattuna ja ihmetellessä ennenkuin kuin salaman iskusta löysin nykyisen jo pari vuosikymmentä kasassa pysyneen kaveripiirini.
Sen jälkeen elämä onkin ollut pelkkää korkealentoa pienemmistä vastoinkäymisistä huolimatta. Mutta nehän kuuluvat elämään.
Ei mulle sinänsä ole ollut mitään suuria vastoinkäymisiä, tai sitten mä olen ne jotenkin vain unhoittanut. Kun toinen mummo kuoli, niin se oli tottakai kova paikka, mutta se on tietenkin luonnollista, ei niinkään vastoinkäyminen.
Kai se suurin vastoinkäyminen oli se, kun pitkäaikainen poikaystävä jätti selittelemättä jonkun yhden illan hoidon vuoksi. Jotenkin sitä olettaa neljän vuoden yhdessä olon jälkeen toiselta ihmiseltä muutakin kuin tekstiviestin, jossa jättää... Kavereihin sitä tukeutui, puhui sitä pahaa oloaan pois. En tiedä, että oonko vieläkään kolmen vuoden jälkeen siitä oikein selvinnyt, kun se urpo vituttaa vieläkin niin paljon. Ja yrittää edelleen hyväksi käyttää sitä, että ainakin välitän siitä. Toisaalta, täys paskahan se oli, että parempi näin.
...asiat aina sillä tavalla, että olen onnistunut välttämään pahat vastoinkäymiset.