Tapaamiset ystäväni kanssa päätyvät jossain vaiheessa aina siihen, että hän alkaa itkeä kaikkea surkeutta elämässään. Olen koettanut auttaa, lohduttaa ja jopa keksiä jotain ratkaisuja hänen kertomiin ongelmiin, mutta hän keksii heti niille jonkun vastaväitteen eikä mikään kelpaa. Olen ihan ymmällä että missä se vika sitten oikein piilee?
Väsyttää jo vähitellen tavata häntä kun aina on kuulemma joku niin hirveellä tavalla ja kaikki niin väärin. Ei tässä itselläkään ole asiat niin kummosesti, mutta ei ainakaan (vielä) ole niistä riittänyt pillitettävää. Ystävä on sinkku ja hyvin kouluttautunut. Päällisin puolin ei periaatteessa kai pitäisi asiat olla nyt niin toivottomassa jamassa. Mitäköhän hänelle pitäisi seuraavan kerran sanoa kun itkeminen ja itsesääli taas alkaa?
Väsyttää jo vähitellen tavata häntä kun aina on kuulemma joku niin hirveellä tavalla ja kaikki niin väärin. Ei tässä itselläkään ole asiat niin kummosesti, mutta ei ainakaan (vielä) ole niistä riittänyt pillitettävää. Ystävä on sinkku ja hyvin kouluttautunut. Päällisin puolin ei periaatteessa kai pitäisi asiat olla nyt niin toivottomassa jamassa. Mitäköhän hänelle pitäisi seuraavan kerran sanoa kun itkeminen ja itsesääli taas alkaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
huomionkipeä, ei sen suurempaa.
Voit tietty kysyy:
-mikä on pieles?
hän vastaa ???
Kysyt:
-Miten mielestäsi asian pitäisi olla?
Hän vastaa ???
Kysyt:
Miksi et tee asian eteen mitään?
Hän vastaa ???
Sitten ehdotat mielestäsi parasta ratkaisua.
Mikäli hän tyrmää ajatuksen, kehoita olla ruikuttamasta asioista, joille hän ei halua mitään tehdä.
Minulla oli sinun kaltaisesi ystävä. Hän ei viihtynyt seurassani, ja kuvitteli että ongelmiini löytyisi joku kätevä ratkaisu, niin että hän voisi jatkaa aivotonta pälätystään itsestään ja shoppailuistaan. Emme ole enää yhteyksissä. Suosittelen samaa myös sinulle.
Ystävän tehtävä ei ole löytää ratkaisuja sinun ongelmiisi. Se on sinun itsesi tehtävä. Ystävän tehtävä ei myöskään ole ikuisuuksista ikuisuuksiin kuunnella, mitä ongelmia sinulla nyt on.
Psykoterapeutit ovat asia erikseen.
Valitettavaa on, että ystäviä ollaan mieluiten sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa on MUKAVAA. Kyllähän sitä voi ystävältä tukea pyytää, jos on akuutti kriisi, mutta sellaista jatkuvaa ruikutusta ja kitinää ei kyllä jaksa pirukaan.
ei jaksa kukaan. vuosia sitten oli vaikeaa ja koitin hakea tukea ystäviltäni. one by one lähtivät sanoen etteivät jaksa kuunnelle ruikutusta ja kun mitään ei tapahdu. heräsin ja aloin todella tehdä työtä itseni eteen, menin psykologille, en enää valittanut kenellekään (psykologille sain puhua). pääsin vaikeuksista yli, uudistin ystävyyssuhteita, pyysin anteeksi monelta. nyt on ystäviä ja rakas aviomies. että on mahdollista muuttua JOS HALUAA. mulla tuli muutos siinä vaiheessa kun huomasin että OMA VIKA kun ystävät lähtee.