Olen pian neljännesvuosisadan nähnyt nainen. Olen seurustellut kohta 7 vuotta josta ollut kihloissa 3 vuotta. Tarkoitus olisi astua alttarille piakkoin.
Onko äidillä ihmisenä ja kasvattajana oikeus olla hyväksymättä tyttärensä puolisovalintaa? Tyttären ollessa aikuinen ja omatessaan asunnon, työpaikan ja huollettavia, äiti muka vieläkin tietää paremmin mikä on tyttärelle hyväksi ja mikä pahaksi, ja käyttäytyy kamalasti ellei hänen mielipiteitään noudateta.
Minusta se on jo lapsellista ettei pysty luottamaan omaan AIKUISEEN tyttäreensä hänen omaa elämäänsä koskevissa isoissa päätöksissä. Se myös loukkaa, kun äiti ei voisi vähempää välittää tyttären sitoutuessa loppuelämäkseen.
Onko se todella äidille niin tärkeää saada tyttärelleen sellainen mies kuin hän ITSE haluaa, välittämättä siitä ketä tytär rakastaa. En voisi kuvitellakaan jättäväni rakasta miestäni vain koska äiti päättää mököttää ja kiukutella.
Vastaavia kokemuksia/ajatuksia äidit, isät, pojat ja tyttäret?
Onko äidillä ihmisenä ja kasvattajana oikeus olla hyväksymättä tyttärensä puolisovalintaa? Tyttären ollessa aikuinen ja omatessaan asunnon, työpaikan ja huollettavia, äiti muka vieläkin tietää paremmin mikä on tyttärelle hyväksi ja mikä pahaksi, ja käyttäytyy kamalasti ellei hänen mielipiteitään noudateta.
Minusta se on jo lapsellista ettei pysty luottamaan omaan AIKUISEEN tyttäreensä hänen omaa elämäänsä koskevissa isoissa päätöksissä. Se myös loukkaa, kun äiti ei voisi vähempää välittää tyttären sitoutuessa loppuelämäkseen.
Onko se todella äidille niin tärkeää saada tyttärelleen sellainen mies kuin hän ITSE haluaa, välittämättä siitä ketä tytär rakastaa. En voisi kuvitellakaan jättäväni rakasta miestäni vain koska äiti päättää mököttää ja kiukutella.
Vastaavia kokemuksia/ajatuksia äidit, isät, pojat ja tyttäret?
Vastaukset 7
Vanhimmat
ole oikein!
Ps. mulla on sama tilanne
sinua rakastavaa miestä?
Tekstistäsi käy ilmi sinun rakkautesi,
et mainitse sanallakaan, että sinua rakastetaan
myös.
Olin itse äitisi tilanteessa, en hyväksynyt
tyttäreni miesvalintaa.
Tosin en näyttänyt sitä, eikä tyttäreni edes
aavistanut, mutta hänen silloinen miehensä aavisti.
Onneksi eivät ehtineet 3 vuoden seurustelun aikana hankkimaan lapsia, sillä niin vain kävi,
että tyttären rakkaus alkoi pikkuhiljaa vähentyä,
kun hän huomasi mikä mies oli.
Kyllä mieheni minua rakastaa, en sentään ole niin epätoivoinen että roikkuisin vuositolkulla miehessä epäillen hänen rakkauttaan. Jos näin olisi, olisin kyllä jo vaihtanut miestä...
asian eritavalla.
En tarkoittanutkaan, että sinä itse epäilisit
miehesi rakkautta.
Jos äitisi ajattelee, ettei mies ole
tarpeeksi hyvä sinulle.
Puhu hänen kanssaan, niin asiat useimmiten
selviävät.
on oikeus olla niin kuin sitä huvittaa. Fiksut haluaa lastensa olevan onnellisia. Mukaville riittää se hetkellinenkin lasten onnellisuus, vaikka kumppani näyttäis olevan täys fiasko.
Periaate pitää minusta olla se, että äidin syli on avoinna sittenkin, kun tullaan itkien takasin.
Itselläni on se periaate, että jos äitini ei hyväksy kumppaniani, niin ei silloin hyväksy minuakaan. Tarkoittaa sitä, että naamaa ei näy kotona ennen kuin mamma tajuaa, että kyse on nyt MINUN elämästäni.
Jos tilanne on seuraava: Laiva uppoaa ja veneessä on tilaa enää yhdelle, niin kiskon sinne lasteni äidin, enkä äitiäni.
Itse olen samankaltaisessa tilanteessa. Äitini ei hyväksy minun tai sisarusteni puolisoita, lukuunottamatta vanhinta veljeäni -hän kun tekee aina kaiken oikein, vaikka sitten murhaisi jonkun...
Äitini on todella oivallinen teeskentelijä ja yrittääkin käyttäytyä niinkuin rakastaisi sulhastani, mutta suuttuessaan huutaa sitten sellaisia hävyttömyyksiä ja loukkauksia miehestäni, etten niitä voi koskaan unohtaa tai anteeksi antaa. Olemme olleet yhdessä jo 4 vuotta, mutta äitini mielestä rakkautemme ei ole aitoa. Hänen mielestään ainoa oikea mies minulle olisi hyvin rikas, menestyvä ja hienostunut.
En voi ymmärtää äitini pinnallista ajattelutapaa -kuulemani mukaan rahalla ei saa rakkautta eikä kestävää onneakaan!
Itse olen päättänyt pitää oman pääni. Jossain vaiheessa on kai opittava sanomaan äidille vastaan uhkailuista, kiristyksestä ja raivokohtauksista huolimatta. Silti tuntuu pahalta, että oma äiti pakottaa valitsemaan hänen ja mieheni välillä. Joskus sitä silti on alettava elää omaa elämää...
minun äitinkää ei hyväksy miestäni.VAikka olemme jo pian 4 vuotta.Äitini on hokinut että näin" miksi otit tuollaisen luuserin kanssa,oisit ottanut komean,rikkaan,menestyvä jne.." itse en halua sellaisen miehen rinnallani.OLen yrittänyt sanoa että hei olen jo aikuinen ihminen ja minun elämäni on MINUN.Otin puheeksi nämä asiat hänen kanssa.Mun oli pakko katkaista napanuoreen hänen kohtaan.Eipä tuo näy haluavan nähdä ja kuulla minusta.RAkastan tosi paljon miestäni ja hän on tosi rakas minulle.Niinh,tuosta äidistäni..hän menettää minut.En tiedä pystymmeko enää jutelemaan ja nähdä kasvokkain.Äitini on tosi pinnallinen ja itsekäs..Minkä sille voi jos äiti on yhä sitä mieltä ja minä taas en.Mutta toivon sinun äitisi tajuaisi kui minun..