omantunnontuskia..

kothik

Olen(ko) mokannut kaiken..

Olen seurustellut kolme vuotta ihanan mieheni kanssa. noin puoli vuotta sitten meillä oli pari viikkoa suhteessamme aikaa jolloin riitelimme ja minusta tuntui että eroaisimme. Suhteemme rakoili siis.

Sinä aikana menin tekemään elämäni suurimpia virheitä. Humalapäissäni päädyin sänkyyn hyvän ystäväni kanssa.

ja pari päivää sen jälkeen eräs mies osoitti minulle kiinnostustaan. En juurikaan saanut mieheltäni huomiota joten tyhmyyksissäni menin tapaamaan tätä miestä. kerroin omalle miesystävälleni että tapaan hänet kaverimielessä. Niin minun ensiksi piti tavatakin, mutta päädyimme sänkyyn. Ja noin viikon ajan näin tätä miestä seksin merkeissä.

Ette uskokkaan kuinka minua kaduttaa nyt tämä kaikki. ja kadutti heti sen jälkeenkin.
Tuntui että kaikki vaan meni niin nopeasti ja jotenkin järki kokonaan unohtui.

En tiedä kannattaisiko minun kertoa miehelleni näistä asioista. koska tiedän että hänen maailmansa murtuisi. hän ei ikinä antaisi minulle anteeksi. tiedän hänen kantansa pettämiseen.

Minulla ei ollut mitään tunteita näitä miehiä kohtaan, halusin varmaan vaan jotain huomiota. minusta sillä hetkellä tuntui niin epähaluttavalta.

ja TIEDÄN että tuo ei ole mikään selitys sille mitä olen tehnyt. en voi mitenkään puolustella itseäni. Olen oppinut läksyni ja tiedän että haluan viettää koko loppuelämäni tämän mieheni kanssa. sitä en vain silloin tajunnut kun menin tekemään nämä typeryydet.

En halua teiltä ihmisiltä mitään haukkuja nyt. voitte pitää ne ihan itsellänne. halusin vaan saada ulos tämän asian mitä en voi kertoa edes lähimmille ystävilleni koska häpeän tätä niin paljon.

Tiedän että mieheni ei ikinä antaisi anteeksi minulle.
Minulla ei ollut minkäänlaisia tunteita näitä miehiä kohtaan. se oli vaan puhdasta seksiä.
Jos kerron mitä olen tehnyt menetän hänet loppuiäksi.
Pystyn kyllä pitämään tämän sisälläni vaikka minulla omantunnon tuskia onkin, mutta mielummin kärsin itse niistä koko elämäni loppuun kun satutan miestäni kertomalla asioista jotka eivät merkinneet minulle mitään.

Minulla ja miehelläni on nyt mennyt paremmin kuin ikinä. enkä haluaisi pilata tätä. mutta en saa tehtyä pyyhittyä vaikka mitä tekisin. voisin antaa mitä vaan että saisin kaiken pyyhittyä.

Mielelläni vastaanottaisin asiallista kommenttia asiaan liittyen. Onko ketään ihmisiä samassa tilanteessa kuin minä nyt?

3

633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapaukseen

      on sellanen, etten kertoisi asiasta kenellekään. Olet saanut tällä palstalla "ripittäytyä". Et voi muuttaa mennyttä, mutta koska kadut, etkä ole paatunut asian suhteen, unohtaisin nyt koko jutun ja nauttisin täysin siemauksin parisuhteestani. Miksi pahoittaa kenenkään mieltä nyt. Ja tuskin miesystäväsi luottaisi sinuun enää koskaan. Moka mikä moka, mutta etköhän ole jo omantunnon tuskissasi kärsinyt tarpeeksi ja opiksesi ottanut...

      • mememe

        Parempi ettet kerro. Kaikki ihmiset tekevät tyhmiä asioita joskus. Niitä katuu sitten jälkeenpäin ihan hirveästi. Tärkeintä nyt on se että tiedät katuvasi ja myös sen ettet tee sitä enää koskaan. Aiheuttaisit miehellesi todella paljon mielipahaa jos nyt menisit ja kertoisit kaiken... Joskus on parempi olla kertomatta.


    • kerrot

      saatanan pettäjä! Vittuako iniset? Ite menit tuollaista paskaa tekemään! Hirteen tuollaiset huorat. Luuletkos että jätkäs haluu tollaista valehtelevaa salailevaa horoa jakamaan kanssaan loppuelämänsä...? EPÄILEN! Luultavasti saat turpiis kun kerrot, mikä sulle on ihan oikein! Mitä kovempaa, sen parempi! Ja sen jälkeen jätkäs heittää sut pihalle luultavasti. Aiai minkä mokan menitkään tekemään... Sitä on kiva ajatella aina illalla ennen nukkumaanmenoa että tulikin pilattua... Tyhmyydestä sakotetaan huorahyvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5805
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3063
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2278
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2025
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1908
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1202
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1191
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      76
      1031
    Aihe