kiiltoa poistava kasvopaperi

sekaihoinen

Eli varsinkin kun kesä on lähestymässä,tarvitsisisin semmoisia kasvopapereita,jotka poistavat liikaa kiiltoa kasvoista. Kysyisinkin,että mistä löytyisi hyviä sekaiholle sopivia kiiltoa poistavia kasvopapereita suht kohtuuhintaan?Asun pk-seudulla.
Onko näistä kasvopapereista yleensäkään ottaen ollut teille niiden käyttäjille hyötyä? Näin amatöörinä myös kyselisin,että miten niitä on tarkoitus käyttää? Pitääkö olla jonkin aikaa iholla imeytymässä se paperi ennenkuin sen voi otta pois vai käykö vain nopea kasvopaperin taputtelu iholle ja kiillon saa pois?

10

4429

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • talcpowder

      Oletkohan nyt mielessäsi sekoittanut kasvo- ja puuteripaperit? Kasvopaperi on tavallista ohutta nenäliinan tyyppistä paperia. Ei ole olemassa "erikois"-kasvopapereita siis, mikä tahansa merkki käy tarkoitukseesi. Puuteripaperit sisältävät nimensä mukaisesti myös puuteria, eli paitsi poistavat kiiltoa, myös puuteroivat kevyesti. Kun korjailet meikkiä, on tärkeää, että aina ensin poistat hiki- tai rasva-kiillon painelemalla kasvoja paperiin, vaikka nyt vessapaperiin jos muuta ei löydy, sitten vasta puuteria nassuun jos tarvis. Muuten puuteri jää klöntiksi hikeen/rasvaan kiinni ja naama ikävän raidalliseksi.

      • aloittaja

        ..saattaa olla että tosiaan oon sekoittanut ne..=)
        mikä mielestäsi sopisi tilanteeseeni paremmin-
        kasvo -vai puuteripaperit?entä tiedätkö mistä pk-seudun kaupoista noita kumpiakin saattaisi löytyä? entä mistä erotan niiden eron,etten valitse väärää(lukeeko paketin kyljessä että on kasvopaperi tai puuteripaperi)?jotain merkkiäkin voi suositella.


      • ...BodyShopista
        aloittaja kirjoitti:

        ..saattaa olla että tosiaan oon sekoittanut ne..=)
        mikä mielestäsi sopisi tilanteeseeni paremmin-
        kasvo -vai puuteripaperit?entä tiedätkö mistä pk-seudun kaupoista noita kumpiakin saattaisi löytyä? entä mistä erotan niiden eron,etten valitse väärää(lukeeko paketin kyljessä että on kasvopaperi tai puuteripaperi)?jotain merkkiäkin voi suositella.

        ....puuteripapereita. Se on sellainen 3*4 cm kokoinen "vihko", josta saa repiä papereita, joilla painellaan kevyesti kasvoja. Saat rasvan imeytymään ja naaman siistiksi. Kätevä kuljettaa käsilaukussa. "Vihkon" hinta on muutama euro. :)


    • catzz

      En tiedä noista kasvopapereista mitään, mutta satuin itse huomaamaan tuossa pari päivää sitten ihan sattumalta, että kun olin laittanut päiväksi eka kosteusvoiteen ja antanut sen imeytyä ja sitten päälle ohuelti sinkkipastaa (aknearpien häivytykseen käytän) ja sitten en kerennyt sinkkipastaa pestä pois, kun tuli äkkilähtö ulos ja jouduin laittamaan meikkivoiteen siihen päälle vaan, niin kappas vaan: iho ei kiiltänyt ollenkaan kuudenkaan tunnin jälkeen! Tuolla sinkkipastallahan on kuivattava vaikutus,joten todennäkösesti johtuu teho siitä. Mutta sitä ei kannata liikaa laittaa, mutta jos silleen tosi ohuelti vaan laittaa (iho ei jää täysin valkoiseksi), niin meikkivoide kyllä peittää sen aineen valkosuuden hyvin ja ei muuten kiiltele iho. :)

      • tyhmeliini..

        millasta toi sinkkipasta oikein on?haalentaako se punaisia finniarpeja säännöllisesti käytettynä vai käytätkö sitä ikäänkuin peitevoiteena?


      • catzz
        tyhmeliini.. kirjoitti:

        millasta toi sinkkipasta oikein on?haalentaako se punaisia finniarpeja säännöllisesti käytettynä vai käytätkö sitä ikäänkuin peitevoiteena?

        saa apteekista, se on sellasta jähmeää valkosta tahnaa, joka on tarkotettu suojaamaan ihoa ja sanovat, että sitä voi käyttää arpien häivytykseen. Mä käytän sitä nimenomaan punasten aknearpi-läiskien häivytykseen, en peitevoiteena ja sitä pitää käyttää säännöllisesti, jotta tehon alkaa huomata. Ei se mikään ihmevoide ole, mutta kyllä se multa on jonkinverran alkanut punasia läikkiä häivyttää.
        Sen verran vielä kommentoisin tuohon edelliseen viestiini, että tietty sitä sinkkipastaa ei ehkä kannata laittaa sillon meikkivoiteen alle, jos liikuskelee paljon auringossa ja muutenkin sitä ei passaa laittaa tuon kiillon häivytys-mielessä paljon, koska se kuivattaa ihoa niin paljon. Jos taas käytät niiden arpien haalentamis-mielessä sitä, niin sillon laita vaan reilusti ja anna vaikka vaikuttaa aina yön yli niiden punasten läiskien päällä.


    • itekin ostin

      Kyllä sellaista rasvaa imevää kasvopaperia on olemassa. Body Shopissa esim. tai ihan myös S-marketissa (mistä ite ostin).
      Merkki jota ostin: TEA TREE Facial Oil Blotting Paper. Ovat sellaisia silkkipaperin kaltaisia vihreitä pikku papereita. Paketissa 50 kpl.
      Toimivat TODELLA hyvin. Mulla on helposti rasvaantuva sekaiho ja nuo paperit on mun pelastus. Paperia ei tartte kuin nopeasti painaa nenälle ja kaikki kiiltävä rasva on tiessään. Kasvot näyttävät kuin just meikatuilta ja puuteroiduilta. Paperilla ei pidä hangata. Kevyesti vaan painat ihoa vasten ja paperi imaisee kaiken rasvan.
      Suosittelen!

      • ....................

        Joo, myös minä käytän näitä Tea tree -papereita. Maksaa joku vajaa 4 euroa paketti, löytyy myös Prismoista ja Citymarketeista, Sokokselta... Siitä hyllystä missä on muitakin kosmetiikkatavaroita kuten siveltimiä.


      • Anonyymi

        Hyvät ystävät, näin korona aikaan on vaikea mennä kauppaan muuta kuin lähikauppaan esim. Prismaan tai Gitymarkettiin. En mistään löytänyt. Olen Turun Suikkilassa. Eikä Citymarketin myyjäkään sitä löytänyt. Voisiko joku opastaa mistä minä sen löydän? Vuosia sitten ostin Body Shopista mutta en sinne nyt voi mennä. Minusta se oli hyvä kun hikoilen niin paljon paljon alla ja otsasta. Toivon löytäväni apua.


    • hhhmmmm

      kaikkialla missä myydään Duroyn tuotteita (esim. stokka, sokos), löytyy myös näitä papereita-on rullan muodossa, josta saa revittyä sopivan kokoisia paloja, jotka sit painellaan ja voila! kiilto on poissa! maksaa joku 10e ja on kuulemma hyviä ja riittoisia..en oo itse kokeillu. Toivottavasti oli apua...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1373
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      122
      1095
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      872
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      839
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe