Pahin murrosikä

mie en kärsiny murrosiästä. Mulla ei paljoa ollu sillon vaihtoehtoja :) Vastuuta laitettiin kuitenki sen verta ku jaksoin kantaa. Se kapina vaihe jäi poies kokonaan. Eli varsin helppo oli olla teini.

Mut jos aikaa ois pitäny sanoa niin ehkäpä tuossa 14-15 oli sitä aikaa. Mut silti löyty sellasta mielenkiintoista ja rakentavaa tekemistä sen vastuun ohella. Joten se pahanteko ja notkumisvaihetta ei oo mulla ollu,.

silloin 12-vuoten tietämillä ja on jatkunut siitä asti :)..niin, siis samaan aikaan vanhempien ero kait pahensi sitä.

no päättymistä,..musta piti tulla vaan vastuullinen pakon sanelemana ja muutuin siis aikuiseksi.

Pahimmillani huusin, ja pakutin ovia sekä murjotin...olin todella vaikea. Suutuin helposti, mut olihan tilannekin vaikea perheessä.

Uskon että olin aika saakelin sietämätön pentu tuossa 15 vuotiaana. Niinkuin useimmat ovat. Harvassa on ne jotka eivät jollakin tapaa oireile. Olisin huolissani lapsesta joka ei oireilisi millään tavoin murrosiässä.

Normaaliahan se on, kuuluu ikään siinä missä muutkin kriisit ja kasvunpaikat.

Mä olin vähän turhanki kiltti teininä vaikka toki minäkin ovia osasin paiskoa. En kuitenkaan muista aiheuttaneeni yhtäkään harmaata hiusta vanhemmilleni. Mä hoidin kouluni esimerkillisesti, harrastin liikuntaa, en juurikaan juonu, en polttanu, en käyttäny huumeita, en sekoillu poikien kanssa, en harrastanu ilkivaltaa tms. Oikeastaan vasta lukiossa mä hiukan enemmän aktivoiduin muutenki teinijuttuihin, mutta silloinkin pysyin aika ongelmattomana nuorena ainakin ulospäin. Sisälläänhän sitä jokainen varmaan kokee jonkinlaisia kasvukipuja.

Enemmän mä pistin energiaa muista kuin itsestäni huolehtimiseen, kannoin kännisiä kavereita kotiin ja yritin toimia erätuomarina tarvittaessa. Mun teiniaika ei ollut ehkä ihan se tyypillisin, ei mitenkään hohdokasta aikaa mutta takuulla opettavaista.